Fabio

Käytiin tänään kylässä Riikkiksen ja Polkan luona. Lähdin kotoa ihan normaalin Boriksen kanssa, mutta perillä koirastani kuoriutui nylkytyshurjastelija "Fabio", yliseksuaalinen eläväinen, jonka näkökenttään mahtui vain yksi objekti: Polkan perä. Polkka on siis mitä ilmeisimmin käynnistelemässä juoksujaan, ja Boriksen nuppi meni ihan vallan sekaisin. Aivot narikkaan ja nylk nylk. Kyllä hävetti.

Suunnitelma oli käydä hiukan kokeilemassa agilityä Polkan vakitreenihallissa. Siirtymämatka hallille oli yhtä kiskomista, eikä meno paljon parantunut perilläkään. Boris kyllä teki: hyppäsi rengasta ja aitaa, meni putkeen, pujoittelikin, kokeili jopa puomia, mutta vinkua ujelsi koko ajan, kyttäsi kiinni sidotun Polkan suuntaan ja kun tajusi olevansa irti, livisti huudoista huolimatta nuolemaan Polkan korvia ja takapuolta. Eikä auttanut, vaikka kuinka hain niskavilloista takaisin: koira oli hetken hiukan enemmän kuulolla, ja livisti taas.

Ponnu (kuva: Riikkis Puistola)

 

Keväällä on pakko päästä johonkin alkeisagiryhmään! Boriksella olisi kyllä taipumusta ja intoakin, tämänpäiväiset olosuhteet vaan olivat junnukalle ihan liikaa.

Seuraavaksi suunnattiin lenkille, mikä osoittautuikin hiihtäjien väistelyksi ja siten umpihangessa rämpimiseksi. Ja ai niin, toki nylkyttämiseksi. Fabio ei vain voinut jättää Polkkaa rauhaan, eikä minun huutamisellani ollut mitään vaikutusta. Silloin tällöin Fabio irrotti katseensa Polkan peräpäästä ja jopa vähän skannasi ympäristöään, mutta niin todella levotonta sen meno oli, että se ei varmaan edes pissannut kertaakaan koko puolitoistatuntisen aikana.

Apua se seuraa mua.

 

(kuvat: Riikkis Puistola)

 

Muutaman kerran Polkka vähän rähähti Fabiolle, ja Fabio saattoi hetkeksi vetäytyä. Mutta eipä sitä riemua kauan kestänyt, kun taas mentiin. Loppulenkistä Fabio käveli hetken hihna löysällä ja otti katsekontaktin, josta pääsin kehumaan, ja Fabion häntä jopa heilui, ihan kuin se olisi tunnistanut minut! Saatan myös olla väärässä.

Kahvittelun ajaksi Polkka pääsi koiraportin taakse turvaan ja Fabio sai ujeltaa ja piipata meidän kanssa keittiössä. Se sujui Fabiolta kuin tanssi! Eipä se paljon nurkkiakaan nuohonnut, kun huusi vaan portin edessä kaihoten. Fabion puolustukseksi on sanottava, että taisi se hetken nukkuakin, änkeytyneenä puolet pienemmän Polkan vaaleanpunaiseen petiin. Sitä autuutta ja hiljaisuutta kesti noin viisi minuuttia.

Pienet on kyläpaikan sängyt, sanoo Fabio. (Kuva: Riikkis Puistola)

 

Lopulta lastasin Fabion pikkupakolla autoon ja ajoin kotiin. Perillä auton sikaostastolta mönki ulos ihan normaali, mutta melko väsynyt Boris. Nyt se nukkuu sohvalla ja näkee varmaan oikein makoisia unia...

Tämän päivän pohdinnoissa on siis ollut: 

- miksi ihmeessä on olemassa uroskoiria

ja

- mikä minuun on mennyt kun olen sellaisen hankkinut?

 

Joulu tuli ja meni

Joulunpyhät sujuivat leppoisissa merkeissä, pakkasesta kärvistellen. Boris oli koko kyläilyreissun tosi fiksusti, mitä nyt ensimmäisen yön poukkosi levottomiksi äityneiden kissojen perässä. Mutta aaton vieraat saivat olla ihan rauhassa, kuusi ei kiinnostanut, vain omat lahjat revittiin ja syötiin eikä mikään jouluruuista päätynyt luvattomasti Boriksen kitaan, vaikka Bogo ahkerasti osallistuikin kaikkiin mahdollisiin valmisteluihin. 

Hieno herra nukkuu kylässäkin pää tyynyllä

 

Nyt pakkanen on lauhtunut ihan mukaviin lukemiin, viiden ja kymmenen asteen väliin. Ollaan yritetty kiriä kiinni menetettyjä lenkkejä ja purkaa energiaa, mutta kaupunkioloissa hihnalenkkeillen se on pirun hankalaa. Pitäisi nyt viimeinkin ryhdistäytyä ja tilata Borikselle vetovaljaat, jotta saisi lenkkeihin vähän lisää tehoja. Huonokuntoisen omistajankin olisi helpompi keskittyä hölkkäämiseen kun koira olisi valjaissa ja juoksuvyössä kiinni ja antaisi vähän vetoapua.

Äsken tokoiltiin hiukan pihalla ja olipas se pitkästä aikaa mukavaa. Otin pari pätkää seuraamista ja totesin, että katsekontakti oli ihan hukassa. Käsiavun kanssa kontakti palautui, joten sillä mentiin. Lisäksi tein vähän liikkeestä seisomista, joka sekin oli ensialkuun ihan hämärän peitossa. Palasin alkutekijöihin, eli peruutin itse koiran edessä ja siitä käskytin sekä vartaloavulla pysäytin koiran, ja kun liike näytti muistuvan koiran mieleen, häivytin itseni asteittain takaisin koiran viereen naama menosuuntaan. Boris oli tosi kiva, vaikka namuina oli tylsiä taskunpohjalla mujuuntuneita nappuloita!

On pitänyt jo monesti päivittää Boriksen tassutilannetta, eli nythän olemme olleet jo useamman viikon ilman antibioottia. Johan sitä viisi ja puoli viikkoa syötiinkin! Vielä ainakin tilanne näyttää hyvältä, tassujen iho on täysin parantunut eikä edes rupia ole jäljellä. Boris tosin silloin tällöin nuolee takajalkojaan, ja aina sydän hypähtää kurkkuun: joko taas! Mutta katsellaan nyt, mihin suuntaan tilanne menee. Parin viikon päästä meillä on se raudanpoistoleikkaus, joten jos tassuissa näkyy oireilua niin voinhan pyytää samalla keikalla ottamaan teippinäytteen varpaanvälien ihosta.

Hyvää joulua!

 

Boris ja taustajoukot toivottavat kaikille blogin lukijoille mehevää joulua!

(huomaa joulupallot kuvassa: Boris ei oppinut kolmen minuutin pikatreenin jälkeen roikottamaan palloa suussaan, joten piti tyytyä asettelemaan pallot maahan. Ja takitkin on ihan jotain muuta kuin joulunsävyisiä. Mutta eipä me muutenkaan olla täydellisiä, joten menköön!)

Puuhellan palvojat

 

Silloin tällöin meillä mahtuu koko joukkue samaan kuvaan, sopivilla pikku hajuraoilla. Suosituin paikka on puuhellan läheisyydessä kun hellassa on tuli.

Ylihuomenna lähdemme viettämään joulua äitini luo, ja kissat jäävätkin sinne hetkeksi hoitoon. Hiukan jännittää, miten Boris suhtautuu kissoihin "vieraassa" paikassa, ja miten tämän meidän sekalauman dynamiikka asettuu aloilleen sitten kun kissat palaavat takaisin kotiin. Luultavasti kissat ovat ainakin pari viikkoa äitini ilona ja riesana - riippuu ihan siitä, kauanko se suostuu niitä pitämään!

Varasin tänään Borikselle ajan levynpoistoleikkaukseen ja virallisiin röntgenkuviin. Päästään heti vuoden ensimmäisellä viikolla. Säästämme ajokilometreissä ja käymme leikkurissa Vihdissä Kai Skutnabilla, josta olen kuullut paljon hyvää. Jännittää sekä röntgentulokset (lonkat, kyynärät sekä selkä) että itse levynpoisto, tai lähinnä se, kuinka pitkää saikkua se tietää. Jos pakkaset sallivat, olisi kiva tavata Boriksen tyttöystäviä vielä ennen leikkausta!

Sattuipa somasti.

Muistelin juuri tänään sitä kun ensimmäistä kertaa olimme tutustumassa rhodesiankoiriin Marianne Gellinin Ikimba-kennelissä vajaa kaksi vuotta sitten. Tulimme sisään alakertaan ja Marianne kävi päästämässä koirat yläkerrasta tervehtimään. Hän varoitti, että ne tulevat vauhdilla mutta eivät tee mitään. Muistan miten syvästi vaikuttunut olin Mariannen koirista kun ne pyyhälsivät alakertaan: en ollut koskaan ennen nähnyt yhtä kaunista, suurta ja sulavaa koiraa kuin rhodesiankoira. Silloin ne koirat todella tuntuivat valtavan suurilta!

Nyt en osaa enää nähdä Borista tai mitään muutakaan rhodesiankoiraa suurena. Irlanninsusikoira alkaa olla siinä kokoluokassa, jonka nykyään miellän isoksi. Mutta rhode on tuollainen aika näpsäkän kokoinen otus!

Mukavasti aasinsiltana tähän aiheeseen iltalenkillä sattui tänään jotain ennenkuulumatonta: meitä vastaantullut nainen väisti Borista lumipenkkaan.

Täällä on -20 °C ja Boris oli päästä varpaisiin topattuna. Musta haalari, mustat tossut ja vielä musta fleecehuppu korvien suojana tekivät koirasta varmaankin pimeässä hiukan oudon näköisen, mutta olin silti todella ällistynyt. Tiedän, että on todella koirapelkoisia ihmisiä, joille koiran koolla tai ulkomuodolla ei ole väliä, mutta en ole koskaan ennen törmännyt tällaiseen reagointiin. Boris kulki siivosti omaa reunaansa, otin sen lyhyelle hihnalle viereeni niin kuin aina kun on vastaantulijoita, eikä se tapansa mukaan kiinnittänyt huomiota muuhun kuin penkan nuuskimiseen. Mutta silti vastaantullut nainen siirtyi kävelytieltä lumipenkkaan kävelemään ohituksen ajaksi.

Onko minun käsitykseni pelottavan näköisestä koirasta jotenkin vääristynyt kun en sitä pelkopotentiaalia tässä näe?

Seriously, this face?

Uusi possu, paras possu

Vietin eilen mukavan päivän Helsingin messukeskuksessa Voittaja 2010 -näyttelyssä kaikenmoisia koiria, esitystapoja ja ihmisiä ihmetellen ja toki tuttuja rhodeja kannustaen. Ja lukuisia myyntikojuja kierrellen ja tavaroita hipelöiden!

Mukaan tarttui Borikselle fleecetossut, hiukan namusia ja röhkivä possu.

 

 

 

 

 

Mutta eipä ollut tätäkään lelua tehty kestämään ison koiran hellää rakastamista. Possu sanoi röhröh huikeat kaksi minuuttia ja vaikeni sitten. Tällä videolla se vielä hieman ääntelee. Mistä löytäisin kestäviä vinkuvaisia leluja?

 

Koppaanmenoharjoituksia on jatkettu sitkeästi, vaikka Boris on ihan ulalla takajalkojensa suhteen. Olen kokeillut vähän kaikenlaista, mutta se ei vaan kerta kaikkiaan tunnu ymmärtävän, että sillä on sellainen erillinen yksikkö peräpäässään kuin takajalat. Pelkään, että opetan sille näpsäkkäästi kaikkea muuta huomaamattani, kuten esimerkiksi sen, että se rupeaa nostelemaan jalkojaan kun kosken niihin. Tätä se tekee jo, kun olen pienellä sormikosketuksella yrittänyt ohjata sen ajattelua takajalkoihin. Jalat nousee ja laskee, ja jos on koppa alla niin ne osuvat sinne, jos ei ole, niin eivät osu. Mitenkään Boris ei hae takajaloilleen oikeaa paikkaa.

Jotain uutta on siis keksittävä. Luultavasti jätän koko koppaharjoittelun pois hetkeksi ja opetan Boriksen isommalle kosketusalustalle (esim. pieni matto), jolle sen täytyy laittaa kaikki jalkansa ennen kuin se saa palkan. Minun koulutuspajatuksillani on selvästi ollut vaikutusta Johannekseen, sillä se keksi tänään jalostaa tuota mattoajatusta eteenpäin siten, että alustaa voisi taitella pikkuhiljaa pienemmäksi, jolloin Boris joutuisi täsmentämään ajatteluaan ja asettelemaan jalkojaan tarkemmin. Siitä voisi sitten edetä alustan siirtämiseen koppaan. Jee, mulla on viisas mies!

Vihreä kuula

Pitkään se kestikin, sitkeällä parsimisella ja pienillä jäähyillä. Tänään se oli tipahtanut makuuhuoneen kakluunin päältä ja kuinkas sitten kävikään.

 

 

 

Boriksen joululahjatoive: lisää pehmoleluja.

 

Koppaan mars!

Sunnuntaipäivän ja omistajan flunssan kunniaksi Boris pääsi/joutui aktivoimaan aivojaan ja jalkojaan. Näin tällä viikolla Youtubessa videon koirasta, joka osasi käskystä mennä seisomaan pieneen leivontakulhoon. Video ilahdutti minua suuresti, joten Boris joutui koekaniiniksi testaamaan vastaavaa. On tässä hieman hyötyajatteluakin taustalla: luulen että tarkka jalkoihin keskittyminen on tokokoiralle hyväksi, ja erityisesti takaosan käyttäminen ja takajalkojen asennonhallinta olisi suotava ominaisuus.

Kulhon virkaa meillä toimittaa muovinen kori. Kolmen treenipäivän jälkeen (kunakin päivänä n. 10 minuutin sessio) Boris osaa laittaa etujalat koriin todella näpsäkkäästi ja tarkasti. Tästä todistusaineistoa! Tänään en käyttänyt käskysanaa lainkaan, sillä toiminnon tarjoaminen tuli niin hanakasti ilmankin.

Takajalat onkin sitten aika haaste. Aloitin takajalkojen treenaamisen tänään, ja totesin heti, että olisi pitänyt opettaa ne ensin. Etujalkojen tarjoaminen on Boriksella nyt jo tosi vahvana, koska ollaan ennen käytetty myös kosketusalustaa, jolle Boris osaa laittaa etujalkansa. Tässä lähtötilannetta, josta takajalkojen opettelu alkaa. Boris keskittyy vain namiin, ja jos takajalka sattuukin osumaan koppaan, se on silkkaa tuuria. Videolla naksautan jo yhdestä jalasta, ja sitten kun Boris toivottavasti jossain vaiheessa hoksaa, mitä siltä haetaan, nostan kriteeriksi molempien takajalkojen koppaan laittamisen.

Tässä päivän viimeinen yritys, nyt jo paljon parempi! Palaamme lähipäivinä asiaan, kyllä se tästä vielä kehittyy. Kunhan sekä etu- että takajalat menevät sujuvasti "omina yksiköinään" koppaan, yritän yhdistää nämä toiminnot ja saada koko Bogon boksiin. Tai ainakin sen jalat.

 

Pääsi Boris sentään tänään metsälenkillekin Bellan seurassa, ettei ihan koko päivä mennyt koekaniinina omistajan villityksissä...

Särky

Boriksen leikattua jalkaa särkee. Onneksi nyt pakkanen lauhtui vähän, mutta kovalla pakkasella koira oli selvästi särkyinen: nuoli jalkaa, oli piippaileva ja levoton tai kovin ahdistuneen oloinen. Voi räkä.

Heti vuodenvaihteen jälkeen menen kyllä leikkauttamaan raudan sieltä pois. Samalla kuvataan Borikselta lonkat, kyynärät ja selkä.

 

 

Noutoa

Torstain treenit oli pakkasen takia peruttu, joten olen yrittänyt aktivoida Borista sisätiloissa.

Tänään harjoiteltiin vähän kaukokäskyjen asennonvaihtoja, tosin ihan lähietäisyydeltä. Maasta istumaan nousemisessa pylly tahtoo vähän seilata, mutta muuten Boris tekee täsmällisesti. Tosin nakinhimo vie välillä voiton ja koira vaan arpoo asentoja kuin paraskin lottokone.

Noutoa ollaan nyt treenattu puisella kapulalla. Työn alla on pitäminen ja/tai luovuttaminen siten, että saan koskea kapulaan ilman että koira mälvää, heittelee päätään tai sylkee kapulan ulos. Haetaan siis sitä, että irroittaminen tapahtuu vasta käskystä, vaikka pitäisinkin kapulan päistä jo kiinni.

Boris teki ihan hirmu hyvät sarjat tänään! Ilahduin tästä ja pyysin Johannesta kuvaamaan videolle. No kuinkas sitten kävikään... Veto loppui. Pitäminen ihan ok, mutta pari lyhyen matkan noutoa / nostoa, ihan metsään! Boris ei tuntunut muistavan käskyä "hakee" lainkaan, tarjosi vähän mitä sattuu, ja minä sitten jupisin että paa se viedo poikki, ei tästä tuu mitään.

Mutta koska on aina kiva nöyryyttää itseään, latasin videon kuitenkin näytille, kas tässä!

Syy koiran keskittymisen herpaantumiseen olen minä itse. Videokamera on niin pelottava että väkisinkin jäykistyy! Ja koira on ihan pihalla, että miksi ohjaaja jäykistelee ja käskyttää kummallisella äänenpainolla. Ja toisekseen, ei koskaan saisi olla ahne ja ottaa vielä yhtä sarjaa, jos se edellinen meni superhyvin.

Kyllä minä vielä joskus opin...

Talvi tuli

Talvi tuli ja afrikkalainen alkoi palella.

Kai tuollaista pohjavillatontakin koiraa voisi hiukan karaista kylmään, mutta minä en raaski. Boris lenkkeilee ja pääasiassa muuten myös pikapissaa omassa pihassaan vaatetettuna. Jos sitä ei pue, se on surkea, viluinen ja väpisevä, eikä minun luontoni anna periksi palelluttaa ja kiusata toista kylmällä.

Tältä näytettiin tänään, melkein -15°C ja vielä viimaa jäljellä.

Haalari ja myssy

 

Boris pitää myssyään yllättävän hyvin! Jokin kuminauhaviritelmä siihen täytyy vielä tehdä, ettei se valu silmille tai taakse, kun koira ravistelee. Ihmisten tuijotuksesta päätellen pipo koiralla ei ole mikään tavanomainen näky näillä kulmilla, mutta saavat minun puolestani tuijottaa. Tunnin pakkaslenkin jälkeen koiran korvat aivan lämpöiset! Jos tuolla pölhöllä pipolla voin välttää sen että koiran korvalehdenpäät halkeavat, niin käytän sitä tuijotuksenkin uhalla kun pakkaslukemat painuvat viiteentoista tai alle.

Neuloin Borikselle säärystimen murtuneelle jalalle. Haalarin kanssa sitä ei luonnollisesti tarvitse pitää, mutta manttelin kanssa ajattelin käyttää. Luulen, että heti nahan olla oleva metallilevy kerää kylmää ja varmaan särkeekin, joten lisälämmikkeestä saattaa olla hyötyä. Ollaan kyllä suunniteltu, että poistatettaisiin levy jalasta vielä nyt talvikaudella, että sitten kevään koittaessa oltaisiin sairaslomat lusittu ja hyvässä iskussa tokotreenien ja muiden aktiviteettien suhteen.

 

Isäntä datailee, Boris keskittyy näyttämään... nyrjähtäneeltä?

 

Vaikeasti joutuu kissapolo juomaan! Ihan Pentikin kulhosta ja koiranruokatelineen hyllyltä kurkotellen

Lisää nappeja

Tänään oli kontrollikäynti Boriksen tassutulehduksen osalta, ja bakteerejahan sieltä vielä löytyi. Saimme toisen kolmen viikon satsin antibiootteja. Jipii. Mutta vakuutuksen ansiosta käynti oli varsin edukas, omaa maksettavaa jäi 15 euroa ja jokunen ropo päälle.

Osasin kyllä odottaa tätä, eläinlääkäri sanoi jo ensimmäisellä käyntikerralla että kuurit tämänkaltaisiin vaivoihin ovat yleensä pitkiä. Onneksi antibiootit eivät ole laukaisseet hiivaa korviin tai muuallekaan, ja pillerien antamisessakin on jo jonkinlainen rutiini. Ei Boris niitä vieläkään vapaaehtoisesti ota, mutta tyytyy kohtaloonsa.

 

Arki on ollut tasaista, ei olla tehty juuri mitään merkittävää. Vapaana pinkomista on harmittavan vähän, kun en uskalla enää laskea irti missään missä on riski rusakoihin ja liikenteen sekaan joutumiseen. Päivät on niin lyhyitä ja viikonloppuja niin vähän, että väkisinkin arjen oleminen on vaan sitä remmilenkkien talsimista. Jossain lähiseudulla on juoksunarttuja, sillä Boris on aika poissa tolaltaan. Järjen valo syttyy sen päässä vasta kun se hukkaa ihanat tytönhajut.

 

Kissamaista

Kollipojan tähtihetki

 

Meillä ei kissat hypi... Olkoon.

 

Miten se AINA tietää että kävin kissanvessassa?

Boris 1,5 v.!

Boris täytti tänään puolitoista vuotta. Yritin saada päivänsankarista muutaman still-kuvan.

 

 

Kuvista sen parhaiten huomaa: pennun piirteet alkaa pikkuhiljaa hävitä ja tilalle tulee "miehekkyyttä", aikuisen uroksen näköä.

 

 

Jonkinlainen eturintakin sille on tullut!

 

Mutta luonteeltaan se on samanlainen kuikula kuin ennenkin...

Operaatio kintut kuntoon

Jos ei nyt tassut parane, niin ei sitten millään.

 

Oltiin edellispäivänä ihotautispesialistilla Boriksen tassuvaivojen kanssa. Diagnoosi: bakteeritulehdus, joka on edennyt syvälle kudoksiin. Syy tulehdukseen voi olla lähes mikä vain allergiasta mekaaniseen rasitukseen. Yhtenä vaihtoehtona eläinlääkäri väläytteli lyhyt- ja tikkukarvaisen koiran varpaanvälikarvoja, jotka saattavat puhkaista karvatupen ns. altapäin, jolloin bakteerit pääsevät syviin ihokerroksiin. Tikkuinen karva yhdistettynä hurjaan ponnistusvoimaan - ei ihme, jos iho rikkoutuu. Lääkäri lisäksi sanoi, että tämänkaltaiset rakkulaiset tassuvaivat ovat yleensä järjestäin etujaloissa, jos kyse on esim. allergiasta. Boriksellahan ongelmia on melkein pelkästään takajaloissa, joissa suurin voima piilee.

Ihosta otettiin näytteet ja näytteet tutkittiin. Yllätyksekseni tassuissa ei ollut hiivaa! Näyte lähti vielä viljelyyn bakteerityypin määrittämiseksi, ja tänään sain eläinlääkäriasemalta puhelinsoiton, että tulehduksen aiheuttava bakteeri on löydetty, ja siihen tepsivä täsmäantibiootti päätetty.

Kuuri on pitkä, 3 viikkoa, ja ennen kuurin loppua menemme kontrolliin, jolloin otetaan uudet näytteet ja uusi viljely. Usein tassutulehdus näyttää oireettomalta ab-kuurin jälkeen, mutta viljely saattaa paljastaa, että bakteeri jyllää siellä yhä. Tämän vuoksi eläinlääkäri tuomitsi jyrkästi sattumanvaraisesti määrättävät antibiootit ja liian lyhyet kuurit. Vaiva ei koskaan parane kokonaan vaan roihahtaa aina uudestaan.

Lisäksi saimme Malaseb-shampoota tassujen ulkoiseen pesuun, mutta kuulemma tähän asti käyttämäni mäntysuopa on myös oikein oiva pesuaine tulehtuneelle iholle. En huomannut kysyä, mihin mäntysuovan vaikutus perustuu, mutta tämä kotihoito sai siis oikein spesialistin siunauksen! Paukuttelin henkseleitäni, kun lääkäri kehui Boriksen olemusta, lihaksia ja karvaa, "mahtavassa kunnossa". Tämä ell. tuntui myös pitävän positiivisena asiana sitä, että koira on raakaruualla. Olen kuullut monia päinvastaisia mielipiteitä!

Nyt sitten alkaa koiran huijaaminen, jotta saan se syömään nuo antibiootit... Vinkkiviitoset otetaan ilolla vastaan. Boris erottelee tabut ruuasta ja stressaa kurkkuun tunkemisesta.

 

Pikkuvampyyri?

 

Eilen oltiin tokovalmennuksessa Piitun kanssa. Ei tehty nihkeilyjuttuja lainkaan, vaan vauhdikkaita luoksetuloja ja leikkimistä. Pari kertaa veivattiin käännöksiä, mutta ei perusasennosta seuruuttaen, vaan ikään kuin lennosta. Edelleen suurin ongelma on omistaja, joka ei osaa kävellä eikä erota oikeaa vasemmasta. Treeneistä tarkemmin sivupalkin "treenipäiväkirja" -linkistä!

 

PS. Kuittaako kasvistäti jos käy täältä lukemassa tassukuulumisia, muutoin häiriköidään puhelinsoitolla sinnepäin!

Vahti

Viime yönä Boris herätti kahden aikaan murisemalla ja haukkumalla ikkunassa.

En ensin käsittänyt, mikä pitää sellaista ääntä. Boris on arjessa erilaisia naukuääniä lukuunottamatta lähes mykkä, olen kuullut sen haukkuvan koko puolitoistavuotisen elämänsä aikana ehkä kahdesti. Nyt kyllä meinasi hiukan puntti tutista, kun riivin jotain vaatetta päälleni ja nousin katsomaan, mikä on hätänä.

No, eipä siellä sitten mitään näkynyt, kun sälekaihtimen raosta varovasti kyttäilin naapurustoa. Oli kyllä ihan tähtikirkas yö ja kuutamo, varjot olivat tosi selkeitä, joten olisiko siellä sitten jokin heilunut ja liikahdellut epämääräisesti. Luulen kyllä, että jotain ääniäkin on pitänyt kuulua, sillä Boris nukkuu yönsä hyvinkin sikeästi eikä sälekaihtimet ole kokonaan auki yöllä, joten mikään ohimenevä vilahdus olisi tuskin laukaissut tuollaista, hieman liioitellulta tuntunutta reaktiota. Boris nimittäin murisi oikein uskottavaa, syvää kurkkumurinaa, ja kävi kyllä useampaan kertaan makuuhuoneessa herättelemässä, ennen kuin sain itseni edes puoliksi tilanteen tasalle.

Aikamme siinä sitten tuijoteltiin ikkunasta rinnakkain, kiitin ja kehuin hillitysti Borista ilmoituksesta ja palasin lopulta nukkumaan. Loppuyö meni rauhallisesti.

Olin huojentunut, ettei pihalla ollut mitään mikä olisi vaatinut toimenpiteitä, mutta toisaalta on myös mukava tietää, että Boriksessakin on tarpeen vaatiessa vahtipotentiaalia. Ehkä se pikkuhiljaa kypsyy kohti aikuisuutta ja vahtiviettikin herää - tähän asti se ei ole osoittanut minkään valtakunnan tarvetta ilmoittaa mistään, saati suojella itseään, meitä tai meidän omaisuutta. Välillä olen jopa toivonut, etten olisi ottanut niin vakavasti "varoituksia" rhodesiankoiran vahtivietistä ja kasvattanut Borista siten, ettei sille anneta syytä minkään valtakunnan vahtimiseen. Meillä tulee omakin väki kotiin ilman seremonioita tai koiran yllyttämistä kyselemällä kukas sieltä nyt tulee. Boris ei ole myöskään koskaan reagoinut siihen, jos joku vieras koputtaa oveen, tai kun postiauto pysähtyy ihan ikkunan alle, tai roskakuski kulkee pihamaalla. Ovikellosta en osaa sanoa, sellaista meillä ei voi olla kun siitä saa toinen kissa paskahalvauksen...

Koirapuistokoira

Boris kävi tänään elämänsä ensimmäistä kertaa koirapuistossa. Tosin vain ihan oman kaverin kanssa, joten se siitä koirapuistokoirasta sitten.

Valkkarineiti Piitu omistajineen lähti meille iltalenkkiseuraksi, ja käytiin juoksuttamassa koiria kylän ainoassa koirapuistossa. En ollut koskaan ennen käynyt siellä, eikä se kovin kummoinen läntti ollut, mutta ainakin oli aidat ympärillä. Hetki odoteltiin puiston vapautumista, jotta päästiin sisään vain kahdestaan. Vieraiden narttujen kanssa voisin pienellä varauksella laskea Boriksen leikkimään, mutta urosten kohdalla, varsinkaan iltapimeällä kun eleitä ei näe kunnolla, en halua ottaa riskiä. Myöskään kovin pienten koirien kanssa en taida uskaltaa Borista päästää touhuamaan, kun sen leikkityyli saattaa hetkittäin muistuttaa keilaamista... En ole enää yhtään varma, osaisiko se muuttaa leikkityyliään kaverin koon pienentyessä.

Kävelymatka takaisinpäin sujui jo kohtuullisen vetämättä, vaikka Boriksen mielestä Piitu onkin aika ihana!

 

Tokon suhteen on ollut vähän nihkeetä viime päivinä. Kontakti on ollut hukassa eikä ole tuntunut siltä, että koiralla olisi hauskaa. Ehkä olen tahkonut seuraamista ja käännöksiä liikaa. Mutta jotain positiivistakin - kävin ostamassa puisen noutokapulan ja esittelin sen Borikselle, eikä Boris ollut millänsäkään! Samalla tavalla nosti ja piti suussaan kuin meidän harjoituskapulaakin, joka oli muovia. Olen tosi tyytyväinen, pohjatyö on taidettu tehdä oikein.

 

naapurikyttääjä

Ykskaks tuli itku.

En ole miettinyt Boriksen onnettomuutta pitkään aikaan, mutta nyt kun mainitsin siitä edellisessä blogipäivityksessä, se jotenkin tuli niin pinnalle taas. Herranjumala miten onnekas tuo koira oli, ja me!!

Katsoin tätä kuvaa kasvattajan sivuilla ja siitähän se pillittäminen sitten oikein roihahti. Me ollaan niin tuoreita, jännittyneitä, odottavaisia... Ja Boris, pikku-Boris ja sen valtavat korvat, ja miten voi olla että melkein menetin sen vain vuoden kuluttua tuosta kuvasta, vuoden!

Bogo ei ymmärrä tuon taivaallista mun volisemisesta, nukkuu vaan kerällä tuossa vieressä, tuhisee ja tuhisee, onnenkantamoinen. Onnenkantamoinen.

Vermeitä

Otin erävoiton ompelukoneesta ja tein Borikselle supertoppatakin! Aikamoisen garderobin yksi rhodesiankoira vaatii...

 

Alkuviikosta saimme mieluisan paketin Design Dogilta: solkipannan ja heijastinhihnan. Erinomaisen priimaa laatua taas, ja hyvää palvelua! Pantahulluus iskee kovin helposti, mutta yritän pitää itseni kurissa. Nyt koiralla on sekä puolikuristava hieno nahkapanta että hieno solkinahkapanta, luulisi että niillä pärjää aika monessa tilanteessa.

 

 

Tänään iltalenkillä lähti jänis ihan koiran nokan edestä. Minä näin sen, kuulin jopa rapinan sen jaloista kun se ponkaisi liikkeelle hileiseltä nurmikolta, mutta Boris ei nähnyt sitä. Eikä haistanut. Ilmeisesti Boriksella on sitten vain se näköärsyke, joka laukaisee siinä ajovietin. Huh huh. Vaikka koira oli hihnassa, meinasi jalat mennä löysäksi. Se tapahtuu niin nopeasti, ja muisto jänön perään ampaisevasta koirasta on yhä tiukassa, vaikka onnettomuudesta on jo kolme kuukautta.

Varasin Borikselle ajan koirien ihosairauksiin erikoistuneelle eläinlääkärille. Sen tassuvaivat eivät ole menneet paremmaksi, joskaan eivät huonommaksikaan, mutta alkaa jo ottaa päähän kun koko ajan on jotain ongelmia varpaanvälien kanssa. Joten mennään nyt näyttämään, josko sieltä saataisiin diagnoosi ja oikeat aineet hoitoon.

Valmennushenkeä

Eilen polkaistiin äkkilähdöllä käyntiin tosimielessä tokoon valmentautuminen. Sain houkuteltua melkein naapurissa asuvan Jassun ja Piitu-valkkarin meille valmennustuntiseuraksi, ja tästä lähtien meidän on tarkoitus käydä normiryhmätreenien lisäksi pari kertaa kuussa omalla yksityistunnilla tutun ohjaajamme Annen haukankatseen alla.

Eilen olisi pitänyt olla meidän ryhmätreenit, mutta väkikadon vuoksi niitä ei pidetty. Sain pikahälytyksellä Jassun kiinni ja kahden tunnin varoitusajalla lähdimme omiin treeneihin. Eipä siinä muuten mitään, mutta kuljemme tunneille kimppakyydillä, ja olimme suunnitelleet käyvämme ennen ensimmäistä kertaa hyvällä lenkillä ja vasta sitten laittavamme koirat yhdessä sikaosastolle... Jäi suunnitteluksi. Koirat kyytiin ja liikkeelle. Piitu ja Boris ovat kaveruksia, mutta meidän sairaslomatauon jälkeen ollaan nähty Piitua vasta kerran hihnalenkin merkeissä. Auto tuntui paikkapaikoin tehosekoittimelta kun Boris haastoi Piitua painimatsiin takaluukussa. Vielä viime viikonloppuna Polkan kanssa vastaavanlainen shokkihoito toimi, kun lykättiin kylmiltään Polkka Borikselle kaveriksi takapaksiin ja ajettiin lenkkipaikalle. Silloin Boris oli hyvin hiljaista poikaa ja äimisteli vain tyhjästä ilmestynyttä daamiaan lähietäisyydeltä. Nyt ei mennyt ihan yhtä siivosti, mutta hyvin selvittiin!

 

Avasin blogiin treenipäiväkirja -nimisen sivun (linkki löytyy sivut-kohdan alta), jonne yritän tiivistetysti, lähinnä itselleni muistutukseksi kirjata ylös milloin on treenattu ja mitä, millaisia kotiläksyjä tuli ja kuinka niistä selvittiin. Tein osiosta kuitenkin julkisen, jos joku blogin lukijakin tahtoo sitä käydä kurkkimassa.

 

Eiliset treenit menivät kokonaisuudessaan oikein kivasti. Pelkäsin, että Boris olisi ihan kuutamolla Piitun läsnäolosta, mutta ei sitten ollutkaan. Piitu vielä kerää vieraasta paikasta, ihmisistä ja autossa olosta aika paljon kierroksia ja oli selvästi levoton, mutta onneksi se mielentila ei tarttunut Borikseen. Pääasiassa treenataan yksitellen, eli toinen koira on autossa aina sen ajan, kun toinen tekee, mutta jos sitten joskus tarvitaan häiriötä, voidaan käyttää molempia kentällä yhtä aikaa. Eilen otettiin Piitu ensin vuoroon ja vasta sitten Boris.

Harjoiteltiin erityisesti käännöksiä, joissa olen itse ihan susihuono. Kaikki jalkani luulevat olevansa vasen, joten sen voi kuvitella, minkälaiseen solmuun saan itseni ja 70-senttisen koiran ja hihnan, kun oikein alan harjoitella! Boris oli tosi hyvällä mielellä, rauhallinen, keskittynyt ja vastaanottavainen. Sille tekee superhyvää päästä treenaamaan myös ilman muiden koirien häiriötä, mutta silti paikassa, jossa on muiden hajuja, tipahtaneita nameja ym. Huomasin sen tosi selvästi eilen - ryhmätreeneissä Boris helposti turhautuu ja alkaa piipata, jos en koko ajan teetä sillä jotain pientä, mutta ollessaan yksin kentällä se kesti ihan loppuun asti ilman viheltämistä ja teputtamista.

Kun päästiin kotiin, saivat koirat vetää iltarallit meidän pihalla. Lehtikasat pöllysivät ja nurmikko tuli pöyhittyä. Parasta!

 

Nyt on myös sanottu ääneen se, että meillä on tavoitteitakin! Tokon alokasluokka olisi kiva korkata ensi kesänä tai viimeistään syksyllä. Samoin BH-kokeen aion suorittaa ja toivon, että sekin menisi jo ensi syksynä, mutta tuo ALO olisi nyt se ykköstavoite. BH-kokeessa isoin haaste on paikallamakuu kun toinen koirakko suorittaa: Borishan on hyvin harjaantunut siinä, että kaikkien muidenkin luoksetulokäskyt koskevat varmasti sitä, enkä todellakaan aio mennä sen kanssa mihinkään kokeeseen siten, että saan pelätä sen ryssivän oman suorituksensa ohella jonkun muunkin suorituksen!

Jonkin sortin treenitauko meille tulee väkisinkin vuodenvaihteen jälkeen / keväämmällä, kun loukkaantuneesta jalasta pitää leikata metallilevy ja -ruuvit pois. Operaatio on luonnollisesti pienempi kuin murtuneen jalan korjaaminen, mutta leikkaus kuitenkin. Poiston ajankohta riippuu aika paljon omasta rahatilanteesta, kuten myös siitä, että Boriksella olisi sitten vaadittava ikä täynnä, jotta samaan narkoosiin saataisiin otettua siitä lonkka-, kyynär- ja selkäkuvat.

Luulen kuitenkin, että tavoitteemme on realistinen. Ainakin nyt on sellainen fiilis, että taitaa tuo meidän Bogo olla sittenkin aika pätevä!

Polkalla!

 

Boris kävi päiväkaffella lempiystävänsä Polkan luona. Omistajien ei paljon tarvinnut keksiä viihdykettä junnuille! Ohjelmassa oli nujuamista ja juoksemista.

 

Melkein kuin hiekkarannalla

 

Boris ja tyylipyhdas sammakkohyppy

 

Kaverukset ovat ihan samalla aaltopituudella. On mukava katsoa, kun koira nauttii sielunsiskon kanssa möyhäämisestä. Vasta ihan vierailun lopulla Boris hiffasi että Polkka on kaiken muun ihanan lisäksi tyttö, ja koitti pari kertaa kiivetä selkään. Lopetti kyllä kun kielsin.

Leikattu jalka ei onneksi oireile millään lailla, vaikka ralli oli paikkapaikoin melko rajuakin. Vähän hirvittää katsoa kun Boris paahtaa sata lasissa loivaan alamäkeen vailla järjen hiventä, mutta pakko on vain luottaa että jalka kestää. Ei tällaisen koiran kanssa voi elää siten että se kulkee vain hihnassa!

 

 

Hurrrrjat.

 

Laukkaloikka

 

Myös keppi sai kyytiä

 

Oli tosi mukava päivä, toivottavasti pystytään nyt näkemään vähän säännöllisemmin Polkkaa ja palveluskuntaansa (ja ihania mäykkyjä joille menetin ihan täysin sydämeni)! Boriksen kesäinen loukkaantuminen teki tauon kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen, ja nyt on kova into ottaa takaisin kaikki menetetty huvi. Ja mikäs sitä lihaskuntoa paremmin takaisin toisi kuin vapaana kaverin kanssa rallattaminen. Plus että tällaisen päivän jälkeen koira on hirmu helppo ja kiva koko loppuillan ja osin seuraavankin päivän...

 

Boris ja väki kiittää!

Talvivalmisteluja

Talvi yllätti autoilijan ja piti lähteä anoppilaan vaihtamaan renkaita. Samalla käytettiin Boris ja Bella pikaisella lenkillä.

Supatuksia

 

 

Tää oli se herkkusieni. Eiku.

 

 

syys

 

Edellisen kuvan seesteinen tunnelma on hämäystä. Oikeasti meno oli tätä: 

Tästä se lähtee

 

 

 

 

 

 

 

Jotta talvi ei pääsisi yllättämään myös rhodesialaista, kudoin Borikselle pipon. Se toivottavasti suojaa korvalehtiä paleltumiselta ja aukeamiselta sitten oikeasti kylmillä keleillä. Kuvaaja tahtoo huomauttaa, että koiran masennus kuvaushetkellä johtuu iltaruuan viivästymisestä eikä niinkään piposta...

 

 

Loppuun vielä yksi kissakuva, niitä tulee laitettua liian harvoin näytille: 

Ikkunalaudalla oli pikkulintu

Varpistimet

Tassuasiaan päivitystä: varpaanvälit voivat melko hyvin. Mäntysuopapesuja tehdään tällä hetkellä joka toinen tai joka kolmas päivä, eikä Daktarinia ole tarvittu kuin silloin tällöin. Uusia rakkuloita ei ole tullut, mutta osalla vanhoista paranemisprosessi on vielä kesken. Ongelmapaikka tuntuu nyt olevan se kaikista ikävin, eli juuri anturan reunalla. Totta kai rakkulat menevät siitä heti rikki kun koira vähänkin pyrähtää. Molemmissa takajaloissa on myös rakkulat suurimman polkuanturan yläpuolella, jalan takaosassa.

 

Tässä muutama kuva rakkuloista: 

Etujalka, hyvin parantunut rakkula anturan reunalla

 

Takajalka, varvasanturoiden reunoilla näkyy parantuneita rakkuloita, ison polkuanturan takaosassa on vielä avoimia rakkuloita.

 

Jos näistä kuvista joku viisaampi osaa sanoa, mitä rakkulat ovat tai ehdottaa näpsäkkää hoitoa, saa ottaa yhteyttä! Eri eläinlääkärien ja myös kasvattajan kanssa ollaan arvuuteltu milloin mitäkin, mutta varsinaista diagnoosia ei ole tehty. Tällä hetkellä tassut eivät tunnu vaivaavan Borista: ennen esiintyi raivokasta nuolemista yöaikaan, mutta se saatiin kuriin noilla aiemmin mainituilla hoidoilla eli säännölliset mäntysuopapesut ja Daktarin-puuterikuuri. Koiran ruokavaliosta on pyritty karsimaan kaikki teollinen ja etenkin varastopunkille riskialttiit tuotteet (perustuu ihan mutuun, kuulopuheisiin ja koiran tarkkailuun). Ruokavalio koostuu possun- ja broilerinlihasta ja elimistä, kananmunista, vihreistä kasviksista (lähinnä kuidunlähteenä), öljyistä sekä joskus harvoin ihmistenruuan tähteistä. Suoraa yhteyttä mihinkään ruoka-aineeseen en ole osannut hahmottaa.

Urosuhoa

Torstain treeneissä Boriksesta paljastui uusia puolia. Kahden viikon tauko oli tehnyt koirasta Uroksen.

Alkupissatuksen yhteydessä Boris ruopi maata ensimmäistä kertaa ikinä, vähän tasapainottomasti mutta sitäkin kiihkeämmin. Olin hämmentynyt ja kielsin moisen möyhäämisen. Kun sitten päästin kentälle asti, Boris murisi toiselle koiralle. Boriksen puolustukseksi sanottakoon, että kyseessä oli aivan jäätävän iso irlanninsusikoirauros ja oli jo aika hämärää, mutta ollaan nähty kyseinen koira viimeksi heinäkuussa ja silloin pojat haistelivat toisiaan ihan sopuisasti. Nyt Boris kyttäsi irlistä ja murisi oikein syvää kurkkumurinaa kaikki selkäkarvat pystyssä. Taas tuli topakka kielto omistajalta ja ruvettiin keskittymään omaan tekemiseen. Mutta jokin siinä koirassa oli, sillä vielä lopputunnistakin Boris yritti päristä sille. Todella omituista. Nytkö siitä tulee iso uros? Ei enää vauvamaista "Boris rakastaa kaikkia" -asennetta?

Muuten treenit menivät erinomaisesti, sillä kaikki ryhmän koirakot olivat tällä kertaa uroksia. Suurin häiriöhän meille ovat tietyt nartut, ei koskaan kaikki nartut yleisesti vaan vain ne tietyt: ne vaan ovat Boriksen mielestä niin hemaisevia, että kaikki järjen vähäinenkin valo sammuu sen päästä kun joku näistä ihanuuksista astelee näkökenttään. Tässä poikakoulussa tosin oli yksi kastroitu uros, ja sehän oli sitten melkein niin kuin narttu. Toivon että tuo irlikselle pärrääminen oli vain joku hetkellinen aivopieru Borikselta! Noin yleisesti ottaen poikaporukassa treenaaminen olisi meille vallan taivaallista.

 

Tänään käytiin anoppilan metsässä revittelemässä, ja Bella oli toki mukana matkassa. Virtaa riitti kun koko viikko ollaan talsittu vain hihnalenkkejä. Boris kaahasi ja hepuloi, talloi kaikki hyvät sienipaikat (kakkapussillisen suppiksia sain pelastettua) ja oli lopulta omatoimisen mäkitreenin jälkeen niin poikki, että käveli pois metsästä. Käytiin kahvilla sisällä ja Boris oli supersiivosti, vaikka puoliskon 6- ja 4-vuotiaat sukulaispojat oli kylässä. Boriksella on ollut huono taipumus tykätä pikkulapsista vähän liikaakin ja käydä törkkäämässä vauhtipusuja naamaan aina kun silmä välttää. Nyt se oli lasten kanssa todella nätisti, ei ryöstänyt mitään kenenkään kädestä eikä kaatanut ketään, ja malttoi maatakin vaikka pojat hyörivät ympärillä. 

 

Kotona meno on näyttänyt viime aikoina jokseenkin tältä: 

Valde

 

Koko joukkue (musta möykky jakkaran alla on Nuka)

 

Valde aka EVIL CAT!!! Poikien juttuja.