Meitä oli monta

Piristystä maalaisten arkeen toivat tänään kyläilijät Suvi, Teemu ja Riikkis sekä koiransa Dara, Sini, Bro, Otti ja Polkka.

Kirjava sakki

 

lauma tulee!

 

Pakkanen oli kirpakka mutta koirat tarkenivat juosta kaksi rundia rataa ympäri. Fabio otti Boriksesta vallan koska Polkka nyt vaan on niin ihana. Igorkin löysi oman suosikkinsa joka oli Bro! Ensimmäisen kierroksen Igor pysyi kutakuinkin Bron vauhdissa, mutta toisella kiekalla poikasen vauhti alkoi pahasti hyytyä kun Bro tuntui vasta päässeen vireeseen.

Polkka ja Fabio karkaavat auringonlaskuun

 

Polkan hymy hyytyi kun ei heti ensimmäiseltä lenkkikiekalta mentykään sisälle lämmittelemään, ja Fabion rakkaudenosoitukset alkoivat saada aika kipakkaa palautetta. Mutta Fabio on lannistumaton, sitten vaan liehitellään enemmän... No, Fabiolla meni vähän överiksi ja sitten tultiinkin loppumatka hihnanjatkona, kun "ei" ei enää mennyt perille.

Leikkiähän se vain oli, armaani!

Kiitos toverit, oli kiva nähdä taas!

Iksu paimentaa!

Igor opetteli eilen paimentamista. Ponin paimentamista! Vanhaherra Mikuponi oli vapaalla jalalla ja sekös Igoria kummastutti. Ajattelin sitten hetken mielijohteesta koittaa huiskia Igorille jotain suuntia ja käskyjä hakea poni tallin ovea kohti. Igor katseli pää kallellaan heilumistani, oikein näki kun sillä raksutti aivoissa. Mutta sitten se lähti kuin lähtikin kiertämään Mikua ja liikuttamaan sitä minua kohti. Miku ei tietenkään ole tottunut paimenkoiran luomaan liikkumispaineeseen ja otti kunnon spurtin pihan poikki karkuun. Igor pinkoi perään ja kaarsi taas ponin taakse, tukki väärät suunnat ja sai ponin ohjattua taas tallia kohden. Mainiota!

 

Iksu oli kovin nohevana saamistaan kehuista. Ei siis kerrota sille, että poni oli vapaana ihan tarkoituksella, koska se osaa tulla tarhasta talliin itseksiin muiden hevosten perässä. Mitä nyt välillä täytyy tehdä kunniakierroksia pihamaalla, ne kuuluvat senioriponin etuoikeuksiin. Ja että Mikuponi on viisas ja pitkäpinnainen ja aivan ehdottomasti omasta mielestään mokomien koirien yläpuolella, mitä nyt sattumalta suostui eilen leikkimään niiden kanssa. Mutta kiva oli silti nähdä, että Igorilla on jokin sisäsyntyinen taju lauman koossapitämisestä, ja kun kehotin sitä menemään yhden "karkurin" perään, se teki työtä käskettyä.

Noin normiarjessa koirilla ei ole mitään asiaa hevosten jalkoihin, eivätkä ne koskaan menekään tarhalankojen sisäpuolelle. Toisinaan Igor koittaa jos voisi hiihdellä ihan talutettavan hevosen takana, mutta siitä seuraa aina ärhäkkä poistumiskäsky, jota Igor osaa noudattaa. Isomman, kengällisen hevosen kanssa ei tietenkään kokeilla mitään paimennusleikkejä, mutta metrinkorkean kengättömän luottoponini kanssa tällaiseen voidaan joskus venyä.

Pakkaspäivä

Pitkästä aikaa osui yksi kirkas pakkaspäivä ja jaksoin kantaa kameraa mukana ulkona. Flunssa vie tehot aika huolella, mutta raahustin silti koirien perässä pitkin pihaa.

 

Vähän iso puku

 

Pentuhepuli!

 

Pakkasta oli kymmenen ja risat, ja Boriksen varpaita alkoi paleltaa. Se pysyy ihan hyvin lämpimänä kunhan pysyisi liikkeessä, mutta jossain vaiheessa sitä lakkaa kiinnostamasta Igorin sinkoilut ja se vain istuu keskellä pihaa. Kyllä se sitten liikkuu kun lähdetään pihasta pois, mutta minulla on aina tietty määrä töitä tehtävänä pihassa ja silloin koirien tarvitsisi itse keksiä tekemistä siksi aikaa.

Ilmeisesti nyt on riittävästi pakkasta siihen hommaan, että koirat alkavat varastaa hevosenpaskaa lantalasta ja järsiä niitä jäisiä kökköjä posket pullollaan. Toki meillä on paskaa syöty ennenkin, mutta ihme ja kumma lantalasta on pysytty pois. Karsinoissa koirat käyvät aina viimeistelemässä siivouksen, ja hevosten kavioista tipahtaneet turvekököt skannataan huolella läpi, josko seassa olisi kakkaa. Tänään sain ajaa toistuvasti etenkin Borista pois lantalasta, ja siltikin kun käänsin selkäni, oli se ehtinyt hakea köntin itselleen nakerrettavaksi. Raivostuttavaa!

Vaikka toisaalta sallin paljon mieluummin hevosenpaskan syömisen kuin kissanpaskan! Sisällä Igor ei pääse käsiksi kissanvessoihin eikä ole pikkupentuajan jälkeen enää yrittänytkään, mutta tallikissojen hiekkalaatikolla se käy. Aamuisin se on yksi musta vilaus kun se livahtaa ovensuusta talliin, ja ennen kuin olen saanut valot päälle, se on juossut koko tallin läpi perälle asti, jossa tallikissojen hiekkis on. Sieltä se sitten palaa nenä hiekassa ja suu kuolemalta löyhkäten. Hyi! Kohta se saa kuonokopan päähänsä ellen saa sitä muuten lopettamaan.

 

Lumikuono

 

Boris

 

Välipalaksi saatiin puruluut

 

Vetelää menoa

Koirat ovat meillä vain vetelehtineet ja rallitelleet pihan lumikinoksissa, kun omistajalla on ollut pari viimeistä viikkoa kädet täynnä hevosia ja töitä. Blogiinkaan ei ole tullut lisättyä mitään, kun mitään ihmeellistä ei ole sattunut.

Kimppatokotreenit jäivät kuluneella viikolla väliin kun ei vain ehtinyt. Olen kuitenkin jokusen kerran tehnyt keittiötottista  molempien kanssa. Boriksen kanssa koin pienen ahaa-elämyksen jonka vedenpitävyyttä en vielä uskalla tuuletella, mutta: seuraamisessa se piti katsekontaktin, kun minä en pitänyt! Kätevintä tässä oli se, että treenasin pimeällä jolloin ikkuna toimi peilinä. Naksuttimella merkkasin kun katse oli ylöspäin, ja kas, kun minä lakkasin tuijottamasta alaspäin koiraa ja vakoilin sitä vain ikkunan heijastuksen kautta, katsekontakti pysyi. Voisiko se olla näin helppoa?

 

Bobo relaa

 

Igor hörökorva

 

Tilasin Igorille Zooplussasta pedin sekä molemmille pojille uudet ruokakupit. Myös pari lelua tuli ostettua. Jos lelu on alennuksessa ja sen nimi on plyysivyötiäinen, se on pakko saada.

 

Vyötiskä

 

Vyötiäisen suosio oli suunnaton. Vyötiäinen vinkui ehkä vartin kunnes pilli hajosi, mutta on se aika kiva ilman vinkuakin. Ehkä rumin koiranlelu joka meillä on!

 

Aamu-unia venyttämässä

Havainto: kaksi isoa koiraa vie aika paljon tilaa. Etenkin kun ne tykkää olla ihan iholla.

Vilu!

Meinasin silmäni pudottaa kun aamulla mittari näytti -17,5 °C.

Note-to-self: pennullani ei ole pukuja! Sillä on kyllä pidempi karva kuin Bobolla, mutta epäilemättä kylmä käy siihenkin tämmöisillä pakkaslukemilla. Tai jos ei varsinaisesti kylmä, niin en tykkää ajatuksesta että se revittelee tuolla lihakset kylminä menemään ja sitten tällää pyllynsä maahan ja istuu siinä ihmettelemässä ja juuri lämpöä saaneet lihakset jäähtyy taas. Ja sitten taas uusi spurtti. Ei hyvä. Tarvitsemme vaatteen. Mutta kuinka paljon tuo aikoo vielä kasvaa?

Note-to-self 2: hekottelin aamulla, että koitanpa Boriksen sadetakkia Igorin päälle, "vaikka hukkuuhan se sinne". Ei muuten hukkunut. Mahavyötä tosin sai vetää melkein kaksi kiekkaa laihan lapsen vyötärölle, mutta takki ei ollut hullun pitkä pyllyn päältä eikä niin väljä edestä, etteikö olisi pysynyt päällä. Ja pysyi muuten jopa ilman jalkalenkkejä! Vaihtoehtoja tosin ei ollut, koska joku pieni musta apina on syönyt ne poikki meidän jokaisesta takista.

Note-to-self 3: älä jätä apinanpoikasta valvomatta takin kanssa. Eilen nimittäin yllätin Igorin käymästä hurjaa kamppailua omaa heijastinliiviään vastaan. Siellä se toikkaroi pihanurmikolla viitanhelma hampaissa, vedettynä sillä lailla näpsästi pään yli että näkökyky oli nolla. Näytti olevan kiva leikki kunnes ilkeä mama karjui lopettamaan heti. Nyt ymmärrän Suvia joka kertoi aiemmin syksyllä ostavansa koirilleen vain vitosen maksavia heijastinliivejä! Hurtan kakskyt-ja-jotain euroa maksanut merkkiviitta ei ehkä ole ihan nappivalinta beussinpoikaselle.

Musti & Mirri Puppy Cup

Lähdimme aamulla tyypillisellä tohinalla ja "vain kuusi minuuttia myöhässä aikataulusta" ajelemaan kohti Lohjaa ja Igorin ensimmäistä pentunäyttelyä. Showlink-areenalla oli pentuja joka lähtöön ja meteli sen mukainen. Ensin tuntui että Igor ratkeaa liitoksistaan kun se yritti nähdä ja kokea kaiken samaan aikaan (ja toki myös painia sisarustensa Taran, Bonnien, Camun ja Jätkän kanssa), mutta kun löysimme häkille sopivan paikan ja Igor pääsi sinne hetkeksi rauhoittumaan, alkoi touhussa olla taas jokin järki.

Pikkupentuluokassa 5-7 kk uroksia oli kolme, Igor ja hänen veljensä. Me näyttelynoviisit pyörähtelimme kehään ja pois ohjeiden mukaisesti. Privaattivuorollaan Igor seisoi mallikelpoisesti, näytti hampaansa nätisti (istuma-asennossa tosin), antoi tuomari Tarja Löfmanin kopeloida ja tunnustella ja heilutteli vain hilpeänä häntäänsä. Juokseminen oli pienessä kehässä aikamoista koheltamista, mutta ehkä sieltä vahingossa jokunen raviaskelkin tuli?

 

Kuvat: Marjo Alanen

 

Ja sitten, ruma lapsi yllätti! Tuomari sijoitti Igorin ykköseksi! Kunniapalkintoa ei herunut kenellekään pikku-uroksista, sillä kaikilla oli vielä kehittymisen varaa purennoissa (siskoilla sama tilanne). Igorin harottavasta hampaasta ei kuitenkaan tullut edes mainintaa arvosteluun, ja kun itsekin sitä siinä tuomarin kanssa katselin, niin kyllä se hampaan kärki todella jo on siellä suunnalla missä sen pitäisikin.

Arvostelu kokonaisuudessaan meni näin: 

Mittasuhteiltaan tyypillinen uros, hyvät pään mittasuhteet, oikea ilme. Kovin kevyt rintakehä, voisi liikkua tasapainoisemmin etenkin takaa. Turhan uloskiertyneet takaraajat. Kaksoiskannukset. Hyvä karvapeite, iloinen käytös. 

 

Olen kaikin puolin tyytyväinen Igoriin, ja jos se jatkaa näin fiksua käyttäytymistä, saatan harkita käyväni sen kanssa näyttelyissä toistekin, menestyksestä viis! Mutta eihän nuo sisänäyttelyt oikein koirien paikkoja ole, hirveä tunku ja kaiku ja meteli, liukkaat alustat kehissä ja jatkuvasti tuntuu että on jonkun tiellä. Ehkä siis kesällä johonkin ulkonäyttelyyn?

Osallistuimme vielä kasvattajaluokkaan, ja tuomari kehui kaikkien pentujen hyviä ja iloisia luonteita, selkeitä sukupuolileimoja ja hyvää väriä, mutta ei antanut kunniapalkintoa juurikin purentojen takia.

Edestä: Igor, Bonnie, Tara ja Camu

 

Päivä oli oikein mukava, ja oli kiva nähdä taas kasvattajaa, pentuesisaruksia huoltojoukkoineen sekä tietenkin Igorin omaa kannustajaa eli minun äiskääni!

Kotiinviemisiksi ostin aktivointilelun (samaa sarjaa kuin edellisessä päivityksessä esiintyvä) sekä puruluita Musti & Mirrin kojusta hyvällä alella. Perillä kotona meitä odotti hilpeä Boris, joka koeajoi uuden lelun heti. Igor otti välipalaa ja pienet torkut, ja sitten lähdin vielä koirien kanssa lenkille. Ihana ilma - lunta on satanut muutama sentti, pakkasta oli viisi astetta ja kuu paistoi lähes tähtikirkkaalta taivaalta. Pelloilla näki hyvin kulkea ja koirat spurttailivat ja hepuloivat koko rahan edestä. Mainiota!

Lintu pieni

Igor-pieni, hörökorva kakkanaama. Ykskaks tulee olo, että miten mutkattomasti se onkaan solahtanut tähän meidän menoon mukaan, miten joskus on voinut olla sellaista ettei ole Igoria. Tuohonhan se kuuluu, juuri tuohon, kerälle sohvan toiseen päähän.

Huomenna Igor täyttää puoli vuotta. Puoli vuotta! Vaikka sehän on ihan lapsonen vielä, pieni pentu. Kuin salaa se on venynyt noin isoksi, painaa 32,4 kg, ja alkaa jo osatakin jotain. Ainakin istua ja maata ja seisoa ja hiukan seurata. Nostaa noutokapulaa. Tulla luo miljoonaa. Ja todistettavasti uidakin. Sisäsiistiksi se oppi jossain välissä, sillä lailla itsestään ja huomaamatta. Kynsienleikkuussa ei ole koskaan mitään ongelmia ollutkaan, Igor syö namusia kun namusia tarjoillaan, silloin ei ole mitään väliä, mitä varpaissa tapahtuu. Yönsä se nukkuu kohtalaisen rauhallisesti omalla paikallaan, edelleen kevythäkissä mutta nykyisin häkin luukku auki. Kunhan löydän tarpeeksi ison pedin niin kerään häkin kokonaan pois, se on niin ruma etten kestä sitä makuuhuoneessa enää hetkeäkään. Joskus Igorilta pääsee ison koiran vahtihaukku enkä voi uskoa, että minun pienestä lintusesta lähtee sellainen ääni, kumea ja syvä.

Huomenna pyörähdetään Lohjan pentunäyttelyssä. Vähän jännittää, mitä tuomari sanoo Igorin harottavasta hampaasta - siellä se vieläkin on, se yksi onneton alakulmahammas, hiukan väärässä paikassa mutta kuitenkin nyt jo selvästi kääntyneenä oikein. En ole muistanut päivittää hampaan tilannetta lainkaan vaikka joka päivä kyttään tuon pennun suuhun. Alakulmuri siis kasvoi kohti kitalakea, tai ei varsinaisesta kasvanut, vaan alaleuka oli sen verran kapea että ihan oikeassa kasvukulmassa oleva hammas ei vain yltänyt sille paikalle mihin se kuului, vaan kasvoi ylähampaiden sisäpuolella ja painoi kuoppaa kitalakeen. Päädyin antamaan hampaalle pari kolme viikkoa aikaa ennen kuin lähtisin näyttämään sitä purentoihin ja hampaisiin erikoistuneelle klinikalle. Nyt ollaan siellä kolmannen viikon kohdalla ja olen melko varma, että lääkärikeikkaa ei tarvitse tehdä. Alaleuka on kasvanut ja levistynyt, ja hampaan kärki jo pilkottaa oikeasta paikasta. Tulehtumista olen pelännyt, sillä luonnollisesti hammas on kääntyessään rikkonut ientä tieltään, mutta kaikki on mennyt ihan hyvin. Mitenkään nätti Igorin suu ei tällä hetkellä ole, mutta olen toiveikas että sille kehittyy ihan priima purenta ilman oikomishoitoja.

 

Tässä vielä Igorin tutkielma aiheesta aktivointilelu: 

 

 

 

 

 

2012

Vuosi vaihtui rauhallisissa tunnelmissa kotioloissa. Iloitsimme siitä että oli taas sähköt, joten katsoimme koko illan telkkaria täydessä valaistuksessa! Asutaan näköjään niin syrjässä että rakettien paukahtelu kuului vain vaimeasti etäältä, eivätkä edes yötäpäivää ulkoilevat pihattohevoset olleet lainkaan levottomia.

Boris ei ole raketeista millänsäkään, enkä ollut erityisen huolissani Igoristakaan. Seitsemän maissa kiersimme pienen iltakierroksen ja silloin Igor kuuli ensimmäiset pamahdukset. Se keskeytti puuhansa, katsoi Borikseen, sitten meihin, ja jatkoi touhujaan kun kukaan ei reagoinut mitenkään. Itse h-hetkenä kahdeltatoista jätimme koirat keskenään sisälle ja menimme polttamaan huikeat 5 tähtisadetikkuamme ulos. Kymmentä yli kaksitoista palasimme sisälle ja laskimme koirat iltapissalle. Raketit eivät kiinnostaneet kumpaakaan, ja painuimme siitä sitten pehkuihin.

Näillä eväillä kohti uusia haasteita!