Eilen polkaistiin äkkilähdöllä käyntiin tosimielessä tokoon valmentautuminen. Sain houkuteltua melkein naapurissa asuvan Jassun ja Piitu-valkkarin meille valmennustuntiseuraksi, ja tästä lähtien meidän on tarkoitus käydä normiryhmätreenien lisäksi pari kertaa kuussa omalla yksityistunnilla tutun ohjaajamme Annen haukankatseen alla.
Eilen olisi pitänyt olla meidän ryhmätreenit, mutta väkikadon vuoksi niitä ei pidetty. Sain pikahälytyksellä Jassun kiinni ja kahden tunnin varoitusajalla lähdimme omiin treeneihin. Eipä siinä muuten mitään, mutta kuljemme tunneille kimppakyydillä, ja olimme suunnitelleet käyvämme ennen ensimmäistä kertaa hyvällä lenkillä ja vasta sitten laittavamme koirat yhdessä sikaosastolle... Jäi suunnitteluksi. Koirat kyytiin ja liikkeelle. Piitu ja Boris ovat kaveruksia, mutta meidän sairaslomatauon jälkeen ollaan nähty Piitua vasta kerran hihnalenkin merkeissä. Auto tuntui paikkapaikoin tehosekoittimelta kun Boris haastoi Piitua painimatsiin takaluukussa. Vielä viime viikonloppuna Polkan kanssa vastaavanlainen shokkihoito toimi, kun lykättiin kylmiltään Polkka Borikselle kaveriksi takapaksiin ja ajettiin lenkkipaikalle. Silloin Boris oli hyvin hiljaista poikaa ja äimisteli vain tyhjästä ilmestynyttä daamiaan lähietäisyydeltä. Nyt ei mennyt ihan yhtä siivosti, mutta hyvin selvittiin!
Avasin blogiin treenipäiväkirja -nimisen sivun (linkki löytyy sivut-kohdan alta), jonne yritän tiivistetysti, lähinnä itselleni muistutukseksi kirjata ylös milloin on treenattu ja mitä, millaisia kotiläksyjä tuli ja kuinka niistä selvittiin. Tein osiosta kuitenkin julkisen, jos joku blogin lukijakin tahtoo sitä käydä kurkkimassa.
Eiliset treenit menivät kokonaisuudessaan oikein kivasti. Pelkäsin, että Boris olisi ihan kuutamolla Piitun läsnäolosta, mutta ei sitten ollutkaan. Piitu vielä kerää vieraasta paikasta, ihmisistä ja autossa olosta aika paljon kierroksia ja oli selvästi levoton, mutta onneksi se mielentila ei tarttunut Borikseen. Pääasiassa treenataan yksitellen, eli toinen koira on autossa aina sen ajan, kun toinen tekee, mutta jos sitten joskus tarvitaan häiriötä, voidaan käyttää molempia kentällä yhtä aikaa. Eilen otettiin Piitu ensin vuoroon ja vasta sitten Boris.
Harjoiteltiin erityisesti käännöksiä, joissa olen itse ihan susihuono. Kaikki jalkani luulevat olevansa vasen, joten sen voi kuvitella, minkälaiseen solmuun saan itseni ja 70-senttisen koiran ja hihnan, kun oikein alan harjoitella! Boris oli tosi hyvällä mielellä, rauhallinen, keskittynyt ja vastaanottavainen. Sille tekee superhyvää päästä treenaamaan myös ilman muiden koirien häiriötä, mutta silti paikassa, jossa on muiden hajuja, tipahtaneita nameja ym. Huomasin sen tosi selvästi eilen - ryhmätreeneissä Boris helposti turhautuu ja alkaa piipata, jos en koko ajan teetä sillä jotain pientä, mutta ollessaan yksin kentällä se kesti ihan loppuun asti ilman viheltämistä ja teputtamista.
Kun päästiin kotiin, saivat koirat vetää iltarallit meidän pihalla. Lehtikasat pöllysivät ja nurmikko tuli pöyhittyä. Parasta!
Nyt on myös sanottu ääneen se, että meillä on tavoitteitakin! Tokon alokasluokka olisi kiva korkata ensi kesänä tai viimeistään syksyllä. Samoin BH-kokeen aion suorittaa ja toivon, että sekin menisi jo ensi syksynä, mutta tuo ALO olisi nyt se ykköstavoite. BH-kokeessa isoin haaste on paikallamakuu kun toinen koirakko suorittaa: Borishan on hyvin harjaantunut siinä, että kaikkien muidenkin luoksetulokäskyt koskevat varmasti sitä, enkä todellakaan aio mennä sen kanssa mihinkään kokeeseen siten, että saan pelätä sen ryssivän oman suorituksensa ohella jonkun muunkin suorituksen!
Jonkin sortin treenitauko meille tulee väkisinkin vuodenvaihteen jälkeen / keväämmällä, kun loukkaantuneesta jalasta pitää leikata metallilevy ja -ruuvit pois. Operaatio on luonnollisesti pienempi kuin murtuneen jalan korjaaminen, mutta leikkaus kuitenkin. Poiston ajankohta riippuu aika paljon omasta rahatilanteesta, kuten myös siitä, että Boriksella olisi sitten vaadittava ikä täynnä, jotta samaan narkoosiin saataisiin otettua siitä lonkka-, kyynär- ja selkäkuvat.
Luulen kuitenkin, että tavoitteemme on realistinen. Ainakin nyt on sellainen fiilis, että taitaa tuo meidän Bogo olla sittenkin aika pätevä!
