Jos joku ei sitä vielä tiedä, niin Boris syö meillä raakaruokaa. Se ei barffaa sanan varsinaisessa merkityksessä (BARF = bones and raw food), sillä luut eivät kuulu sen ruokavalioon (poislukien suuret ajanvieteluut, esim. hirven). Luita ei meillä suosita muutamasta syystä: Boriksen maha menee niistä liian kovalle, luut aiheuttavat liian isoina palasina nieltyinä oksentelua, mutta suurin syyllinen luuttomaan ruokavalioon olen minä ja aatteeni. Mielestäni koira on lihaan painottuvan sekaravinnon syöjä, enkä oikein ymmärrä, miten koira muka voisi saada tarpeeksi evästä yli 60 % luusta koostuvasta ruoka-annoksesta, jollaista kirjanoppineet barffaajat noudattavat. Ok, on koiria joilla luuruokinta toimii, mutta jos katselee ja vaikka purkaa pikkuosasiin broilerinsiiven, jota monet barffaajat pitävät ruokintansa kulmakivenä, ei siinä juuri ole mitään sen näköistä tavaraa, jota minä haluaisin pääasiallisena ravinnonlähteenä koiralleni käyttää. Haperoa, lähes rustonkaltaista luuta, reilusti sidekudosta ja pieni roipe lihaa.
Terminologisesti sana "raakaruokinta" taitaa meidänkin kohdalla olla väärä, sillä saatan joskus antaa koiralle jotain kypsennettyä enkä ainakaan ole kypsennetyn ravinnon käyttämistä vastaan, mutta sanana se kuvaa kuitenkin parhaiten sitä mitä Boris syö. Idea on, että koira ei syö teollisesti valmistettua ruokaa, sillä ainakin pentuaikana kokeillut 3-4 nappulamerkkiä aiheuttivat jokainen jonkinlaista oiretta, rapsuttelua, runsasta paskomista, pahanhajuisia korvia, ylipäätään pahanhajuista koiraa jne. jne. Toisaalta kumoan itse itseni tässäkin: Boris saa nappulaa namipaloina, joskus kourallisen ruuankin joukkoon, ja lisäksi se mussuttaa oikein hyvällä halulla superteollisia kaupan lihapullia ja nakkeja treenipalkkoina. Eli ei, en ole nappularuokintaakaan vastaan, meille se ei vain pääasiallisena ruokamuotona sopinut.
Pikkuhiljaa siirryin enemmän ja enemmän pois teollisista ruuista kohti nykyistä raakaan lihaan nojaavaa ruokintaa. Koiran vointi on ollut ensisijainen ohjenuora, ruokinta on aina vain koiraa varten eikä toisinpäin. Olen onnekseni pystynyt vähän kurssittautumaankin ammattilaisten luentopäivillä koiranruokinnasta, ja kahlannut tunteja ja taas tunteja netin syövereistä mitä erilaisempia ruokintafaktoja ja myös niitä vähän vähemmän faktoja. Tieto lisääntyy melko lailla samaa tahtia epävarmuuden kanssa: mitä enemmän oppii, sitä enemmän tietää, mitä kannattaa koiransa ruokinnassa kyseenalaistaa. Ja mitä enemmän tietää, mitä tuijottaa ja laskea, sitä hankalammaksi käy kokonaisuuden hahmottaminen: milligrammatarkkuuksia on tosi kiva laskea ja mitata kun on tällainen näpertelijä kuin minä, mutta ihan noin arkiruokinnassa, peruskoiralla niiden relevanttius on vähän niin ja näin.
Kaikenlaisesta veivaamisesta huolimatta tai juurikin siitä johtuen ollaan taas siinä pisteessä, että ruokintaa pitäisi vähän muokkailla johonkin suuntaan. Boris on tähän asti popsinut aamuisin raakaruuan valmispötkylän eli Murremixin sika- tai kanamixin, ja iltaisin kimpaleen sian tai broilerin jauhettua lihaa ja rustoa, turauksen öljyä, ripauksen kalkkia, ja kourallisen jotain vihreää kasvista raasteena, yleensä kesäkurpitsaa tai jotain salaattia. Pari kertaa viikossa iltaruokaan jaetaan yksi tai kaksi raakaa munaa, hiukan ADE-vitamiiniliuosta, ehkä vähän jotain ihmisten ruuantähteitä, raejuustoa, pellavansiemenlimaa ja mitä nyt käsillä sattuu olemaan. Kalaakin annetaan silloin kun sitä on muistettu tilata tai ostaa kaupasta, ja sisäelimiä samoin.
Kasviksilla ei tässä ruokavaliossa ole ollut muuta funktiota kuin toimia kuituna, jotta kakka kulkisi. Mutta se ei oikein tahdo kulkea. Siinä on ongelmakohta 1, eli ummetus ja turhan kovat ulosteet. Toinen ongelmakohta on aamupala eli Murremix. Työstän tällä hetkellä Borikselle kurssitehtävän puitteissa laskennallista optimiruokavaliota, ja yritän mahdollisimman pitkälle jäljittää sen syömän ruuan koostumuksen ja ravintoarvot. Murremix on ollut tosi näpsäkkä tapa raakaruokkia koiraa, mutta sisältöönsä nähden iloisesti ylihinnoiteltu. Kätevyys on kuitenkin ajanut hintatason edelle, kunnes olin yhteydessä Murremixien valmistuttajaan tehtäväni puitteissa. Sain todella ala-arvoista, ylimalkaista ja asiakkaan omaa tietämystä aliarvioivaa asiakaspalvelua tiedustellessani tuotteille tarkempaa ravintoarvoluetteloa. Koska en asiakkaana voi tehdä muuta kuin äänestää rahoillani, ei meidän talouteen enää tule uusia Murremix-pötköjä kun nykyiset saadaan kulutettua loppuun. Aamupalaksi pitää siis keksiä jotain muuta.
Nyt meillä on ollut parin päivän testissä osittainen viljan lisääminen ruokavalioon. Olen tehnyt Boriksen iltasapuskan joukkoon pienen puuron, johon olen laittanut 0,5 dl kauralesettä, 0,5 dl pellavansiemenrouhetta ja pari desiä kiehuvaa vettä. Myös illan kasvikset olen raastanut puuron sekaan pehmenemään. Toiveeni siis on, että jos lisään kuitua viljan muodossa ruokavalioon, kakka pehmenisi ja kulkisi taas paremmin. Varsinaisestihan koiralla ei ole tarvetta hiilihydraatteihin, mutta se pystyy kyllä käyttämään niitä tietyissä rajoissa hyväkseen energianmuodostuksessa.
Aamupala tarvitsisi vielä ratkaista jotenkin järkevästi ja näppärästi, ettei silmät ristissä tarvitse kokkailla mitään ihmeellisyyksiä. Lihaa, kyllä. Jotain rehua? Etukäteen annospakastettu kasvisraaste/-sose? Tai puuro? Mutta onko meillä viitseliäisyyttä niihin? Olen myös miettinyt vaihtoehtoa, että palaisin osittaiseen nappularuokintaan, mutta sopivan merkin etsimisurakka tuntuu ylivoimaiselta. Toisaalta kaikkein kätevin ratkaisu olisi antaa aamuisin lihaa ja sen kylkeen kourallinen nappuloita, ja iltaisin sitten hifistellä ja säätää noiden raasteiden ja puurojen kanssa, pääpaino siellä lihassa toki.
En tiedä, onko käyttämämme lihan koostumus muuttunut rustoisemmaksi, sillä tämä ummetusongelma on melko uusi juttu. Lihat meille on toimittanut koko ajan Lempimuona. Selvää kuitenkin on, että kuituja tarvitaan lisää jossain muodossa, luultavasti sekä aamu- että iltaruokaan. Katsotaan, säädetään ja kokeillaan!
