Tyyntä myrskyn edellä?

Boris on iso poika

painoi viikonloppuna 38,4 kg ja oli kömpelöllä kotimittauksella 67 cm korkea

ja ikää siis kuusi ja puoli kuukautta

 

Tänään siirryttiin ruokailemaan kahdesti päivässä entisen kolmen kerran sijaan

 

Boris myös vahti tänään ikkunasta

pöhisi asiaankuuluvasti naapurinmummolle jolla oli hoidossa jokin valkoinen karvapallokoira

lopulta oli pakko laittaa verhot kiinni, kun siitä tuhinasta ei meinannut tulla loppua sitten millään

 

Eipä tänne muuta ihmeellistä, kuraa on ja vettä ja jalkapyyhkeitä

aavistelen Boriksen murrosikää tulevaksi, pihalla se tuppaa jallittamaan kurinpitolautakuntaa kaivamalla kuoppia kulkuväylälle

ja kun sitä komentaa, se saa hepulin ja rynnii seuraavalle kuopalle ja kaivaa sitten sitä

eikä usko sitten millään että kaivaminen on kielletty

Eikä se aina muista sitäkään että sen nimi on Boris ja että "tule" tarkoittaa sitä että tullaan

tai että "sisälle" tarkoittaa sisälle ovesta ja sassiin eikä suinkaan että "pyöri nyt siellä vielä sen aikaa kun huvittaa, eihän mulla tässä mikään kiire ole eikä yhtään kylmäkään"

eikä sitä ettei takinlaitossa pyöritä eikä ihmisten päälle hypitä

 

Muutoin menee kivasti

B ei ole tehnyt tuhojaan yksinollessaan, juuri lainkaan (tämä käsite on loiventunut hurjasti sitten koiranhankinnan!)

 

Ehkä tämä kaikki on tyyntä myrskyn edellä

Boriksen rankka tilitys: "Hankkikaa jätemylly!"

Eilen sattui jotain uskomatonta.

Boris jätti syömättä jotain jonka olisi voinut (ja saanut) syödä.

Iltaruokinnan jälkeen muistin, että munhan piti laittaa perunankuoret Boriksen iltanappuloiden joukkoon, mutta kuppi oli jo tyhjä. Lätkäisin kuoret kuppiin ja lähdin jo vetämään takkia päälleni, että vien koiran pihalle kunhan se on saanut kuoret syötyä. Odottelin hetken eteisessä ja kun koiraa ei kuulunut, lähdin katsomaan.

Siellähän se Boris seisoi kupin vieressä ja törkki perunankuoria nenällään. Välillä se katsoi minuun anova ilme silmissään: onks nää ihan pakko syödä?

Rupesi naurattamaan ihan hillittömästi. Raukkaparka oli ihan ulalla kun kupissa oli jotain joka ei sitten maistunutkaan hyvältä. Hihitellen keräsin kupin pois lattialta ja kippasin kuoret roskiin. Selvä, viesti meni perille. Hankimme jätemyllyn, Boris ei selvästikään ole sellainen.

Open Show

Ensimmäinen, joskin epävirallinen, näyttely takana ja Boris menestyi vallan hyvin! Pikkupaniikin meinasi aiheuttaa se, ettei löydetty heti näyttelypaikalle... Kierrettiin suunnilleen koko Lahti kaasu pohjassa ja lopulta löysimme oikeaan paikkaan ja ehdimme jopa kehään. Olisi kyllä tehnyt hyvää kaikille osapuolille olla vähän aikaisemmin paikalla totuttamassa Borista hälyyn ja uuteen tilanteeseen.

Osallistuimme lemmikkiluokkaan ja siinä kilpailimme luonnollisesti pentujen sarjassa (5-7 kk).

 

Haastajana tässä sarjassa meillä oli vain yksi pentu, kaunis maksakuonoinen Bruno (Bawabu Belewa Bandele). Boris esiintyi, noh, siten kuin ensikertalaisen omistajan esittämänä ensikertalainen 6 kk pentu esiintyy, eli venkoillen ja poukkoillen, mutta välillä jopa ihan kivasti!

 

 

Ja kas, tuomari (Taina Nygård) sijoitti meidät ensimmäisiksi! Boris oli siis lemmikkiluokassa rotunsa paras pentu. Kunniapalkintoa ei herunut, joten emme jatkaneet paras uros/paras narttu -kilpailuun vaan osuutemme oli suoritettu näillä kehäpyörähdyksillä. Omistaja kyllä huokaisi helpotuksesta...

Arvostelu sanoi seuraavaa: 

6 kk jo varsin kookas. Erinomainen purenta, suuret hampaat. Tällä hetkellä hieman kookkaat korvat. Vielä kapea kallo. Pään sivukuva antaa suipon vaikutelman. Hieman kaulanalusnahkaa. Erinomainen luusto ja käpälät. Toivoisin voimakkaammat eturaajojen kulmaukset. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvät sivuliikkeet kunhan pääsee vauhtiin. Aavistuksen pitkä lanneosa. Hyvänmittainen ridge, saisi olla leveämpi. Kruunut ok. Häntämutka. Melko runsaasti valkoista etutassuissa.

Palkinnoksi saimme komean pokaalin, ruusukkeet ja 7,5 kg ruokasäkin. Vieläkin vähän epämääräinen olo, että näinkö hyvin siinä sitten kävikin.

vas. Boris ja etualalla kilpakumppani Bruno

 

Reissun parasta antia taisi kuitenkin olla se, että tavattiin Boriksen kasvattaja Marja ja hänellä viimeistä päivää oleva Boriksen sisko Tshuva (Okawe Bless En Gedi) sekä Boriksen komea veli Jube (Okawe Bless Juuda's Lion), joka menestyi erittäin hienosti ja oli näyttelyluokan ROP-pentu.

Sisarukset olivat hämmentävän samanoloisia keskenään! Erityisesti pään ilme oli hyvin samankaltainen kaikilla.

vas. Boris, kesk. Tshuva, oik. Jube

 

Suurin osa "siisteistä sisaruskuvista" näytti tältä ^

 

Olen kaikenkaikkiaan erittäin ylpeä Boriksesta: luokkavoitto oli toki ihan mahtava juttu ja olen myös arvosteluun tyytyväinen, mutta ihan parasta oli nähdä, miten viisaasti Boris käyttäytyi paikan päällä. Se oli koko ajan lunki ja rauhallinen, makaili omalla paikallaan, suostui jäämään kasvattajan kanssa kun isäntäväki söi lonasta kauempana, ei ujeltanut eikä haukkunut eikä juuri remponut muiden koirien perään. Ihan mahtavaa! Kyllä saa ylpeä olla tuosta puolivuotiaasta!

pesä näyttelypaikalla

 

Kotona piti vielä poseerauttaa koiraa palkintosaaliin kanssa: 

 

 

Keskittyminen melko lailla nolla... Loppupäivän Boris vetikin sikeitä sohvalla, taisi kääntää kylkeään ensimmäisen kerran kahdeksalta illalla! Rankkaa olla kaunis ja viisas.

Voiko olla pentukuume jos oma pentu on 6 kk?

Eksyin katselemaan rhodepentujen kuvia eräältä koirafoorumilta ja sitten bongasin vielä yhden vähän vanhemman penikan bloginkin. Voi voi. Miksi ne kasvaa niin äkkiä? Mä haluan vielä pusertaa sellaista pikkupallukkaa sylissä! Nyt kuvio on lähinnä niin päin että Boris pusertaa minua alleen kun sen tekee mieli tulla syliin ja minä haukon henkeä kun aina joku raaja painaa palleaan.

 

Mutta on se aika kiva silti. Olen ollut pitkään kovin iloinen Boriksesta. Se on viisas pentu, ei ole syönyt juuri mitään laitonta yksinollessaan, matkustaa autossa ilman mutinoita, käyttäytyy vieraissakin (isänpäivänä käytiin tapaamassa isäni kaksivuotiasta flatti-poika Elmoa, joka oli miljoona kertaa hössömpi kuin Boris ikinä. Boriksen rauhallisuus sai isän ehdottamaan vaihtokauppoja. Ei tullut diiliä.), kulkee hihnassa lenkeillä kuin vanha tekijä eikä enää temmo jokaisen vastaantulevan ihmisen luo. Tosin, pikkumiinus, jos se päättääkin rempoa jonkun ihmisen luo niin nykyään se tekee sen takajaloillaan seisten, etukäpälät ilmaa kauhoen. Ja se on jo aika iso poika. Mutta kun Boris tahtoo jakaa rakkautta!

 

Tänään käytiin kävelemässä ja kiipeilemässä kansanpuiston jylhissä maisemissa. Boris mennä viuhtoi irtolaisena ja sai hepuleita ja hyppi puunrunkojen yli. Se pysyy tosi hienosti lähellä, menee korkeintaan parinkymmenen metrin päähän itsekseen ja kääntyy heti takaisin, jää joko odottamaan tai spurttaa luo. Voipi olla että tähän tulee muutos kun poika tuosta kasvaa ja aikuistuu, mutta tähän asti: no problem. Ollaan vahvistettu luoksetuloa aina ja systemaattisesti, oli luoksetulo sitten pyynnöstä toteutettu tai vapaaehtoinen, niin aina pitäisi namia löytyä. Raaka jauheliha on ihan pop. Sen vuoksi Boris menisi vaikka puuhun.

Lenkin jälkeen naulattiin oveen tosi siisti varoituskyltti, jossa on rhoden kuva ja teksti: Ehdin sekunnissa ovelle. Tuletko sinä silti sisään? Tällä hetkellä suurin vaara on saada vajaa 40 kg kovasti rakastavaa rhodesialaista syliinsä ja kovalla voimalla, mutta vorot eivät tiedä sitä. Ja haukkui Boris yhtenä päivänä, kun ikkunan ohi käveli joku mummo. Ja kerran se ulvoi. Tosin se oli umpiunessa silloin. Mutta voi siitä silti tulla vielä vahtikoira, ihan varmasti voi. 

Ja sitten Boriksen tie vei kylpyyn. Nyt se on puhdas ja ihanainen ja huomenna mennään Lahteen Open Showhun. Omistajalla melkein kurat housuissa. Koitan muistuttaa itseäni, että jokaisen koira siellä on joskus ollut ensimmäisen kerran kehässä. Ja jokainen niistä ihmisistä myös. Mutta silti jännittää. Positiivista on kuitenkin nähdä Boriksen kasvattajaa pitkästä aikaa sekä muutamaa Boriksen sisarusta. Kuvia toivottavasti luvassa!

Boris, tytöt ja lumi

 

Satoi siis ensilumi.

Eteläisten maitten hetelmä herra B on ollut vallan ihmeissään. Ja hiukan hepuloitunut. Lumi on hauskaa, varsinkin kun sitä on satanut tänne Hämeen sydämeen reilut parikymmentä senttiä. Boris kulkee nokka maassa ja auraa uraa nenällään, ja saa välillä kieli poskella -juoksuhepuleita kuten yllä oleva kuva todistaa.

 

Tänään oli sitten jo paljon vetisempi keli, mutta lähdettiin Bella ja Venla-tyttösten kanssa metsälenkille. Kuvat olivat pääasiassa kovin sumuisia ja kameraa piti suojella takin sisällä puista putoavalta vesiräpäskältä, mutta jokunen hyväkin otos saatiin.

 

 

 

Kovin oli sitä vauhtia taas. Venla alkaa välillä olla helisemässä Boriksen kanssa, Boris on jo niin iso ja raisu, eikä aina muista että 35 kilon massa ei pysähdykään ihan just silloin kun pitäisi. Sitten tumpsahdetaan voimalla Venkun kylkeen ja saadaan hampaasta.

 

 

Kaarre

 

Pakollinen rusakko-otos

 

Boris aiheutti myös lievää sydämentykytystä kirmaamalla suoraa päätä lammen jäälle, jos sitä nyt voi edes jääksi kutsua. Sellainen ohut sohjokerros. Onneksi se kuitenkin kesti, Boris meni monta metriä rannasta jään päälle ja meikäläiset ujelsivat kuin palosireenit pellon puolella, että nyt perkele pois sieltä. En tiedä mitä oltaisiin tehty jos se olisi pudonnut läpi, jää ei olisi ikipäivänä kestänyt meidän painoa ja tuskin enää Boriksenkaan, jos se olisi jostain kohtaa antanut periksi.

 

Sivusta

 

Tässä vielä hauska kuva, joka tiivistää aika hyvin sen, millaista meidän meno tämän koirakolmikon kanssa on. Yksi kerjää namia, yksi suukottelee kaikkea mihin kieli yltää ja yksi koittaa väistää sitä kieltä. Naminkerjääjän ja kielenväistelijän roolit vaihtelee, mutta kielihirmu on aina tuo sama, meidän oma nahkapentu Boris.

 

EDIT: Boris "opin-nelikuisena-sisäsiistiksi" kävi paskalla puoliskon vanhempien olohuoneessa kun me muut istuttiin kahvilla keittiössä. Se siitä vieraskoreudesta sitten.

Koirakoulussa jälleen

Koirakoulussa on parin viikon takaisten epätoivon hetkien jälkeen alkanut mennä paremmin. Tein päätöksen, että enää Boris ei haistele hihnassa ketään, edes koirakoulun parkkiksella vaikka se siellä kuinka olisi muiden koiranomistajien tapa. Seisomme selkeästi etäämmällä ja palkkaan kontaktista, ja kerta kerran jälkeen muiden luo vetäminen vähenee ja Boris malttaa istua hihna löysällä. Tänään sanoin yhdelle kurssilaiselle, ettei toisi koiraansa haistamaan, ja miten aina tuntuu siltä, että siitä loukkaannutaan. Sama tilanne on tuolla kadulla, kun ei jäädä lirkuttelemaan naapurin kanssa ja kierretään muut koirat kaukaa. Mutta pysyn kannassani - koirani kommunikoi vapaana muiden kanssa, jos kommunikoi. Hihnassa en ala vetämään kilpaa tuon vasikan kanssa.

 

Pikkupentujen tunteja on jäljellä vielä yksi, jonka jälkeen pidämme parin viikon tauon ja jatkamme sitten "esikouluun", astetta korkeammalle tasolle. Ymmärtääkseni eskariryhmässä ei enää käydä koirien kanssa alkulenkillä vapaana metsässä vaan tunnit pidetään kokonaisuudessaan koulutuskentällä. Vähän jännittää, miten Boris sopeutuu tähän ryhmään ja rytmiin, sillä tähän asti sille on tehnyt erittäin hyvää pinkoa vartin verran vapaana muiden kanssa ja vasta sitten siirtyä varsinaiseen opiskeluun. Itse kentällähän Boris ei enää hinkua muiden perään. Ongelma on nimenomaan toiminnan alkamisen odottaminen, kun muut koirat ovat läsnä.

 

Tänään harjoiteltiin paikallapysymisen alkeita, eli koira perusasennossa sivulla ja siitä askel oikealla jalalla eteen ja takaisin. Veivailtiin sitä jalkaa siinä eestaas ja koiran pyllyn piti pysyä maassa. Boriksella pysyi... ja ei pysynyt. Luulen, että Boriksen takin sähköisyys ja maan kylmyys ovat osasyyllisiä siihen, miksi se välillä pomppaa seisomaan. Toisaalta myös minun kriteerini välillä heittelee - joskus palkkaan liian aikaisin, ja koira kerkeää nousta seisomaan kun nami on jo matkalla hampaiden väliin. Tarkkuutta!

Kokonaisuutena olen tosi innostunut tästä harrastuksesta. En tiedä, riittääkö mulla ikinä kantti mihinkään kokeisiin, mutta tykkään siitä, että on laji jossa saa näpertää koiran kanssa ja opetella juttuja. Minähän opin koko ajan ainakin yhtä paljon kuin Boris. Tänään huomasin sen erityisesti, kun Boris ei joka kerta toiminutkaan niin kuin olin suunnitellut. Oma kroppa täytyy olla hallinnassa ja koiran liikkeisiin on reagoitava just eikä melkein. Se on haastavaa ja kivaa.

 

Täytyy nyt reenata tuota paikallapysymistä sisällä ja siirtyä sitten pikkuhiljaa ulos. Ja kasvattaa itselle vähän lisää silmiä. Vaikka kylkeen pari.

 

Tällä hetkellä vieressäni tässä sohvalla näyttää suunnilleen tältä: 

 

Ja kuorsaus käy.

25 viikkoa

Tänään on 25 viikkoa Boris-pojan syntymästä ja tasan 4 kuukautta siitä, kun Boris muutti meille.

Teimme haravointihommia pikkupakkasessa.

 

Boris vetää pihassa hepuliralleja ja muistaa melkein aina, missä rajat menee. Tarjosin sille taskustani löytyneen porkkananpätkän (joo, hevosihmisen taskussa on aina porkkanaa ja leivänmuruja ja koiraihmisen taskussa nappuloita ja nuhjuja lihapullanpaloja. Hevos- ja koiraihmisen taskut = hygieniafriikin kauhistus) ja näinhän siinä kävi:

 

Rehuja helevetti!

 

Eli porkkanalle kyytiä

 

Eilisessä punnituksessa painoa oli 34 kg ja rapiat. Kuinkahan iso tuosta tulee? Eilen Boris sai myös maistaa ensimmäistä kertaa siansydäntä. Kupista upposi nopeasti nappuloiden mukana, mutta kun tarjottiin yksi pala ilman lisukkeita, sitä piti ensin vähän heitellä pitkin huushollia ja sitten vasta syödä. Häntä kyllä vispasi ihan mahdottomasti, eli hyvää taisi olla.

Jopa Valo intoutui sydämestä! Näille kissoille ei kelpaa ihmisille tarkoitettu raaka jauheliha, ei raaka kana, ei raaka kala (edes suoraan järvestä nostettu), ei kermaviili... Katkaravut menettelee ja nyt Valolle maistui sydän. Jokusen matkaa siis vielä barffaukseen...

 

Odotellaan postista näyttelytalutinta. Olen nimittäin ilmoittanut hulluuksissani tuon penikan rhodesiankoirien Open Show'n Lahteen. Siellä on kotikoirille omat lemmikkiluokkansa, ja siihenhän me kuulutaan tuon häntämutkan vuoksi. Armonaikaa alle kaksi viikkoa. Voi voi. Meitä saa tulla tervehtimään... Olen se punoittava punapää levottoman ja jousitetun pennun narun päässä. Eniten pelkään, ettei Boris seiso hetkeäkään paikallaan tai ravaa pomppimatta metriäkään. Eipä siinä sitten muu oikein voikaan mennä pieleen!

 

Puhuuko se minulle? 

 

Kaunis ja ylpee 

 

Boris kuulee, kuuntelen

 

Multanenä