Myöhäinen juhannus

Vietimme juhannusta muutaman päivän myöhässä, eikä olisi paljon paremmin voinut sattua, kun varsinaisena juhannuksena satoi vettä, mutta nyt oli lämmintä ja aurinkoista. Olin vuokrannut työpaikan mökin, joka sijaitsee suojelualueella, rauhoitetun järven rannassa käytännössä ainoana mökkinä. Melko mieluisaa.

Ohjelma oli perinteinen: saunomista, uimista, grillailua. Boris touhusi mukana.

Isot pojat ei mitään hammastikkuja järsi

 

Uimassakin Boris kävi: tosin vahingossa. Boris kyllä kahlaili ja noukki lelua ja keppejä vedestä ihan itsekseenkin, mutta uimaan se ei mennyt. Tuntui kummastelevan meitä ihmisiä, kun pulahdettiin laiturilta järveen. Mutta kun sitten lähdettiin soutelemaan ja Boris jäi rannalle ruikuttamaan, meinasi tulla vähän hätä. Ja urhea pieni rhodesialainen roiskaisi veteen ja kauhoi ja räpiköi rannassa. Palvelusväki huusi veneestä eitä ja epämääräisiä muita komentoja, sillä Boriksen molahduspaikka oli tosi kivinen. No, koira pääsi rannalle ja lopulta myös palvelusväki veneineen. Sen jälkeen otettiin Boris veneen kyytiin ja soudettiin vielä pieni kiekka. No problem, tuumasi Boris, kunhan ette vaan hylkää häntä tuonne rannalle!

 

Maakravulla on ongelma: 

 

Minne laittaa tämä yksi jalka ettei se kastu, kun kivellekään ei enää sovi?

 

Saunassakin Boris kävi, pummasi makkaranpaloja ja piti kovaa vahtia ikkunasta: kerran jopa ihan aiheesta, kun mökin ohi oli meidän huomaamatta kävellyt mies ja koira tarkastamaan omaa venettään. Tosin tästä vahdintehtävästä intoutuneena Boris herätti kerran yölläkin, kun piti käydä ikkunassa puhisemassa. En kyllä mennyt pihalle katsomaan, olisiko siellä todella ollut jotain!

 

 

 

 

Reilun vuorokauden kirmailun jälkeen kotona makaa väsynyt koira. Mökki sijaitsi aika jyrkän mäen päällä, ja polut laavun ja rannan, saunan ja mökin välillä Boris suoritti mahdollisimman vähillä maakosketuksilla. Siis pinkomalla täysiä.

 

Kesäyö

Euron katkarapu

Jos olen jotain kissoista oppinut niin sen, että mitä kalliimman ja hienomman lelun niille ostaa, sitä varmemmin ne ylenkatsovat sitä ja jättävät sen nurkkaan pölyyntymään.

Siksi hankinkin Valolle ja Nukalle eurolla muovisen katkaravun ja sidoin sen naruun. Ilo oli ylimmillään.

 

Läps, rapu!

 

Ballerina

Vesileikkejä ja lomapuuhia

Eilen oli Piitu-treffit juoksentelun ja uiskentelun merkeissä. Oli kaunis ja kuuma päivä!

 

Boriksen uimaopetus edistyy, nyt kastettiin jo kainaloihin asti. Asiaa saattoi auttaa se, että seisoin itse reittä myöden vedessä namipussukan kanssa. Piitu polskutteli lelun perässä ja härnäsi Borista takaa-ajoon. Lelua sai katsoa mutta ei koskea.

 

Sentti vielä ja oot entinen lärppäkorva

 

Kertakaikkiaan hyi

 

Lenkin jälkeen Piitu ja emäntänsä tulivat meille vielä kahville. Otukset painivat ja läpsivät toisiaan tassuilla ja Piitu mylläsi Boriksen lelukopassa. Lopuksi Borista alkoi aika tavalla väsyttää. Silmät lupsuivat kiinni ihan kuin pikkupentuaikoina.

 

Mitä tekee lomaileva koiranomistaja? Pesee mattoja. Tietää, että taloudessa on koira, kun matosta lähtee musta vesi ja samanlainen haju kuin koirasta kylvyssä. Lomaileva koiranomistaja voi myös tehdä kasvissoseita! Ja selata huuto.netistä ylimääräistä pakastinta. Siihen suuntaan oltaisiin kai menossa. Varpaiden satunnainen punoittelu ja nuoleminen ei ole lakannut, ja nyt kun olen tarkkaillut Borista herkeämättä, niin kyllähän se jonkun verran itseään krapsuttelee milloin mistäkin.

 

Tämän päivän treenit uudessa ryhmässä peruuntuivat suureksi harmikseni. Pitää siis käydä tokoilemassa ihan vain itsekseen.

Reissumies

Viime viikonloppu meni reissussa. Oltiin talovahtina ja seuralaisina belgialaiselle basset-rouva Fienille. Mentiin riskillä: Boris ei olllut koskaan tavannut Fieniä eikä myöskään yöpynyt missään muualla kuin kotona.

Fien

 

Kaikki sujui kuitenkin hyvin. Fien on erittäin hyvin arvonsa tunteva 7-vuotias narttu, jonka elekieli on kuin oppikirjasta. On hauska tarkkailla Borista eri koirien seurassa - Fienin ei tarvinnut kuin kerran pienesti urahtaa, niin Boris lakkasi huseeraamasta.

 

Tutustumista, huomaa häntien asennot!

 

Ensimmäinen yö meni miten kuten siskonpedissä tilaa raivaten. Nukuttiin vierastalon vuodesohvalla, jonka päällä Boris oli koko illan köllinyt, joten pitihän sen saada nukkua siinä yökin. Huono valinta. Nelikymmenkiloinen ja säkäkorkeudeltaan seitsemänkympin paremmalla puolella huiteleva koira on aika iso. Ja vetelä ja painava ja pirun mukavuudenhaluinen, tunkee päänsä tyynylle ja raajansa peiton alle ja joka puolelle. Ja hyttysiä oli ku fan. Ja neljältä Fien aloitti ujelluskuoron ja halusi pihalle ja koitti karata. Puoli kuudelta vietiin Fien toiseen taloon että saataisiin vielä pari tuntia unta.  Boris ei liikahtanutkaan paikaltaan kun oli kerran sänkyyn päässyt.

 

Lentävä rhodesialainen ehdottaa: leikitään!

 

Eihän sellainen koiravahti ole koiravahti lainkaan, jos ei kerran hukkaa vahdittavaansa. Fien on nimittäin tunnetusti kova karkaamaan. Ja vaikka korvat on kuin Dumbolla niin kuuloa ei nimeksikään, jos se sille päälle sattuu. Lisäksi rouva tuntuu vetoavan oikeuteensa olla ymmärtämättä suomea, heillä kun normaalisti puhutaan flaamia.

Niinpä Fien sunnuntaiaamuna otti ja lähti. Hau hau ja morjens jollekin jäljelle. Odoteltiin ja huudeltiin ja odoteltiin neljä tuntia. Sitten ovelta kuului vinkunaa. Kuningatar oli suvainnut palata. Päässä oli punkki jonka poistin. Lopun päivää vanharouva kuorsasi lattialla.

 

Suoraan tältä keikalta siirryimme äitini luo juhlimaan pyöreitä vuosia, joita ei oikeastaan pitänyt juhlia lainkaan eikä kenenkään pitänyt saada tulla kylään. No tuli kuitenkin, aika monikin. Olin varma että Boris kaataa vieraat vauvasta vaariin kuin keilat pitkin huushollia, ryövää pöydiltä, merkkaa kengät ja sikailee muutenkin niin, ettei häpeä laannu ikinä.

Olin ilokseni väärässä. En ole ikinä nähnyt Boriksen käyttäytyvän niin hyvin! Ei poukkoilua, ei sikailua, ei hyysäämistä ja hössöttämistä. Vieraiden tervehtimisen jälkeen Boris tyytyi peesailemaan minua liikkeissäni eikä kukaan muu sitä oikein tuntunut kiinnostavan. Onpa se rauhallinen oli yleisin kuultu kommentti. Sitä minäkin tässä koko ajan ihmettelen, mutisin mielessäni ja ehkä ääneenkin.

 

Kun maakrapu vesipedon kohtasi

Oltiin tänään pitkästä aikaa kimppalenkillä yhden Boriksen suosikkityttöystävän eli Piitun kanssa. Koirilla synkkasi edelleen erinomaisesti!

 

Piitu

 

Oltiin koulun maastoissa pyörimässä - heinäpelloilta tehtiin eka satsi rehuksi viime viikolla joten siellä sopi nyt vallan mainiosti kulkea. Koirilla riitti vauhtia! Menomatka autossa mentiin siten, että Piitu matkasi sikaosastolla ja Boris takapenkillä, ja tämä oli ihan kelpo järjestely. Tosin kun oli aika purkaa koirat autosta ja minä hituroin, Boris hyppäsi penkkien välistä etupenkille ja yritti punkea pelkääjänpaikan ovesta ulos. Oma vika, mitäs olen niin hidas.

 

Vaanintaa

 

Reitille osui myös ranta, jonne vesipeto-Piitulla oli kova kiire. Boris ei luonnollisestikaan ymmärtänyt lainkaan, mitä tuo ihana tyttö intoili, ja niinhan siinä kävi, että Boris jäi maakravuksi rannalle ruikuttamaan kun Piitu polski menemään.

 

Mitä sää siellä teet tuu ny pois sieltä!!

 

Uimamaisteri itse

 

Annoin Boriksen pähkiä ihan itsekseen, mennäkö veteen vai ei. Vähän sen taisi tehdä mieli! Pitää ensi kerralla ottaa joku lelu mukaan, josko Boris rohkaistuisi. Yhden todistuskappaleen sain kuitenkin siitä, että yritystä oli: 

 

Puolet sääristä vedessä

 

Illan menyy: järviruohoa

 

Ravistus. Huomaa Boriksen ilme ja asento!

 

Tehtiin kunnon pitkä lenkki, pääosin koirat saivat touhuta vapaina mutta tuli sitä hihnaharjoitteluakin hiukan. Ja Boris oli tosi hyvä ja hieno, ylpeä saa olla! Se on jotenkin omituisesti itsekseen hoksannut sen, ettei remmissä saa tai tarvitse rempoa kaverin päälle. En oikein tiedä, miten se sen on oppinut. Itsestä tuntuu vain siltä, että olen yrittänyt epätoivoisesti kaikenlaista: houkuttelusta maanittelun kautta kieltämiseen, eikä mulla vieläkään ole mitään taktiikkaa, miten saisin sen käyttäytymään. Se vain käyttäytyy ihan itsekseen! Vau.

Eilen ohitettiin ihan perushihnalenkilläkin yksi koirakko naamatusten, ja meni hirmu hyvin! Pitkään aikaan en ole joutunut / päässyt tekemään ohituksia, mutta eilen taas päätin uhmata kohtaloa ja kokeilla, kun Boris on tuntunut treeneissä ja muussakin elämässä kovin tasapainoiselta ja hyvältä viime aikoina. Ja kannatti, tuli taas yksi hyvä ohitus kokemusreppuun lisää.

 

Tarkkana

 

Lenkkeilyn jälkeen jäätiin vielä hetkeksi jalkapallokentälle treenaamaan. Pidettiin pitkää väliä Piituun jotta kummallakin pysyisi paketti kasassa. Lisähäiriöksi kentälle tuli nuoria miehiä potkimaan palloa, mutta Boris ei tuntunut juuri välittävän varsinaisista häiriötekijöistä. Väsymys taisi painaa junnua jo jonkin verran ja mulla oli vain muutama kehnohko nami mukana, mutta otettiin vähän seuraamista ja uutena asiana liikkeestä maahanmenoa, jota harjoiteltiin eilen urakalla treeneissä. Sujui kelvosti! Lisäksi tein muutaman luoksetulon (vähän veteliä) ja paikallaolon istuen sekä maaten.

Leikittiin hiukan kävyllä kun muuta lelua ei ollut, ja siitä Boris virkistyi niin että tekemisestä tuli vähän terävämpää. Pitäisi varmaan pikkuhiljaa ruveta enemmän palkkaamaan lelulla. Kotipihatottikset tehdään nykyään melko pitkälti lelupalkkiolla, ja Boris on ollut ihan tosi mainio ja säpäkkä, ja täsmällinen! Pelkään vain, ettei lelu kiinnosta sitten kun on häiriötä, enkä halua vesittää hyvää palkkauskonstia.

 

"My lady", tuumii Boris

 

Takaisintulomatkaksi laitettiin molemmat koiruudet takapaksiin. Hyvin meni, olivat molemmat jopa makuulla hetken. Ensi viikolla olen lomalla, ja niin on myös Piitun emäntä. Tapaamme siis silloin uudestaan!

 

Loppuun on pakko laittaa hupikuva ettei vaikuttaisi turhan vakavalta tämä touhu: 

Piitu kakalla ja Boris poistuu

Boris kävi kylässä

Boris kävi "mammalassa" sunnuntaikylässä.

Ohjelma oli vapaamuotoinen ja sisälsi mm.

 

- lenkkeilyä metsässä

 

- tyypillistä solmussa oloa ja yhden kylkimyyrylaskeutumisen mäennyppylän päältä niin että rhoden vauhtiin tottumaton äitini veti kohtuullisen kiivaasti henkeä

 

- oravan (kuvassa) leikittämistä ja siinä sivussa mattojen rullaamista

- tarjottujen kurkunpalojen syljeskelyä ulos suusta

 

- sohvallan relaamista, vähän niin kuin kotonaan olis ollu.

 

Tassuongelma kiusaa. Canofite-kuuri vei oireet pois, mutta kuurin loputtua meni muutama hassu päivä ja heräsin taas aamuyöstä käpälien imeskelyyn. Piru vie. Nappula menee nyt kokeeksi vaihtoon, ja lihaa on muutenkin lisätty ruokavalioon niin että sen ja nappulan suhde on 50:50. Harmittaa kun en ole kirjannut kaikkia mahdollisia oireiluja ja muutoksia päivämäärineen ylös. Nyt ei ole edes teoriassa mahdollista keksiä, mikä moisen riesan aiheuttaa.

Mörköjä

Onkohan tämä nyt sitä paljon puhuttua mörköilyä?

Boris yks vee on ruvennut vähän haukahtelemaan vieraita, yleensä miespuolisia henkilöitä. Tai ei tarvitse niin vieraskaan olla, kunhan se vain on omituisessa paikassa. Eilen se haukahteli myös puoliskolle, joka pulahti laiturilta uimaan ja nousi sitten vauhdilla sieltä ylös. Kaikki selkäkarvat pystyyn, pari kumeaa haukahdusta ja ahkeraa pakittamista, kunnes puolisko avasi suunsa. Ai se olikin toi.

Myös puoliskon veli Pekko sai eilen kuulla kunniansa, kun tuli polkupyörän kanssa metsätietä vastaan. Oltiin menossa lenkille, Boris ja Bella irti, ja Pekko oli tulossa lämmittämästä rantasaunaa. Kun Pekko näki meidät, se laski pyörän kyljelleen maahan ja sanoi jotain "kukas se sieltä tulee", ja Boris-polo nosti karvat pystyyn, haukkui ja kirmasi meidän taakse. Sieltä se sitten kävi parilla jänisloikalla vähän lähempänä Pekkoa ja palasi äkkiä takaisin turvaan. Juteltiin siinä hetki, ja Boris jatkoi matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

 

Haukkuminen lakkaa yleensä näissä tilanteissa nopeasti, kun tyyppi on todettu vaarattomaksi eikä me tehdä Boriksen pöristelystä numeroa. Kumma sinänsä, että vähän vastaavanlaisessa kohtaamisessa eilen, kun "uusi ihminen" olikin nainen, Boris ei haukkunut vaan heilutti vain häntää, vaikka selvästi näki silloinkin, että sitä jännitti. Jännääminenkin meni ohi kyllä heti, kun me tutut ihmiset ehdittiin paikalle.

Haukkutilanteet ovat melkein järjestäin niitä, joissa Boris on irti. Lenkillä se ei kiinnitä mitään huomiota vierasiin ihmisiin (paitsi yhtä suoraan kohti tuijottavaa laitapuolenkulkijaa se on väistänyt mun selän taakse, mun urhea henkivartijani...), ja jos hihnassa tavataan tuttua ihmistä, on Boris "normaalin" yli-innokas.

Kai tämä on vain jokin kasvuvaihe. Boriksella ei ole ollut mitään arkailuikäkausia aiemmin, se on aina ollut rohkea ja reipas. Ollaan pyritty panostamaan siihen, että kaikki sen uudet kokemukset ovat mukavia ja sellaisia, joista tiedän koiran selviävän. Ehkä juuri siksi tuntuu kummalta, että se nyt yhtäkkiä pelkää.

Wind

Boris kävi tänään ottamassa yksivuotisrokotukset. Meni vallan hienosti, ja Boris jopa osoitti rhodemaista käytöstä nuuhkaisemalla eläinlääkärin nopeasti ja siirtymällä sitten makoilemaan kauemmas. Toiveissa siis, että se joskus aikuistuu ja alkaa käyttäytyä hillitysti!

Samalla katsottiin varpaanvälejä, jotka edelleen punottavat ja houkuttavat nuolemaan. Aloitetaan niihin nyt Canofite-korvatippakuuri, ja ostin mukaan myös Vetramil-nimistä yrtti-hunajasuihketta, jonka pitäisi nopeuttaa haavojen paranemista ja estää nuolemista. Eläinlääkäri tosin sanoi, että hänen omalla koirallaan on vähän samankaltaista punoittelua varpaidenväleissä eikä hän yksinkertaisesti ole saanut selville, mistä se johtuu. Ruokinnan muuttaminen on sitten varmaan se seuraava etappi, jos vaivasta ei päästä eroon. Yleensä kuitenkin allergiapohjaiset iho-ongelmat näkyy kaikissa tassuissa - Boriksellahan etujalat on siistit, mutta takajaloissa on punoitusta.

 

Keskiviikko-iltana tuli sitten soitettua myös eläinsairaala Aistiin.

Boris jyrsi suurella intohimolla suurta naudansäärtä koko illan, ja yhtäkkiä meni ihan oudoksi. Alkoi mennä maaten, vaihdella kylkeä, ojennella pitkäkseen, nousta ylös, rampata huoneesta toiseen ja muutenkin makailla oudoissa paikoissa. Maha turposi ja tuntui käteen pinkeältä ja vähän kipeältäkin, kun sitä painelin. Ensimmäinen ajatus oli, että nyt sille tuli kiertymä. Soitin suoraan tuonne Aistiin, jossa on ympäri vuorokauden päivystys. Meiltä kuitenkin ajaa Helsinkiin (tai Vantaalle) väkisinkin muutaman tunnin, joten varoittavista esimerkeistä oppineena ajattelin, että parempi turha soitto kuin myöhästyminen.

Päivystäjä sanoi, ettei kuulosta kiertymältä, varsinkin, kun Boris oli syönyt viimeksi aamulla. Olisi kuulemma paljon tuskaisempi ja turpoaisi silmissä. Käskettiin tarkkailla tilannetta ja vähän kävelytellä koiraa, jos kyse olisikin vain ilmasta. Ja sitä se sitten taisi ollakin. Boris rauhoittui kävelyn jälkeen, röyhtäisi pari kertaa ja lopulta uskalsin antaa sille hiukan ruokaakin.

Tuli elävästi mieleen Rimakauhua ja rakkautta - sarjan jakso, jossa Adam ryntää sairaalaan, jonne raskaana ollut Rachel on mahakivuissaan mennyt. Kun sitten käy ilmi kipujen syy, Adam hermostuu: All this because the wind?!

 

Koiraharrastushullu

Musta on tullut koiraharrastushullu. Pää on täynnä räkää ja kroppa tutisee kun heikottaa, mutta treeneihin on päästävä!

Onneksi menin. Boris oli aika hieno. Ja saatiin maaniteltua puoliskokin kameran kanssa paikalle, joten muutamia treenikuvia meiltä.

 

Puskista pelikentälle

 

Ryhmä oli tällä kertaa aika iso, mutta Boris on kuin salaa parantanut käytöstään enkä enää jännitä sen kanssa toimimista isommassakaan porukassa. Se ottaa tosi hyvin kontaktia eikä reuhko toisten koirien perään toisin kuin vielä alkutalvesta, jolloin tulin aina olkapää hellänä treeneistä kotiin. Hämmentävää.

 

 

Muutenkin tuntuu siltä, että jokin on nyt loksahtamassa kohdilleen tuon penikan kanssa. Tehtiin tänään luoksetuloa ja eteenmenoa siten, että muut koirakot seisoivat kujana, jonka läpi kukin vuorollaan suoritti. Huomaan myös itsessäni uudenlaista rentoutta: tiedän, että Boris tekee sen mitä pitääkin eikä harhaile (ei se kyllä ole koskaan harhaillutkaan). Saatan siis keskittyä täysin omaan tekemiseen.

 

Paikallaolo maassa

 

Boris myös kestää häiriötä muilta koirilta ihan miljoonasti paremmin kuin vielä muutama kuukausi sitten. Vaikka osa ryhmän koirista tänäänkin haukkua pätkytti lähes tauotta ja tuijotti provosoivasti silmiin, Boris vain haki kontaktia. Ja vaikka kontakti välillä hävisikin, Boris ei hingu muiden koirien luo samalla intensiteetillä kuin ennen.

 

 

 

Mutta on Boriksella heikkouksiakin. Otetaan muutama esimerkki.

Pikkukoirat. Ne ovat varmaan raukat vallan hyljätty pitkin kenttää, jos ne eivät ole omistajansa kyljessä (tai siis nilkassa) kiinni. Boris pelastaa! Boris rakastaa! Pikkukoirien luo on vielä kova tarve. Isot ei niinkään aina kiinnosta.

Muiden eteenmeno- / luoksetulokäskyt. Varsinkin, jos ne on samoja kuin meillä. Eikä välttämättä tarvitse olla sinne päinkään. Boris voi olla hyvin vakuuttunut siitä, että hänen nimensä on aina ollut Aada, Sasu tai Helmi.

 

Liike

 

Tehtiin myös jonkin verran kontaktissa liikkumista, ja siinä Boris oli tänään aika bueno. Sormet on kyllä koetuksella, kun palkkaustahti on vielä hyvin tiuha ja Boris nappaa namiin kiinni niin että välillä veri lentää kynsinauhoista.

Open kiertämistä

 

Onko se oikeasti noin iso??

 

Kuvista on selkeä hyöty: totesin, että seuraava opettelemisen paikka on siinä, että omistaja alkaisi kävellä kroppa suorana eikä tuhannen mutkalla kuten alla: 

 

Mutta kaiken kaikkiaan on positiivinen olo. Mun penikka osaa! Ainakin tutussa paikassa ja silloin kun en itse jännitä. Käytiin reilu viikko sitten tapaamassa Boriksen lempideittiä eli Polkkaa, ja heidän seurassansa poikkesimme vieraisiin tokotreeneihin vallan kylmiltään. Positiivista palautetta Boris sai sielläkin, vaikka musta se oli pihalla kuin lumiukko. Koko koira tuntui pohtivan, että mikä hiton paikka tää on, juuri juoksin ihanan tytön kanssa tunnin pitkin metsiä, sit se ihana tyttö tuli mun kanssa auton sikaosastollekin ihan likituntumaan, ja sitten ykskaks on vieraat koirat ympärillä ja pitäis muka tehdä jotain? Jaa mikä kontakti? Mutta kiva kokemus, pitäisi "käydä vieraissa" useamminkin niin saataisiin vähän varmuutta.

Vielä on pari kertaa jäljellä nykyisen ryhmän kanssa treenaamista, ja sitten asteen verran edistyneempien sekaan. Hui hai! Siellä on sellaisia, joilla möllitokokisat ja BH-kokeet alkavat olla ajankohtaisia. Mutta sinne ope meidät tahtoo sijoittaa, joten ei muuta kuin tuulta päin.

 

Suolistohässäkästä selvitiin kunnialla ja perjantaina mennään ottamaan yksivuotisrokotteet. Hiukan päänvaivaa aiheuttaa Borikselle päälle jäänyt takavarpaiden imeskely yöaikaan: se alkoi silloin kun varvasvälissä oli haava, mutta nyt haavasta ei ole mitään enää jäljellä ja iho on muutenkin ihan kunnossa, mutta Boriksen iltarutiineihin tuntuu kuuluvan varvasvälien autuas imeminen. Joko aloitan sukkakuurin tai sitten ostan jonkun pahanhajuisen myrkyn sinne - tätä tahtia iho ärtyy nimenomaan siitä nuolemisesta.