A/A, 0/0

Ihan olen riemultani unohtanut kirjoittaa tänne, että Igorin lonkka- ja kyynärkuvat lausuttiin Kennelliitossa ja tulos oli mykistävän hyvä: A/A, 0/0! Linkki koiranettiin

Olin ihan valtavan helpottunut. Niin paljon olen opiskellut, lukenut ja tehnyt valintoja pentuni kasvattamisessa, sellaisia joista oma järki sanoo että näin on oikein ja hyvin, mutta josta aina löytyy joku jälkijättöinen pätemään, että eihän nyt noin voi. Vaikka se jälkijättöisyys juontaisi juurensa siitä että uskoo sokkona kuivaruokamerkkien markkinointihuttua, niin aika vahvasti saa olla teflonia, ettei koskaan epäilisi itseään kun päättääkin ruokkia koiransa mutulla, luottamatta suurten merkkien päätähuimaaviin lupauksiin. Olen laskenut raakaruokinnan pohjat molemmille koirilleni, mutta en ruoki vaaka kädessä. En anna lisiä joka päivä enkä kalaa joka viikko ja joskus annan sisäelimiä monta päivää peräkkäin. Toisinaan annan kalkkia kerralla isomman määrän ja sitten menee taas päiviä etten anna lainkaan. Jos lihantoimittajalta on joku laatu loppu, otan sitä mitä saan, yksipuolisuudenkin uhalla. Käyttämäni ruokintamäärät ovat kökkö, nokare, tujaus ja loraus, ja sillai sopivasti, miten sitä ny sieltä tulee.

Ja toinen tietysti on se liikkumispuoli. Toiset kantavat koiraa suunnilleen puolivuotiaaksi ettei se mene itse koskaan yhtään porrasta, ainakaan alaspäin ja ainakaan liukkaalla alustalla. Eikä anna hypätä autosta tai sohvalta tai kiveltä. Meillä päätettiin jo aluksi, että tätä pentua ei varjella normaalilta arjelta. Jos se on perimältään niin surkeassa jamassa että hajoaa jo pentuna vapaana liikkumisesta tai hyppimisestä tai portaiden kulkemisesta, se ei tule kestämään elämää ja käyttöä eikä sen paikka silloin ole tässä maailmassa.

Takana Igor, edessä isotäti Bro. Kuva: Riikkis

Mutta en voi kieltää, etteikö välillä olisi hiukan ollut kylmä rinki persiin ympärillä, kun Igor on mennyt pentuaikansa päätäpahkaa täysillä tuon hulvattoma suuren massansa kanssa miten sattuu, törmäillyt ja liukastellut. Tottakai mietin, onkohan se ehjä. Kestääkö se varmasti näin paljon liikettä. Pitäisikö sitä kuitenkin rajoittaa.

Jossain vaiheessa luovuin jatkuvasta koirapalstojen lukemisesta ja jotenkin pääsin peloistani. Igor on minun koirani. Minä tunnen sen. Minä kyllä tunnen jos se tekee jotenkin liikaa. Minä osaan sanoa sille koska se menee liian kovaa liian suurilla kierroksilla ja osaan puuttua siihen. Mutta en puutu siihen siksi että epäilisin ettei sen ranka kestä, vaan siksi että toisinaan järjen jättäminen narikkaan aiheuttaa muunlaisia vaaratilanteita.

Toinen koira on tuonut paljon itsevarmuutta ja itseluottamusta tehdä valintoja omalla järjellä. Mutta eihän se tietenkään poista sitä pientä jäytävää epävarmuutta, entä jos... Siksi olenkin ollut suorastaan voitonriemuinen kun Igor osoittautui ihan priimakuntoiseksi luustoltaan. Pentueen muilla koirilla oli pääasiassa kaikilla lonkat ok, kyynärissä oli muutamalla sanomista. Ihan kaikkia ei vielä ole kuvattu.

Pojilla kävi reilu viikko sitten tyttöhaaremi kylässä kun Suvin ja Riikkiksen koirat tulivat käymään meillä. 7 koiran voimin roiskutettiin vettä ja rapaa pelloilla ja pojilla näytti olevan parasta pitkään aikaan!

Boris oli tietysti eniten mielissään Polkasta. Ihmeellistä, miten se voi tykätä jostain niin kovin, ja miten niillä aina vaan synkkaa vaikka viime tapaamisesta taisi olla taas puoli vuotta aikaa...

Hurrrja ilme!

Pakollinen joukkokuvakin otettiin:

Bron ja Igorin (2. ja 3. vasemmalta) kokoero on kyllä mykistävä.

Kaikki kuvat ovat Riikkiksen ottamia, kiitos niistä! Omaa kameraa en ulkoiluttanut koska kuvaustuurini mukaan saan aina etsimeen vain pelkkiä persreikiä ja roikkuvia naamanahkoja.

Fifi

Pieni Fifikoiras kotisohvalla

Terve!

Igor kävi tänään läpivalaistuksessa eli röntgenkuvissa. Oltiin Vihdissä Skutilla (niin kuin Boriksenkin kanssa aikanaan), Iksun kasvattaja oli järjestänyt sinne joukkokuvauksen.

Jännitin ihan perkuleesti kuvaustuloksia, on ollut pitkän aikaa jotenkin tosi huono karma siitä että Igor on jostain rikki. Ajettiin vielä jossain harhaan ja saavuttiin hiukan myöhässä paikalle, joten koira lennosta sisään, nukutusaine niskaan ja pöydälle. Siinä sitten käänneltiin ja otettiin kuvat lonkista, kyynäristä ja selästä rinta- ja lannerangasta. Virallinen lausunto tulee Kennelliitosta sitten perästäpäin, mutta kuvissa kaikki oli kohdillaan. Lonkat oli selvästi vielä löysät joten lähtivät lausuttaviksi arvosanalla B/B. Lonkkamaljat olivat tosi syvät ja symmetriset. Kyynärissä ei huomautettavaa, 0/0. Selkä myös ihan priimakunnossa.

Igor sai herätyspiikin, virkosi kohtalaisen nopeasti ja koikkelehti autoon. Lähdettiin ajelemaan kotiinpäin ja vasta kuudenkymmenen kilometrin jälkeen tajusin olla huojentunut ja ruveta taas hengittämään. Pentuni on kunnossa ja terve.

Igor oli kotimatkan tosi hermostunut, kuolasi ja tärräsi. Ihmeteltiin mystistä paskanhajua ja ajateltiin että Iksulta on päässyt paukku. Kotipihalla sitten selvisi miksi haisee paska: sikaosastolla todella on paskaa! Igorilta oli päässyt kakka autoon, ei ihme että toinen oli jotenkin tosi nolona ja pökerryksissä.

Nyt penska lepää kotisohvalla nukutusainekrapulaa pois ja mulla on maailmassa yksi huolenaihe vähemmän. Phiu!

Ruma lapsi jälleen näyttelyssä

Taidan olla vähän hullu.

Ilmoitin Igorin beussien erikoisnäyttelyyn. Tuli tuomarisetä Ranskanmaalta asti toteamaan sen minkä jo tiesinkin - rumahan se on.

Puolustuksekseni sanon, että näyttely oli sentään kotikulmilla joten kovin kauas ei joutunut matkustamaan tämän tuomion kuullakseen.

Arvostelu sanoi seuraavaa:
Big type. Very good head - a bit massive. Exc. eyes. Not enough tan yet. Exc. neck, back, chest. Very good forehand. Straight back. Straight and open legs in back. Movement amplitude.

Ja laatuarvosana -tadaa- H. 

Ei kauneuskisa-ainesta, ei niin lainkaan. Ei se haittaa. Igor on mun silmään aivan riittävän kaunis. Kaunis pieni ruma lintunen. 


Muuten ollaan vaan oltu ja lenkkeilty, nyt välillä jopa narussa kylilläkin! Viimeksi tänään. Boris on niin nohevana vanhoilla kotikulmillaan, tietää reitit ja nauttii haistelusta. Igor kaahaa ensimmäiset kaksisataa metriä eikä muista että on hihnassa, sotkeutuu jokaiseen valopylvääseen ja kiertää taluttajansa ympärillä niin että saa pelätä lumpioidensa puolesta, mutta sitten sekin asettuu. Yllättävää on se, miten paljon itse nautin remmilenkkeilystä nyt kun sitä ei enää "koskaan" joudu tekemään! Oma pää tuulettuu ihan eri lailla kun saa kulkea ihmisten ilmoilla koiran kanssa. Kummallista, en osannut ajatella että kaipaisin narussa lenkittämistä. 

Hiphei!

Nyt pääsin sen verran potutukseni yli että muutin blogin tänne uuteen osoitteeseen. Kaikki vanhat tekstit löytyy täältä, kuvia ei ennen kuin jaksan alkaa palautella niitä paikoilleen. Samoin harmittaa kommenttien katoaminen - toisinaan vanhan blogin kommenttilootassa käytiin hyvää keskustelua monestakin aiheesta! Muutenkin kunnostan tätä uutta blogia jaksamisen ja ehtimisen mukaan.

Meillä elellään normaalia maalaiskesää: syksy tulee ja kiire! Talveksi talliin asettuu 12 hevosta joten ei tässä ainakaan työt vähene. Ollaan puuhattu jos jonkinlaista pikkuremppaa ja koirat menevät siinä sivussa. Ryhtiliikkeen vuoksi on käyty välillä tuolla kaupungilla hihnalenkillä, se tuntuu ainakin Borikselle olevan tosi mieluisaa päästä vanhoille kotikulmille nuuskimaan ja merkkailemaan. Hassua miten paljon koira voi ilahtua siitä että otan sen pannan ja hihnan esiin! Igorkin suorittaa tomerana haistelutoimia ja merkkauksia, mutta Igor on sen tyyppinen tapaus että se viihtyy ihan kaikkialla. Alkumetrit autosta tulon jälkeen on vielä vähän hallitsemattomia kun kiire vie pientä päätä niin ettei muista olevansa hihnassa kiinni, mutta kun on jokunen kymmenen metriä edetty, kulkee Igorkin hihnassa kuin vanha kaupunkikoira.

Kamera on ollut hävyttömän vähän mukana missään menossa edes kotipihalla, mutta tässä kuitenkin muutama viimeaikainen otos:

Igor 1 v.

Iksu

Boris arvailee, millä tempulla irtoaisi pala kuivaa leipää

Sillä välin Igor masentuu käskystä pysyä poissa

Bou

Smart one

Blogi muuttaa pian

Tervehdys,



vuodatuksen blogipalvelin on ollut nurin ja KAIKKI kuvat ovat hävinneet koko meidän bloginpäivitysajalta. Siksi blogi on ankea ja valkoinen. Muutan blogini toisaalle kunhan saan innostuspuuskan ryhtyä siihen urakkaan. Siihen asti blogihiljaisuus jatkuu.

Keskikesä

Oikein hyvää juhannusta kaikille!

Ei näyttelymenestystä

Ruma lapsi kävi eilen näytillä Salon kaikkien rotujen näyttelyssä, tuomarina beusseilla oli Leni Finne. Iksu oli ainut junnu-uros, käyttäytyi ihan mainiosti, mutta ei ollut tuomarin mieleen oikein miltään osin. Tulos JUN-H. Kulmauksia pitäisi olla enemmän edessä ja takana, nahkaa oli liikaa, korvat harotti ja naama liian tumma. Arvostelu meni näin:



Oikeat mittasuhteet. Riittävä luusto, aavistuksen kulmikas pää, hieman löysää kaulaa. Keskiruskeat silmät, epäsymmetriset korvat. Eturaajat (?? epäselvästi kirjoitettu arvostelussa, näin tulkitsin) niukahkosti kulmautuneet. Polvikulma saisi olla voimakkaampi. Päässä kovin nokiset väritykset. Erinomaiset kannukset. Liikkuu takaraajat rungon alla.



Kuusi beussia oli arvosteltu nopeasti, eikä siellä vesisateessa viihtynyt yhtään pakollista pidempään. Siispä koira autoon ja kahville.



Igorin voimille aamupäivä kuitenkin kävi, se pötkötti kovin rennosti koko loppupäivän ketarat kohti kattoa. Vasta illalla lähdin koirien kanssa tihkuksi ohentuneessa sateessa lenkille. Tulen niin iloiseksi aina kun seuraan Boriksen ja Igorin menoa, ne liikkuvat vaivattomasti ja nauttivat kun saavat juosta urku auki pitkin peltoja. Pitäisi ottaa videolle joku päivä niiden pihaleikkejä!

Puhtaus on puoliruokaa

Jäljestysintoisina on jatkettu kurssilta arkielämään! Vaikka ajattelin että tästä lähin ajatan jälkiä vain metsään, meninkin heti seuraavana päivänä tallaamaan jäljen pellolle. Mutta parannusta: ei lainkaan ruokaa, kaksi rasiaa, pituutta 400 metriä, loivia kaarroksia ja ikää reilu tunti. Igor oli innoissaan ja lähti varsin reippaasti jäljelle. Kävi aikamoinen sivutuuli ja jälki siirtyi selkeästi hiukan sivuun, mutta tomerasti Igor ajoi loppuun saakka. Pitää vain muistaa antaa sille tilaa niin se suorittaa ihan hienosti!



Keskiviikkona pakattiin koirat autoon ja ajettii anoppilaan, taas jäljentekovälineet repussa. Nyt päästiin metsään! Isäntä tallasi ensikertalaisena Igorille n. 250-metrisen jäljen, joka tosin vähän kulki polkua ja metsäkoneen jättämää uraa pitkin. Jälki vanheni n. 45 min ja sitten lähdettiin Igorin kanssa selvittämään sitä. Nyt oli metsässäkin ensimmäiselle rasialle saakka vauhtia niin että melkein piti juoksuksi pistää vaikka kovin koitin liinasta jarruttaa. Rasialla tuli myös niin pahasti kiertämistä että liina oli tuhannen kahdeksikoilla puiden ympärillä ja oli pakko käskeä Igor maahan siksi aikaa, että irrotin liinan valjaista ja keräsin sen pusikoista pois ja selvitin syntyneet solmut. Tästä eteenpäin meno oli hallitumpaa ja päästiin jälki melko siististi loppuun.



Myös Boris pääsi kokeilemaan jäljestämistä! Tein sille ihan lyhyen jäljen niin että se näki koko ajan, mitä teen. Olin tosi yllättynyt, kun Boris pisti heti nenän maahan ja eteni lähes loppuun saakka! Sitten tuli jokin keskeyttävä ääni jostain ja Boriksen pää nousi ja se jäi vain kuuntelemaan ja tuijottelemaan metsään. Odottelin aikani, jos se jatkaisi haistelua, mutta tuloksetta. Sitten älysin käyttää käskyä "etsi", jolla Boris hakee maahan pudonneita nameja ym. kotona sisätiloissa, ja kas, tämän avulla Boris nuuskutteli jäljen loppuun ja sai palkaksi rasiallisen koiraneineksiä. Hieno poika!



Pitäisi varmaan kokeilla Borikselle verijälkeä joskus, luulen että sille olisi palkitsevampaa ajaa suoraan riistanhajua, kun yhteys jäljen ja palkkion välillä on selkeämpi.



Illalla Igor joutui vaahtokylpyyn, koska Salon koiranäyttelyyn on enää reilu viikko. Hyvä tekosyy pestä koira! Igor oli hivenen pahoillaan tällaisesta epäinhimillisestä kohtelusta ja luimuili pois suihkun ulottuvilta aina kun otteeni siitä herpaantui, mutta lopulta kylppäristä asteli ulos pöyhkeä ja hyväntuoksuinen poika. Olkoonkin ruma, mutta on sitten ainakin puhdas! Tosin Igorin kuivaaminen ja harjaaminen on hiukan haastavaa, koska Iksu haluaa vain istua sylissä...



Täytyy vielä tähdentää, että pöyhkeys ei ole toivottava ominaisuus tällä turkinlaadulla, joten siksi pesin näin hyvissä ajoin etukäteen. Turkki ehtii rauhoittua ja rasvaantua uudestaan, jolloin se asettuu niin kuin sen pitääkin.



Tänään saattaa olla Boriksen kylpylävuoro, senkin iho tuntuu vähän pölyiseltä ja mähmäiseltä etenkin mahapuolelta. Nyt onkin mennyt koko pitkä talvi ja kevät ilman yhtään kokovartalopesua, vielä viime talvena Boris kutisi toisinaan kaikkialta sen verran, että taisin pestä sen pariin otteeseen. Tassuista ja korvista uskallan puhua kovin vähän, mutta hiljaisuus niiden kunnosta tarkoittaa meillä vain hyvää.

Olipa päivä!

Tänään oli Igorin jälkikurssin vuoro! Paikkana meille tuttu Piskipalvelu ja kouluttajana Anne Rekola. Ensin käytiin metsäjälkeä läpi teoriassa ja sitten huristeltiin metsään tekemään kullekin koiralle pienet testijäljet. Olin tietysti hyvissä ajoin varoitellut, että Igorilla on sitten vauhtia ja vipinää muidenkin edestä, mutta mitä tekee lintuseni: pistää nenän maahan, ajaa rauhallisesti ja määrätietoisesti (okei käy kerran jäljeltä sivussa pissalla) loppuun saakka, liina ei edes kiristy. Olin niin ällistynyt ja onnellinen ettei mitään määrää! Minun pikkuinen pentuni!



Jälkikäteen analyysissa kävi ilmi, että todennäköisiä syitä vauhdin rauhoittumiselle olivat a) jälki oli ensimmäinen vieraan tekemä, b) alusta oli uusi koska onneksi olen ollut sen verran viisas etten ole lähtenyt sotkemaan myös metsään, pellolla ominpäin toilailussa on jo tarpeeksi hävettävää ja c) jäljellä ei ollut lainkaan ruokaa, kaikki ruoka oli purkissa jäljen päässä.



Myöhemmin päivällä me kurssilaiset teimme toinen toisillemme pidemmät jäljet, joita myös vanhennettiin tovi. Igorin jäljentekoa en edes nähnyt, sillä olin valvomassa yhden kurssilaisen houdinikoiraa joka ei tahtonut pysyä autonsa sikaosastolla. Menin siis jäljelle sokkona, toki siellä puissa oli merkkilirpakkeet mutta en ehtinyt niitä paljon vilkuilla. Maasto oli kosteaa, möykkyistä ja kasvustoa oli polvenkorkeuteen saakka, sekä hyttyset melkein Igorin kokoisia. Jäljellä oli pituutta n. 200 m ja ikää reilun puoli tuntia, matkalla yksi rasia ruokaa ja lopussa toinen.



Igor lähti jo autolta sitä tahtia, että se tasan oli tajunnut mitä tänne on tultu tekemään. Autolta oli kuitenkin jonkin verran matkaa jälkimetsään, joten Igor ehti rauhoittua sen verran että saavuimme jokseenkin järjestyksessä pelipaikalle. Sinne sitten vaan jäljen alkuun kahden ojan yli, koiralle liinasta tilaa ja kulkemaan perässä. Koska todellakaan muuta ei tarvittu. Nyt oli Igorilla vauhtia, mutta ei vielä mahdottomasti, kävellen pysyin perässä. Pentu pisteli menemään erehtymättä, meni maate ensimmäiselle rasialle, söi ruuat ja jatkoi töitä. Yhden kerran se meni jäljeltä harhaan, koska vierestä lähti polku (tuskin ihmisten, ehkä hirvien/peurojen). Nopeasti se korjasi, en ehtinyt edes liinaa lukita käteeni kun pentu jo viipotti taas oikeaan suuntaan. Loppurasiasta se meni ohi ja seurasi hetken aikaa jäljentekijän poistumisreittiä, mutta samapa tuo, jäljellä se oli kuitenkin. Kutsuin sen takaisin rasialle, syötin ruuat ja rämpsyteltiin selvemmille vesille.



Voihan vitsi miten ylpeä ja ällistynyt koiranohjaaja voi olla! Miten mahtavan liikuttava tunne nähdä koira tekemässä jotain sille noin luontaista, miten varmasti se vain eteni nenänsä varassa, "mää tiiän mää näytän" -asenteella. Nyt viimeistään sytyin jäljestämiselle, kun sain kädestä pitäen nähdä, miten se sopi Igorille niin kuin... noh, nenä päähän. Pentuseni on viisas ja hieno, en tiedä miten se onkaan noin hieno. Muutoinkaan sen käytöksessä ei ollut moitteen sijaa, pystyin päästämään sen jälkien jälkeen irti ja se pysyi lähellä, ja kun mitään ei tapahtunut (ts. ihmiset kuuntelivat ohjaajan opetusta), Igor pisti jalkoihini pötkölleen. Kaikista ihmisistä se tykkäsi, mutta ei ollut maaninen eikä liian kiihkeä. Minä niin tykkään tuon pennun luonteesta, se on ihan napakymppi koiraksi.



Ruokatauon jälkeen tehtiin vielä testimielessä jokaiselle koiralle "esineherättely", eli kahden esineen ripottelu n. 10 metrin jäljenpätkälle. Ideana vain nähdä, mitä koira tekee kun se törmääkin esineeseen. Igorin esineinä oli Boriksen nahkainen/lampaankarvainen namitaskulelu sekä puutarhahanska. Igor lähti jäljelle varmasti, törmäsi esineeseen, tökki sitä nenällään ja kääntyi katsomaan. Kehuttiin, kiiteltiin, syöteltiin, ja jatkettiin matkaa. Sama kuvio toisella esineellä, tätä se tarjosi jo vähän suuhunkin.



Päivän opit ja oivallukset tiivistettynä:



- ohjaaja älä säädä! Koira tietää. Jos täytyy jarruttaa, tee se tasaisesti vastaan pitämällä, ei rytkimistä. Jos koira hukkaa jäljen, odota ja anna sen ratkoa itse.

- Igorille jatkossa muutama suorahko parinsadan metrin jälki (kenties pidempikin) yhdellä tai kahdella rasialla, sitten jo vaikeuttamaan eli tekemään kaarretta.

- pellolla ruuat pois ja jäljelle kunnolla ikää kun koira kerran jo osaa homman





Olipa tosiaan päivä! Pitkästä aikaa tulin todella iloiseksi koiraharrastamisesta, pitkä talvi vei jotenkin täysin mehut kaikista koiratouhuista. Nyt tuntuu että sain iloisesta tekemisestä taas kiinni. Vielä kun löytäisin Borikselle sen lajin, jossa se on hyvä ja kokee onnistumista, niin olisin todella onnellinen. Jälkikurssin aikana Boris oli ollut isännän kanssa oikein remmissä pidemmällä metsäkierroksella, eikä se näyttänyt meitä kaivanneen kun tultiin takaisin. Laiskahkoa hännäntaputusta ja takaisin omaan petiin unille. Ja niin on Igorkin vetänyt hirsiä loppupäivän, olihan tässä tuollaiselle juniorille aika paljon asiaa ja mutusteltavaa.  Mutta voi, olen niin iloinen tuosta pennusta. Se on mainio tyyppi.

Igor ja frisbee

Isäntä halusi ostaa eläinkaupasta Igorille frisbeen. Aktivointileluista tunnetulta Kongilta löytyi pehmeä, kestävän oloinen kokokuminen kapistus ja se lähti meidän mukaan kotiin.



Päivä on ollut tosi kuuma joten koirat saivat tyytyä vain muutamaan testiheittoon.











"Odota!"





Heitto





Koppi!





Kaarros...





Ja sit täysii!





"Tässä olis!"





Hyvä poika!





Boriksen heittovuorolta ei ole kuvia, koska sattumoisin roikuin silloin Igorin niskanahassa ja koitin estää sitä ryntäämästä häiritsemään Boriksen leikittämistä. Boriksen mielestä myös maahan pudonnut frisbee oli hauska, sitä saattoi ottaa reunasta kiinni ja heitellä ympäriinsä.



Kokeiltiin myös heittää frisbeetä yhteisesti, mutta siitä seurasi rähinäralli ja lelu unohtui kokonaan:





Kovin kiihtyneinä pojilla menee leikki vähän överiksi ja juoksuun tulee mukaan äänitehosteita ja raivokasta taklaamista. Tähän puutun aina, leikki loppuu siihen jos ei voi leikkiä murisematta. Saattaa olla että ylireagoin, mutta normaalisti kumpikaan näistä ei ole mikään murisija, enkä tahdo päästää koskaan tilannetta siihen, että leikki muuttuu näykkimiseksi tai tappeluksi.



Igor on myös muutaman kerran saanut lähtöpassit ihmisten jaloista, kun se on sieltä näpännyt ilmaa Boriksen tultua haistelemaan sitä. Tätä tapahtuu yleensä keittiössä, joten jonkinlaiseen vahtimiseen se liittyy. Minä en suvaitse tuollaista komentelua, joten noin käyttäytyvä koira viuhahtaa hyvin äkkiä pois muun porukan luota, yksikseen portin taakse. Kovin vähällä ollaan vielä päästy Igorin paikanhakemisen suhteen, saattaa olla että jatkokin menee näin helposti tai sitten se alkaa kysellä isommalla volyymilla omaa asemaansa tässä porukassa.



Keittiöstä puheen ollen, tänään meidän keittöön oli muodostunut kissakerrostalo:

Aamutunnelmia

Kesä alkoi ihan yllättäen! Boris makailee tyytyväisenä auringossa ja Igor varjossa. Onneksi Igor oppi menemään varjoon makaamaan, pelkäsin että se saa lämpöhalvauksen kun se kaahaa menemään eikä tajua mennä viileämpään kohtaan huilaamaan.

Igor on keksinyt viilentymiseen myös ojat. Sinne se molahtaa rapaojaan polskimaan kun tulee kuuma. Pojat myös leikkivät pitkät tovit siten, että Igor juoksee kieli poskella ojanpohjaa pitkin niin että vesi roiskuu kaaressa ympäriinsä, ja Boris juoksee ojanpenkalla ja koittaa vauhdissa purra Igoria.

Ihana pallo!

 

Meillä syntyi viime viikonloppuna varsa. Pojat ovat ahkerasti ihmetelleet pientä koipeliinihevosta, joka opettelee juoksemaan tarhassa. Ihan ensinäkemältä molemmat koirat haukkuivat varsalle, nyt ne ehkä jo tietävät ettei se ole koira, mutta silti sen kanssa olisi kiva juosta. Onneksi kuitenkin kummatkin koirat kunnioittavat sähkölankaa ja pysyvät poissa hevosten jaloista.

 

Boris luimistaa

 

Korvat päässä miten sattuu

 

Pojat ovat pienen hetken syöneet kokonaan raakaruokaa, johtuen ihan siitä, että Acanan maahantuojalla on ollut toimitusvaikeuksia eikä olla saatu nappulasäkkejä. Vaikka kuinka vannonkin raakaruokinnan nimeen, niin täytyy myöntää että 50:50-suhde (tai ehkä se käytännössä kuitenkin on 40 nappulaa ja 60 lihaa) toimii meillä parhaiten. Koirat nyt toki tykkäävät kun saavat joka aterialla lihaa, mutta on siinä vähän erilainen homma kuitenkin. Normiruokinnassa meillä koirat saavat aamuisin nappuloita, Igor turvotettuna ja Boris kostutettuna, ja iltaisin molemmat syövät lihaa ja muita herkkuja. Aamuisin on vaan niin helppo käyttää nappuloita, kun tuota ruokittavaa karjaa on ihan riittämin ja pöperöitä saa sekoitella aika isolle laumalle.

 

Viikonloppuna on Igorin jälkikurssi! Kivaa. Raporttia seuraa!

Synttärihuumaa!

 

Boris täytti tänään kokonaiset kolme vuotta! Nyt se alkaa ihan oikeasti olla aikuinen koira. Hui sentään, mihin aika menee?

Synttäripäivä kului laidunaidan rakennuksessa. Koirat painelivat nupit kaakossa pitkin vihertäviä peltoja ja vaikuttivat ihan tyytyväisiltä elämäänsä. Illemmalla tehtiin Borikselle kakku: maksalaatikkoa, kermarahkaa ja nakkeja. Kohteliaasti Boris lupasi pienen palan myös Igorille.

 

 

Loppuilta sujuu melko varmasti sohvalla rentoutuen tähän tapaan:

 

Paljon onnea myös Boriksen pentuesisaruksille!

 

Treenejä ja aktivoitumista

Pikkuisen olen heräilemässä talvilevolta ja aktivoidun taas muuhunkin kuin juoksuttamaan koiria vapaina pitkin peltoja. Igor pääsi tänään tottelevaisuustuokiolle kentälle ja oli muuten varsin pätevä pikkujätkä! Se voisi olla koulutuksellisesti paljon pidemmälläkin, mutta kun ei ole ollut aikaa treenata niin ollaan varsin alkeissa vielä. Mutta iloitsen silti kun se edistyy, ja teknistä tarkkuutta korkeammalle arvostan sen oikeaa asennetta!

 

Tehtiin sivulletuloja ja lyhyitä seuraamisia, ja loppuun luoksetulo sekä hämäykseksi yksi istumaan jättäminen, josta palasin kuitenkin takaisin palkkaamaan sen sijaan että olisin kutsunut luokse. Igorin bravuurimoka on tulla sivulle joka tavalla väärin päin: väärälle puolelle ja perä menosuuntaan. Siinä se tillittää oikein hyvässä katsekontaktissa - hänhän on sivulla, mitä tuo akka vielä huitoo! Palkkaan Igoria pääasiassa lelulla, se leikkii ja taistelee oikein hyvin. Tänään sillä oli palikat aika lailla kohdillaan, intoa riitti, seuraaminen oli jees (vaikkakin se painaa ja estää ja poikittaa) ja luoksetulossa oli vauhtia kuten kuuluukin.

 

Lopuksi lähdettiin vielä jäljelle, joka oli saanut vanheta tunnin. En tiedä yhtään, mitä tuon jäljestämisen kanssa pitäisi tehdä! Vauhtia on edelleen niin ettei mulla kävelytahti riitä, ja jos en päästä Iksua etenemään, se turhautuu, paineistuu, menee makaamaan ja lakkaa haistelemasta. Kyllä se siitä lähtee taas hommiin kun näytän kädellä suuntaa ja annan käskyn, mutta vauhti kiihtyy välittömästi. Nameja se ei syö ellei satu astumaan päälle.

 

Kysyin paikkaa toukokuun lopulle jälkikurssille. Pakko saada jonkun kokeneemman näkemystä tuohon, itsekseni sottaamalla teen varmaan vain hallaa.

 

Boriskin pääsi pikatreeniin pihalla. Voi miksei se aina ole tuollainen, intoa täynnä niin ettei tahdo nahoissaan pysyä? Tehtiin alokasluokan seuraamiskaavio ja jäävät liikkeet, ei ongelmia. Lopuksi leikittiin hanskalla ja Boris tuntui tykkäävän. Ehkä sen kanssa pitää treeniä kerran kuussa, silloin se toimii?

 

Ilmoitin Igorin kesäkuun näyttelyyn. Huihai! Taitaa ruma lapsi joutua lähiviikkoina kylpyynkin, on sitten ainakin puhdas jos ei muuta.

Vihdoinkin kevät!

 

Boris nauttii auringon lämmöstä, menee makuulle jopa paljaalle maalle! Tosin sillä on pihan puolella oma peitto jota siirretään sitä mukaa mihin aurinko paistaa...

 

 

 

 

Igor on korkannut jälkikauden ja ajanut muutaman jäljen. No joo, tuli taas todistettua että paljon on oppimatta - minulla. Koira tietää mitä tekee ja tekee sen täysillä. Puoli tuntia jäljen vanhentamista ei vain riitä, jälki menee kaahaamiseksi ja juoksemiseksi ja kyntämiseksi. Nameja se ei syö jäljeltä, ei edes joka toista. Haistaa kyllä ja seuraa tyhjätkin askeleet, mutta vauhdilla. Loppuun on aina päästy, eli kyllä se tietää missä jälki kulkee. Seuraava etappi on vanhentaa jälkeä reilusti ja katsoa, mitä tapahtuu.

 

Mikä vaivaa?

Mikä mahtaa olla vialla, kun ykskaks eilen tuli tunne, että Ruma Lapsi pitäisi ilmoittaa näyttelyyn? Selasin sitten näyttelykalenteria läpi ja skannasin alkukesän ulkonäyttelyitä, joihin ei olisi tolkuttoman pitkä matka. Salossa olisi kesäkuun alussa varsin varteenotettava näyttely. Tätä ihmeellistä tuntemustani ei poistanut edes tieto, että halvempi ilmoittautumisaika ko. näyttelyyn on jo umpeutunut.

Päätin antaa itselleni mahdollisuuden parantua, ja nukuin yön yli. Ei auta. Edelleen on olo että tarttisko, ehkä pitäisi, mitäköhän jos ilmoittaisi. Voi voi.

Ehkä se on tämä kevät, talven jälkeen tekee mieli aktivoitua taas jollain tavalla. Muutama aurinkoinen päivä vielä niin Iksu saa korkata jälkikauden, ja mitä jos opettaisi Boriksenkin jäljestämään. Viime viikolla hämmästyin itsekin omaa reippauttani, kun menin yhtenä iltana molempien koirien kanssa kentälle treenaamaan. Igor teki seuraamista ja se olikin tosi vaikeaa, kun yritin häivyttää käsiapua pois. Mutta pentu on innokas eikä lannistu vaikka hinkataankin jotain juttua pidempään. Boriksen vuorollakin Igor koitti väkivalloin tunkeutua aidan läpi mukaan... Boris oli myös tosi intopiukeena ja seurasi häntä heiluen. Katsekontakti sillä tippuu edelleen, mutta nyt se oli muuten reipas ja hyvällä mielellä, joten nautin vain siitä kun diesel oli saatu käyntiin.

Tuli olo, että treeniminen on sittenkin ihan kivaa. Illat ovat valoisia eikä enää palella niin mahdottomasti koko ajan. Ehkä me täältä taas reipastutaan ja ruvetaan harrastamaan. Mutta pitäisiköhän nyt sinne näyttelyyn? Ihan järjen köyhyyttähän se koko toiminta on, mutta jos silti?

Kirmailua

Taistellaan takatalvea vastaan! Eilen oli ihanan keväinen ilta ja käytiin koirien kanssa laukkailemassa pellolla.

 

Vauhti

 

Pentu!

 

Boriksen onnellinen naama

 

Igor-isomörkö 9 kk

 

Mörkö juoksee

 

Edustuskuva-ainesta?

 

Poseeraus

 

Rakkaat!

Maaliskuu vetää viimeisiään

Kevät! Lumet sulaa ja rapa roiskuaa, enpä muistanutkaan miten rasittavaa on pyyhkiä miljoona kertaa päivässä 8 tassua ja silti imuroida nurkkia niin että suulakkeessa vaan ropisee.

Maaliskuusta luopumisessa on puolensa: Boriksen elämänahdistus alkaa taas mennä ohi. Ruoka on maistunut hyvin viimeisen viikon ja toisinaan Boris on tullut jopa juosten kupille, kun pahimpina masennuspäivinä se ei tullut vaikka käskin.

Tämä vaikea maaliskuu on pistänyt taas miettimään Boriksen kastraatiota. Ehkä kyllä, ehkä ei. Eniten pelkään, että Igor jyräisi pallittoman Boriksen yli edestä ja takaa. Nytkin toisinaan Boris järkyttyy ja säikähtää sydänjuuriaan myöden, kun Igor vähän rajummin haastaa Borista leikkiin taklaamalla ja tönimällä. Jos Boris itse on samassa mielentilassa, se on yhtä röyhkeä ja fyysinen kuin Igorkin, mutta jos Borista ei huvita ja se on luimuilutuulella, se tuntuu ihan tosissaan pelkäävän että Igor törmää siihen. En usko, että konfliktien pelossa kastroimiseen on syytä, mutta tämä jokakeväinen hormonihöyryily on rasittavaa niin huoltojoukoille kuin epäilemättä koiralle itselleenkin. Ja voisihan tuo koira vähän ahneempikin olla...

Igor sen sijaan toteuttaa itseään edelleen jätemyllynä, se syö lähes kaiken mikä sen nenän eteen osuu. Sillä on aina nälkä ja koko ajan jano! Pitäisikin ottaa siitä kunnon järkevä kuva, josta näkisi miten hirmuisen iso mörkö siitä on tullut. Igor on hauska tyyppi, välillä vähän raskas mutta enimmäkseen ihan hauska.

Isännän kunnonkohotusprojekti on vienyt koiriakin pitkästä aikaa säännöllisemmin remmilenkeille ja juoksemaan. Arkilenkit ovat meidän ihmisten osalta aikamoista maleksimista, koirat sen sijaan painelevat vapaavalintaista askellajia vapaana. Hullua, että vielä vuosi sitten vapaanajuoksut piti järjestämällä järjestää ja remmilenkkeily oli jokapäiväistä. Nyt tilanne on päinvastoin! Ja hävettää myöntää, Igor on kohta 9 kk eikä sillä ole kankaisen pentupannan lisäksi yhtäkään omaa pantaa...

 

Menoa ja melskettä

Oltiin lenkillä Riikkiksen ja Suvin laumojen kanssa. Boriksen kevätmasis väistyi hetkeksi kun afrikkalainen sydämen valittu ilmestyi autostaan!

Kierrettiin puolentoista tunnin metsälenkki välillä hyvinkin raskaassa hangessa rämpien. Koirat kaahailivat edestakaisin ja hauskaa näytti olevan. Boriksen fokus oli vähän turhan paljon Polkan hanurissa ja välillä B joutuikin hihnaan tai käskyn alle taakseni kun meni hermo sen sikailuun. Igor sen sijaan käyttäytyi varsin viisaasti, juoksi paimenporukassa mutta ei ollut erityisen rasittavasti kenenkään kimpussa.

(kuvatodiste tosin kertoo toista: taustalla Bro kertoo Igorille Painavia Asioita)

 

Igor ja Otti, joilla on ikäeroa kuukausi. Otin hyväksi.

 

Lenkin puolivälissä ehdotin, että otettaisiin ryhmäkuva kaikista seitsemästä koirasta. Ensin riviin järjestäytyminen tuntui mahdottomalta urakalta ja itse ehdottajan koirat lipesivät jonosta kerran jos toisenkin, mutta lopulta onnistui! Riikkikselle kiitos mainiosta kuvasta: 

Igor, Boris, Sini, Polkka, Dara, Bro ja Otti

 

Igorille iski väsy: mama ota syliin! En kävele enää! (Kuva Riikkiksen)

 

Hauskaa vaihtelua yksinäiseen lenkkeilyyn nämä kaverilenkit! Ja koiratkin saa eri tavalla väsyneiksi ainakin yhdeksi illaksi.

Poop deluxe ja yleinen elämänahdistus

Siinäpä niitä tulikin otsikossa meidän kuulumisia.

Boriksella on yleinen elämänahdistus, aika lailla samoihin aikoihin kuin vuosi sitten. Ruoka ei oikein maistu, tänään aamullakin se vain pyörsi pois ruokakupilta. Jos lihojen joukossa on kalaa, se ei syö. Jos lohiöljyä, se ei syö. Nappula turvotettuna, se ei syö. Kävin tänään pitkästä aikaa tokotreeneissä poikien kanssa, ja namienpakkausvaiheessa tarjosin Borikselle maistiaisia - se sylki namit suustaan pois.

Ulkona ei oo hyvä, sisällä ei oo hyvä. Ainut missä on hyvä on aamuaurinkolaikku sohvassa, ja siinäkin on tosi tarkkaa ettei paskanaama ole liian lähellä ja mama liian kaukana. Voi Boris, Boris. Yritän olla kevyellä mielellä vaikka tuollainen nuivailu tahtoo vähän kiristää pinnaa. Luulen että se liittyy hormoneihin ja että tilanne viime vuoden tapaan tasaantuu kun kevät ehtii pidemmälle. On rankkaa olla pieni ahdistunut rhodesialainen.

 

Igorista on kasvanut kauhea mörkö. Se on Borista korkeampi, laiha luikku kyljet aina vaan kuopalla vaikka se vetelee iloisesti yli kilon ruokaa vuorokaudessa, ja kun tänään punnersin sen syliin ja astuin vaa'alle, totesin järkytyksekseni että se painaa 40 kg. Minun pieni sylipentu! Huomenna Iksu täyttää 8 kk.

Otsikon "poop deluxe" ei tietenkään voi viitata kehenkään muuhun kuin Igoriin. Igor kirjaimellisesti syö ja paskantaa kuin hevonen. Se imee napaansa kaiken, siis sananmukaisesti aivan kaiken. Kun silmä välttää, se syö hevosten täysrehuja, varastaa lantalasta paskaa ja puolimätiä porkkanoita, hakee turvekasasta kökköjä ja puulavoilta klapeja ja nakertaa ne muruiksi pitkin pihaa. Viime päivinä se on ilahduttanut mm. pureskelemalla päreiksi savisen kukkaruukun. Meillä myös joskus oli sellaiset crocs-jäljitelmätossut joiden kanssa oli kätevä hypätä pannuhuoneessa lisäämässä puita. No eipä ole enää.

Aina Igorilla ei pysy mielessä, että jotain voisi vain purra ja silputa ja jättää sotkut siihen. Aika usein se on reipas poika ja syö omat sotkunsa. Ja jos sattuu käymään niin että seassa on jotain sulamatonta ja yöllä tulee oksennus, niin parasta on myös syödä äkkiä se oksennuskin, koska ehkä ne ylimääräiset herkut sulaa sitten seuraavalla kierroksella. Niin, ei ehkä ole mikään valitonsalaisuus että ostoslistalla on kuonokoppa, ja aika pian. Etenkin se tolkuton turpeen ja hevosenpaskan maiskuttaminen on saatava loppumaan, tuohan paskoo enemmän kuin keskiverto poni. Ja ihan silkkaa hevosenkakkaa.

 

Ihanaa on kun kevät tulee ja valoisuus lisääntyy. Ehkä saisin itseäni niskasta kiinni taas treenaamisenkin suhteen, nyt on kyllä menty tosi alta riman missään tokojutuissa.

Tyttö kylässä!

 

Eikä suinkaan mikä tahansa tyttö, vaan Boriksen sydämen valittu, pieni afrikkalainen prinsessa Polkka! Polkka saapui meille eilen hoitoon ja viipyy vajaan viikon. Pojat olivat varsin mielissään tyttövieraasta ja ihan ensialkuun näyttikin siltä, ettei meillä nuku kukaan koko viikkona. Mutta kun Polkan huoltajat olivat lähteneet ja jäimme vain oman porukan kesken, tohinat tyyntyivät nopeasti ja koirat hakeutuivat lepäämään.

 

 

Igor-parka joutuu tyytymään possulelun seuraan, sillä Polkka otti alusta saakka asenteen "noin rumasta lapsesta en pidä lainkaan". Aikamoisia roturasisteja nämä rhodesialaiset osaavat olla - Boris saa aina ohimennessään käydä töykkäisemässä Polkan korvia ja leikkiinkutsut hyväksytään lähes joka kerta, kun taas Igorin ei tarvitse kuin katsoa vähän väärinpäin niin Polkka murahtaa. Toki ylenmääräiseen pörisemiseen puututaan, mutta syytä on myös Igorin lyhyessä muistissa. Se tunkee aina uudestaan ja uudestaan Polkan iholle, vaikka juuri on saanut häädöt.

 

 

Tilan työt eivät lopu vaikka lauma kasvoikin tilapäisesti. Polkka loi minuun pitkän ja arvostelevan katseen tänään, kun ensin luotiin hiki hatussa lunta toista tuntia, ja sitten, sen sijaan että oltaisiin menty sisään, mentiinkin talliin ja ruvettiin karsinansiivouspuuhiin. Työleiri eikä mikään loma, taitaa Polkka ajatella. Onneksi sentään sää suosi tänään ja afrikkalainen prinsessa saattoi nojailla tallin seinään ja ottaa vähän aurinkoa.

 

Vaanintaa

 

Jarrutus

 

Olen huojentunut siitä, että fabiomaista nylkyttelyä ja takapuolen zoomailua ei ole ollut havaittavissa. Tuli siis todistettua sekin, että tyttöviehätys katoaa alle vuorokaudessa! Kovasti Boris kuitenkin Polkasta tykkää. Olin myös vähän huolissani siitä, miten tyttövieras vaikuttaa meidän poikien väleihin nyt kun Igorkin alkaa jo tajuta narttujen päälle, mutta turhaan huolin. Igor menee tässä porukassa vielä pentukortilla, tai ehkä lähinnä rasittava junnu -kortilla.

 

Prinsessa kiihdyttää

 

Boubou

 

Iksu