Uudenvuodenlupauksia

Hyvää uutta vuotta kaikille blogin lukijoille!

Tapana on kai summata kulunutta vuotta ja laatia suuria suunnitelmia tulevalle vuodelle.

Meidän elämä mullistui aika lailla tänä vuonna, kun ostimme tämän maatilan ja aloimme toden teolla maalaisiksi. Ja tietenkin myös Igor on yksi merkittävä kuluneen vuoden etappi. Melko pitkään olin sitä mieltä, että meille tulee seuraavaksi dobermann, mutta ruumiiltaan ja ennen kaikkea pääkopaltaan terveen ja normaalin yksilön löytäminen alkoi tuntua lähes mahdottomalta operaatiolta, joten aloin katsella muita vaihtoehtoja. Vuosi sitten joulukuussa, messarin isossa näyttelyssä kuljin beussikehän ohi ja pysähdyin hetkeksi katsomaan noita isoja rakkikoiramaisia otuksia. Silloin taisin päättää ottaa rodusta vähän enemmän selvää, ja kuinkas sitten kävikään! Riskittömässä rodussa en vieläkään ole, mutta ainakin tähän asti olen ollut hyvin tyytyväinen siihen, miten Igorilla tuntuu olevan palikat järjestyksessä sen korvien välissä. Kunpa sillä olisi myös terve ranka!

 

Boriksen vuosi on ollut ihan mainio. Siitä on tullut aikuisempi ja yhä useammin tuntuu, että olen sen kanssa kohtalaisen hyvin samalla aaltopituudella. Pennun tulo on oikeastaan vain vahvistanut tätä tunnetta: on ihanaa, kun talossa on myös aikuinen koira joka ymmärtää arjen käskyjä puolesta eleestä. Boris on selvinnyt ilman loukkaantumisia, ja vuoden loppua kohden myös sen ihon terveystilanne on ollut ihan kohtalainen. Ei lääkkeitä eikä lääkärikäyntejä ainakaan viimeiseen puoleen vuoteen. Se on meille paljon kun ottaa huomioon meidän viime talven!

Boris on ruvennut vahtimaan - melko hillitysti, mutta tarpeen uskottavasti kuitenkin. Kun joku koputtaa oveen tai jossain rapsahtaa epäilyttävästi, Boriksesta irtoaa muhkea vahtihaukku jonka luulisi näillä kulmilla riittävän ei-toivottujen kulkijoiden karkoittamiseen.

Boriksen treenirintamalla ei ihan päästy tavoitteeseen. Tarkoitukseni oli käydä ensimmäisen kerran tokokisoissa tai edes möllitokossa, mutta muutto pisti elämän sen verran uuteen järjestykseen, että kisavalmiutta en ehtinyt kesän aikana saavuttaa. Ja kun meillä ei ole säännöllistä sisätreenimahdollisuutta, niin sitten mennään näillä. Tutustuttiin kuitenkin agilityyn uutena lajina, ja juuri sillä lailla kuin suunnittelinkin: humpuuttelulajina, jota tehdään sen verran kuin se on Boriksesta kivaa.

Boris myös kuvattiin lonkiltaan, kyynäriltään ja selästään terveeksi, murtuman hoito saatiin toivottavasti lopulliseen päätökseensä kun metallilevy poistettiin, ja lisäksi sain Boriksen luonteesta epävirallisen analyysin ruotsalaisen luonnetestin protokollalla. Yhtenä merkkipaaluna pidän myös sitä, että maatilalle muuton myötä Boris on tottunut oman pihan tallikissoihin! Sisäkissat eivät koskaan ole olleet Borikselle kiihdyttäviä, mutta ulkona liikkuvat kissat kylläkin. Olen yllättynyt, miten vähällä työllä loppujen lopuksi päästiin siihen pisteesee missä ollaan nyt. En joudu pelkäämään, että Boris tarttuu Pilliin tai Pullaan ja puree ne hengettömiksi, vaan sovimme kaikki samaan pihaan ilman stressiä.

Boriksen ensi vuodelle asetan löyhiä tavoitteita. Ennen kaikkea itselleni Boriksen ohjaajana: minun on muistettava, millaisilla ominaisuuksilla pelataan ja hyväksyttävä, että aina kolmion mallinen palikka ei sovi pyöreään reikään. Silti toivon, että tulevana vuotena pääsisin Boriksen kanssa tokon alokasluokkaan kilpailemaan. Tulostavoitteita en aseta, olen erittäin tyytyväinen jo siihen, jos saan meille rakennettua oikean mielentilan ja kestävyyden tottelevaisuuskokeista selviytymistä ajatellen. Treenaamista ja kilpailemista tärkeämmäksi nostan kuitenkin Boriksen terveenä pysymisen.

 

Igorin kuluneesta vuodesta ei vielä ole paljon sanottavaa. Iksu syntyi ja muutti meille! Igor on elänyt koiralapsen elämää ja opetellut siinä sivussa hiukan temppuja, mutta enemmän ihan vain sitä kuinka arjessa ollaan.

Igorin tulevalle vuodelle toivon terveyttä ja hyviä terveystuloksia, sekä ahkeraa treenaamista mahdollisimman vähin koulutusvirhein! Olen ilmoittanut olevani käytettävissä meidän seuran toko-sm-joukkueessa ensi kesänä, ja paine taitaa melko lailla levätä Igorin harteilla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun kisaikä 11 kk tulee täyteen, Igorin pitäisi olla tokon alokasluokkakunnossa. Huh heijaa, katsotaan kuinka meidän käy. Mutta jos tähän kykenemme, niin loppuvuodelle toivoisin vielä BH:n suorittamista. Jäljestämisen saralla en osaa vielä asettaa tavoitteita, mutta toivon kuitenkin kehitystä kummallekin, ohjaajalle eritoten.

Iksun kanssa tulen luultavasti pyörähtämään huvin ja viihteen vuoksi myös muutamassa näyttelyssä, alkaen ensi viikosta kun Igor osallistuu Lohjalla pentunäyttelyyn. Tai no, jos siellä tuomari nauraa ruman lapsen ulos kehästä niin ehkä me emme sitten enää mene mihinkään...

 

Tärkeimpänä kaikista on kuitenkin pysyä yhtenä laumana, ehjinä, terveinä ja onnellisina. Treenit ja tulokset ovat loppujen lopuksi aivan toissijaisia asioita, jos jokin noista kriteereistä ei täyty.

Myrsyn jälkeen on... pimeää

Neljä ja puoli vuorokautta hurahti pussipimeässä kun meiltä meni tapaninpäivän aamuna (maanantai) myrskyn myötä sähköt, ja takaisin ne tulivat vasta torstain ja perjantain välisenä yönä. Tallia pyöritin taskulampun valossa ja koti makasi miten kuten, onneksi kuitenkin ehjänä.

Aika liki

Ponipihatto, luojan lykky ettei siellä asu kukaan!

 

Koiriin sähkökatko ei tuntunut juuri vaikuttavan, ne nyhersivät oikein tyytyväisinä sohvalla peittojen ja vällyjen välissä kaikki päivät ja illat, kun isäntäväelläkään ei ollut muuta tekemistä kuin istua ja pelata hirsipuuta kynttilänvalossa. Pakastimien sulamista jännitin, koska meillä on 2 kpl pakastimia ääriään myöten täynnä koirille varattua lihaa. Ihmeesti ne kuitenkin pysyivät kohtalaisen kylminä, kun en availlut ovia yhtään ylimääräistä kertaa. Ulosviemisestä ei ollut paljon apua kun lämpötila pysyi tukevasti plussan puolella koko ajan, pahimpina päivinä meillä oli lämmintä lähes kymmenen astetta.

Jassu kävi tervehtimässä meitä koirineen keskellä viikkoa, ja se toi vähän iloa muuten aika ankeisiin tunnelmiin.

Tässä kuvassa tiivistyy kaikki, sen katsominen aiheuttaa minussa liikutusta: koirista paistaa puhdas liikkumisen ilo.

 

Pojat

 

Piitu

 

Tänään perjantaina oli pentujen päivä, kun lähdettiin Igorin sekä Jassun ja Ninjan kanssa Hyvinkäälle koirauimalaan. Puli puli, sanoi Igor! Altaaseen menoon vaadittiin ensialkuun aika paljon tuuppaamista, mutta itse polskuttelu alkoi parin harjoitusvedon jälkeen sujua. Ensiksi Igor vain kellutteli pelastusliivien varassa, takajalat roikkuivat velttoina perässä ja etujalatkin kauhoivat laiskahkosti. Vauhtiin päästyään Igorin tyyli parani, roiskiminen väheni ja touhu näytti jo kohtalaisen sujuvalta! Minun osani taitaa kuitenkin olla näiden roiskijoiden kanssa, sillä seuraneiti-Ninja ui hiljaa, siivosti ja pärskyttämättä, ja ohitti Igorin sulavalla tyylillään, vieläpä ulkokaarteen kautta... Tulee vahvasti mieleen Boriksen vastaava uimareissu Polkan kanssa - Polkka ui hiljaa kuin saukko, ja Boris räiski ja loikki kuin merihädässä.

Huomenna on vuoden viimeinen päivä! Täytyy koota vähän ajatuksia ja laatia ensi vuodelle tavoitteita, sekä kirjata ne myös ylös.

HYVÄÄ JOULUA!

 

Boris ja Igor sekä taustajoukot toivottavat kaikille blogin lukijoille oikein hyvää joulua!

Normimeno

Poikien aamujumppa

Poikien aamujumppa osa 2 

Lahjuksia

Saimme kuin saimmekin pikkuisen lunta ja pikkuisen aurinkoa ja pikkuisen pakkasta, ja piristyimme!

 

Onni on oma jäätynyt hevosenkakkamunkki...

 

... kunnes pentu huomaa sen! Pakoon!

 

No, joulun kunniaksi voidaan jakaa se.

 

Paketoin joululahjoja eräänä iltana. Nostin olohuoneen matalalle sohvapöydälle Boriksen ja Igorin joululahjalelun odottamaan paketointia, siihen muiden paketoitavien sekaan. Lelu on sellainen karvainen vinkuvainen mikälie jänis tai vastaava, ei eläinkaupasta ostettu, ei millään lailla koirille etukäteen esitelty. Siksi ajattelinkin, että voin paketoida sen siinä samassa muiden tavaroiden kanssa, kun eihän koirat nyt voi siitä tajuta ennakkoon, että se on juuri niille.

Olinpa kovin väärässä. Boris pongasi lelun pöydältä, asettui pöydän viereen makuulle, silmäili lelua ja minua ja lelua ja minua ja vihelsi pitkään ja kaihoisasti. Miten se tiesi? Miten se voi tunnistaa kaikkien muiden esineiden joukosta, että tuo on sille tarkoitettu lelu? En ymmärrä, mutta niin se vaan tiesi sen. Toivottavasti en nyt pilannut Boriksen jouluyllätystä, kun se näki lahjansa etukäteen! Pakettiin se kuitenkin päätyi.

 

Pikkuisen vielä painia

 

Ja vielä vähän.

Mitä eroa on rhodesiankoiralla ja beauceronilla?

Kahden näin erityyppisen koiran omistaminen on ollut varsin mielenkiintoista. Toki Igor on vielä ihan pentunen eikä sen aikuisluonteesta voi vielä paljon sanoa, mutta jo tässä vaiheessa sen ja Boriksen välillä on joissain asioissa aivan huikeita tapa- ja temperamenttieroja.

Aivan ensimmäiseksi näistä tulee mieleeni kontaktinhakuisuus. Borikselle on rakentamalla rakennettu se, että kontakti minuun = hyvä. Ja sitten kun tapahtuu jotain kiihdyttävää, se tahtoo unohtua. Rikkeestä huomauttaminen käy ahdistamaan Borista kovin, mutta silti se saattaa samantien vapautuksen jälkeen toistaa saman tempun, kaahottaa korvattomana menemään vaikka minä huudan luokse. Sitä luontaista halua tehdä niin kuin minä käsken ei vain ole siinä määrin, että voisin esim. sanoa Boriksen olevan ihan aina sataprosenttisesti hallinnassa silloin kun se on kiihdyttävässä tilanteessa irti (käytännössä siis kaverikoirien kanssa, omalla porukalla se ei ole niin kiihtynyt ettenkö saisi sitä normaalikäskyllä luokse).

Igor sen sijaan vaikuttaa tässä suhteessa lähinnä lapsinerolta. Kun se n. kahdeksanviikkoisena tajusi oman nimensä, se on sen jälkeen ollut aina sille merkki että mamalla on asiaa. Eikä sitä ole erikoisesti vahvistettu, se vain on näin. Toki pentu vielä tusaa ja huseeraa niin että välillä sille joutuu pari-kolme kertaa sanomaan sen nimen ennen kuin naama nousee heinikosta, mutta Borikseen verrattuna Igorin omaehtoinen halu kuulla mitä minulla on sanottavaa on merkittävän suuri.

 

Toinen arkielämän näkyvä eroavaisuus on sellainen perusluonteen kepeys. Tässä varmaan paistaa vielä pitkälti läpi se että Igor on pentu, mutta silti näistä näkee jo nyt, miten eri planeetoilta ne ovat. Boris on eri tavalla todella herkkä kaikille arjen muuttujille. Kun sillä on huono päivä tai huono hetki, se on todella huono. Borista surettaa ja ahdistaa ja masentaa kun sataa tai on märkää. Ja se ilmaisee sen. Se kyllä kestää olla pihalla, mutta se istuu selkä tuulta päin käännettynä, korvat lintassa ja inisee ja huokailee kuuluvasti. Eikä se siitä riemastu vaikka tehtäisiin mitä. Boriksella on miljoona erilaista tunnetilaa ja sävyä: jonkun verran niitä iloisia ja riehakkaita, ja sitten aika paljon myös niitä rajoittuneita, pidättyväisiä ja sellaisia "jos saisin päättää niin tekisin jotain muuta ja jossain muualla".

Igor sen sijaan, no, Igorille ei ole huonoja säitä, päiviä tai hetkiä. Igoria ei ahdista eikä masenna. Igor keksii sitten vaikka jonkun leikin. Igorin hilpeys on onneksi toisinaan tarttuvaa sorttia - välillä se saa murjottavan Boriksen houkuteltua mukaan ilakointiin. Ja se jos mikä on tehnyt Borikselle hyvää.

 

Ja sitten on se vire. Vietti. Moottori. Se joku sellainen jota hain kun hain harrastuskaveria. Boriksen kanssa treenaaminen on aina tasapainoilua, että kauanko se kestää ja jaksaa, kauanko voidaan yhtä asiaa toistaa ja harjoitella niin, että siinä voidaan aikaansaada kehitystä ja missä vaiheessa ollaan siinä pisteessä, että koiran into laskee ja toistoilla saadaan vain hallaa aikaiseksi. Boriksen kanssa on pakko olla aito. Jos sanon sille hyvä enkä tarkoita sitä, se tietää sen. Boriksen kanssa minun on ensisijaisesti kontrolloitava omaa mielentilaani: koira on hyvä jos minä osaan ohjata sitä oikein: aidosti iloisena, kannustavana ja kehuvana. Boriksen kanssa on osattava lopettaa just eikä melkein oikeaan aikaan.

Mikä siirtymisen vaikeus onkaan ollut opetella Igorin kouluttamista! Igor tekee ja yrittää vaikka minä olisin mukana vain puoliksi. Ja määrä, jonka viisikuinen pentu kestää toistoja, on uskomaton. Igor ei lyö hanskoja tiskiin lainkaan. Igor tekee aina vaan uusiksi jos ei ollut hyvä. Igorin oppiminen oikeastaan alkaa vasta siitä, missä vaiheessa olen Boriksen kanssa jo tottunut lopettamaan. Boris aloittaa hyvin ja korjaaminen ja toistaminen laskee sen virettä. Igor sen sijaan tekee alkuun hutiloiden ja kiireisenä ja alkaa keskittyä vasta kun ollaan hetki harjoiteltu. Huomaan, että on todella vaikea oppia pidentämään harjoituspätkiä, kun olen tottunut siihen ettei koira kestä pitkää pätkää. Lisäksi Igorille saa sanoa, että ei noin. Sitten se katsoo pää kenossa ja tekee uudestaan paremmin. Boriksen kanssa saa olla todella tarkka negatiivisen palautteen kanssa, ettei tapa kokonaan sen tekemisenhalua.

 

Arjessa sen sijaan Igorista paistaa jo nyt sen paimenkoiramaisuus, jota hiukan arastelin kun valitsin rotua. Igor, jos se saa päättää, on kaikkialla. Se herää sikiunesta jos minä nousen sohvalta mennäkseni vessaan. Se tulee varmuuden vuoksi keittiöön tarkistamaan, mitä tällä kertaa laitoin roskikseen. Aina, kun käännyn varomattomasti ja lähden liikkeelle, törmään Igoriin. Aina, kun avaan suljetun oven, on Igor siellä takana. En ole ihan vielä tottunut siihen, koska meillä on ollut Boris. Boris, joka nukkuu silloin kun nukuttaa. Noin isoksi koiraksi se on sisätiloissa melkoisen huomaamaton, jos mitään aktiviteettia ei ole. Se tietää, ettei vessassa ole mystistä salaovea josta minä katoaisin, joten sen ei tarvitse seurata joka paikkaan.

 

Sitten on lukuisia pieniä asioita, joita tulen oppimaan paremmin koko ajan.Yksi esimerkki kuitenkin: Igorilla on synnynnäinen puruote esineisiin. Se kantaa, repii ja vetää. Borikselle on opetettu ja rakennettu, että tarttuminen hampailla on hyvä asia, ja siltikin sen ote on vetelä. Kun ne leikkivät Igorin kanssa samalla lelulla, Igor vie lelun sata kertaa Boriksen suusta ja tyrkyttää sitä sinne uudestaan, kun Boris ei vain pure leluun samalla intensiteetillä kuin Igor.

 

Hauskasti nuo kuitenkin pelaavat yhteen ja täydentävät toinen toisiaan. Suurin haaste on minulla oppia vaihtamaan omia vaihteitani koiran ja sen tarpeiden ja tapojen mukaan. Normaaliarkea eletään tietysti samoilla säännöillä molempien kanssa, ja kovasti yritän työstää Igorille sitä samaa "sisäkoirahelppoutta" jota Boriksessa on ollut ihan luonnostaan.

Väsähtänyt bloginpäivittäjä

Heipähei pitkästä aikaa. Blogiväsymys vaivaa, lumet suli, vettä sataa, kuraa riittää, aina on pimeää. Siinähän niitä syitä. Mitään valokuvia on turha kuvitella ottavansa, ei riitä valo ikinä ja sisäkuvat ovat aina jotenkin kelmeitä ja outoja.

Meille kuitenkin kuuluu pääasiassa ihan hyvää. Pojat elävät jokseenkin puolivilliä maalaiskoiran elämää, eivät käy missään, sen kun vaan juoksevat ja painivat omilla mailla. En muista koska ne olisivat viimeksi olleet remmissä. Se ei aina ole ihan hyvä asia, sillä epäilemättä Borikselta ovat monet käytöstavat unohtuneet, ja Igorilla niitä ei ole koskaan ollutkaan...

Nyt alkaa näyttää siltä, että Boris on toden teolla ottanut Igorin porukkaan ja laumaan, ja tykkääkin siitä vähäsen. Ei sillä, että niillä mitään erimielisyyksiä olisi koskaan ollut, mutta pentu on ollut Boriksen mielestä toisinaan vähän raskas. Enkä ihmettele! Mutta nykyisin niiden leikit ovat jotenkin ihan samalla tasolla, öristään ja pöristään ja hypitään ja läiskitään käpälällä ja vedetään hampailla poskilihoista ja taklataan hanurilla. Itse tosin huomaan laiskistuvani koirien aktivoinnissa, kun ne viihdyttävät noin hyvin toinen toisiaan. Samoin varmaan tarvitsisi joskus ihan oikeasti lenkkeillä, eikä vaan maleksia tuolla pelloilla perässä kun koirat juoksuttavat itse itsensä. Syytän tästä talvea, ehkä sitten keväällä...

Boriksen terveys on tällä hetkellä aika ok. Tassut ovat ihan kunnossa, mutta toinen korvankärki on mitä on. Olen teipannut sitä poskeen kiinni useamman viikon ja sillä haava paranikin, kunnes sitten jätin sen pariksi päiväksi ilman teippiä, niin johan se hauras iho repesi uudestaan. Vähän lisää teippaamista ja nyt näyttäisi taas ihan siedettävältä.

Igorin ontumat jäivät sinne kuukauden takaiseen kipulääkekuuriin eivätkä ole palanneet. Hyvä niin! Mutta nyt jännitän sen hampaita. Toinen alakulmahammas ei oikein tahdo löytää oikeaa väylää vaan kasvaa kohti kitalakea. Olen kahden vaiheilla, menenkö näyttämään hammasta koirien hammashuoltoon erikoistuneelle klinikalle vai maltanko katsoa vielä vaikka kuukauden, mihin suuntaan luonto hampaan ohjaa. Igorin ylä- ja alaleuka ovat selvästi eri paria tässä kasvuvaiheessa, joten melko todennäköisesti purukalustokin asettuu ihan oikein kunhan alaleuka saa yläleuan kasvussa kiinni. Olen hysteerinen koiranomistaja, paljon vähemmällä pääsisi kun ei seuraisi ja katsoisi niin tarkkaan.

Sekin ahdistaa, kun blogiystävän koira menehtyi äkillisesti rutiinitoimenpiteen rauhoitukseen. Tulee olo, etten vie koiriani enää koskaan mihinkään kun ikinä ei voi tietää, tulevatko ne sieltä takaisin.

Lähestyvältä joululta toivomme lunta ja pakkasta sekä jotain aktiviteettia tähän arkiseen eloomme. Vaikka koiraystäviä kylään!

Igor 5 kk!

Vihdoin muutamana päivänä on ollut hiukan pakkasta ja aurinkokin on näyttäytynyt. Tänään otin hiukan kuvia koirista:

Rhodesiankoira rrrrrrakastaa kylmää!

 

Toverillinen taistelu

 

It wasn't me.

 

Viisikuinen villikkopentu

 

 

Iso poika!

Joulukuu ja vieläkin vaan jäljestämässä

Ei ota talvi tullakseen! Jos jotain positiivista pitkittyneestä syksystä pitää keksiä, niin se on jälkikauden jatkuminen. Igor on tällä viikolla ajanut kaksi jälkeä, eilen ja tänään.

Eilinen jälki oli aikamoinen fiasko. Vauhtia ehkä miljoona, tarkkuutta ei lainkaan, hösellystä ja söhellystä ja lopputuloksena hämmentynyt pentu ja pottuuntunut omistaja. Tänään oli vakaa aikomus tehdä paremmin ja siistimmin, ja kokeilinkin antaa jäljen vanheta puolisen tuntia. Tähän asti ollaan ajettu jälki hetimiten tallaamisen jälkeen. Olisi pitänyt antaa jäljen olla vieläkin kauemmin, sillä Igor teki tosi paljon paremmin nyt! Kovaa se edelleen etenee, mutta nyt nuuskuttelussa oli selvä rytmi ja pystyin pitämään liinan löysällä useita metrejä kerrallaan. Tällaista hakuammuntaahan tämä meidän jäljenopettelu on, kun itseksemme puuhataan eikä ole kokeneempaa vieressä neuvomassa, mutta luotan siihen että Igor tietää parhaiten - sillähän se nenä ja hajuaisti on. Minä sitten vaan varioin ja katson, mikä toimii.

Tästä eteenpäin siis jäljelle enemmän ikää, riittävästi pituutta ja mutkia tai kulmiakin, jotta jälki ei ole liian helppo "kiitotie" loppupalkalle (rasialle). Ja valjaat! Semmoiset me tarvitaan.

 

Eilen Igorilla tuli 21 viikkoa ikää täyteen, painoa oli 26,5 kg. Puhuttelen toisinaan pentua nimellä Iuku-Piuku-Pikkulintu... Se onkin sitten ainut kaunis nimitys siitä, yleensä meillä hellitellään Igoria kutsumalla sitä kakkanaamaksi tai sanomalla hörökorva, ruma lapsi! Ennen omaa beauceronia en oikein tajunnut, mitä rotumääritelmän luonnehdinta "maalaismainen" tarkoittaa, mutta Igor on jo nuorella iällä opettanut tämän merkityksen! Ehkä se siksi saa vain noin hirmuisen rumia hellittelylempinimiä.

Purukalusto on mukavasti vaihtunut, kulmureista on jäljellä alhaalla yksi, muut puuttuu. Ylä- ja alaetuhampaat ovat kaikki jo uusia, poskihampaista en ole ihan varma.

Igor söi viitisen päivää kipulääkettä viime viikon lääkärireissun jälkeen eikä olen sen koomin ontunut. Ja kyllä, lihaa syödään entiseen malliin. Ylenmääräistä riehumista pihalla rajoitetaan laittamalla pentu välillä sisähuilille. Igor on onneksi niin helppo että se ei protestoi vaikka sen veisi kesken leikin eteiseen torkuille: sinne se menee kiepille matolle ja nukkuu kunnes joku tulee seuraavan kerran ovesta.

 

Boriksella on taas korvalehden kanssa ongelmia, vasen on ollut kärjestään auki varmasti kuukauden. Nyt ei voi syyttää kylmääkään... Ketju on vanha tuttu: korvassa pieni haavanalku, sitten ravistellaan ja ravistellaan ja korva läpsyy ja haava repeytyy ja kasvaa ja tekee rupea ja sitten taas ravistellaan ja korva läpsyy ja haava repeää isommaksi ja isommaksi. Ja minä kuljen rätin kanssa ja pesen veriroiskeita seinistä. Yyh, inhoan tätä! Korvankärjessä on ollut haavalappu viikkotolkulla, mutta ei se mitään ole auttanut, lappua on saanut melkein päivittäin vaihtaa uuteen kun haava on aina revennyt ja vuotanut lisää.

Nyt sitten päätin viimeisenä konstina ennen lääkärillemenoa kokeilla korvalehden teippaamista poskeen kiinni. Ennen en ole sitä tehnyt, koska olen ajatellut, että teipattu korva yllyttää Boriksen raapimaan ja ravistamaan kahta kauheammin, ja lisäksi olen pelännyt, että korvakäytävä hautoontuu, jos lippa on kokonaan kiinni. Otin riskin, ja nyt korva on ollut löyhästi, "pussimaisesti" teipattuna poskeen kolme päivää. Eilen avasin laastarilapun ja ilahduin: ensimmäistä kertaa kuukauteen haava näytti lupaavan, että se paranee sittenkin! Laastari ei ollut veressä ja haavanpohja oli vaalea ja rauhallisen näköinen. Ja mikä parasta, korva ei ole vaivannut Borista siinä määrin kuin pelkäsin. Hiukan sitä joutuu kieltämään raapimisesta, ja haukotellessaan se muistaa aina irvistellä lopuksi kun teippi kiristää poskinahkaa, mutta muutoin nämä päivät ovat menneet aika kivuttomasti. Sormet ja varpaat ristissä!

Jälkiä ja ruokintakiihkoilua

Suvi ja koirapoppoo ajelivat tänään tänne meille jäljestysseuraksi. Igor oli lepäillyt aamun sisällä ja pelkäsin, että se ratkeaa riemusta kun vien sen jäljestämään, mutta kas vain, sehän teki siisteimmän jälkensä tähän asti! Ei tolkutonta kaahaamista ja melko mukavasti tuli joka askel tarkastettua.

Ensimmäisen jäljen jälkeen Igor meni takaisin sisälle huilimaan ja oli Otin vuoro jäljestää. Siinäpä vasta tarkka pieni piipertäjä! Igorin kyntämisen jälkeen Otin sivistynyt hiippailu ja nuuskuttelu tuntui melkein pyhältä toimitukselta.

Tein Igorille vielä toisen jäljen, jolle piilotin kaksi pienempää rasiaa, joissa oli ruokaa. Tämänkin jäljen Igor ajoi ihan mukavasti, löysi rasiat, meni niiden luona makaamaan, söi namuset ja jatkoi nuuskuttamista. Kaahaaminen tuntuu olevan hiukan vähenemään päin, ja siitä olen tosi iloinen.

Igor joutui sitten sisälepoon, kun Boris pääsi lenkille Daran, Sinin, Bron ja Otin kanssa. Boris taisi olla vähän sitä mieltä, että yksi on joukosta pois kun Polkkaa ei ollutkaan! Onneksi Dara lämpeni hiukan leikkimään Boriksen kanssa, ja Brosta irtosi tarpeeksi vauhtia kunnon ringin juoksemiseen. Tulos: tyytyväinen, jokseenkin rapainen rhodepoika.

 

Eilisestä eläinlääkärikeikasta vielä sananen: eniten hommassa taitaa tympiä se, että (hyvin odotetusti) lääkäriltä tuli napakka ohjeistus jättää pennun ruuasta nappulan rinnalta kaikki muu pois. Igor on siis syönyt 2/3 nappulaa ja 1/3 lihaa. Ihme että siihen ei pakkomyyty vielä jotain superarvokasta "erikoisruokaa" joka koostuu maissista ja riisistä...

Minähän lasken molemmille koirilleni niiden saamat ravintoarvot ja seuraan koko ajan, että ne saavat ravinnostaan kaiken tarvitsemansa. Tähän hommaan olen saanut ihan koulutusta ja kurssitusta, sekä käyttänyt tunteja ja taas tunteja asian itseopiskeluun. Enkä henkilökohtaisesti hetkeäkään usko, että lihansyöjälle liha voisi olla pahasta, saati sitten aiheuttaa kasvuhäiriöitä. Miten sitä vaan jotenkin horjuu "auktoriteetin" edessä eikä muista, että itsekin tietää ja osaa jotain?

Tänään sitten palasin raamattuni eli Jakke Lehtosen Katiska.infon ääreen ja luin, jälleen kerran, läpi muutaman artikkelin: 

Proteiinia kasvuun

Proteiinit ja tarve

Pennulle massaa RARFilla

Ja avasin excelin ja laskin. Ja ei, pentuni ei saa liikaa proteeinia. Päinvastoin, se voisi saada sitä jopa vähän enemmän.

Pennun laskennallinen proteiinin tarve on 14 g / metabolinen elopainokilo / vuorokausi. 25-kiloisella pennulla (metab. elopaino 11,18) tämä tarkoittaa reilua 150 g / vuorokausi. Nykyisellä ruokavaliollaan Igor saa proteiinia hiukan päälle 130 g / vuorokausi. Ja kun otetaan huomioon, että sulavan raakavalkuaisen tarkkaa imeytymis/hyötykäyttöprosenttia koiran elimistössä ei tiedetä, niin ei millään logiikalla voida tulkita, että a) pentu saisi liikaa proteiinia ja b) lihan syöttmäisellä olisi minkään valtakunnan negatiivista vaikutusta sen kasvuun, kun edes laskennallisesti se ei saa sitä yli tarpeensa, päinvastoin, enemmänkin voisi saada!

Mitä enemmän mietin, sitä enemmän suututtaa. Miten eläinlääkärit voivat suoralta kädeltä paukuttaa mitään tuonkaltaista ohjetta? Onko todella niin paljon niitä ihmisiä, jotka sokkona syöttävät koiraansa ja todistettavasti saavat ne ruokkimalla rikki? Ja miten ihmeessä tämä maailma voi pyöriä niin tiukasti koiranruokateollisuuden ympärillä, että nappuloista on tullut jumalasta seuraavia ja niillä, vain niillä, voidaan ruokkia koiraa oikein?

Jokainen nappulamerkki lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta kuinka moni koiranomistaja todella tavaa pussin kyljen ja ymmärtää mitä se pitää sisällään? Ja voidaanko me ihan todella luottaa siihen, että niissä pussin sisällä olevissa papanoissa on edes murto-osa niistä aineista, joita pussin kyljessä luetellaan? Kun ei ole minkään valtakunnan käsitystä, minkälaista lihaa niihin on käytetty: onko siellä nokkaa ja jalkaa ja höyhentä ja sotkua, vai onko siellä jopa ihan oikeaa tavaraa. Miten voidaan ajatella, että kun ruokin koirani ihan aidolla tavaralla, lihalla, niin se on jollain lailla huonompaa, vaarallisempaa? Etenkin, kun pidän koko ajan laskennallisesti huolen siitä, että tiedän missä mennään.

Koiralla ei ole hiilihydraatin tarvetta, vaan sen elimistö on ajan myötä vain oppinut hyödyntämään myös hiilareita energianmuodostuksessa. Koira pysyy kyllä hengissä viljoilla ja riiseillä sun muillaedullisilla aineksilla, joista nappulat rakennetaan, mutta sen elimistö ei tarvitse niitä. Sen sijaan se tarvitsee proteiinia ja rasvaa. Eikä proteiinilla ruokkimalla voi aikaansaada kasvuhäiriötä. Eikä koiran kasvutahtia voi rajoittaa "köyhemmällä ruokinnalla". Kasvutahti on kiinni perimästä.

Igor on kuvattu, se ei ole rikki. Siellä ei ole kasvuhäiriötä eikä irtopaloja eikä nivelrikkoa eikä mitään. Sen ontuminen johtuu siis kasvamiseen liittyvästä kivusta, ja se menee ohi ajan kanssa. Kipeää koiraa ei riehuteta eikä liikuteta väkisin, kipua lääkitään. Mutta ruokinnan muuttamiseen minä en vain löydä syytä vaikka kuinka tätä asiaa kääntäisin ja vääntäisin, eikä ole olemassa mitään tieteellistä todistetta siitä, että lihalla ruokkiminen aiheuttaisi kasvukipuja.

Mikä ironisinta: jos noudatan ohjeita ja jätän lihan pois ruokavaliosta, ja koiran kasvukivut menevät kasvun myötä ohi ja ontuminen lakkaa, vedetään jälkikäteen johtopäätös: lihan poisjättäminen poisti ontumisen! Vai olisiko se sittenkin ihan vain aika, joka poisti ontumisen...

Meinasipa jännittää

Igor on satunnaisesti ontunut toista etujalkaansa, ja olen seuraillut sitä, että menisikö se itsekseen ohi. Välillä on ollut parempia päiviä ja sitten taas sellaisia kuin tänään, että levolta noustessaankin Igor linkkaa. En jaksanut enää epätietoisuutta vaan soitin meille jo samalla päivälle ajan ortopedille Vethausiin. Sinne ajellessa ehti sitten miettiä jos jonkinlaista, alkaen siitä että miksi oi miksi on pakko asettua asumaan niin että kunnolliselle eläinlääkärille on 80 km matkaa, ja päättyen kauhuskenaarioihin täysin tohjona olevasta koirasta, jolla ei ole lainkaan lonkkamaljoja ja kyynärienkin paikalla pelkkää utua ja suttua vaan.

Perillä Igoria ensin juoksutettiin ja sitten käytiin molemmat etujalat tunnustellen läpi siten, että Igor pidettiin makuulla pöydällä. Molempien kyynärien ääriojennus sai aikaan kipureaktion, kaiken muun sai tehdä ilman että pentu vastusteli. Igor päädyttiin rauhoittamaan ja röntgenkuvaamaan. Kuvat otettiin useammasta suunnasta kyynäristä, olkanivelistä sekä myös lonkista. Voin sanoa, että odottavan aika odotushuoneessa oli toooodella pitkä!

Kuvat olivat kuitenkin puhtaat, eli suoraa selittävää tekijää ontumiselle ei löytynyt. Liittynee siis kasvuun ja kasvukipuihin. Ja omistaja sai ihan kuvatodistetta että kyllä siellä lonkkamaljat on ja kyynärätkin ihan siististi niin kuin pitää.

Igorille määrättiin iisimpää menoa, kipulääkettä kuurina ja 4 viikon Cartrophen-pistoskuuri. Kasvattajan kanssa oltiin pistoskuurista hiukan ymmällämme, mutta näillä mennään, ei kai siitä haittaakaan ole.

Vähän on sellainen olo kuin olisi halolla kopsautettu päähän. Hyvä ettei mitään löytynyt, kamalaa että joutui edes pelkäämään että jotain saattaa löytyä. Ehkä nämä ajatukset tästä järjestyvät.

Viikonlopun vilinät

Viikonloppuna saatiin nauttia muutamasta pakkaspäivästä, mutta lunta ei näillä leveysasteilla näkynyt. Boriksenkin ilme vaihtui nyrpeästä leveään hymyyn kun sai juoksennella kuivin jaloin! Se oli lyhyt ilo se, nyt kuivataan taas rapatassuja ja manataan märkää keliä. Kura ja vesitihku riittäisi jo!

Boris on opettanut beauceron-veljensä talon tavoille: 

 

Eli vilttien ja vällyjen välissä makoiluun!

Sunnuntaina olin molempien poikasten kanssa Igorin kasvattajan treeneissä, tällä kertaa puolilämpimässä hallissa Veikkolassa. Pentuja oli paikalla vain 4 ja aikaa oli varattu ruhtinaallisesti, joten ehdittiin ottaa kaikille pennuille 2 tottisvuoroa, leikkivuoro sekä lopuksi vielä yhteiset näyttelytreenit (koska olen jossain mielenhäiriössä luvannut lähteä Igorin kanssa tammikuussa pentunäyttelyyn...).

Igor teki niitä juttuja jotka se osaa: seuraamista, perusasentoa ja liikkeestä seisomista. Pätkä oli kovin nohevana taas hommissa, eikä häiriintynyt, vaikka kentän toisessa päässä oli menossa suojelutreenit ja meteli hallissa oli sen mukainen. Seuraamisessa pitäisi alkaa jo enemmän nostaa kättä irti nenästä, tosin silloin Igorin seuraamisasento hajoaa ja sen perä kääntyy huitelemaan mihin sattuu.

Saatiin myös kullanarvoista leikittämisoppia ihan maailman huipulta, kun Tomi leikitti pentuja ja opetti samalla meitä ohjaajia. Miten se voikin olla niin pirun vaikeaa! Igor kyllä saalistaa ja taistelee oikein mallikkaasti, kunhan vain minä osaisin leikkiä sen kanssa oikein. Harjoituksen puutetta! Tämä tietää kylmää kyytiä kanalelulle seuraavien viikkojen aikana.

Ehdin treenata myös Boriksen. Olin sen suoritukseen tosi tyytyväinen! Ympäristön häiriöiden lisäksi kentällä oli samaan aikaan treenaamassa Igorin emä Ami, mutta Boriksen huomio pysyi silti varsin mainiosti itse asiassa. Tehtiin aika löysällä pipolla perusasentoja ja jääviä liikkeitä, sekä lopuksi Amin kanssa pariminuuttinen paikallamakuu. Koirat olivat hyvin lähekkäin, mutta Boris ei ollut lainkaan ahdistuneen oloinen. Tosin se kuikuili sermin yli toisen kentänpuoliskon suojelutreenejä kohti, ja kun huomautin siitä rykimällä ja napsauttamalla sormiani, se nousi jotenkin hieman hämillään seisomaan. Käskytin uudestaan maahan, ja loppumakuu meni ihan mukavasti.

Taas tosi kivat ja hyödylliset treenit, ja on aina tosi mukava nähdä Iksun siskoja ja veljiä! Igor on porukasta selkeästi kaikkein tummin ja ehkä lyhytkarvaisinkin?

Igorilla hampaat vaihtuu hurjaa tahtia, ja nyt viimein myös hieman päänvaivaa aiheuttanut katkennut yläkulmahammas on pudonnut pois. Onneksi, sillä pelkäsin koko ajan että hammas alkaa tulehtua.

19 viikkoa

Hörökorva

19-viikkoinen Igor kävi puntarilla ja painoi 23,9 kg. Alkaa olla hiukan työlästä nostaa sitä syliin punnitsemisen ajaksi!

 

Tilasin meille Ilowillalta varoituskylttejä.

Nämä tulivat tuohon pihaanajon läheisyyteen:

 

Ja tällainen hieno rotuprofiileilla varustettu porttiin: 

 

Igor noutaa ja jäljestää

Igorin noudon opiskelussa ollaan editytty huimaa tahtia. Ihan ensikokeilullahan Igor ei reagoinut muoviseen noutokapulaan millään lailla, killitti vaan namikättä ja vinkui kun mitään ei tapahtunut. Olen siis aloittanut noudon opettamisen Igorille samoin kuin Boriksellekin aikanaan, positiivisella vahvistamisella, eli koira tarjoaa itse kapulaan koskemista ja tarttumista, ja saa siitä palkaksi vahvisteen (naksautus ja nami).

Koska muovikapula ei alkuun ollut mitenkään mielenkiintoinen, vaihdoin esinettä. Ulkona Igor kantaa ja kuljettelee kaikkea mahdollista, joten taitoin sille jonkun pajupuunpätkän noutokapulaksi. Sen kanssa tarvittiin kaksi parin minuutin treenisessiota, niin kapula nousi maasta. Sitten vaihdettiin takaisin muoviseen kapulaan, ja kas vain, pentu osaa! Nyt Igor siis nostaa itse kapulan irti maasta, ja on havainnut, että laippojen puremisesta ei saa namia, mutta keskikohtaan tarttumisesta saa. Viisas pieni ahmatti.

Muovista kapulaa olen tykännyt käyttää ensiopettelussa siitä syystä, että sitä ei ole niin kiva purra säleiksi. Boriksella muovi toimi siinäkin mielessä hyvin, että kun Boris oppi alusta asti nostamaan ja kantamaan kovaa ja hiukan raskastakin umpimuovista kapulaa, ei puinen, "pehmoisempi" kapula ole ollut sille missään vaiheessa epämiellyttävä. Igorin kanssa otan varmaan pikapuolin treeniin myös metallisen noutokapulan, tokoa ajatellen. Tosin tässä alkuharjoitteluvaiheessa myös ruokalusikka on oikein näppärä noutoesine!

Myös Boris on tehnyt noutoharjoituksia. Viime viikolla opetin sen keräämään lattialta erilaisia esineitä ja toimittamaan ne minulle. Eipä siinä kauan nokka tuhissut kun Boris hoksasi idean: minä vain istun ja odotan naksutin kädessä, että Boris lähtee tarjoamaan jotain toimintaa lattialle leviteltyjä esineitä kohtaan. Alkuun riittää pelkkä vilkaisu josta saa palkan, sitten vaatimustasoa kasvatetaan niin että esinettä pitää koskea nenällä, sitten pitää vähän raottaa suuta ja lopulta ottaa esine kokonaan suuhun, ja viimeiseksi tuoda se minulle käteen jotta palkkion saa. Boris on toimittanut minulle hyvin pätevänä ja tärkeänä villasukkia, narupalloja, kissan heliseviä karvaleluja, muovisen juomapullon sekä toki omia noutokapuloitaan.

Igorin kanssa tehtiin tänään taas jälkeä. Jäljestämisen kannalta kiva, että talven tulo venyy ja venyy! Tein n. 50 metriä pitkän jäljen, jossa oli kaksi loivaa kaarta mutta pääasiassa jälki oli suora. Jäljellä oli siellä täällä parin-kolmen askeleen namittomia pätkiä. Loppupalkkana ruohoon haudatussa rasiassa märkäruokaa.

Igorin ongelma on vauhti. Se yksinkertaisesti vetää eteenpäin aivan miljoonaa ja jättää askeleita väliin. Käytännössä se jäljestäisi vain joka toisen askeleen, jos se saisi itse päättää. Mutta kun se ei saa, niin jäljellä eteneminen on aikamoista nykimistä. Huomautan ja huomautan kaahaamisesta, Igor ei piittaa vaan koittaa vaan rynniä, ja sitten kun lopulta sen kaaliin menee että nyt ei kerta kaikkiaan edetä, se tuhahtaa ja nostaa päänsä ylös. Siitä sen pystyy kädellä näyttämällä ohjaamaan takaisin jäljelle, ja se tekee kaksi tai kolme oikein tarkkaa ja hyvää askelta liina löysänä, mutta sitten vauhti taas kiihtyy ja askeleita alkaa jäädä tarkistamatta. Rasian se kyllä ilmaisee ihan opettamatta menemällä makaamaan, ja tykkäisi varsinaisen jäljenajon jälkeen vielä lähteä seuraamaan minun poistumisjälkeäni. Kyllä se siis ymmärtää, mistä on kyse, mutta tarkaksi sitä ei voi sanoa, ei sitten millään.

Seuraavaksi taidan kokeilla useamman purkin jemmaamista jäljen varrelle, josko nämä makuulla tapahtuvat syöntihetket toimisivat sille jarruna. Virheenä olen varmasti jäljen alkuopettelussa tehnyt sen, että askeleet ovat olleet aivan peräjälkeen samassa linjassa, sillä lailla kuin mallit kävelevät catwalkilla, ei sillä lailla kuin isäntä kävelee heinäpellossa, jalat hattellaan. Eli Igor olettaa seuraavan askeleen olevan viivasuorassa edellisen jälkeen eikä lähde hakemaan askelta hiukan etuviistosta. Mikäköhän tähän auttaisi?

Kasvamista ja opiskelua

Igor "isona-minusta-tulee-jumbojet" täytti kuluneella viikolla 18 viikkoa ja painoi 23,3 kg.

Eilen juhlittiin Boriksen nimipäivää ja oltiin viettämässä koirapäivää Suvin, Riikkiksen ja Jassun + hervottoman koiralauman kanssa. Olimme vuokranneet treenihallin jossa kukin vuorollaan harjoitteli agilityä ja minä ainoana urheana myös vähän tokoa.

 

 

 

Boris aloitti tokoilemalla rennolla meiningillä. Ajatuksena oli tehdä sitä ainaista seuraamisen kontaktitreeniä, mutta kyllä siinä nyt jokin mättää niin rankasti etten tiedä, osaanko ikinä korjata sitä. Perusasento on moitteeton, mutta kun siitä koitetaan johonkin liikkua, tippuu kontakti. Eikä nouse ei.

No, olen opetellut uutta asennetta Boriksen kanssa tekemiseen, joten emme lannistuneet vastoinkäymisistä vaan teimme jotain muuta pientä kuten koppailimme namuja ilmasta. Positiivista oli, että Boris leikki lelulla! Vieraassa hallissa! Pieni erävoitto sekin.

 

 

 

Igor opiskeli omalla vuorollaan perusasentoa, seuraamista ja liikkeestä seisomista. Pennun keskittymiskykyä ei kyllä käy moittiminen, siinä se napottaa valmiina mihin vaan vaikka on ensimmäistä kertaa elämässään hallissa ja ympärillä on muitakin ihmisiä kuin minä. Igorin seuraaminen on aika kivalla mallilla, mutta hontelohan tuollainen jalkaeläin on, eikä sillä aina ole käsitystä siitä, missä sen takapää menee. Kun sen nenä on kiinni minun nyrkissäni, se seuraa suoraan, mutta kun nostan kättä pois, sen takaosa karkaa sivulle.

 

Ettei vaan se rima nyt tippuis.

 

Agility-osuudelle Suvi oli suunnitellut radan, jota urheasti yritettiin Boriksenkin kanssa. Ihan kivasti meni siihen nähden, ettei B varsinaisesti ole koskaan hypännyt vieraita agilityesteitä. Boriksen mielestä parasta on mennä kovaa ja melkoisen suoraan, joten radan hinkkaamisen sijaan teimme Borikselle pari vauhtipätkää aidoista ja putkista.

 

 

Iksukin pääsi testaamaan poikas-aata, putkea sekä "hyppyä", tosin rimaa siinä hyppyesteessä ei ollut. Putkeenmeno piti ensin oivaltaa, ja sitten se olikin varsin hupaisaa. Tosin Igorin mielestä kaikki sellainen, missä juostaan kovaa ja saadaan siitä nannaa, on hupaisaa. Tästä on kuvatodistekin, enkä enää ihmettele, miksi beauceroneja sanotaan bösilöiksi: 

 

Onko siellä, on siellä!! RUAKAA!! Iksu tulee!! Lujaa!!

 

Treenien jälkeen suunnattiin hämärässä vielä hiekkakuoppalenkille meidän kohtalaisen kookkaan lauman kanssa. Boriksen nimipäivän ehdoton huippuhetki: Boris ja kuusi narttua (ja pakollinen pikkuperkele). Melkoinen vilke ja välke kävi metsikössä kun heijastinliiveihin ja vilkkuvaloihin puettu sakki paineli menemään. Kokoonpanoon kuuluivat beussit Igor, Bro ja Sini, bordercollie Otti sekä rhodet Boris, Polkka, Dara ja uusimpana tulokkaana Ninja-poikanen, joka on Igoria muutaman viikon nuorempi. Tällä kertaa Ninjan "isosisko" Piitu-valkkari jäi kotiin, mutta eiköhän me vielä sellainenkin lenkkisakki saada koottua, että yksi vaalee ja nopee mahtuu myös mukaan.

Lenkiltä ei ole kuvia koska oli jo liian pimeää. Kaikki sujui kuitenkin sopuisasti ja vauhdikkaasti, Boris liehitteli Polkkaa ja Igor juoksi edestakaisin niin että välillä sen pannassa roikkuva "järjen valo" sammui kokonaan. Pari kertaa sain käydä nostamassa Igorin niskavilloista pois Ninjan kimpusta, kun Igor isomman oikeudella kävi niittaamassa Ninjan tantereeseen. Väsyminen herättää Igorin sisäisen räyhähengen ja silloin se rupeaa tyhmäksi, jos sitä ei käy ojentamassa.

Kotimatkalla sikaosasto oli varsin vaitelias, mukaan lukien Ninja, joka matkusti vierailevana tähtenä omassa kevythäkissään meidän autossa. Kiva päivä, kiitos asianosaisille seurasta, kahvista ja valokuvista!

Treenaamassa pentuporukassa

Tänään treenattiin Igorin kasvattajan johdolla Hyvinkäällä Sveitsin koirakentällä. Ohjelmassa oli kaksi lyhyttä tottispätkää joka pennulle, halukkaille jälki sekä lopuksi toki pentupainia.

Igorin kanssa tein meidän tottisvuorolla perusasentoja, muutaman askeleen seuraamista, luoksetuloa ja maahanmenoa. Igor oli mainio ja itseenikin olin aika tyytyväinen. Päätin jo ajomatkalla että tänään en jännitä enkä anna yleisön häiritä, vaan rakennan mielessäni meidän ympärille "keittiökuplan" ja teen niin kuin teen kotonakin. No, tuskin se koskaan ihan samanlaista on, mutta nyt oli mukavan rento fiilis, ehdin itsekin tajuta, mitä teen ja ehkä jopa myös miksi.

Palautteemme keskittyi vapauttamisen ja palkkaamisen suuntaan, ja sitä makustelinkin pitkään ja hartaasti. Olen huomaamattani (vanhasta tottumuksesta?) vapauttanut astumalla itse taaksepäin ja tarjonnut sitten palkan eteeni pyörähtävälle koiralle oikeasta kädestä. Tämä johtaa siihen että Igor hakee aika paljon minun eteeni myös silloin kun ei pitäisi, ja tsekkailee oikean käden säännöllisesti palkan toivossa. Boriksen kanssahan olen palkannut aina koko seuraamisetkin oikealta, eikä se ole lähtenyt edistämään, painamaan tai poikittamaankaan. Mutta nyt kun teen koiran kanssa jolla saattaa olla viettiä ja virtaa jonkin verran enemmän kuin Boriksella, saatan pian olla vaikeuksissa edistävän ja poikittavan koiran kanssa.

Toisella kierroksella opettelinkin sitten palkkaamaan vain vasemmasta kädestä, ja vapauttamaan vähän uudella tavalla. Edelleen vapautus on taaksepäin, mutta nyt pyöräytän koiran vasemman kautta ympäri. Tuntui toimivan, ja Igor alkoi luopua hyvin nopeasti siitä eteenpäin valumisesta ja oikean käden vaanimisesta. Tämä hyvä ja näillä mennään!

Tykkäsin Igorin mielentilasta - se oli vastaanottavainen ja kuulolla, ei karannut moikkaamaan yleisöä vaikka oli irti, luki hyvin minun energiaani ja teki pontevasti parhaansa. Pieni pätevä paskis!

Tottiksen jälkeen tallattiin lyhyet jäljet. Sain taas tosi tarpeellisia vinkkejä: liina löysälle kun pentu syö. Ja kas, kun ohjaaja lakkasi vetämästä, myös pentu lakkasi vetämästä. Vauhdillahan Igor etenee, mutta meni melko lailla joka askeleen. Ja jos se harppaa askeleen yli, siitä voi ja saa vähän huomauttaa. Namuja saa vähentää niin että niitä on vain yksi yhdessä jalanjäljessä. Myös tyhjät askeleet Igor eteni hyvin, mutkissakaan ei ongelmia. Myyränkolojen kohdalla se teki pienen silmukan ja palasi sitten taas jäljelle.

Lopuksi vielä pentuset vapaaksi juoksemaan rinkiä ja painimaan. Igor näytti parasta osaamistaan ja roikkui muiden niskanahassa murisemassa ja nylkyttämässä. Kiva kaveri. Leikki se välillä ihan nätistikin, mutta väsymys alkoi painaa ja silloin pikkuperkele ottaa vallan.

Boris oli tällä kertaa mukana vain autossa, mutta sai sitten kotiin päästyä tehdä pari tokotemppua ja syödä Igorilta jääneet nappulat ja lihapullat. Nyt on kotona melko levollista porukkaa!

Rokotusreissu 2

Tänään Igor kävi hakemassa tehosterokotteen sekä rabiesrokotteen. Evira suosittelee että rabies annettaisiin eri kerralla kuin 4-rokotteen tehoste, mutta olen tähän asti halunnut molemmille ne samaan aikaan. Nykyään kunnaneläinlääkärilläkin pelkkä käyntimaksu on yli 20 euroa, ja kun varsinaista terveydellistä haittaa rokotteiden samanaikaisesta antamisesta ei ole, säästän tässä mieluusti.

Omistaja vaan suhasi lahopäänä menemään ja muisti vasta parkkipaikalla, että olisi kai se rokotuskorttikin ollut kiva olla mukana. Igor sai silti piikkinsä ja huomenna ajelen hakemaan tarrat ja leiman rokotuskorttiin, eihän meiltä olekaan matkaa kuin "vain" 20 km.

Eläinlääkärin vaa'alla Igor painoi 20,3 kg (ikää 16 viikkoa). Nyt sillä tuntuisi olevan hiukan seesteisempi vaihe tuossa sen kasvussa, pysytään alle kilon viikkovauhdissa. Kaikki maitohampaat on vielä tukevasti suussa, niitä koitettiin eläinlääkärissä tarkastella mutta aika vänkyilyksi se meni. Muuten Igor oli oma hilpeä itsensä, häntä heilutti koiraa ja ilo oli ylimmillään.

Viikonloppuna treenataan kasvattajan ja pentuesisarusten kanssa Hyvinkäällä. Kiva nähdä muita pentusia, ja kiva päästä vähän silmän alle harjoittelemaan! Igor on huikean innokas pieni tottistelija, ja minä olen vahingosta viisastuneena ruvennut treenaamaan sen kanssa nahkahanskat käsissä. Se on nimittäin ahne, eikä mitenkään pienesti ja sievästi, vaan todella sikapossuahne. Siinä ei aina ole ihan selvää että mikä on namunen ja mikä sormi.

 

Boris teki tiistain tokotreeneissä 3 minuutin paikallamakuun muiden kanssa rivissä, minä oli täydessä alokasluokan matkassa ja kävin vain yhden kerran palkkaamassa. Ehkä kohta voisin jopa sanoa, että Boris osaa paikallamakuun. Pienestä voikin olla ylpeä!

Metsälenkillä

Tänään aurinkoisen syyspäivän kunniaksi ajettiin anoppilaan metsälenkkeilemään. Bella lähti mukaan ja teeskenteli varsin uskottavasti, ettei Igoria ole sille olemassa. Pentu keskittyikin lähinnä kaahaamaan edestakaisin ja nuuskuttelemaan omiaan. Ei se muutenkaan ole läheskään samanlainen ärsyttävä naamalle hyppijä kuin Boris oli aikanaan.

Bella-mummo

 

Suppilovahveroita oli niin että niihin melkein kompastui! Omassa pakastimessa on sieniä jo ihan riittävästi, mutta en vaan voinut kävellä kaikkien hyvien keskittymien ohi, joten keräsin sitten pari kakkapussillista anoppilaan jätettäväksi. Bella toimi laaduntarkkailijana ja Boris ja Igor silppureina ja tuholaisina.

Igorin korvat hakevat paikkaansa. Useimmiten ne ovat päässä miten sattuu, nurjasti ja nurinpäin, mutta välillä kun ne ovat olevinaan rennosti, ne näyttävät tältä: 

 

Oikea on taitoksella ja vasen lurpallaan. Mahtaako siitä tulla korvapuoli vai lähteekö tuo vasenkin vielä taittumaan?

 

Koko jengi

 

Kotimatkalla poikkesin eläinkauppaan ostamaan kissoille uuden vessan ja hiekkaa. Myyjä tuli kantoavuksi ja ilahtui suunnattomasti kun näki että minulla on beauceronin pentu takapaksissa. Otin Igorin ulos ihailtavaksi ja juteltiin pitkät pätkät beusseista. Myyjällä oli pentukuumetta ja beussi oli rotuvalinnassa vahvoilla. Igor sai runsaasti kehuja niin ulkoisesta habituksestaan kuin avoimesta ja rohkeasta luonteestaan. Röyhistelin hiukan rintaani, sillä Igor on kyllä kaikkien kehujen arvoinen. Mitään "elämän perusasioita" ei ole sille tarvinnut opettamalla opettaa - vieraat ihmiset on kaikki kivoja eikä ketään arastella, kaupungin häly ja möly on ihan ok vaikka kotona eletään hyvinkin hiljaisessa ympäristössä, ja kaikkialle minne minäkin menen, voi tulla reippaasti mukana, riippumatta siitä, millainen alusta on käpälien alla. Tykkään!

Matkapahoinvointia Igorilla tosin hiukan on. Pari viikkoa meni tässä välissä ilman yhtään oksennusta, tänään oli taas purjottu monta läjää sekä meno- että tulomatkalla.

Muunsin pienen Fordini koira-autoksi kaatamalla takapenkit kokonaan pois ja siirtämällä koiraverkon heti etupenkkien taakse. Nyt sopii sikaosastolle molemmat! Koiraverkko tosin on joku Bilteman halpamalli, ei kovin kaunis eikä taatusti kolariturvallinen viritys, mutta saa nyt luvan ajaa asiansa siihen saakka että päätän, vaihdanko autoa ja jos vaihdan, niin mihin. Kovin kalliita mittatilaushäkkejä ei huvita lähteä tilaamaan jos päädyn kuitenkin myymään nykyisen menopelin pois ja ostamaan esim. pakettiauton.

 

Boris pöyhkeänä

Boriksen tassut voivat vaihteeksi ihan ok. Malaseb-pesukuuri (ja oikeasti tarpeeksi pitkä shampoon vaikutusaika!) tehosi ja nyt tassut ovat taas rauhoittuneet. Pari yötä on menty ilman tossuja eikä Boris ole nuollut jalkojaan. Hyvä näin. Ruokapuolella olen aloittanut taas reilun rasvatankkauksen ja lisännyt ruokavalioon Molkosanin, joka on maitohappobakteereja sisältävä maitoheravalmiste. Molkosanilla voi kuulemma myös pestä/pyyhkiä hiivaisia korvia ja tassuja, eli tuotteen pitäisi olla hyvää sekä ulkoisesti että sisäisesti.

Saas nähdä, miten tuleva talvi meillä sujuu noiden Boriksen tassusten kanssa. Kieltämättä jännittää aika lailla.

Melkein 15 viikkoa

Huominen menee reissussa joten Igorin 15-viikkoispäivitys tulee nyt päivän etuajassa.

Pentu on kasvattanut huimasti pituutta jalkoihinsa, mutta painonnousu tällä viikolla on ollut hiukan hillitympää, vain puoli kiloa lisäystä eli paino 15-viikkoisena 19,4 kg.

Poikaset aamulenkillä

 

Korvaeläin

 

Igor on viikon aikana puuhastellut monenmoista pientä. Olen naksuttimella opettanut sille noudon alkeita, mutta menestys ei ole ollut kovin kummoinen. Pentu tarjoaa hirmu hanakasti vain tassuilla kuopimista, ja jos se ei kelpaa, niin mitään muuta vaihdetta ei tahdo löytyä. Kapulana meillä on ollut Boriksen muovinen ja painava kapula, mutta totesin että ehkä vika on välineessä, koska kaikkea muuta Igor ottaa mielellään suuhunsa (myös kaikkea kiellettyä...) Treenit jatkuvat puukepin kanssa tästä eteenpäin, toivon että sillä saadaan edistymistä aikaan!

Tottisjuttuja tehdään pikkuisen joka päivä ja Igor on aika pätevä poika. Myös paikallamakuun alkeet on aloitettu. Eilen käytiin myös citykävelyllä molempien poikien kanssa, ja tuli todettua että sitä tarvis vissiin tehdä vähän useammin. Ei sillä, Igor ei ollut millänsäkään mistään kaupungin meluista, mutta ihmisten ohittamista täytyy työstää koska Igor tahtoisi vaan moikata kaikkia. Samoin hihanassa käveleminen oli hetkittäin aika... haastavaa. Mutta fiksu tuo on, oppii nopeasti, mutta intoa on vaan enemmän kuin kärsivällisyyttä. Namuilla ja vedosta pysähtymisellä päästiin aika kivaan remmikäytökseen, samoin lyhtypylväiden kiertämisessä tuli edistystä.

 

 

 

 

Mutta onhan tuo omilla mailla vapaana liikuttaminen huomattavasti tehokkaampaa ja helpompaa kuin hihnassa käveleminen! Ei se siltikään poista hihnalenkkien tärkeyttä, nyt täytyy todella terästäytyä ja viedä noita remmilenkille useammin. Borikselle ainakin tuntuu olevan tärkeää päästä vanhoille kotikulmille lukemaan hajuposteja!

... fiksu ja filmaattinen...

 

Kiipeilyharjoituksia

Takaisin lähtöruutuun

Tarkkaavaisimmat ovat huomanneet, että blogissa ei ole pitkään aikaan ollut Boriksen terveyspäivityksiä. Varsin mainio asia, sillä lähestulkoon koko kesä ollaan menty ihan niin kuin normaalin koiran kuuluukin eikä mitään päiviteltävää ole ollut sillä rintamalla. No, nyt sitten taas on.

Ne tassut. Takatassut. Tai oikeastaan Se Tassu, vasen takatassu. Tekisi mieli itkeä ja kiroilla, kun en vain voi käsittää, mikä tuota koiraa vaivaa. Koko kesän se on mennyt ja huininut niin kuin ei mitään, ilman pesuja ja tossutuksia ja kyttäämistä, viikkoja ellei kuukausia meni niin, etten edes kurkistanut sen anturaväleihin. Enkä herännyt öisin nuolemiseen eikä pedeissä ja sohvissa ollut märkiä laikkuja varpaiden imeskelystä. Nyt on. Tänään aloitin taas Malasebilla pesemisen, istuttiin Boriksen kanssa kylppärin lattialla shampoon vaikutusaikaa, Boris nakersi possunkorvaa ja minulla oli "hyvää aikaa" miettiä, mikä taas mättää.

Molemmat takatassut ovat vähän epänormaalin näköisiä, mutta vasen on selvästi huonompi. Se on ollut huonompi koko ajan, kesälläkin, vaikka ihossa itsessään ei mitään erityistä ole näkynyt. Karvat ovat olleet syljen värjäämät ja iho jotenkin hiukan outo, mutta ei hoitoa vaativa eikä Borista kiusaava, joten olen antanut olla. Nyt ykskaks anturavälit ovat märkäiset, haavaiset ja punaiset, paperilla kuivaamisesta huolimatta koko ajan kosteat, ja tassuun kertyy omitusita mustaa ruvenkaltaista töhkää joka ei irtoa pesemällä eikä hinkkaamalla. Tänään ajelin koneella karvat anturapuolelta kokonaan pois, molemmista takajaloista. En tiedä onko siitä enemmän hyötyä vai haittaa, mutta kokeillaan nyt sitäkin.

Ja taas mietin syitä ja yhteyksiä, mikä johtuu mistäkin, mikä on syy ja mikä seuraus. Stressi? Tuskin, sillä kesän aikana olemme muuttaneet, remontoineet ja meille on tullut pentu, eikä ongelmia. Ruoka-aineallergioista olen teoriana luopunut lähes kokonaan, Boris on syönyt kirjavasti kaikenlaista ja typistetymmin vain muutamaa tiettyä, ja oireilut menevät ihan omassa syklissään, oli kupissa mitä vain. Siitepölyt? Ajanjakso ei täsmää. Nyt vaaka kallistuu siihen, että syynä on kelien muuttuminen, syksy ja kosteus. En tosin tiedä, miksi kesän sadejaksot eivät aiheuta oireita? Mutta viime syys ja talvi ja kevätkin olivat aikamoista tassunhoitorumbaa, kun taas kesäksi oireet lakkasivat, hoidosta johtuen tai siitä huolimatta. Nyt näköjään mennään taas. Atopia oireilee ymmärtääkseni ihmisilläkin näin?

Yksi vaihtoehto, jota tänään puntaroin, oli lihaskipu. Voisiko takatassujen nuoleminen olla oire kivusta? Voisiko lihaskipu johtua kylmästä ja jännityksestä? Borista kyllä takitetaan jo, että sinällään minun on vaikea uskoa sen palelevan niin paljon, että sillä löisi selkä jumiin. Mutta ehkä tämäkin vaihtoehto on mietittävä. Tassunpohjien nuoleminen on hyvin raivoisaa, sitä tapahtuu pääasiassa yöaikaan, ja Boris menee lähinnä transsiin nuollessaan jalkojaan. Voisiko olla, että nuoleminen onkin syy ihon rikkoontumiselle, eikä suinkaan ihon kutinasta johtuva seuraus? Lihaksiston kuntoa voisi käydä hierojalla selvityttämässä, hieronnasta on tuskin mitään haittaa vaikka kaikki olisikin kunnossa.

Vähän on matala mieli taas. Hyvän kesän jälkeen olin toiveikas, että Boriksen oireilut olisi viimein oireiltu, mutta olin väärässä. Aion nyt viikon verran jatkaa omatoimista paikallishoitamista Malaseb-pesuilla ja muilla laajan koiralääkekaappini tropeilla, mutta ellei tassujen tilanne tästä kohene, on taas suunnattava lääkäriin. Johan siitä taitaa olla puoli vuotta kun Boris on viimeksi käynyt!

 

Pennunkutaleesta vielä sana tai kaksi: Igorille tuli eilen täyteen 14 viikkoa ja painoa oli 18,9 kg. Solakka poika, näyttää kasvavan varsin suoraan vaikka tahti onkin hirmuinen. Minkäs teet, tuo ei nyt vaan pysy missään kilo/viikko -kasvuvauhdissa. Virtaa siinä on kuin pienessä kylässä, pöllöilyenergiaa ihan yhtä paljon kuin helposti kanavoitavaa tekemisen tarmoakin. Oma flunssani on ikävästi rajoittanut pennun kanssa treenaamista, mutta eiköhän tämä tästä taas iloksi muutu. Naksuttimeen olen Igorinkin ehdollistanut, ja ollaan opeteltu hurjan tärkeitä temppuja kuten etutassujen nostamista korokkeelle sekä tassujen laittamista kulhoon. Olen tosin luopunut toivosta aikaansaada koiraa, joka siivosti ja nätisti järjestäisi tassunsa ja koipensa kulhoon ja odottaisi siinä naksautusta ja palkkaa - minun osani on saada näitä remupettereitä jotka paiskovat, kolistavat ja heittelevät kulhoa ja kuppia ja runnovat itsensä hirveällä rytinällä vähän sinnepäin -asentoihin, ja rohmaisevat sitten namun suuhun niin että kuola lentää. Ehkä olisi pitänyt hankkia vaikka sheltti näihin pikkunätteihin temppuihin...

Syysaamu

 

Kaunis, kaunis syysaamu! Kirpeä ja sumuinen. Kierrettiin koirien kanssa laidunlenkki, jotta saisin niistä vähän virtoja pois kun iltapäiväksi oli luvassa vieraita talon täydeltä. Oli niin kaunista ja hiljaista, juuri sellaista kuin pitää. Minä en ole kesäihminen, minun mielenlaadulleni sopii parhaiten kevät ja syksy, nämä lyhyet välikaudet, siirtymäajat.

 

 

Pojat kirmailivat laiskahkosti ympäriinsä. Borista vähän harmittaa, kun Igorista ei ole vielä juoksuhepuliseuraksi. Sitten se vetää yksinään perä maata viistäen lyhyen rallin ja tyytyy sen jälkeen jolkottelemaan ja haistelemaan.

 

Pahaa-aavistamaton laukkailija

 

Boris melkein 2,5 v.

 

Pentuni on raivohullu

 

Tällaista kuvaa yritin...

 

... mutta tällaisen sain

 

Iksu 13 vko vakavana

 

The pack and the leader

Igor 13 viikkoa

Kolmetoistaviikkoinen Igor on viime aikoina kasvattanut paljon jalkoja ja vähän karvaa ja jonkun verran myös päätä ja nenää. Korvat seilaavat ropellien lailla lappukorvista joka suuntaan sojottaviksi ruusukorviksi ja kaiken maailman muunnoksiksi tältä väliltä. Sopivassa vastatuulessa myös pystykorva-look onnistuu. Saas nähdä mihin asettuvat, omaa silmää miellyttäisi eniten sellainen melkoisen keveä malli, eikä aina tartte niin symmetrinenkään olla. Näyttelytähteä ei siis haettu...

Kolmetoistaviikkoinen Igor painaa 16,6 kg. Enpä juuri enää huvin vuoksi tuota nostele!

Kolmetoistaviikkoinen Igor on oppinut kiipeämään itse sohvalle, ja oppinut myös esittämään ettei osaa, jotta joku vähän pukkaisi pyllystä apua. Aika usein pukkaakin, koska tuon ikäinen beauceronpoika osaa näyttää syötävän sievää naamaa halutessaan jotain.

Eilen Igor söi iltapalaksi puutarhasta pikkulinnun. Ei tosin napannut sitä itse vaan taisi varastaa kissalta. Kivasti se toi sitä minulle useammassa erässä kun kutsuin, mutta ei oikein ollut yhteistyöhaluinen kun koitin ottaa jäännöksiä sen suusta pois. Tehtiin sitten sopuratkaisu, minä sain puolet ja Igor söi puolet. Maha toimii kuin junan vessa, ei ripaskasta tietoakaan. Luomuruokaa...

Tottisharjoittelussa Igor on varsin pätevä tyyppi, pursuaa intoa kun tehdään jotain (joka päivä vähäsen, yksi ateria syödään joka päivä palkkana temppuilusta), syö minulta sormetkin ja napottaa aina vaan kontaktissa vaikka kuinka yritän viestiä, että toiminta loppui jo.

Kolmetoistaviikkoinen Igor ymmärtää jo melko hyvin, että pissalla ja kakalla käydään ulkona; joskus tosin vielä pissa on nopeampi kuin ajatus. Igor syö kolmesti päivässä, kaksi ateriaa nappulaa ja yhden lihaa sekä rustoluita. Kaikki uppoaa mitä kuppiin laitetaan, vatsa toimii moitteetta, Igor käy ja kukkuu ja lepääkin toisinaan. Yksinolokin sujuu ihan mukavasti, vaikka nykyinen elämänmeno on sellaista ettei koirat ole juuri koskaan yksin tai kaksinkaan kotona. Yöt Igor nukkuu kevythäkissä jotta ei häiritse Boriksen unta, mutta päiväaikaan koirat ovat samassa tilassa keskenäänkin. En näe tarvetta erotella poikia toisistaan kun siihen ei ole syytä. Rustot meillä kyllä syödään (vahingosta viisastuneena) portin eri puolilla, niin molemmat malttavat pureskella eväänsä kunnolla eikä mene ylettömäksi hotkimiseksi. Samoin portti on välissä kynsienleikkuun ja temppujen tekemisen ajan, jotta kukin saa suoritusrauhan.

Kolmetoistaviikkoinen Igor on varsin vinkeä kaveri, päivä päivältä kuuluu enemmän ja enemmän tähän meidän laumaan, ja tulee joka päivä tärkeämmäksi.

Igor rokotuksilla

 

Igorille tuli eilen 12 viikkoa täyteen ja tänään käytiin eläinlääkärissä ensimmäisillä rokotuksilla. Igor rakasti kaikkia ja lötköpötköili hoitopöydällä kun pistettiin. Lunki kaveri. Eläinlääkärin vaaka näytti 14,7 kg.

 

 

Tänään taisi olla viimeinen lämmin päivä ennen pitkää talvea, ja puuhasteltiin melko lailla aamusta iltahämäriin pihalla. Pojilla oli täysi vauhti päällä koko ajan! Sitten kun käytiin sisällä välillä syömässä tai kahvilla, molemmat simahtivat niille sijoilleen.

Boris ja Igor leikkivät valtavan paljon. Viime päivinä Boris on keksinyt, että pennun kanssa voi myös painia: Boris makaa selällään ja Igor kiipeilee sen päällä. Lisäksi ne leikkivät yhteisillä leluilla, Igor juoksee lelu suussa Boriksen perässä ja oikein tunkee lelunkulmaa Borikselle, ja sitten vedetään. Toisinaan Boris jaksaa leikkiä sellaisella voimalla että Igor saa voittaa, mutta toisinaan Iksu-parka saa aika pyöräytyksiä... Mutta lelusta se ei irrota!

Olen tosi huojentunut, että pojat ovat laumautuneet näin hyvin. Olisi hirveä stressi joutua pelkäämään, että toinen tekee toiselle vahinkoa.

 

Hups, kääpiö ei aina pysy tolpillaan

 

Tilanne

 

Igor on nyt pari kertaa ottanut tärskyn hevosten tarhalangoista. Mulla meinaa vaan sydän jättää hypyn väliin kun pentu huutaa pelästyksissään, aina pelkään että nyt sille kävi pahasti, mutta eipä siellä mitään todellista hätää ole ollut. Langoissa kiertävä virta ei ole erityisen kova, mutta kyllä sen varmasti huomaa, ainakin jos ottaa aitalangan suuhunsa...

 

Houston, we have a problem

 

Melkein sulava rääpäle

 

Boris ja kieli