Noviisin paljastuksia

Ensikertalainen avautuu.

Olen viime päivinä googlaillut ahkerasti mitä erinäisimmillä sanayhdistelmillä uroskoiran sukuelimiä. Jep.

No kun tuolla on jotkut patit. Kyllä mä nyt kivekset tunnistan, ja itse pippelin, mutta kun siinä välissäkin oli jotkut pallukat, vähän niin kuin toiset pallit, mutta kiinni siinä pippelin varressa. Ne näkyvät vain kun koira esim. venyy selällään ketarat oikosenaan (mitä Boris tekee usein), ovat isot ja kiinteät.

Googlailun tulos: suomalaiset ovat häveliäitä. Mistään ei löytynyt anatomista kuvaa uroskoiran jalkoväliin kuuluvista vempaimista eikä mainintaa siitä, mitä siellä kivesten lisäksi tulisi olla. Kun älysin vaihtaa hakukieleksi englannin, johan alkoi löytyä.

Ja ne pallukat kuuluu sinne. Ovat bulbouretraalirauhaset (bulbourethral glands, bulbous part of glans). Jos joku muukin on yhtä noviisi näissä asioissa, niin seuraavista kuvista löytyy selvennys:

www.pet-informed-veterinary-advice-online.com/images/male-dog-anatomy.jpg

www.pfizerah.com/PAHimages/common/dog_tract2.jpg

 

Isäni edesmennyt Osku-kultsu oli niin karvainen, ettei sen jalkovälistä kyllä päässyt selville. Enkä minä pikkutyttönä pitänyt niin kauhean tarpeellisena päästäkään. Nyt sitten kun tuota omaa kasvavaa uroskoiraa on tuossa tuijotellut, niin alkoi tämä asia kummastuttaa. Mutta huh helpostusta, Bobon koipiväli on kutakuinkin normaali. Sain mielenrauhan ja opin jälleen jotain uutta ja jännittävää.

Toivottavasti kukaan ei vaan tutki mun koneeni hakuhistoriaa, saattaa nimittäin hieman hämmästyä.

Sylikoira kasvoi isoksi

Boris vaihtoi ruokaa muutama viikko sitten (Propacista Acanaan) ja muutosta on havaittavissa ainakin kakan määrässä. Sitä tulee harvemmin, mihin omistajan on tietty vaikea tottua. Yleensä kakka tuli aina kun kakkaa toivottiin: nyt täytyy monella pissatusreissulla todeta, että ei sen varmaan ole hätä kun ei se kakkaa. Parempi siis näin: ruuasta jää enemmän koiran sisuksiin ja vähemmän tarpeettomana poistettavaksi.

Kun kerran kakkajuttuihin päästiin niin kerrotaan nyt vielä tämäkin. Siitä huolimatta että kakan määrä on vähentynyt, niin tuommoinen otus paskoo aivan tolkuttoman paljon. Omalta pihalta ei korjata joka kikkaraa heti välittömästi, vaan pidetään kakankorjauspäiviä pari krt/viikko. Ja voi sitä luonnonlannoitteen määrää. Välillä tuntuu että se paskoo viikossa saman minkä painaa. Jos joku keksii, miten koirankakasta voi tehdä energiaa, niin me ollaan aika vahvasti omavaraisia sähkön suhteen kohta.

 

Ollaan kauhisteltu sitä, kuka ryöväsi meiltä sen pikkupennun ja toi tilalle tuon vasikan.

 

Silloin kun ensi kertaa tavattiin niin toinen oli tämmöinen: 

3,5 vko

 

Ja siitä vähän myöhemmin tämmöinen: 

7,5 vkoa

 

Ja tänään se oli tämmöinen: 

 

24 vkoa

 

Mutta on se ihan kiva tällaisenakin.

 

apina

Hevoskat

Välillä vähän isompia nelijalkaisia!

 

Poniherran 23 v. jalanojennukset

 

Immu epäluuloinen: "inhoan kameraa"

 

Maailman rakkain pieni poni

Viikon vanhoja kuvia

Kamerasta löytyi muutama hieno kuva - ovat tosin jo viikon takaisia joten Boris on jälleen kasvanut noista...

 

luoksetulojarrutus

 

Hepuli tuonne...

 

ja hepuli takaisin...

 

Äiskä älä karkaa!

 

komea

 

*

Kissat kävivät perjantaina hammaslääkärissä poistattamassa hammaskiveä. Boris oli kovin huolissaan kavereista kun toin ne velttoina takaisin ja peittelin makkarin lattialle. Otin tosin hyödyn irti kattipolojen tajuttomuudesta ja harjasin Nukasta jokaisen takun pois sekä leikkasin molemmilta kynnet ja putsasin korvat. Nyt on valkohampaisia ja edustavia kissoja talossa! Selvittiin melko vähäisillä sähinöillä nyt kun molemmilla oli yhtä huono olo - aina ennen, jos toinen kissa on ollut rauhoitettuna, on toinen sähissyt sille ihan raivopäänä kun se herää. Haisee tietty oudolta ja hoippuu kummasti, ei ihme että vähän pelottaa.

 

Nuka on vallannut Boriksen pedin makuuhuoneessa

 

Joten Boris joutuu tyytymään sohvaan

Välillä on vaikeaa

Välillä on vaikea hyväksyä,

että koirani on vielä pentu ja että sitä kiinnostaa aika usein kaikki muut asiat sata kertaa enemmän kuin minä

ja kun sitä kiinnostaa joku muu kuin minä

(kuten tänään koirakoulussa kaikki muut koirat ja hajut ja äänet)

se pyrkii sinne niin perkeleellisellä raivolla että käsi meinaa revetä irti

 

Koitan kuitenkin muistuttaa itseäni siitä, että tuo varmaankin menee iän myötä ohi

ja että pääasiassa Boris osaa kyllä käyttäytyä

se ei sentään vedä hihnassa koko ajan ja aina ja jatkuvasti

ja osaa jo olla suht pienillä kierroksilla pienessä häiriössä

ja normaalit kotillenkit menee useimmiten vallan mainiosti

mutta joskus sitten vaan häiriötä on ihan liikaa

kuten tänään koirakoulussa

ja sitten koko koira on yksi henkeä haukkova ja edelleen kovaa kiskova kolmekymmentä kiloa lihasta

 

Välillä vaan meinaa pinna palaa niin totaalisesti että hävettää ajatellakin

mutta kai sekin on normaalia

 

Kaikki on niin normaalia

kaikki nämä vaiheet ja vaikeudet

enkä mitenkään voi olla ainut ja yksin näiden ongelmien ja tuntemusten ja äärimmilleen venytetyn kärsivällisyyden kanssa, sen hetkellisen raivon ja epätoivon, kun tekisi mieli sitoa pentu puuhun ja lähteä itse vaan menemään

revi siinä sitten, minä en jaksa kun vaikutukseni koiran tekemiseen on just yhtä suuri kuin sillä puulla siitä kentän laidalla

Pentu on pentu

ja minun pentuni osaa jo paljon enkä saa vaatia siltä liikaa, ei se voi vielä olla valmis ja järkevä

mutta silti

miksei kukaan puhu siitä kun kerta kaikkiaan meinaa mennä hermo

onko se jokin yleinen salaisuus? Vain huono koiranomistaja hermostuu? Miten niitä tunteita käsitellään?

Kun koko ajan pelkää kuollakseen tekevänsä maailman suurimman munauksen jonka vuoksi koirasta ei koskaan tule kunnollista ja täyspäistä - koko ajan toimii vähän varpaillaan ja muistelee kaikkia lukemiaan ohjeita ja neuvoja ja kikkoja ja välillä tuntee itsekin olevansa joku kävelevä ohjekirja, varoo tekemästä mitään ellei muista jotain sitä tukevaa teoriaa. Ei kai ihme että välillä tulee näin lannistunut olo  - ei musta ehkä sittenkään ole tähän, eihän tuo penikka edes yritä kuunnella mua kun näköpiirissä on jotain niin ihanaa kuin koulutusryhmän muut koirat, vaikka minä kyllä teen kaikkeni, hihkun ja helisen ja tanssin ja vatkutan ja imuutan ja loikin ja houkuttelen ja rapisutan lihapullapussia ja vaikka mitä.

Mutta niin,

kai kaikki on normalia

Kaikki on niin normaalia että ihan oksettaa

Muotiasu vain viidessä minuutissa!

Tapahtui tänään: 

ajoimme Boriksen kanssa tallilta kotiin. Boriksella oli takki päällä kuten menomatkallakin, joka sujui käsikirjoituksen mukaan. Takki on Borikselle vielä väljä.

Kun sitten satuin vilkaisemaan taustapelistä sikaostaston suuntaan, kohtasin vinkeän näyn. Boris oli taituroinut takajalan alta kulkevan kumilenkin suuhunsa. Siellä se irvisteli kita ammollaan kumilnauha suupieliä kiristäen. Eipä muuta kuin jarrut pohjaan ja bussipysäkille ja penikkaa hädästä pelastamaan. Kun ehdin itse sikaosastolle saakka, oli Boris saanut kuminauhan pois suustaan ja muodikkaasti kaulansa ympärille. Jep jep.

Loppumatkan pidinkin peilistä visusti vahtia Boriksen puuhasteluista. Ehtiväinen kaveri!

ihkupohkuhehkutus

 

 

 

 

 

Se on vaan niin hieno ja ihana. Eipä mulla muuta.

Poikien viikonloppu

Boris on viettänyt poikien viikonloppua puoliskon kanssa kahdestaan minun reissatessa kotipuolessa. Olivat käyneet tyttölässä ja metsäretkellä (eivät törmänneet karhuun tai karhun jälkeen, vaikka sellaista uhkaa oli kuulemma puoliskon kotimetsissä ollutkin). Tässä kuvasatoa.

 

kaasu hirttää kiinni

 

hey dude

 

hieno!

 

 

juomatauko

 

Äsken tultiin tallilta ja Boris-polo sai sähköiskun tarhalangasta. Kova uikutus. Mutta ei se ole vaarallista, ehkä nyt muistuu taas mieleen ettei sinne hevosten puolelle kannata mennä.

 

Perjantain punnitus antoi lukeman 28,3 kg. Aika paljon!