Lyhyt hyvänmielentreeni

Piitun omistaja Jassu lähti meille silmäpariksi sateiseen sunnuntaihin kun suuntasin isolle nurmikentälle tekemään lyhyen tokotreenin Boriksen kanssa. Tällä kertaa olin niin kuin oikea koiranohjaaja - olin ihan paperille asti suunnitellut treenattavat asiat ja pysyin päätöksessäni.

Listalta löytyi: 

- leikki

- perusasento-kontakti-käsky-kontakti-liikkeelle-kontakti-vapautus

- luoksepäästävyys (asenteella nyt käyttäydytään tai ei hyvä heilu)

Alunperin listalla oli myös paikallamakuu yksin 2 min, mutta koska satoi niin päätin olla ahnehtimatta ja jätin koko märässä maassa makuuttamisen pois.

Tällä kertaa olimme treenaamassa yksin ilman koiraseuraa, mutta paikalla oli kuitenkin häiriötä jalkapalloa pelaavan miesporukan muodossa. Myös vesisade on Borikselle ikävä kyllä häiriö, joten jo siitä syystä halusin pysyä listassani ja tehdä nopean treenin siten että varmasti onnistutaan. Kävelytin Borista ensin hetken, koska olen todennut että sille ei sovi suoraan autosta työntekoon ottaminen.

Itse treeniosioon olen todella tyytyväinen! Vitsit kun se olisi aina tällainen. Nyt sentään oli joku näkemässä että kyllä se koira osaa! Sain itsekin luottoa siihen etten vain kuvittele sen osaavan.

Boris todella leikki. Se on ihmeellistä ja ihanaa ei-saalisviettikoneen omistajalle. Sade ei haitaanut sitä eikä häiriö, vaan se repi ja retuutti lelua ihan tosissaan. Otin sen pari kertaa irrotuksen kautta sivulle, käskytin "seuraa" ja kun kontakti pysyi, palkkasin lelulla. Ei lainkaan huono!

Kontaktitreenit menivät jopa paremmin kuin kotona sisätiloissa. Ok, ehkä parhaimmillaan etenimme kaksi askelta, mutta ne kaksi olivat tiiviissä kontaktissa! Käytin liikkeessä namikättäni rinnan päällä, mutta perusasennossa namilla houkuttelua ei tarvita vaan käsi voi olla normaalisti. Uusi käskysana tuntuu nyt tarkoittavan Borikselle katsekontaktia ja etenkin sen pitämistä, sillä nyt se käskysanan jälkeen oikein tiivistää ja tarkentaa tuijotustaan, kun vielä viikko sitten (vanha) käsky sai sen tipauttamaan katseensa ja valahtamaan ponnettomasti liikkeelle. Olin iloinen ja onneksi tajusin lopettaa treenit niin lyhyeen, että Boris olisi vielä tehnyt lisää.

Luoksepäästävyyskin meni ennakkopelkoon nähden hyvin. Ohjeistin Jassun siten ettei kauhistu jos ja kun väännän Borikselle ratakiskosta sen että lähestyvän ihmisen syliin ei kiivetä. Mutta mitä vielä, yhden kerran jouduin ottamaan vähän voimakkaammin Boriksen takaisin sivulleni, ja sen jälkeen toistot menivät tosi kivasti. Pylly pysyi maassa. Hillityt kehut ja vapautus, ja koira autoon.

Haettiin Piitu kotoansa treeneihin ja koitin vastapalvelukseksi olla Jassun apuna heidän treenivuorollaan. Sen jälkeen päätettiin ajaa koirapuistoon katsomaan, jos siellä olisi tyhjää ja voitaisiin laskea koirat juoksemaan. Olihan siellä, ja hetken Boris ja Piitu painelivat kaksistaan menemään. Sitten mukaan liittyi suursnautserinarttu Emma. Oli jännä katsoa Boriksen reagointia vieraaseen partanaamaiseen narttukoiraan, sillä tähän asti partasuukoirat ovat olleet ainoita joilla Boris on yrittänyt murista! Tosin ne ovat olleet uroksia kaikki. Ensin Boris olikin koko selkäirokeesi pystyssä ja hyvin jäykkänä Emman lähellä, mutta kun analyysi toisen sukupuolesta tuli tehdyksi niin jäykistely loppui. Ja sitten se takapuoli olikin Emman kiinnostavin puoli... Piitu-parka jäi ihan vaille huomiota kun Boris liehitteli Emmaa, jolla kuulemma on taipumusta villitä urosten päitä myös juoksujen ulkopuolella.

Sitten puistoon saapui vielä Emman kaveri, jackrusseliuros Edi, mutta tässä vaiheessa totesin että vahinkoja välttääkseni otan Boriksen puistosta pois. Ja päätös oli ihan oikea: Boris ja Edi haistelivat toisiaan aidan läpi ja Boris alkoi pitää syvää kurkkumurinaa. Borista kutsui auto ja muut koirat saivat jatkaa rallia keskenään.

Kun lopulta päästiin takaisin kotiin, Piitu ja Boris juoksivat vielä pikaiset rundit meidän pihalla ja varmistelivat, ettei meidän nurmikkoa ainakaan naapurit pääse kadehtimaan!

Sekalainen päivityspläjäys

Ihan ensiksi pakko raportoida, että nyt on pitkästä, pitkästä aikaa mennyt kokonainen kuukausi siten, että Boriksella ei ole ollut mitään vaivaa. Se tuntuu suorastaan hämmentävän ihanalta.

Tassut ovat pysyneet priimakunnossa ilman mitään hoitoja tai systeemejä, ja itse olen kyennyt hölläämään pipoa sen verran, että saattaa mennä viikkokin ilman että edes kurkin tassuväleihin. Korvien kutinat ja töhnäämiset menivät myös ohi, tosin toisessa korvalehdessä on edelleen pieni haava. Enää se ei ole ihan kärjessä vaan korvalehdet sisäpinnalla, joten se ei ole läheskään samalla lailla ärhäkkä vuotamaan kuin se vanha kärkihaava. Tätä olen rasvaillut Vetramillilla ja toivon että se joskus menisi umpeen, mutta se ei haittaa eloa ja menoa eikä vaivaa koiraa, niin en jaksa hermostua sen olemassaolosta.

Tokon suhteen ollaan tehty pieniä kontaktiharjoituksia sisällä melkein joka päivä. Välillä sujuu, välillä ei. Boris tahtoo vähän ahdistua kun se ei heti osaa oikein, ja yritän nyt löytää siitä ja itsestäni sen vaihteen, että yrittäminen jatkuu vaikka välillä menisi pieleenkin. Huomenna saadaan ylimääräinen silmäpari katsomaan vierestä, mitä tapahtuu. Toivon että siitä on apua! Leikkimistä ollaan myös opeteltu sisätiloissa, omalla pihalla ja torstain agitreeneissä parkkiksella ennen omaa vuoroa. Uusi aitokarvainen ja -nahkainen köysilelunpätkä tuntuisi olevan Borikselle hyvin mieluinen: riittävän kevyt, pieni ja pehmeä, mutta kuitenkin liehuvainen ja kiinnostava.

Agilityssä meillä on jäljellä enää yksi kerta alkeiskurssia. Yhden tunnin jouduin jättämään väliin koska olin sairaana. Viime kerralla tehtiin aika simppeliä rataa sekä otettiin ensin pikku-A:ta ja lopulta täysikokoista. Borista ei huimannut lainkaan vaan se teki A:n huolellisesti ja innokkaasti. Puomilla sillä on tosi hyvät kontaktit mennen tullen, A:lla saattaa tulla ongelmia ylösmenokontaktin kanssa. Kepit ovat Boriksesta tylsiä eikä se tunnu oppivan niitä millään kädellä ohjaamalla. Ehkä pitäisi kuitenkin kokeilla ohjureilla tai verkoilla, jotta Boris pääsisi tekemään itsenäisesti ja joutuisi itse hoksaamaan, mikä keppien idea on. Nyt se joko seuraa lihapullaa silmät sokkona, tai jos ohjaan ilman namia, se tylsistyy ja toteaa että turhaan minä tässä kiepun kun ei tuolla ole kädessä mitään.

Toivottavasti seura saa koottua alkeisjatkoryhmän niin pystyttäisiin jatkamaan harrastusta! Ehdottomasti pitäisi opetella ainakin sitä, että Boris irtoaisi minusta kauemmas ja hakisi itse esteitä. Niin, ja toki minun pitää myös oppia ohjaamaan sitä selkeämmin ja vahvemmin.

Tokopohdintoja ja -ahdinkoja

Oltiin eilen treenaamassa Riikkiksen ja Polkan, Suvin ja Daran sekä Teemun, Sinin ja Bron kanssa. Olipa varsin avartava reissu - yritän nähdä sen positiivisena vaikka kokonaisuutena olinkin tosi pettynyt Borikseen. Omat analyysini olen jo tehnyt ja laatinut jatkosuunnitelmat, mutta yritän purkaa mietteitäni vielä tähän.

Boris oli siis ihan sika. Keskittymiskyvytön ja kakaramainen apina joka reuhtoi joka suuntaan. Tilannetta ei lainkaan helpottanut minun flunssani ja lähes täysin kadonnut ääneni: yritä siinä sitten selvittää kaapin paikkaa koiralle kun pitää pinnistää kaikki voimansa jotta kurkusta lähtee muutakin kuin pihinää. En ollut kovin uskottava ja se kyllä näkyi Boriksessa.

Tehtiin alkuun paikallamakuu rhodekimpassa. Boris oli havainnut hemaisevat rotutoverinsa jo kaukaa ja fokus oli sitten juuri siellä missä tytöt makasivat. Kaikkein raivostuttavin on juuri tuo mielentila, kun koira ei näe eikä kuule mitään muuta kuin ne rivissä makaavat kaverinsa. Silloin se ei ole käskytettävissä, ja jos se sattuu kuitenkin reagoimaan johonkin käskyyn niin se ei syö tarjottua palkkaa. Mulla ei siis ole mitään sellaista mitä se tavoittelisi ylitse koirakaverien, joten on perhanan vaikeaa rakentaa siihen kontaktia millään positiivisella keinolla. Enkä sitten ole osannut tai uskaltanut ilman valvovaa, kokenutta silmää pöläyttää koiraa niin että se palautuisi sieltä maailmoistaan takaisin nykyhetkeen ja työntekoon.

Teemu tuli testaamaan luoksepäästävyyden joka oli fiasko: Boris ampaisi ylös ja syliin ja huono hihna poltti multa kaikki kämmennahat rullalle. Kai pitää olla tyytyväinen siitä ettei koirani ainakaan ole vieraille aggressiivinen eikä todellakaan arka, kun niitäkin piirteitä rupeaa rodussamme ilmenemään... Tässä alhossa se ei vaan ole kovin suuri lohtu.

Itse paikallamakaaminen sujui kuitenkin kohtalaisesti, kunhan ensin kiskoin ja työnsin vastaanhangoittelevan eläimeni n. kymmenen metriä kauemmas Polkasta ja Darasta. Sattuneesta syystä jätin Borikselle hihnan ja seisoin lähellä sekä kävin palkkaamassa tiuhaan. Se tästä vielä puuttuisi että se ampaisisi paikallamakuusta pilaamaan toisten treenin! Makuutettiin koko kaksiminuuttinen, ja sen aikana Boris tyyntyi sen verran että kykeni syömään eikä sen silmät enää näyttäneet ihan niin paljon hedelmäpeliltä kuin aiemmin. Sitten koira hetkeksi autoon.

Yksittäin tehtiin Suvin erittäin ansiokkaassa ohjauksessa ihan perusperusjuttuja, ja sain viimein kokeneemman vahvistuksen omille aatoksilleni: meidän täytyy rakentaa koko seuraamisliike alusta asti uusiksi. Tilanne on lyhykäisyydessään se, että Boriksella on hyvä ja skarppi perusasento, mutta seuraamiskäskystä seuraa välittömästi kontaktin tippuminen ja laamamainen päiväkävelylaahustaminen, joka ehkä joskus jokusen askeleen jälkeen nousee uudestaan seuraamiseksi. Ei hyvä. Nyt siis takaisin alakouluun, kontaktin vahvistaminen, uusi käskysana, ja mihinkään ei liikuta jos kontaktia ei ole. Ja kuten olen jo pidemmän aikaa pohtinut ja pähkäillyt mielessäni, tähän on otettava vähän topakampi ote kuin aiemmin. Jos ja kun koiralla ei ole miellyttämishalua eikä se tavoittele minulta intohimoisesti minkäänlaista palkkaa, en saa siille ikinä rakennettua kestävää seuraamista jos vain odotan ja odotan että se sattuman kaupalla tarjoaisi oikeaa toimintaa. Se ei tarjoa yhtään mitään jos sille on palkitsevampaa tuijotella tyttöjä, ja se ikävä kyllä on sille kaikkein palkitsevinta.

Perusasennossa palkkaamista

Kikkailtiin hiukan myös jääviä mutta ei seuraamisesta vaan vapaammin, ne olivat jees. Hyppyä yritettiin, aika fiasko sekin, Boris joko ei hypännyt tai jos hyppäsi, kopisti esteeseen, järkyttyi ja meni nuuhkimaan paikkaa jossa Polkka ja Dara olivat maanneet. Ja voi hyvä ihme että voi ohjaajaa korveta kun ääntä ei vaan kerta kaikkiaan tule! Boris käytti ihan surutta hyväkseen sitä kun normaalisti hyvin räväkästi ääntelevä ohjaaja oli ykskaks hiljentynyt.

Luoksetulo ja karkaava ohjaaja (molemmista kuvista kiitos Riikkikselle)

Treenin jälkeen käytiin pikaisesti lenkillä koko koiraviisikon kanssa. Nyt Boris pääsi tsekkaamaan tyttöjen ahterit ja toteamaan, että Polkan juoksut ovat olleet ja menneet, Daralta on systeemit viety aikaa sitten plus että sieltä tuli erittäin paha mulkaisu jos sinne hännän alle eksyi, ja beussit eivät Borista juuri kiinnostaneetkaan. Ei siis nylkyttävää Fabiota vaan edes hetken normaali laumassa toimeentuleva koira.

Omistaja keräilee nyt itsensä uuteen nousuun ja uhoon, menee välinekauppaan ja hankkii oikeanlaisen pannan ja hihnan ja tekee kalenteriin suunnitelmalliset treenipäivät, ja rupeaa märehtimisen sijaan tekemään töitä.

Hyppelyä sateessa

Nyt on päästy agilityssä siihen vaiheeseen, että kaikki esteet on käyty läpi (keinua ja a:ta lukuunottamatta), ja saatiin tehdä pientä rataa. Hui hai kun laji muuttui heti haastavammaksi! Tehtiin kahdenlaista radanpätkää hiukan eri järjestyksessä, mutta esteet olivat molemmilla samat: yhteensä neljä hyppyä, kepit, kaksi putkea ja puomi, tosin vielä madallettuna. Siinä radan tuoksinassa tuli opeteltua myös yhtä ohjauskuviota, valssia.

Vettä satoi kuin saavista kaataen koko tunnin ajan ja Boris näytti hivenen myrtyneeltä, mutta tsemppasi hyvin. Yllättäen puomi oli tällä kertaa kaikkein varmin este, vaikka sitä ei olla harjoiteltu kuin vasta kerran ennen tätä. Boris eteni kuitenkin varmasti ja rohkeasti ja teki namikupin kanssa siistit alastulokontaktit. Kepeillä Boris on paljon ohjaajaa parempi, minä sohlaan ja tökin sitä vääriin väleihin ja olen sen tiellä ja kaikkea muutakin mahdollista.

Vauhdin lisääntyessä huomasin, että Boris jää ikävästi kiinni minuun ja kyttää vain kättäni eikä osaa vielä omatoimisesti hakeutua esteille. Tosin ei kai se ole tokokoiralta mikään ihme - tähän asti ollaan opeteltu tiukasti sitä, että minun lähelläni pysytään tiiviisti ja tarkasti eikä itsekseen ole suotavaa huinia mihinkään.

Tänään meinasi taas Boriksen nenä painua maahan kesken työnteon, ja vähän piti koittaa myös tuijotella kentän ulkopuolella olevia koiria. Rasittavaa!

Pönötys

 

Siistin sivukuvan ottaminen ei-näyttelykoirasta on haastavaa! Ja meidän tuurilla kaikki ne kuvat, joissa koira seisoo miten sattuu, ovat tarkkoja ja teräviä, ja ne joissa asento on edes sinnepäin edustava, ovat suhruisia ja epätarkkoja. Mutta tuollainen se on, kaksivuotias.

 

Koiran syntymäpäivähän on erinomainen syy turhamaiselle omistajalle hankkia koiralleen uusi, kaunis panta. Synttäripanta! Ja hihna!

 

Tämä kaunis setti tuli Noble & Carlo Collection -tuotemerkkiä valmistavalta Anulta ja on ainakin minun silmääni täydellinen! Pantahan ei tälläkään hetkellä roiku eteisen naulakossa muiden pantojen kanssa vaan on keittiön pöydällä, jossa voin välillä käydä sitä silittelemässä ja ihailemassa. Mutta käyttötavaroita nämä ovat, kävivät tänään koeajolla lenkillä ja tulevat jatkossakin olemaan käytössä. Laadukkaan, hyvintehdyn nahkavarusteen kuuluu kestää! Se ei silti sulje sitä pois etteivätkö varusteet voisi myös olla kauniita...

Boris 2 vuotta!

Boris - Pöykö - Pökö - Pökötti täytti tänään kaksi vuotta!

 

Synttäripäivänä ei jäykistelty vaan tehtiin sitä mikä on Boriksesta parasta: käytiin tyttöystävän kanssa juoksemassa ja painimassa (ja vähän treenattiinkin siinä sivussa).

 

 

 

Piitu heitti odotetusti talviturkin kun järvi osui matkan varrelle, mutta Boris yllätti ja teki saman tempun! Tosin kuvatodisteiden mukaan on mahdollista, että Boriksen tarkoitus oli kävellä veden päällä eikä suinkaan vajota sinne: 

 

 

Järvestä nousi monsteri

 

Synttäripönötyksiä ei nyt tullut kuvattua, mutta kakkua syötiin. Tosin Piitu ei ollut kovin kohtelias synttärivieras vaan koitti syödä myös Boriksen annoksen. Treenitkin menivät lämmöstä huolimatta ihan mukavasti, joten uskallan olettaa että Boris oli ihan tyytyväinen syntymäpäivänsä sisältöön. Tällä samalla päivämäärällä juhlitaan myös pikkuponini Mikun synttäreitä - vanhalle gubbelle napsahti kunnioitettavat 25 vuotta mittariin!

 

 

Boris on meille maailman rakkain, murheenkryyni ja riivinrauta. Ei ole päivää jolloin se ei saisi meitä hymyilemään. Olen valtavan onnellinen siitä että Boris on, etenkin kun viime kesänä sen menettäminen oli niin lähellä.

Viikko alkaa agilityllä

Lähes hellekelissä kolmannet agilitytreenit! Saatiin Johannes mukaan kuvaamaan, joten treeniraportti tulee kuvien muodossa.

Omaa vuoroa odoteltiin kuuliaisena

 

Tunnin aiheena olivat rengas...

 

... jonka kanssa oli alkuun pieniä hahmottamisvaikeuksia.

 

Maksikoira hyppää maksihyppyjä, rimoista viis

 

Pöytä oli toinen uutuus, jolle jarruteltiin kielet keskellä suuta

 

Kepit olivat tuttu juttu...

 

.... ja rytmikin alkoi löytyä...

 

... kunnes Boris pongasi paparazzin kentän laidalta.

 

Putki säilyi suosikkiesteenä

 

Treenien jälkeen rentouduttiin kotipihalla

Nuoren miehen kevät

Ollaan jouduttu vähän rukaamaan Boriksen ruokintoja kun ilmeisesti se elää nyt ensimmäistä todellista uroskevättään ja tytöntuoksut tuntuvat sekoittavan sen päätä. Ruoka lakkasi maistumasta jokunen viikko sitten ja Boris käytännössä paastosi useamman päivän putkeen. Ulos sen olisi pakko päästä koko ajan, ja lenkeillä se veti kuin heikkopäinen eikä nähnyt eikä kuullut mitään muuta kuin lyhtypylväät ja ruohotupsut. Ja jos keskittyminen herpaantui hetkeksikin niin Boris oli jo kieli kiinni jossain pissaläiskässä, silmät sikkurassa ja kuono rypyssä se maiskutti ja napsutti hampaitaan ja kuola vaan roiskui. (Tämän kirjoitettuani pysähdyin taas miettimään että miksi voi miksi hankinkaan uroksen!) Samaan aikaan kuvioihin tuli myös nirsoilu, eli yhtäkkiä ei enää kelvannutkaan mikä tahansa liha. Etenkin aamuruokkiminen oli ihan turhaa kun koira ei edes käynyt kupilla kääntymässä.

Tunsin syvää myötätuntoa nirsoilijoiden omistajia kohtaan! Ei ole niin helppoa olla kylmäpäinen ja kerätä vaan kuppia pois, ja tarjota samaa kamaa sitten seuraavalla ruokinnalla. Eniten päänvaivaa meillä tuotti lohi, jota olin tilannut viisi kiloa vähän sillä ajatuksella, että Boris saisi kunnon kalanrasvakuurin. No, ei maistunut. Tämä oli eri valmistajan lohta kuin se mitä olen aiemmin syöttänyt, omaankin silmään vähän sellaista rumaa sosetta, mutta olin silti hieman hämmästynyt kun Boris kieltäytyi syömästä. Nameja Boris silti kerjäsi koko ajan sellaisella intensiteetillä, että nälkä taisi olla...

Koska aamuruoka ei tahtonut maistua niin päätin sitten jättää sen pois. Ihan turha on herätä aamulla aikaisin ruokkimaan koiraa joka ei edes vilkaise kuppiinsa! Lisäksi raakaruuan kanssa ei voi kovin montaa kertaa tarjota samaa annosta uudestaan kun lihat tuppaavat pilaantumaan, ja vaikka pieni eltaantuminen ei koiralle olisikaan haitallista, niin meistä ihmisistä on vähän kurja säilytellä haiskahtavia ja harmaantuvia lihoja samassa jääkaapissa omien eväiden kanssa.

Luulen että nyt ollaan pääsemässä yli siitä pahimmasta narttujen juoksusumasta näillä kulmilla, sillä Boris on rauhoittunut ja ruokahalukin palailee. Tosin mennään nyt edelleen sillä mallilla että aamuaikaisin ei tarjoilla mitään, vasta aamupäivällä / puolen päivän aikaan aamulenkkeilyn jälkeen Boris saa pienen nappula-annoksensa (100 g Acanan Sport & Agilityä) ja ehkä sen kanssa hiukan piimää tai maustamatonta jugurttia. Illalla sitten on päivän pääateria eli lihat. Lihan määrä vaan tuntuu hirmuiselta antaa kerralla: melkein kilo lihaa! Mutta tällä ruokintamallilla kuppi tyhjenee, Boris röyhtäisee miehekkäästi ja nukkuu hyvin tyytyväisenä illan ja yön, joten ei parane valittaa. Lohta se ei tosin vieläkään suostu syömään, joten tunnustin tappioni, delegoin lohet Polkalle ja ostan seuraavalla kerralla tuttua ja turvalliseksi tunnettua merkkiä.

 

Korva- ja tassuraportti on tällä erää onneksi lyhyt: kaikki kunnossa. Ei kutinaa, punoitusta, raapimista tai nuolemista.

Agilitypökö

Tänään aloitettiin agilityn alkeet paikallisen koirayhdistyksen 8 kerran kurssilla. Tätä on odotettu! Kurssi lähti liikkeelle aivan alusta eli esteisiin tutustumisesta, ja ensimmäisen tunnin aiheena oli tavallinen hyppyeste, putki ja kepit. Sen verran ollaan Boriksen kanssa päästy ottamaan tuntumaa agiesteisiin, ettei näiden kanssa ollut mitään ongelmia. Päinvastoin, Boriksen silmät kiiluivat siihen malliin että mieluisa laji löytyi.

Hyppyesteitä otettiin ensin vain yhtä kerrallaan, siten että koira jäi esteen taakse ja tuli kohti ohjaajaa esteen yli käskyllä, ja siten että ohjaaja liikkui koiran mukana esteen ohi kun koira hyppäsi. Lopuksi otettiin kaksi hyppyestettä peräkkäin suoralla linjalla.

Putki oli alkuun aivan lyhyt (Boriksen mielestä liian lyhyt) ja lopputunnista venytettiin sitä vähän pidemmäksi. Suorana se kuitenkin pysyi koko ajan. Putki oli Boriksen lemppari, mikä ei tullut yllätyksenä! Hauska nähdä Boris niin täpäkkänä ja terävänä ja keskittyneenä, selvästi näki että sillä oli mukavaa.

Kepeissä oli ensin ohjurit eli muoviset kaaret ohjaamassa koiraa oikeisiin keppiväleihin, mutta Boriksen kanssa päädyttiin ottamaan ne pois. Keppivälit kävivät kovin ahtaiksi isolle koiralle, ja ohjureiden kosketus kylkeen sai Boriksen ponkaisemaan kepeiltä pois. Ilman ohjureita Boris löysi oikean pujottelurytmin muutaman toiston jälkeen eikä vaatinut ihan hirmuisesti edes ohjeistusta. Totesin, että voidaan kyllä koittaa ohjureita joskus myöhemmin uudestaan jos tarve tulee pienentää pujottelukaarta, mutta tässä vaiheessa pujottelu näytti sujuvan luontevammin ilman.

Sekä koiralle että omistajalle jäi hyvä mieli ja into tehdä enemmän ja lisää! Onneksi tunnit ovat kahdesti viikossa, toivon että päästään pikapuolin etenemään ja saadaan lisätä vähän vauhtia harjoituksiin.

 

Boriksen korvavaivat näyttäisivät menneen parempaan suuntaan. Oikea korva kutiaa vielä hetkittäin, mutta enää Boris ei niin paljon ravistele ja raavi. Laitan kuitenkin tippoja vielä pari päivää, jotta kutinan aiheuttajasta päästäisiin kokonaan eroon. Korvalehden pää on onneksi pysynyt ummessa, taidettiin selvitä sen kanssa säikähdyksellä. Tassut ovat edelleen varsin priimakunnossa!

Vappu vieraissa

Boriksen kaverirepertuaari laajeni vapun kunniaksi, kun käytiin kyläilemässä kaveriemme luona. Kavereillamme on perunkarvatonkoira Tekla sekä cirneco dell'etna Harrison, nyt 7 kk vanha uros. Boris on tavannut Teklan ennenkin ja saanut aina kylmää kyytiä tältä matriarkkanartulta. Sen sijaan Harrison on Borikselle uusi tuttavuus.

 

Pikkupylly ja isopylly

 

Hiukan jännitin, miten Boris käyttäytyy Harrisonin seurassa. Boriksella ei ole ollut aikuisiällä yhtään uroskaveria, se ei ole ollut tekemisissä itseään näin merkittävästi pienempien koirien kanssa eikä myöskään pentujen. Harrisonissa yhdistyivät kaikki nämä!

 

 

Turhaan jännitin. Käytiin ensin lenkillä koko kolmikon kanssa, ja hetken hihnassa kävelyn jälkeen päästiin turvalliselle metsäalueelle jossa voitiin laskea koirat irti. Boris ja Harrison löysivät heti yhteisen sävelen ja pinkoivat peräkkäin menemään niin että varvut vaan lentelivät. Harrisonilla on hyvä, vahva elekieli, ja se ulahti heti jos Boris törmäsi siihen liian lujaa. Koska Boriskin on hyvä kommunikoimaan toisten koirien kanssa, se oppi välittömästi, kuinka Harrisonin kanssa sopii leikkiä, eikä näillä kahdella sitten ollut mitään vaikeuksia tulla toimeen toistensa kanssa.

Oli jännä huomata, miten Boriksesta kuoriutui hetkittäin ihan todella aikuinen, kun porukassa oli mukana oikea pentukoira. Boriksen ensireaktio Harrisoniin oli hämmennys eikä suinkaan leikkiin haastava riehakkuus, niin kuin sillä normaalisti aikuisten koirien kesken on. Tosin se riehakas leikkivaihdekin löytyi sieltä, kunhan Boris oli ensin selvittänyt itselleen, mikä tuo sinne tänne kimpoileva pieni otus oikein on. Harrisonilla on kuitenkin jo uroksen elkeitä, se nosti kovin ponnekkaasti koipeaan ja merkkasi kaikki samat puut ja pusikot kuin Boriskin, eli ihan pikkupentu-kategoriaan ei sitä voinut enää laskea.

 

 

Teklaa ei poikien riehuminen kiinnostanut lainkaan, se jolkotteli lenkin siististi jonossa meidän ihmisten kanssa ja sisälle päästyään vetäytyi omaan koppaansa vartioimaan. Sieltä se kävi sanomassa pari painavaa sanaa jos Boris tuli liian lähelle, ja Boris siirtyi kuuliaisesti etäämmäs. Naisten saunavuoroon Tekla kyllä osallistui ja tuli meidän kanssa ylälauteelle löylyihin.

Tekla pedissään

 

Ssiällä Boris ja Harrison painivat pitkään ja hartaasti! Kaverukset ovat naaman pigmenttiä lukuunottamatta täsmälleen saman värisiä, ja välillä oli vaikea tunnistaa mihin oma koira loppui ja mistä toinen alkoi. Boris leikki todella nätisti ja huomaavaisesti Harrisonin kanssa, vaikka pikkuriiviö ei aina tehnyt sitä ihan helpoksi. Harrison tunki Boriksen etujalkojen väliin, puri sitä kainaloista ja korvalehdistä ja huulista, kiipeili Boriksen selän päälle ja muksahteli sieltä miten sattuu alas kun Boris nousi seisomaan. Monta kertaa näki ihan selvästi, miten Boris oikein levitti ja nosteli etujalkojaan ettei vain astuisi Harrisonin päälle.

Tässä kuvia hurjista pedoista: 

 

 

 

 

 

Olen todella ylpeä Boriksesta ja siitä, miten hienosti se osasi olla! Helpottaa omaa elämää todella paljon, kun koiraan voi tällaisissa tilanteissa luottaa.

 

Kojootti väsyi

 

Iltaa kohden meno rauhoittui ja koirat vetäytyivät levolle. Sylikoira-ainesta on sekä Boriksessa että Harrisonissa, vaikka kokoeroa onkin reilut kolmekymmentä kiloa: