Jälkiä ja ruokintakiihkoilua

Suvi ja koirapoppoo ajelivat tänään tänne meille jäljestysseuraksi. Igor oli lepäillyt aamun sisällä ja pelkäsin, että se ratkeaa riemusta kun vien sen jäljestämään, mutta kas vain, sehän teki siisteimmän jälkensä tähän asti! Ei tolkutonta kaahaamista ja melko mukavasti tuli joka askel tarkastettua.

Ensimmäisen jäljen jälkeen Igor meni takaisin sisälle huilimaan ja oli Otin vuoro jäljestää. Siinäpä vasta tarkka pieni piipertäjä! Igorin kyntämisen jälkeen Otin sivistynyt hiippailu ja nuuskuttelu tuntui melkein pyhältä toimitukselta.

Tein Igorille vielä toisen jäljen, jolle piilotin kaksi pienempää rasiaa, joissa oli ruokaa. Tämänkin jäljen Igor ajoi ihan mukavasti, löysi rasiat, meni niiden luona makaamaan, söi namuset ja jatkoi nuuskuttamista. Kaahaaminen tuntuu olevan hiukan vähenemään päin, ja siitä olen tosi iloinen.

Igor joutui sitten sisälepoon, kun Boris pääsi lenkille Daran, Sinin, Bron ja Otin kanssa. Boris taisi olla vähän sitä mieltä, että yksi on joukosta pois kun Polkkaa ei ollutkaan! Onneksi Dara lämpeni hiukan leikkimään Boriksen kanssa, ja Brosta irtosi tarpeeksi vauhtia kunnon ringin juoksemiseen. Tulos: tyytyväinen, jokseenkin rapainen rhodepoika.

 

Eilisestä eläinlääkärikeikasta vielä sananen: eniten hommassa taitaa tympiä se, että (hyvin odotetusti) lääkäriltä tuli napakka ohjeistus jättää pennun ruuasta nappulan rinnalta kaikki muu pois. Igor on siis syönyt 2/3 nappulaa ja 1/3 lihaa. Ihme että siihen ei pakkomyyty vielä jotain superarvokasta "erikoisruokaa" joka koostuu maissista ja riisistä...

Minähän lasken molemmille koirilleni niiden saamat ravintoarvot ja seuraan koko ajan, että ne saavat ravinnostaan kaiken tarvitsemansa. Tähän hommaan olen saanut ihan koulutusta ja kurssitusta, sekä käyttänyt tunteja ja taas tunteja asian itseopiskeluun. Enkä henkilökohtaisesti hetkeäkään usko, että lihansyöjälle liha voisi olla pahasta, saati sitten aiheuttaa kasvuhäiriöitä. Miten sitä vaan jotenkin horjuu "auktoriteetin" edessä eikä muista, että itsekin tietää ja osaa jotain?

Tänään sitten palasin raamattuni eli Jakke Lehtosen Katiska.infon ääreen ja luin, jälleen kerran, läpi muutaman artikkelin: 

Proteiinia kasvuun

Proteiinit ja tarve

Pennulle massaa RARFilla

Ja avasin excelin ja laskin. Ja ei, pentuni ei saa liikaa proteeinia. Päinvastoin, se voisi saada sitä jopa vähän enemmän.

Pennun laskennallinen proteiinin tarve on 14 g / metabolinen elopainokilo / vuorokausi. 25-kiloisella pennulla (metab. elopaino 11,18) tämä tarkoittaa reilua 150 g / vuorokausi. Nykyisellä ruokavaliollaan Igor saa proteiinia hiukan päälle 130 g / vuorokausi. Ja kun otetaan huomioon, että sulavan raakavalkuaisen tarkkaa imeytymis/hyötykäyttöprosenttia koiran elimistössä ei tiedetä, niin ei millään logiikalla voida tulkita, että a) pentu saisi liikaa proteiinia ja b) lihan syöttmäisellä olisi minkään valtakunnan negatiivista vaikutusta sen kasvuun, kun edes laskennallisesti se ei saa sitä yli tarpeensa, päinvastoin, enemmänkin voisi saada!

Mitä enemmän mietin, sitä enemmän suututtaa. Miten eläinlääkärit voivat suoralta kädeltä paukuttaa mitään tuonkaltaista ohjetta? Onko todella niin paljon niitä ihmisiä, jotka sokkona syöttävät koiraansa ja todistettavasti saavat ne ruokkimalla rikki? Ja miten ihmeessä tämä maailma voi pyöriä niin tiukasti koiranruokateollisuuden ympärillä, että nappuloista on tullut jumalasta seuraavia ja niillä, vain niillä, voidaan ruokkia koiraa oikein?

Jokainen nappulamerkki lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta kuinka moni koiranomistaja todella tavaa pussin kyljen ja ymmärtää mitä se pitää sisällään? Ja voidaanko me ihan todella luottaa siihen, että niissä pussin sisällä olevissa papanoissa on edes murto-osa niistä aineista, joita pussin kyljessä luetellaan? Kun ei ole minkään valtakunnan käsitystä, minkälaista lihaa niihin on käytetty: onko siellä nokkaa ja jalkaa ja höyhentä ja sotkua, vai onko siellä jopa ihan oikeaa tavaraa. Miten voidaan ajatella, että kun ruokin koirani ihan aidolla tavaralla, lihalla, niin se on jollain lailla huonompaa, vaarallisempaa? Etenkin, kun pidän koko ajan laskennallisesti huolen siitä, että tiedän missä mennään.

Koiralla ei ole hiilihydraatin tarvetta, vaan sen elimistö on ajan myötä vain oppinut hyödyntämään myös hiilareita energianmuodostuksessa. Koira pysyy kyllä hengissä viljoilla ja riiseillä sun muillaedullisilla aineksilla, joista nappulat rakennetaan, mutta sen elimistö ei tarvitse niitä. Sen sijaan se tarvitsee proteiinia ja rasvaa. Eikä proteiinilla ruokkimalla voi aikaansaada kasvuhäiriötä. Eikä koiran kasvutahtia voi rajoittaa "köyhemmällä ruokinnalla". Kasvutahti on kiinni perimästä.

Igor on kuvattu, se ei ole rikki. Siellä ei ole kasvuhäiriötä eikä irtopaloja eikä nivelrikkoa eikä mitään. Sen ontuminen johtuu siis kasvamiseen liittyvästä kivusta, ja se menee ohi ajan kanssa. Kipeää koiraa ei riehuteta eikä liikuteta väkisin, kipua lääkitään. Mutta ruokinnan muuttamiseen minä en vain löydä syytä vaikka kuinka tätä asiaa kääntäisin ja vääntäisin, eikä ole olemassa mitään tieteellistä todistetta siitä, että lihalla ruokkiminen aiheuttaisi kasvukipuja.

Mikä ironisinta: jos noudatan ohjeita ja jätän lihan pois ruokavaliosta, ja koiran kasvukivut menevät kasvun myötä ohi ja ontuminen lakkaa, vedetään jälkikäteen johtopäätös: lihan poisjättäminen poisti ontumisen! Vai olisiko se sittenkin ihan vain aika, joka poisti ontumisen...

Meinasipa jännittää

Igor on satunnaisesti ontunut toista etujalkaansa, ja olen seuraillut sitä, että menisikö se itsekseen ohi. Välillä on ollut parempia päiviä ja sitten taas sellaisia kuin tänään, että levolta noustessaankin Igor linkkaa. En jaksanut enää epätietoisuutta vaan soitin meille jo samalla päivälle ajan ortopedille Vethausiin. Sinne ajellessa ehti sitten miettiä jos jonkinlaista, alkaen siitä että miksi oi miksi on pakko asettua asumaan niin että kunnolliselle eläinlääkärille on 80 km matkaa, ja päättyen kauhuskenaarioihin täysin tohjona olevasta koirasta, jolla ei ole lainkaan lonkkamaljoja ja kyynärienkin paikalla pelkkää utua ja suttua vaan.

Perillä Igoria ensin juoksutettiin ja sitten käytiin molemmat etujalat tunnustellen läpi siten, että Igor pidettiin makuulla pöydällä. Molempien kyynärien ääriojennus sai aikaan kipureaktion, kaiken muun sai tehdä ilman että pentu vastusteli. Igor päädyttiin rauhoittamaan ja röntgenkuvaamaan. Kuvat otettiin useammasta suunnasta kyynäristä, olkanivelistä sekä myös lonkista. Voin sanoa, että odottavan aika odotushuoneessa oli toooodella pitkä!

Kuvat olivat kuitenkin puhtaat, eli suoraa selittävää tekijää ontumiselle ei löytynyt. Liittynee siis kasvuun ja kasvukipuihin. Ja omistaja sai ihan kuvatodistetta että kyllä siellä lonkkamaljat on ja kyynärätkin ihan siististi niin kuin pitää.

Igorille määrättiin iisimpää menoa, kipulääkettä kuurina ja 4 viikon Cartrophen-pistoskuuri. Kasvattajan kanssa oltiin pistoskuurista hiukan ymmällämme, mutta näillä mennään, ei kai siitä haittaakaan ole.

Vähän on sellainen olo kuin olisi halolla kopsautettu päähän. Hyvä ettei mitään löytynyt, kamalaa että joutui edes pelkäämään että jotain saattaa löytyä. Ehkä nämä ajatukset tästä järjestyvät.

Viikonlopun vilinät

Viikonloppuna saatiin nauttia muutamasta pakkaspäivästä, mutta lunta ei näillä leveysasteilla näkynyt. Boriksenkin ilme vaihtui nyrpeästä leveään hymyyn kun sai juoksennella kuivin jaloin! Se oli lyhyt ilo se, nyt kuivataan taas rapatassuja ja manataan märkää keliä. Kura ja vesitihku riittäisi jo!

Boris on opettanut beauceron-veljensä talon tavoille: 

 

Eli vilttien ja vällyjen välissä makoiluun!

Sunnuntaina olin molempien poikasten kanssa Igorin kasvattajan treeneissä, tällä kertaa puolilämpimässä hallissa Veikkolassa. Pentuja oli paikalla vain 4 ja aikaa oli varattu ruhtinaallisesti, joten ehdittiin ottaa kaikille pennuille 2 tottisvuoroa, leikkivuoro sekä lopuksi vielä yhteiset näyttelytreenit (koska olen jossain mielenhäiriössä luvannut lähteä Igorin kanssa tammikuussa pentunäyttelyyn...).

Igor teki niitä juttuja jotka se osaa: seuraamista, perusasentoa ja liikkeestä seisomista. Pätkä oli kovin nohevana taas hommissa, eikä häiriintynyt, vaikka kentän toisessa päässä oli menossa suojelutreenit ja meteli hallissa oli sen mukainen. Seuraamisessa pitäisi alkaa jo enemmän nostaa kättä irti nenästä, tosin silloin Igorin seuraamisasento hajoaa ja sen perä kääntyy huitelemaan mihin sattuu.

Saatiin myös kullanarvoista leikittämisoppia ihan maailman huipulta, kun Tomi leikitti pentuja ja opetti samalla meitä ohjaajia. Miten se voikin olla niin pirun vaikeaa! Igor kyllä saalistaa ja taistelee oikein mallikkaasti, kunhan vain minä osaisin leikkiä sen kanssa oikein. Harjoituksen puutetta! Tämä tietää kylmää kyytiä kanalelulle seuraavien viikkojen aikana.

Ehdin treenata myös Boriksen. Olin sen suoritukseen tosi tyytyväinen! Ympäristön häiriöiden lisäksi kentällä oli samaan aikaan treenaamassa Igorin emä Ami, mutta Boriksen huomio pysyi silti varsin mainiosti itse asiassa. Tehtiin aika löysällä pipolla perusasentoja ja jääviä liikkeitä, sekä lopuksi Amin kanssa pariminuuttinen paikallamakuu. Koirat olivat hyvin lähekkäin, mutta Boris ei ollut lainkaan ahdistuneen oloinen. Tosin se kuikuili sermin yli toisen kentänpuoliskon suojelutreenejä kohti, ja kun huomautin siitä rykimällä ja napsauttamalla sormiani, se nousi jotenkin hieman hämillään seisomaan. Käskytin uudestaan maahan, ja loppumakuu meni ihan mukavasti.

Taas tosi kivat ja hyödylliset treenit, ja on aina tosi mukava nähdä Iksun siskoja ja veljiä! Igor on porukasta selkeästi kaikkein tummin ja ehkä lyhytkarvaisinkin?

Igorilla hampaat vaihtuu hurjaa tahtia, ja nyt viimein myös hieman päänvaivaa aiheuttanut katkennut yläkulmahammas on pudonnut pois. Onneksi, sillä pelkäsin koko ajan että hammas alkaa tulehtua.

19 viikkoa

Hörökorva

19-viikkoinen Igor kävi puntarilla ja painoi 23,9 kg. Alkaa olla hiukan työlästä nostaa sitä syliin punnitsemisen ajaksi!

 

Tilasin meille Ilowillalta varoituskylttejä.

Nämä tulivat tuohon pihaanajon läheisyyteen:

 

Ja tällainen hieno rotuprofiileilla varustettu porttiin: 

 

Igor noutaa ja jäljestää

Igorin noudon opiskelussa ollaan editytty huimaa tahtia. Ihan ensikokeilullahan Igor ei reagoinut muoviseen noutokapulaan millään lailla, killitti vaan namikättä ja vinkui kun mitään ei tapahtunut. Olen siis aloittanut noudon opettamisen Igorille samoin kuin Boriksellekin aikanaan, positiivisella vahvistamisella, eli koira tarjoaa itse kapulaan koskemista ja tarttumista, ja saa siitä palkaksi vahvisteen (naksautus ja nami).

Koska muovikapula ei alkuun ollut mitenkään mielenkiintoinen, vaihdoin esinettä. Ulkona Igor kantaa ja kuljettelee kaikkea mahdollista, joten taitoin sille jonkun pajupuunpätkän noutokapulaksi. Sen kanssa tarvittiin kaksi parin minuutin treenisessiota, niin kapula nousi maasta. Sitten vaihdettiin takaisin muoviseen kapulaan, ja kas vain, pentu osaa! Nyt Igor siis nostaa itse kapulan irti maasta, ja on havainnut, että laippojen puremisesta ei saa namia, mutta keskikohtaan tarttumisesta saa. Viisas pieni ahmatti.

Muovista kapulaa olen tykännyt käyttää ensiopettelussa siitä syystä, että sitä ei ole niin kiva purra säleiksi. Boriksella muovi toimi siinäkin mielessä hyvin, että kun Boris oppi alusta asti nostamaan ja kantamaan kovaa ja hiukan raskastakin umpimuovista kapulaa, ei puinen, "pehmoisempi" kapula ole ollut sille missään vaiheessa epämiellyttävä. Igorin kanssa otan varmaan pikapuolin treeniin myös metallisen noutokapulan, tokoa ajatellen. Tosin tässä alkuharjoitteluvaiheessa myös ruokalusikka on oikein näppärä noutoesine!

Myös Boris on tehnyt noutoharjoituksia. Viime viikolla opetin sen keräämään lattialta erilaisia esineitä ja toimittamaan ne minulle. Eipä siinä kauan nokka tuhissut kun Boris hoksasi idean: minä vain istun ja odotan naksutin kädessä, että Boris lähtee tarjoamaan jotain toimintaa lattialle leviteltyjä esineitä kohtaan. Alkuun riittää pelkkä vilkaisu josta saa palkan, sitten vaatimustasoa kasvatetaan niin että esinettä pitää koskea nenällä, sitten pitää vähän raottaa suuta ja lopulta ottaa esine kokonaan suuhun, ja viimeiseksi tuoda se minulle käteen jotta palkkion saa. Boris on toimittanut minulle hyvin pätevänä ja tärkeänä villasukkia, narupalloja, kissan heliseviä karvaleluja, muovisen juomapullon sekä toki omia noutokapuloitaan.

Igorin kanssa tehtiin tänään taas jälkeä. Jäljestämisen kannalta kiva, että talven tulo venyy ja venyy! Tein n. 50 metriä pitkän jäljen, jossa oli kaksi loivaa kaarta mutta pääasiassa jälki oli suora. Jäljellä oli siellä täällä parin-kolmen askeleen namittomia pätkiä. Loppupalkkana ruohoon haudatussa rasiassa märkäruokaa.

Igorin ongelma on vauhti. Se yksinkertaisesti vetää eteenpäin aivan miljoonaa ja jättää askeleita väliin. Käytännössä se jäljestäisi vain joka toisen askeleen, jos se saisi itse päättää. Mutta kun se ei saa, niin jäljellä eteneminen on aikamoista nykimistä. Huomautan ja huomautan kaahaamisesta, Igor ei piittaa vaan koittaa vaan rynniä, ja sitten kun lopulta sen kaaliin menee että nyt ei kerta kaikkiaan edetä, se tuhahtaa ja nostaa päänsä ylös. Siitä sen pystyy kädellä näyttämällä ohjaamaan takaisin jäljelle, ja se tekee kaksi tai kolme oikein tarkkaa ja hyvää askelta liina löysänä, mutta sitten vauhti taas kiihtyy ja askeleita alkaa jäädä tarkistamatta. Rasian se kyllä ilmaisee ihan opettamatta menemällä makaamaan, ja tykkäisi varsinaisen jäljenajon jälkeen vielä lähteä seuraamaan minun poistumisjälkeäni. Kyllä se siis ymmärtää, mistä on kyse, mutta tarkaksi sitä ei voi sanoa, ei sitten millään.

Seuraavaksi taidan kokeilla useamman purkin jemmaamista jäljen varrelle, josko nämä makuulla tapahtuvat syöntihetket toimisivat sille jarruna. Virheenä olen varmasti jäljen alkuopettelussa tehnyt sen, että askeleet ovat olleet aivan peräjälkeen samassa linjassa, sillä lailla kuin mallit kävelevät catwalkilla, ei sillä lailla kuin isäntä kävelee heinäpellossa, jalat hattellaan. Eli Igor olettaa seuraavan askeleen olevan viivasuorassa edellisen jälkeen eikä lähde hakemaan askelta hiukan etuviistosta. Mikäköhän tähän auttaisi?

Kasvamista ja opiskelua

Igor "isona-minusta-tulee-jumbojet" täytti kuluneella viikolla 18 viikkoa ja painoi 23,3 kg.

Eilen juhlittiin Boriksen nimipäivää ja oltiin viettämässä koirapäivää Suvin, Riikkiksen ja Jassun + hervottoman koiralauman kanssa. Olimme vuokranneet treenihallin jossa kukin vuorollaan harjoitteli agilityä ja minä ainoana urheana myös vähän tokoa.

 

 

 

Boris aloitti tokoilemalla rennolla meiningillä. Ajatuksena oli tehdä sitä ainaista seuraamisen kontaktitreeniä, mutta kyllä siinä nyt jokin mättää niin rankasti etten tiedä, osaanko ikinä korjata sitä. Perusasento on moitteeton, mutta kun siitä koitetaan johonkin liikkua, tippuu kontakti. Eikä nouse ei.

No, olen opetellut uutta asennetta Boriksen kanssa tekemiseen, joten emme lannistuneet vastoinkäymisistä vaan teimme jotain muuta pientä kuten koppailimme namuja ilmasta. Positiivista oli, että Boris leikki lelulla! Vieraassa hallissa! Pieni erävoitto sekin.

 

 

 

Igor opiskeli omalla vuorollaan perusasentoa, seuraamista ja liikkeestä seisomista. Pennun keskittymiskykyä ei kyllä käy moittiminen, siinä se napottaa valmiina mihin vaan vaikka on ensimmäistä kertaa elämässään hallissa ja ympärillä on muitakin ihmisiä kuin minä. Igorin seuraaminen on aika kivalla mallilla, mutta hontelohan tuollainen jalkaeläin on, eikä sillä aina ole käsitystä siitä, missä sen takapää menee. Kun sen nenä on kiinni minun nyrkissäni, se seuraa suoraan, mutta kun nostan kättä pois, sen takaosa karkaa sivulle.

 

Ettei vaan se rima nyt tippuis.

 

Agility-osuudelle Suvi oli suunnitellut radan, jota urheasti yritettiin Boriksenkin kanssa. Ihan kivasti meni siihen nähden, ettei B varsinaisesti ole koskaan hypännyt vieraita agilityesteitä. Boriksen mielestä parasta on mennä kovaa ja melkoisen suoraan, joten radan hinkkaamisen sijaan teimme Borikselle pari vauhtipätkää aidoista ja putkista.

 

 

Iksukin pääsi testaamaan poikas-aata, putkea sekä "hyppyä", tosin rimaa siinä hyppyesteessä ei ollut. Putkeenmeno piti ensin oivaltaa, ja sitten se olikin varsin hupaisaa. Tosin Igorin mielestä kaikki sellainen, missä juostaan kovaa ja saadaan siitä nannaa, on hupaisaa. Tästä on kuvatodistekin, enkä enää ihmettele, miksi beauceroneja sanotaan bösilöiksi: 

 

Onko siellä, on siellä!! RUAKAA!! Iksu tulee!! Lujaa!!

 

Treenien jälkeen suunnattiin hämärässä vielä hiekkakuoppalenkille meidän kohtalaisen kookkaan lauman kanssa. Boriksen nimipäivän ehdoton huippuhetki: Boris ja kuusi narttua (ja pakollinen pikkuperkele). Melkoinen vilke ja välke kävi metsikössä kun heijastinliiveihin ja vilkkuvaloihin puettu sakki paineli menemään. Kokoonpanoon kuuluivat beussit Igor, Bro ja Sini, bordercollie Otti sekä rhodet Boris, Polkka, Dara ja uusimpana tulokkaana Ninja-poikanen, joka on Igoria muutaman viikon nuorempi. Tällä kertaa Ninjan "isosisko" Piitu-valkkari jäi kotiin, mutta eiköhän me vielä sellainenkin lenkkisakki saada koottua, että yksi vaalee ja nopee mahtuu myös mukaan.

Lenkiltä ei ole kuvia koska oli jo liian pimeää. Kaikki sujui kuitenkin sopuisasti ja vauhdikkaasti, Boris liehitteli Polkkaa ja Igor juoksi edestakaisin niin että välillä sen pannassa roikkuva "järjen valo" sammui kokonaan. Pari kertaa sain käydä nostamassa Igorin niskavilloista pois Ninjan kimpusta, kun Igor isomman oikeudella kävi niittaamassa Ninjan tantereeseen. Väsyminen herättää Igorin sisäisen räyhähengen ja silloin se rupeaa tyhmäksi, jos sitä ei käy ojentamassa.

Kotimatkalla sikaosasto oli varsin vaitelias, mukaan lukien Ninja, joka matkusti vierailevana tähtenä omassa kevythäkissään meidän autossa. Kiva päivä, kiitos asianosaisille seurasta, kahvista ja valokuvista!