Naurava rhodepoika ja henkilöryhmäharjoituksia

Kuvakollaashia viime viikonlopulta, kas näin!

soot äiskä niin hauska et mää kualen nauruun!

 

Viime viikonlopun irtilenkillä tehtiin Borikselle veriletturuutu mukavan pehmeään sänkipeltoon. Sisukkaasti Boris nuuhkutti ruutua läpi ja etsi namusia, vaikka olen melko vakuuttunut, ettei nenänkäyttö ole sen vahvin elementti. Yritän silti vähän aktivoida sen aivosolua myös nenänkäytön merkeissä. Nuuhkutustyöstä on myös video, mutta en osaa tehdä sille mitään muokkaustoimenpiteitä että saisin sen julkikelpoiseksi.

 

Varppina tuolla meni joku

 

koiranhymy

 

Tiistai-iltana oltiin taas koirakoulussa treenaamassa. Tällä kertaa ohjelmassa oli henkilöryhmä tahi hölmöläisrinki, kuinka vaan. Siinä muut koiranomistajat seisovat ilman koiriaan neliö/ympyrämuodostelmassa ja yksi koirakko vuorollaan kiemurtelee kahdeksikkoa ryhmän läpi, pysäyttää koiran istumaan keskelle ryhmää ja jonkun ryhmäläisen jalan viereen. Lopuksi ryhmä myös liikkuu hitaasti vaapottaen ympyrällä, ja koirakko kiemurtelee liikkuvan ryhmän lomassa. Olin ihan vakuuttunut että Boris sekoaa, nolaa mut, poukkoaa jokaista neljää ryhmäläistä vasten eikä tasan tarkkaan suoriudu tehtävästä mitenkään päin.

Yllätyin. Positiivisesti!

Borikselle melkein yhtä ihkua kuin toiset koirat ovat vieraat ihmiset. Rhoden pidättyväisyys ei ainakaan vielä näy siinä tipan tippaa. Bobo tahtoo rakastaa. Ihan ilman vastenhyppyjä emme henkilöryhmästä selvinneet, mutta sain vahvistusta sille, että ollaan tehty jotain oikein hyppimättömyysharjoitusten suhteen. Boris ensinnäkin hyppäsi vasten paljon vähemmän, mutta myös "kevyemmin", ja luopui hyppäämisestä yhden korjauksen jälkeen. Se myös teki hyviä valintoja vain sillä, että panta kiristyi sen haaveillessa jonkun muun kanssa kontaktoimisesta, ja palasi nopeasti takaisin kontaktiin minun kanssani.

Pystyimme kulkemaan henkilöryhmän läpi myös ryhmän liikkuessa. Erinomaista treeniä Borikselle, ja minulle! Tätä lisää.

 

 

Treeneissä teimme myös paikallaoloa (/ luoksetuloa) siten, että kentällä oli kerrallaan vain yksi koirakko. Boriksen keskittyminen oli jo vähän niin ja näin, ja minä olin liian ahne! Vaikka Boris kotioloissa pysyy istuen paikallaan vaikka menisin pitkänkin matkan päähän, niin treeneissä häiriön alla se ei suoriudu samalla lailla. Hölmö minä. Malttia!

 

kerta vielä: perusasento sivusta

 

Kotona on ollut jokseenkin tällaista: 

aurinkolaikkupaikka vallattu sohvalta

 

tere!

Vesisadetokoilua

Eilen käytiin lenkillä ja hiukan reenastelemassa valkkarineito Piitun seurana (linkki Piitun blogiin lisätty linkkilistaan). Tällä kertaa kukaan ei hävinnyt pupun perään ja tuli käveltyä myös melko iso osa lenkistä hihnassa, mikä on Bobolle varsin erinomaista harjoitusta! Olin superyllättynyt siitä, miten fiksusti Boris kulki - toki se välillä veti ja koitti rynnätä Piitun syliin, mutta ennakko-odotuksiin nähden meni varsin hyvin! Vapaana kirmailu oli tietenkin ihan ykköstä, ja Boriksella oli ihan mukavasti korvatkin mukana, kääntyi nimittäin joka kerta kohti kun huusin, vaikka meno oli kova.

Vettä satoi koko lenkin ja treenisession ajan, ja taisin itse varoa vesisadetta ja olosuhteita vähän liikaakin. Borista ei sade tuntunut tällä kertaa haittaavan, mutta tein silti varmuuden vuoksi vain hyvin vähän tokojuttuja, etten saisi aikaan epämiellyttävää muistikuvaa. Pidettiin reilua välimatkaa Piituun, ja alun pällistelyn jälkeen Boris keskittyi kohtalaisesti. Otettiin lähinnä perusasentoa, hiukan kontaktissa liikkumista, uhkarohkeasti myös muutama maahanmeno ja lyhyt paikallaanolo maassa (no problem), eteentuloa ja yksi luoksetulo niin, että jätin Boriksen istumaan (ja päästin irti hihnasta!), kävelin n. 5 metrin päähän ja kutsuin luo.

Hihnanmitalla harjoitellessa Boris tulee eteen istumaan oikein kivasti, tosin mulla on vielä haara-asento ja toinen jalka etuviistossa rajaamassa koiran paikkaa. Nyt pitäisi ruveta yhdistämään eteenistumista myös noihin pidemmän matkan luoksetuloihin. Eilisessä nopeassa luoksetulossa Boris tuli kyllä eteen, mutta se vaatii multa muutamaa innostunutta pakkiaskelta ja namin pitämistä navan kohdalla, eikä istuminen näissä ole mitenkään automaattista.

Lopuksi harjoiteltiin ohittamista Piitun kanssa. Kumma juttu, Boris kulki ohi ilman mitään mutinoita ja seremonioita, mutta heti kun lopetettiin harjoitteleminen ja alettiin tehdä lähtöä kentältä, oli ohi / vierellä kulkeminen taas ihan mahdotonta rimpuilua. Minähän en siis pidä Borista mitenkään käskyn alla kun ohitetaan, enkä vapauta näistä tilanteista mitenkään, mutta jonkun täytyy näköjään silti muuttua mun elekielessä, kun se keskittyminen hajoaa heti kun en tietoisesti sen kanssa tee ohitusta / lähellä liikkumista. Onkohan se sitten juuri siinä, kun ohittaessa keskityin vain koiraan, ja pois lähtiessä myös Piituun ja emäntänsä kanssa jutteluun? Kenties. Mutta ei me siltikään ihan normilenkillä selvitä vieraan koirakon ohituksista tuosta vaan löysällä hihnalla niin kuin eilen harjoitellessa. Jotain minä teen niissä tilanteissa toisin, mutta mitä? (luultavasti jännitän kuin perkele)

 

Koskakohan saisi aikaiseksi ottaa videolle vähän omaa tekemistä? Luulen että siitä olisi hyötyä.

Tänään korpesi

 

Tänään oli oikeastaan ensimmäinen päivä, jolloin ihan rehellisesti otti hetken verran kupoliin se, että on tullut koira hankittua.

Kun menee töihin aamulla aikaisemmin siksi, että ehtisi sieltä ajoissa kotiin jotta puolisko ehtii omista töistään toisiin töihin ja ettei koiralle tulisi kohtuuttoman pitkää yksinoloa, hurjastelee tallille, siivoaa karsinat, hurjastelee takaisin ja heittää naamaansa pikkuisen ruokaa, ja sen sijaan, että istuisi alas, ottaisi pikku torkut alkavaan migreeniinsä ja rupeaisi vasta sitten lukemaan ympäristöekonomian tenttiin, täytyykin kiskoa lenkkikamppeet niskaan, odottaa kenkäeteisessä että vinkuva ja höseltävä koira muistaa jälleen tänään, että ei, ovesta ei vieläkään mennä ennen kuin mieli on rauhallinen, perse maassa ja hihna kaulassa ja emännällä kengät jalassa ja kakkapussit taskussa. Ja lähtee sitten tarpomaan hormonipärinässä kaikki käytöstavat unohtaneen koiran kanssa katuja eteenpäin, koittaa laskea kymmenestä hitaasti alaspäin kun se saa jonkun hajun ja vetää pää maassa nelivedolla kohti lähintä puuta johon ruiskaista kunnon kusimerkki vakuudeksi siitä, että minähän se näitten kulmien kingi olen, olenhan. Ja  sitten tulee täytettä sinne tyhjään kakkapussiin, ja saa sitten sitä kanniskella roskiksen puutteessa koko pirun lenkin ja väistellä samalla muiden alueen koirien sontia jotka huolettomasti lojuvat juuri siinä mihin rakas jeppe tahi fifi on päättänyt sen pökäleen pyöräyttää.

No, loppu hyvin kaikki hyvin, pinna ei palanut vaikka kovasti vihelsi päässä siihen malliin, roskiskin osui kohdalle viimein, koira sai lenkkinsä ja kalvaa nyt loppuenergiaansa naudan sääriluuhun (silmät autuaasti ummessa), ja minä istun tässä. Tenttiin en tosin ole vieläkään lukenut enkä ottanut torkkuja, mutta prioriteetit, prioriteetit!

Eikä se koiranomistaminen enää pöllömmältä tunnukaan. En vaihtaisi tuota pois, jaksan vielä katsella ja pysyä positiivisena, että se vielä muuttuu jonain päivänä aikuiseksi. Ja siinä vaiheessa pitää varmaan alkaa jo katsastaa uutta penikkaa, mulla kun on tupannut olemaan kaikkia otuksia kaksittain...

 

Eilen koirakoulussa meni ihan mukavasti. Tehtiin hiukan "teknistä seuraamista" eli haettiin oikeaoppista katsekontaktia ja palkattiin siitä. Yllätyin positiivisesti: pystyin ensimmäistä kertaa tekemään aika monen askeleen pätkiä omat kädet rentoina sivuilla ja Boris pysyi silti suht oikealla paikalla ja tarjosi kontaktia, eikä ronkkinut ja tuijottanut vain mun käsiä. Tuon koiran kanssa vaan tajuaa kovin selvästi olevansa armottoman hidas - oikea-aikainen palkkaaminen on tosi haastavaa! Mutta hieno homma, ei olla onnistuttu tuossa edes kotipihalla ilman häiriötä, ja nyt se meni tosi mallikkaasti korkeassa häiriössä.

Tehtiin myös paikallaanmakuuta ja Boris parantaa koko ajan. Maahanmeno on sen mielestä hauskaa ja se on varmaan se pääasia alustaherkän koiran kanssa. Viime viikonloppuna kävin korkkaamassa omatoimisen treenikevään läheisen koulun hiekkakentällä, ja siellä pystyin tallustelemaan häiriönä yllättävän rempseästi yllättävän kaukana (n. 10 m), ja Boris pysyi hievahtamatta.

 

Perusasento parin viikon takaisista treeneistä

(vyölaukku! Rakas äitini meinasi korvansa pudottaa kun kysyin siltä, olisiko sillä antaa mulle vyölaukkua. Tosi tyylikäs! Mutta mitäpä sitä ei tekisi käytännöllisyyden eteen)

 

Näin huonotapaiset koirat odottavat vuoroaan kun maa on märkä

Hyppyjä

On pitänyt kirjoittaa blogiin jo jonkin aikaa Boriksen hyppimisestä. Ollaan taiteiltu asian kanssa melko lailla koko Boriksen elinikä, mutta nyt hyppimisongelma on kärjistynyt siihen malliin, että ollaan haettu siihen apua. Boris ei juuri hypi oman väen päälle, mutta vieraita vasten pomppiminen on aika sietämätöntä, kun koiralla on tuota kokoa ja ulottuvuutta ihan kiitettävästi. Ollaan yritetty karsia tapaa huomioimattomuudella ja selän kääntämisellä, mutta vaikka se oman väen ja tutumpien vierailijoiden kanssa onkin ihan tehokasta, niin harvemmin käyvien vierailijoiden ja esim. tapahtumissa tervehtimään tulevien ihmisten kanssa tuntuu siltä, että saisi enemmän kouluttaa niitä ihmisiä kuin koiraa.

Eli kuvio on hyvin selkeä. Boris hyppää koska se saa aikaan reaktion. Joko se on kimeä ääni, ponneton kielto, väistöliike, tassuihin tarttuminen, jotain. Ja reaktio tulee myös minulta, joka koiraa näissä tilanteissa pitelee tai ohjaa. 45 kiloista hyppivää koiraa on aika vaikea jättää vaan huomiotta, joten tilanteeseen piti löytää toinen konsti.

Onneksi meillä on koirakoulussa ihan mahtava ohjaaja Anne Rekola (www.piskipalvelu.fi), joka tekee työtänsä myös ongelmakoirien parissa. Hänen tulkintansa Boriksen käyttäytymiseen oli se, että enemmän kuin hyppimistä hyppimisen takia, on Boriksen käytös kehon käyttöä. Tokokoiralle hyvä ominaisuus, mutta väärin suuntautuneena... Not so good. Viikko sitten siinä tunnin lomassa Boris joutui / pääsi yllättäen demokoiraksi hyppisen kitkemisessä, kun lähiopetustilanteesta tokoesteellä ei meinannut tulla mitään Boriksen hyppiessä ohjaajan päälle. Myöhemmin keskustellessamme Anne myönsi tehneensä virheen alusta alkaen, sillä hän on aina ollut Boriksen mielestä kiva ja maailman paras ihminen, ja sallinut Boriksen hypätä tervehtimään itseään sieltä neljän kuukauden vanhasta saakka. Nyt se kostautuu.

Metodiksi hyppimisen kitkemiseen otettiin pakote pannasta, tai koiran kehon ohjaaminen pois kielletystä, kohti sallittua toimintaa, kuinka asian nyt tahtoo ilmaista. Borikselle siis tehdään varmasti ja päättäväisesti selväksi, mitä sen kuuluu kohtaamistilanteessa kehollaan tehdä - ei poukota ihmistä vasten, vaan pitää kaikki neljä jalkaa maassa. Ja niin on hyvä. Koiraa ei revitä eikä riuhdota, vaan päättäväisellä, vahvalla otteella estetään sen hyppääminen painamalla pannasta alaspäin kun se koittaa hypätä. Alkuun täytyy olla tarkkana kehumisen kanssa: korkealla äänellä kehuminen kiihdyttää Borista, joten luultavasti tulen palkkaamaan sitä oikeasta toiminnasta vain ruualla, ja myöhemmin rauhallisella, matalalla kehuäänellä.

Boris vaati aika monta toistoa silloin koirakoulussa, kun Anne ensimmäistä kertaa liikkui sen kanssa kentällä. Hyppiminen on iskostunut sen päähän tosi vahvaksi toimintamalliksi, ja se kai kertoo minun kädettömyydestäni kouluttaa sitä pois. Olen ehkä liikaakin halunnut kouluttaa positiivisen vahvistamisen kautta, oikeasta toiminnasta palkkaamalla, ja nyt joudun myöntämään, että tälle koiralle tarvitsen myös jotain muuta näihin tilanteisiin. Vaikeinta tämän opettelussa tulee olemaan ihmisten opettaminen ja opastaminen: meille tulevan vierailijan kun pitäisi toimia juuri niin kuin minä sanon, eli ei mitenkään, olla täysin passiivinen sillä välin, kun minä koulutan koiraa. Säikymmälle ihmiselle se on varmasti haastavaa, kun Boriksella kuitenkin on kokoa ja voimaa - on vaistomaista reagoida edes väistämällä, kun suuri koira hyppää kohti.

Mutta pakote toimi. Anne on erittäin pätevä kouluttaja, osaa toimia juuri silloin kun kuuluu ja juuri oikealla volyymilla, ja kas kummaa kun Boriksen kävyssä alkoi jokin palikka liikahdella. Hyppiminen loppui. Innokkuus ei hävinnyt, eikä se ole tarkoituskaan, mutta jalat alkoivat pysyä maassa. Koiraa pystyi jopa vähän haastamaan kimittämällä sille kehua innostavalla äänellä, ja vaikka suuri riemu valtasi mielen, niin silti jalat pysyivät maassa. Ja nannaa satoi.

Emme siis missään nimessä halua koiran alkavan luulla vieraiden ihmisten olevan pahoja. En saa valmistella koiraa vieraiden tuloon mitenkään, en saa äristä ja murista ja pitää koiraa väkisin taka-alalla. Minä vain eleettömästi ohjaan koiran kehoa kohti oikeaa toimintaa ja palkkaan siitä. Kuulostaa aika yksinkertaiselta. Käytännössä... tuskin on. Mutta jotain on yritettävä. En halua lähteä sille linjalle, että suljen koiran johonkin kun vieraita tulee, mielestäni se ei ratkaise ongelmaa. Haluan koiran, joka voi kyllä tervehtiä vieraita ja olla mukana touhuissa, mutta ilman sitä koko kehon loikkaamista. En pidä myöskään meille luontevana sitä, että komentaisin koiran johonkin tiettyyn paikkaan istumaan kun vieraita tulee, enkä usko että Boriksen tapauksessa ongelma ratkeaisikaan sillä. Vapautuskäskyn jälkeen olen melko varma, että Boris tervehtisi vieraat oikein perinpohjin! Ja taas sitä saisi olla kieltämässä ja komentamassa johonkin.

Ihan alkuun olemme alkaneet jättää Borikselle satunnaisesti pantaa kaulaan kun tulemme sisään, tai olemme välillä vain pukeneet pannan sille ilman että mitään sen kummempaa tapahtuu. Minä kun tarvitsen koiralle pannan kaulaan niissä tilanteissa, joissa vieraita kohtaamme, eikä Boriksella normaalisti ole mitään päällä kun ollaan sisällä. Pannanlaitto ei siis saa yhdistyä siihen, että jotain tapahtuu joku tulee, koulutustilanne lähestyy. Muutaman kerran olen päässyt kokeilemaan pakotteen käyttöä, kun Boris on hypännyt puoliskoa päin. Näissä tilanteissa se ei yritä kun sen yhden kerran, ja kun pääsen sen estämään, se lopettaa heti. Edistystä tuntui tapahtuneen myös ohjaaja-Annen kohdalla - viikko ensimmäisen opetustuokion jälkeen Boris kohtasi Annen riemukkaasti, mutta suurimman osan ajasta jalat maassa.

Luulen, että Boris on nopea oppimaan myös tässä asiassa eikä toistoja vaadita ihan mahdottomia määriä, ennen kuin yleistämistä alkaa tapahtua. Tavoite siis on, että Boris oppii yleistämään käyttäytymismallin koskemaan kaikkia tapaamiaan ihmisiä, ei vain niitä, joiden kohdalla olen sitä erikseen kouluttanut.

 

Tämän avautumisen jälkeen kukaan ei varmaan halua tulla meille käymään. Mutta nyt jos koskaan me niitä kyläilijöitä tarvittaisiin.

 

tyttöi, pupui ja kissoi!

Boris sai eilen illalla uuden ystävän.

Valkoinen paimenkoira Piitu omistajineen asuu ihan näillä samoilla kulmilla kuin mekin, mutta jostain syystä ei vain olla törmätty. Kävi ilmi, että Piitun emäntä on rhodefani ja vakoillut meitä blogin kautta jo jonkin aikaa, ja otti ryökäle yhteyttä vasta nyt! Sovimme treffit ja kas näin, nyt Boriksella on tyttöystävä, joka juoksee ainakin yhtä kovaa kuin Boris ja tuntuu puhuvan samaa kieltä. Hirmuisen kivaa!

Toivottavasti myös meistä omistajista olisi apua toisillemme treenaamisen suhteen. Yksinään on melko avuton tahkoessaan tokojuttuja: tarttis aina olla ylimääräinen silmäpari kertomassa, missä mennään vikaan ja mitä koira puuhaa, kun selkänsä kääntää. Lisäksi tarvitsisimme harjoitusta matalassa häiriössä, ohitustreenejä ja tietty ihan vaan sen paineen, että johonkin aikaan pitää olla jossain harjoittelemassa, niin tulee sitten varmasti mentyä ja tehtyä.

Eilinen tutustumislenkki meni muilta osin hyvin, paitsi että Piitu pääsi jänön kintereille. Minä, täysi ummikko mitä jäljestämiseen tulee, sain todella havainnollistavan esityksen siitä, mitä tarkoittaa kun koira ajaa jälkeä. Komeasti meni, ja kovaa - harmi vaan, että "kävi Borikset", eli korvat meni kiinni ja vauhtia oli sata, ja ei aikaakaan kun koko valkoinen salama oli kadonnut näköpiiristä. Mutta ei tainnut olla pupuonnea matkassa Piitullakaan, sillä hetken kuluttua neiti palasi takaisin, kovin kuumissaan ja janoissaan, ilman pupupaistia, silti hyvin tyytyväisenä itseensä. Voin vain ihmetellä, miksei Boris lähtenyt perään - se ei tainnut ihan juuri sillä silmänräpäyksellä katsoa Piitua päin kun Piitu pääsi jäljelle, ja vaikka Boris on tiettävästi jokusen metrin metsässä ajanut hirven ja peuran jälkiä, sille taitaa kuitenkin olla suurempi kiihoke näköhavainto pakenevasta saaliista kuin pelkkä hajujälki.

 

Tänä aamuna tämä näköhavaintoteoria tuli testattua, kun palailtiin aamulenkiltä. Boris rempaisi ihan ykskaks yllättäen täyden höyryn päälle ja minä menin perässä useamman metrin, ennen kuin kerkesin saada äänijänteeni vireäksi ja ärähdettyä koiran pysähdyksiin. Täysin maastonvärinen kissahan se siinä oli kökkinyt polulla.

Irtokissoihin menee näillä kulmilla hermo ihan justiinsa. Nyt on taas se aika vuodesta kun ne alkavat käydä paskalla mun marjapuskissa ja kukkapenkissä, ja ne ovat sitten röyhkeitä! Vaikka kuinka koitan ajaa niitä pihasta pois, niin ne menevät juuri vain sen verran kun on ihan pakko, ja jäävät sitten tölvistelemään niille sijoilleen. Koiraa ne eivät väistä, eivät autoa, eivät mitään.

Älkää ymmärtäkö väärin, minä pidän kissoista (pakkohan mun on kun niitä on itselläkin kaksi), mutta kissa ei kuulu kaupunkialueella luontoon ja piste. Musta on ihan turha pillittää, jos se rakas murunen jää auton alle tai joku ilkeä ihminen (minä) loukuttaa sen ja vie löytöeläinkotiin josta se pitää rahalla lunastaa. Jos ei sen vertaa kissastansa välitä, että takaisi sille turvallisen elinympäristön, niin multa ei heru sympatiaa. Panta kissan kaulassa ei tee mun kantaani muutosta.

 

Rusakko! ja putkihullu penikka

Olimme lauantaina kokeilemassa agilityä rhodeyhdistyksen järjestämässä tapahtumassa Lempäälässä. Kokemattomia pentukoiria oli meidät mukaan lukien kolme, ja tämän sakin kanssa kokeilimme kukin vuorollamme pikkuisia hyppyjä, rengasta, putkea ja keppejä. Toisella puolella kenttää harjoittelivat vähän kokeneemmat rhodet, ja tästä syystä pidimme pennut hihnassa melkein koko ajan.

Boris oli aika super. Ehkä odotukseni olivat matalat, mutta yllätyin iloisesti penikan rohkeudesta ja innokkuudesta kokeilla. Yllättäen namuja paremmin motivaattorina toimi oravapatukkalelu, josta Boris todella syttyi (vähän liikaakin). Putkeen mentiin epäröimättä ja ohjaajan tuomio oli: Tuosta tulee putkihullu koira. Myös muut esteet hoidettiin kunnialla, ja taisi meikäläistä hiukan agilitykärpänen puraista! Katsotaan, tulisiko tästä meille mukava yhteinen humpuuttelulaji, jos tuohon tokoon koitettaisiin suhtautua vähän suuremmalla vakavuudella.

 

Kuvia ja videopätkiä on, mutta ne ovat tiukasti kameran syövereissä. Kas kun on edelleen hankkimatta uusi johto sen tilalle, jonka Boris söi. Kuvapäivitystä luvassa myöhemmin.

EDIT.

Tässä pari kuvatusta: 

 

 

 

Sunnuntaina oli tarkoitus kiertää vain pitkä, leppoisa aamulenkki irti pellolla. Toisin kävi. Onneton rusakko lähti liikkeelle miljoonaa vapaana olleen Boriksen nenän edestä, ja sinnehän se koira lähti. Ei auttanut karjumiset eikä hyppimiset, Boris näki vain rusakon ja otti vähän omatoimista viehetreeniä. Hetken jo pelkäsin koiran saavan pupun kiinni, niin lähellä se kävi, mutta pupun henki säästyi kuitenkin. Boris juoksi usean sata metriä jänön kintereillä ja luikahti sen perässä aidanraosta ison ostoskeskuksen parkkipaikan rakennustyömaalle, jossa ilmeisesti hukkasi näköyhteyden. Siellä korvat sitten aukesivat ja koira lähti tulemaan takaisin.

Kyllä meni polvet veteläksi kun koira katosi näköpiiristä! Luojalle kiitos oltiin aika kaukana autoteistä ja pupu juoksi siihen suuntaan mihin juoksi. Tulipahan todistettua, että riistaviettiä on, ja ettei parane enää laskea irti ihan missä tahansa. Ajojahti veti Boriksen niin kierroksille, ettei se takaisin tultuaan huolinut edes jauhelihaa palkaksi luoksetulosta. Loppulenkiksi otettiinkin poju hihnaan...

Glamouria!

 

Nyt vihdoin sain kuvia meitä jo pari viikkoa ilahduttaneista äärimmäisen komeista asusteista, eli Designdog:n (www.designdog.fi/) pannasta (& hihnasta, ei näy kuvissa kylläkään) ja takeista. Kaikki vermeet on mittatilauksena juuri meille tehtyjä ja voi vihna että osaavat olla hienoja, käytössä toimivia ja laadukkaita! Voin suositella erittäin lämpimästi, kaiken lisäksi palvelu oli ihan super. Ja ei, tämä ei ole maksettu mainos vaan ihan ehta oma mielipiteeni.

 

 

Panta on vinttarimallinen, leveä puolikuristava vuorattu nahkapanta, mustaa parkkinahkaa ja harmaata vuorinahkaa. Harmaat koristeompeleet, harmaat kristallit ja kartioniittejä. Tämän kanssa käytössä samaa harmaata vuorinahkaa oleva pehmonahkapanta (sisällä nylon). Hihna on kädessä kevyt, pehmeä, notkea ja niin pitävä, että normi nahkahihna tuntuu tämän jälkeen yhtä liukkaalta kuin olisi rasvalla sivelty. Aivan ihania!

 

 

Musta taitaa tulla vielä pahemman luokan materialisti tässä(kin) asiassa. Mutku nää on niin hienoja!

 

 

Lisäksi Borikselle hankittiin kaksi takkia, toinen kaksinkertainen fleecetakki ja toinen ohut kevät/kesä/syksy-sadetakki.

 

 

Fleece

 

Sadetakki

 

Kuvaushetkellä kummassakaan takissa ei ollut jalkalenkit paikallaan, siksi helmat näyttää vähän hassuilta. Takeissa on sovitusti vähän kasvuvaraa.

Nyt alkavat kelit pikkuhiljaa olla sellaiset, että pahin takittaminen ja pukeminen loppuu. Olen pukenut Borista ahkerasti koko talven, se on joko luonnostaan kylmänherkkä tai olen tehnyt siitä sellaisen, mutta samapa tuo, en tahdo koirani palelevan. Ja voi kyllä, mieltäni lämmittää suuresti se, että melko lailla samaan hintaan saan yksilöllisen, toiveita vastaavan ja taatusti istuvan takin kuin kaupan tusinatavaratakin, joka ei hyvässä lykyssä istu niin kuin pitäisi. Harmi vaan, että itse kuljen lenkit aina rönttövaatteissa, taitaa tuo koiran glamour vähän kärsiä maalaisen näköisestä narunjatkeesta!

 

Nakuna sivusta

 

Otettiin pihalla vähän perusasentoa ja seuraamista, mutta kamerasta loppui akku kriittisellä hetkellä. Pari kuvaa kuitenkin saatiin.

 

Mitä tässä tapahtuu?! Ei näin.

 

Vähän sinnepäin

(paitsi että koiralla tassu mun jalan päällä ja miksi voi miksi mä en osaa seistä molemmat kädet pitkin kylkiä vaan näpelöin aina namua toisessa kädessä)

 

Tässä koiran asento oikein mutta ohjaajan käsi edelleen krampissa. Enkä mä ollut yhtään tuimana vaikka ilme niin kertookin.

 

Odotan suurella riemulla kevään treenaamisia! Kun lumet lähtee ja paikat kuivuu niin voidaan harjoitella täysipainoisemmin myös muualla kuin koirakoulun kentällä. Täytyy myös aktivoida puoliskoa kuvaamaan treenejä, on kiva nähdä "ulkopuolelta" miltä meidän touhu näyttää. Ehkä siitä voisi oppia jotain, ja mahdolliset kehitysaskeleet jäisivät talteen myöhempää fiilistelyä varten.

Kakkakarnevaalit ja uusia ääniä

Tavattiin tänään monen kuukauden talvitauon jälkeen hurjaan mittaan venähtänyt Boriksen veli Bongo. Tai ei kai se sen suurempi ollut kuin Boriskaan, paino samoissa kilomäärissä (n. 45 kg), mutta rakenteeltaan pojat ovat kyllä kovin erilaisia! Boris on solakka, aika kapoinen kuikelo ja Bongo taas paljon massiivisempi ja leveämpi. Pääkin sillä oli kuin aikuisella koiralla.

Bongo (outo asento mutta ainut kuva jossa näkyi naama!)

 

Hiukan jännitti, että kuinka meidän käy, kun pojat ovat nyt karvan vaille 11 kuukautta ja tapaamisessa on ollut pitkä tauko. Onneksi maailmaan mahtuu ääntä, sitä nimittäin irtosi! Lähinnä räyhä oli sellaista nuorten uroksien isottelupörinää, mutta meinasin vallan mennä pyllylleni kun kuulin, miten muheva ääni mun pikku-Bobostakin lähti. Siis murinaa ja haukkua! En ole koskaan kuullut tuon pitävän mitään sellaista ääntä. Kai se nyt selvääkin on, että jossain vaiheessa se löytää äänijänteensä, mutta yllätyin silti. Tähän asti Boris on ollut vain ja ainoastaan leikkisä ja pentumainen myös uroskoirien kanssa, mutta ilmeisesti veli oli nyt niin otollinen uhkaaja, että sitä piti koittaa pistää matalaksi. Vedettiin pieni lenkki pojat vapaina, ja välipörinöistä huolimatta meni ihan mukavasti. Sen jälkeen treenattiin hihnassa kulkemista pienellä yhteislenkillä, ja Boris meni tosi hienosti, ihan yllätyin. Vetäminen loppui heti kun mentiin edellä, ja aika kivasti pystyttiin kävelemään myös rinnakkain tien eri puolilla.

 

Tämä oli välimatka jolla vielä pysyi huomio omistajassa eikä veljessä

 

Pääsiäinen sujunee meillä paskankorjuun merkeissä kunhan tulisi vielä toinenkin sateeton päivä. Omalla pihalla nimittäin on paskaa, eikä niin vähänkään. Eipä olla paljon hypitty kinoksissa korjaamassa kakkaroita, ja nyt sitä sitten piisaa. Eilen keräsin lapiolla muovipussillisen (siis ihan oikean kaupan ison muovipussillisen) enkä tuntunut vielä pääsevän edes vauhtiin. Boris on vasta nyt "oppinut" kakkimaan lenkin varrelle, josta sitten ollaan kakat kerätty ja viety roskiin, mutta aiemmin se on melkein joka lenkin pantannut kakkaa omaan pihaan saakka, ja viilettänyt sitten vauhdilla poluilleen vääntämään.

 

Jos jotakuta kiinnostaa, niin kaukosäädinpulma saatiin ratkaistua ja telkku toimii taas. Kuvia meiltä on tipahtanut blogiin aika harvakseltaan, kun ollaan sattuneesta syystä taas lainakameran varassa, mutta tässä vielä muutama tämänpäiväinen:

 

Boriksen katkaraputeatteri: onks pakko mennä pissalle jos on märkää eikä tahdo?

 

Loppuun kirahvikevennys: 

Jalo ja uljas eläin