Mikä mahtaa olla vialla, kun ykskaks eilen tuli tunne, että Ruma Lapsi pitäisi ilmoittaa näyttelyyn? Selasin sitten näyttelykalenteria läpi ja skannasin alkukesän ulkonäyttelyitä, joihin ei olisi tolkuttoman pitkä matka. Salossa olisi kesäkuun alussa varsin varteenotettava näyttely. Tätä ihmeellistä tuntemustani ei poistanut edes tieto, että halvempi ilmoittautumisaika ko. näyttelyyn on jo umpeutunut.
Päätin antaa itselleni mahdollisuuden parantua, ja nukuin yön yli. Ei auta. Edelleen on olo että tarttisko, ehkä pitäisi, mitäköhän jos ilmoittaisi. Voi voi.
Ehkä se on tämä kevät, talven jälkeen tekee mieli aktivoitua taas jollain tavalla. Muutama aurinkoinen päivä vielä niin Iksu saa korkata jälkikauden, ja mitä jos opettaisi Boriksenkin jäljestämään. Viime viikolla hämmästyin itsekin omaa reippauttani, kun menin yhtenä iltana molempien koirien kanssa kentälle treenaamaan. Igor teki seuraamista ja se olikin tosi vaikeaa, kun yritin häivyttää käsiapua pois. Mutta pentu on innokas eikä lannistu vaikka hinkataankin jotain juttua pidempään. Boriksen vuorollakin Igor koitti väkivalloin tunkeutua aidan läpi mukaan... Boris oli myös tosi intopiukeena ja seurasi häntä heiluen. Katsekontakti sillä tippuu edelleen, mutta nyt se oli muuten reipas ja hyvällä mielellä, joten nautin vain siitä kun diesel oli saatu käyntiin.
Tuli olo, että treeniminen on sittenkin ihan kivaa. Illat ovat valoisia eikä enää palella niin mahdottomasti koko ajan. Ehkä me täältä taas reipastutaan ja ruvetaan harrastamaan. Mutta pitäisiköhän nyt sinne näyttelyyn? Ihan järjen köyhyyttähän se koko toiminta on, mutta jos silti?
