Iltaleiri

 

Iltaa kohden viileni ja taivas meni pilveen. Oltiin leireilemässä kotipihalla.

 

 

puikkonokka

 

Tänään kaikki on mennyt hyvin. Tulee ajatus, että ehkä tästä selvitään, jotenkin.

 

 

Melko kallista

Kudosnestettähän se mollukka oli, pelkkä ruhje

Ei kannata tehdä mitään ettei sinne mene bakteereja.

Maksoin 30 sek kestäneestä kopeloinnista 50 e

Melko kallista, sanon ma.

 

Mutta mielenrauhalle ei ehkä voi laittaa hintaa.

 

Tänään on kohkattu ja sohlattu ja pesty kusipyykkiä, mutta omistajalla on silti ihan ok-fiilis. Jätin Boriksen päivällä puoleksi tunniksi häkkiin kun menin kauppaan, ja kun tulin takaisin, oli sillä pololla tullut pissat alle. Lounge meni pesuun, taas. Sen siitä saa kun ei pissaa aamulla lainkaan vaan merkkaa vain ruokalusikallisen verran, yhdeltä päivällä alkaa olla jo pissis.

Vein nolon ja läähättävän koiran pihalle, se lorotti rakon tyhjäksi ja kohkasi sisään. Portaissa kävi vahinko - vaikka pidin kiinni ja koitin auttaa etupäätä, Boris hypähti viimeisen rappusen ja tömäytti kipeän jalan ensimmäisenä maahan. Tuskin siinä mitään pahempaa vauriota tuli, mutta tärähdys kuitenkin, ja nyt B on kulkenut jalan kanssa varovaisemmin ja enemmän keventäen. En suostu syyttämään itseäni koiran jokaisesta virheliikkeestä, en ole yli-ihminen. Jos se kaahaa portaissa käskystä huolimatta niin minä en aina yksinkertaisesti pysty estämään.

Kun sitten meikkasin vessassa eläinlääkäriin lähtöä varten ja käänsin koiralle sekunniksi selän, se ehti kiivetä sohvalle. En tiedä, miten se sen teki, mutta kun kurkkasin seuraavan kerran, koira makasin tyytyväisellä pikku kerällä sohvalla ja heilutti mulle hännänpäätä kun kysyin, mitä se siellä teki.

Sohvasta koituu vielä ongelmia, sano mun sanoneen. Tällä kertaa sentään sain nostettua koiran pois ilman vahinkoa, mutta auta armias jos se poukkoaa sinne ja pois omin luvin. Sitten kyllä sattuu jalkaan pahemmin kuin pikkutäräys.

Paskanpanttausta

Omistajan kuuppa alkaa nyt prakata.

Stressi purkautuu hermostumiskohtauksina ja itkeskelynä ja hirmuisena väsymyksenä. Tuntuu että kyttään koiraa koko ajan, sen jokaista inahdusta ja sitäkin jos se on hiljaa. Jos se menee pois näkyvistä, pitää kohta käydä katsomassa, hengittääkö se vielä. Oman kodin seinät tuntuvat kaatuvan päälle, kun en ole käynyt missään sitten viikonlopun, jonka käymiset eivät todellakaan olleet niitä mieluisimpia.

Äiti käski lähteä ulos kävelemään ja syömään jäätelöä. Tiristelin puhelimeen, että en mä voi kun ei mulla ole koiraa jonka kanssa kävellä. No joo, koirani on kuitenkin hengissä, ei pitäisi porata. Menin ja tuli vähän parempi mieli.

Huomenna mennään kuitenkin taas eläinlääkäriin. Boriksen kaulaheltan turvotus on lisääntynyt ja kaulassa näkyy n. nyrkinkokoinen pahkula. Konsultoin HauMauhun ja varasin samalla ajan tikkienpoistoon ja jälkitarkastukseen. Sieltä tuli ohje, että jos kaulaturvotus epäilyttää, kannattaa käydä jossain näyttämässä. Helsinkiin asti ei sen takia tarvitse lähteä. Koska olen hysteerinen enkä aio riskeerata tässä vaiheessa yhtään, menen tutkituttamaan. Kyse voi olla vain kudosnesteestä, yliherkkyydestä jollekin lääkkeelle tai itikanpistoksesta, mutta asia vaivaa mua ja haluan sille selvyyden. Lisäksi jalan tukisidettä täytyy vähän entrata, lastanpää pilkottaa alhaalta ja raapii koko ajan maahan. Yllättävän monta sukkaparia yksi koira voi muutamassa päivässä kuluttaa puhki, vaikka olevinaan se ei yhtään liikukaan.

Kakanpanttaus on myös ollut ongelmana. Sisällä koira vinkuu ulos ja ulkona sisään. Omaan pihaan ei kertakaikkiaan voi paskoa. Nyt kylläkin Johannes tuli koiran kanssa ulkoa ja kakkaa oli tullut, erävoitto! Kovaa se oli ollut. Ainakin leikkauspäivänä saadut opiaatit aiheuttavat ummetusta, en tiedä voiko tämä vielä olla sitä.

 

Vaikka koiran vointi on edelleen hyvä, omistajasta tuntuu tänään aika matalalta. Vaikea katsoa koiraa, joka ei ymmärrä, miksei mennä lenkille tai leikitä leluilla. Millä pirulla sitä jaksaa tulevat viikot?

Vauriot

Murtuma edestä

 

Ja sivulta

 

Kuvat leikkauksen jälkeen: 

Edestä

 

Sivulta

 

Eli rautaa on. Leikannut ell. Heikki Putro sanoi, ettei tukilevyä välttämättä näin isolla koiralla tarvitse poistaa lainkaan, mutta aina noihin liittyy riski, että ajan mittaan ne alkavat haurastuttaa luuta. Suositus oli, että jalkaa kuvattaisiin alkuun puolivuosittain, jotta nähdään, tapahtuuko ei-toivottuja muutoksia.

 

Muut vauriot Boriksella olivatkin hyvin vähäiset.

Tässä tikattu haava vasemmasta etusesta

 

Takalonkassa on pintanaarmu

 

Leikatun jalan kainaloon on kerääntynyt vähän nestettä ja mustelmaa. Tänään huomasin, että oikealta puolelta myös Boriksen "heltta" turvottaa ja roikkuu: 

 

Tarkkailen sen kehittymistä huomiseen ja jos pahenee, soitan HauMauhun.

Boris on ollut uskomattoman reipas. Toki se nukkuu paljon, mutta hereillä ollessaan koittaa touhuta ja puuhata. Lenkille olis kova tarve, ja sohvalle! Liikkuminen on todella hyvää, varpaat taipuvat myös paketoidusta jalasta ja Boris varaa hiukan sille. Ruokahalu kunnossa, vettä juo, tarpeet tehdään, häntä heiluu, lempijäniäkin kanniskellaan suussa. Pelkään takapakkeja niin etten uskalla iloita hyvistä merkeistä.

 

Luunsyöminen sujuu vampusta huolimatta

 

Päivällä meinasi tulla huutoitku kun yhtäkkiä jysähti, kuinka huonosti olisi voinut käydä. Boris tunki syliin ja huitoi paketoidulla jalallaan ja nuoli kaikki naaman ulokkeet. Ei siinä sitten voinutkaan itkeä kun piti vähän nauraa.

Taptap

Boris heiluttaa häntää. Taptaptap lattiaa vasten. Itkua saa niellä koko ajan (minähän yritän olla normaali) kun toinen on niin reipas. 

Päivä on mennyt rauhallisesti ja hyvin. Kävin kaupassa hakemassa lasten kurarukkasia tassun suojaksi, liukuestesukkia alekorista ja apteekista sidetarpeita ja maitohappobakteeria. Apteekintäti oli huolissaan kun pyysin sideharsoa suojaamaan koiran tikattua haavaa - sitten sanoin, että se haavajalka on meidän pienin murhe kun toinen jalka on kokonaan poikki...

Oudon normaalilta sitä voikin kuulostaa sanoessaan noita sanoja vieraalle ihmiselle. Ihan kuin olisin jo sisäistänyt tämän asian. Koirani on jäänyt auton alle. En kyllä ole.

Boris pääasiassa nukkuu. Käytiin vähän aikaa makaamassa pihalla viltin päällä kun Johannes leikkasi ruohon (pakko leikata kun B ei tahdo kulkea pihan perälle jos ruoho on pitkää ja kosteaa... hienohelma.), ja se tuntui tekevän hyvää koiran psyykelle. Katseltiin lintuja ja kuunneltiin naapuruston ääniä. Kyykkypissaaminen alkaa sujua, ja rakko lorotetaan kerralla tyhjäksi. Kehutaan Borista kovasti kun se pissaa, ja Boris koittaa parhaansa mukaan olla kuin ei huomaisi meitä. Sitä silminnähden hävettää.

Mietin omituisia ajatuksia: mun pitää varmaan ruveta käymään yksin lenkillä kun nyt kuuteen viikkoon ei ole lenkkikaveria. Ja: mun pitää ajaa töihin jotain toista kautta kuin sitä tietä, jolla Boris jäi alle. Onneksi voin tehdä suuren osan töistä kotoa käsin. Ja että mitäköhän lähiseutujen asukkaat ajattelevat, kun meitä ei näykään missään lenkillä. Pitääkö naapureille ilmoittaa (yksi kyllä kävi jo utelemassa).

 

Olen kummasti taas järjestänyt asioita: siirtänyt rahaa Helsingissä asuvalle veljelleni, joka menee huomenna HauMauhun maksamaan meille jääneen laskunosuuden. Tapiolan suorakorvauspalvelu on käytössä vain arkisin. Lasku siis jäi lauantain jälkeen vielä avoimeksi, jotta arkipäivänä asiakas saa sitten maksaa vain oman osuutensa. Tämäkin hienoa palvelua eläinlääkäriasemalta.

Olen eilen lähettänyt kiitosviestin pariskunnalle, joka otti meidät kyytiinsä siitä tieltä onnettomuuden jälkeen. Heidän numeronsa sain pe-iltana päivystäneen eläinlääkärin kännykästä. Lisäksi haluaisin jollain tavalla vielä kiittää Boriksen leikannutta Heikki Putroa, mutta ehkä teen sen sitten kun koko hässäkkä on ohi. Reilun viikon päästä menen kuitenkin uudelleen HauMauhun tikkien ja lastan poistoon ja jälkitarkastukseen, ja sitten kuuden viikon päästä kontrolliröntgeniin.

On vaikea ajatella tästä eteenpäin juuri mitään. Huomenna pitää taas aloittaa työt. Kaupassa täytyy ruveta käymään ja ruokaakin laittamaan. Kummallisesti oma keho vain toimii. Lähinnä toivon, että saisin nukkua yöt ilman painajaiskuvia. Itsesyytöksiä voi vielä jotenkin hillitä näin hereilläollessa, kun järjellä tiedostan, että en olisi voinut tehdä tilanteessa mitään toisin. Paitsi olla laskematta irti.

Kakkailoja ja pissapyykkiä

Sunnuntai-aamu.

Puolison kanssa mietitään, mitä tekevät sunnuntai-aamuisin ihmiset, joiden koiran jalka on poikki. Ehkä kuitenkin sitten keittävät kahvia, avaavat television, puhuvat, etsivät netistä vertaistukitarinoita. Kantavat koiraa pihalle ja takaisin. Yrittävät olla normaaleja.

Normaaliuteen pyrkivät meillä kissatkin, eriskummallisella raivolla, sen huomasin jo eilen, vai oliko se perjantaina, en jaksa muistaa. Ne saavat korostuneita leikkihepuleita, viilettävät ihan Boriksen kylkiä pitkin ohi, ovat kovaäänisempiä ja näkyvämpiä kuin ikinä.

Yö meni odotuksiin nähden hyvin. Iltaruoka ei maistunut, koska olin murskannut antibiootin sinne sekaan. Tungin muhjuisia pillerinpaloja koiran kurkkuun ja otin ruokakupin pois edestä. Iltamyöhällä saavutettiin yksin virstanpylväs: Boris kävi pissalla. Ujellus oli kova ja henkinen häpeä vielä kovempi, kuin kömpelö koira koitti könkätä puunjuurelle niin että saisi nostettua koipea. Tyttöpissaaminen ei tullut kuuloonkaan.

Yöksi laitoimme Boriksen varmuuden vuoksi häkkiin, ettei se ramppaisi edestakaisin, ja sinne se rauhoittui nukkumaan. Johannes nukkui sohvalla häkin vieressä ja minä makuuhuoneessa. Yöllä heräsin kerran nuolemisääneen - olen niin rutinoitunut vahtaamaan Boriksen tassujen nuolemista, että heräisin varmaan koomastakin siihen ääneen. En tiedä, nuoliko koira vasemman etusen tikkejä vai kanyylinpaikkaa, mutta laitoin jalkaan kuitenkin sukan suojaamaan tikattua haavaa. Toisen kerran heräsin, kun hirvittävän kova ukkonen tuli ihan päälle. Salamat löivät ihan tauotta ja vettä tuli kaatamalla, mutta koira pysyi koko ajan rauhallisena ja hiljaa. Hyvä niin.

Yömaja

 

Aamulla heräsimme puoli kahdeksalta antamaan koiralle lääkkeet (nyt suoraan kurkkuun), ruokaa ja vettä sekä viemään pihalle. Ja miten iloiseksi ihminen voikaan tulla koiranpaskasta! Boris teki asiansa: nyt tyttökyykkypissalla, kun pissaa tuli varmaan useampi litra, ja pienen kakan. Melkein itkin. Ruokaakin se söi, ja joi kunnolla. Voitonmerkkejä kaikki.

Olen yllättynyt siitä, miten hyvin Boris liikkuu jalkapaketistaan huolimatta. Kömpelöhän se on, mutta könkkää kolmella jalalla sisukkaasti ja kovaa. Menoa on pakko koittaa vähän hillitä. Ulosmeno on vaikein osuus, sillä meillä on ulkoeteisessä pari porrasaskelmaa ja sitten vielä ulkorappuset. Pikkuhiljaa täytyy opettaa koira siihen, että sen etupäätä kannatellaan ja takajalat saavat kävellä itse portaissa, muuten sitä ei saa yksin ulos.

 

 

Boris vinkuu vielä aika paljon, mutta tulkitsen sen ennemmin sellaiseksi oudon olon ilmaisemiseksi kuin kivun huutamiseksi. Nytkin B on ruvennut nukkumaan lattialla, ja on siinä ihan rauhassa vaikka me kävellään edestakaisin ja yritetään elellä normaalisti.

Pyykinpesukone jauhaa tauotta, meillä on niin paljon pissaisia huopia, täkkejä, pyyhkeitä ja lakanoita kuin vain voi olla. Mutta luulen, että allelaskeminen loppuu nyt kun ulkona on jo saatu onnistuneita pissasuorituksia.

 

Dokumentoinnin tarve on suuri, joten luulen että päivitän blogia aika ahkerasti tämän asian tiimoilta. Vaikka nyt onkin saanut yhden yön unta, oma pää tuntuu vielä niin haperolta, että ellen nyt kirjoita asioita ylös, en enää parin päivän päästä muista niitä.

 

 

Kiitos kaikille myötäelämisestä, kannustavista sanoista ja viesteistä, olemme saaneet niitä paljon niin virtuaalisesti kuin oikeassakin elämässä. Se merkitsee tällaisessa tilanteessa paljon.

 

Kun matto vedetään alta

 

Boris jäi eilen illalla auton alle.

 

Se lähti lenkillä jäniksen perään, juoksi jo kerran tien yli, hukkasi jäniksen ja lähti tulemaan takaisin. Ja auto törmäsi siihen.

En voi lakata jossittelemasta: jos oltaisiin juostu kovempaa sen perään, jos ei oltaisi lähdetty sinne suuntaan lenkille lainkaan, jos en olisi laskenut irti, jos se olisikin saanut sen jäniksen kiinni ja jäänyt nylkemään sitä, jos se jänis olisikin kääntynyt toiseen suuntaan.

Se kuva ei haalene varmaan koskaan mielestä: koira kääntyy takaisin, poukkoilee korkeita loikkia pellolla tien toisella puolella, näkee meidät juoksemassa kohti. Ja tulee. Ja se ääni kun auto osuu siihen.

Sen jälkeen kaikki onkin ollut vuorokauden yhtä kaaosta. Boriksen oikea etujalka roikkui ranteen yläpuolelta aivan vinossa muuhun jalkaan nähden, paljaalla silmälläkin näki että se on poikki. Johannes nostaa koiran pois tieltä (sen ilmettä en voi unohtaa, kaikki se hätä ja kauhu ja avuttomuus) ja autoja tulee ja menee ja minä pysäytän yhden ja pyydän puhelinta. Borikseen törmänneen pakettiauton kuljettajakin käy siinä mutta poistuu heti, en saanut edes rekisterinumeroa ylös.

Ystävällinen pariskunta antaa meidän soittaa päivystävälle eläinlääkärille, joka sanoo että kestää puoli tuntia ennen kuin hän on vastaanotolla. On tietysti perjantai-ilta. Ystävällinen pariskunta ottaa meidät kyytiinsä ja ajaa eläinlääkäriin. Boris on koko ajan ihan hiljaa - tajuissaan, mutta yhtään se ei uikuta. Jalasta vuotaa verta ja ainut, mitä löytyi sen painamiseen, on terveysside.

Minä jäin Boriksen kanssa odottamaan eläinlääkäriä ja Johannes sai pariskunnalta kyydin kotiin hakemaan omaa autoa ja muita tarvikkeita.

Puoli tuntia on pitkä aika, aivan saatanallisen pitkä aika kun istuu koira sylissä juoppolähiön kadulla ja odottaa ja kuuntelee kun joku juoppo tulee siihen länkyttämään ja koittaa pitää koiraa aloillaan kun juoppo tunkee lähemmäs ja lähemmäs. Huusin sille perkelettä ja lopulta se poistui, puolisko tuli ja sitten se eläinlääkärikin.

Tilanne oli kaoottinen. En ole ikinä ollut niin epäystävällinen kenellekään kuin olin sille eläinlääkäriparalle. Se soitti ja minä soitin ympäri Suomea löytääkseen klinikan, jossa olisi ortopedi joka voisi leikata koiran. Mutta sama virsi kaikkialla, Viikissä, Aistissa, Hertassa: heillä on vain päivystys ja he ottavat vastaan vain hengenvaarassa olevia koiria. Lähes irtipoikki roikkuva jalka ei ole sellainen. Maanantaihin menee, ne kaikki sanoivat, ja mä tivasin ja tiuskin ja olin ihan hirviö kaikille: ei kai voi olla totta että mä joudun pitämään koirani hirveissä kivuissa meilkein kolme vuorokautta, koska mistään ei löydy ortopediä joka ei olisi lomalla??

Boris rauhoitettiin, siltä ommeltiin yksi haava vasemmasta jalasta ja oikea jalka sidottiin ja lastoitettiin. Saatiin kipulääkettä, ja näillä eväillä meidän piti pärjätä viikonlopun yli.

 

Yö. Boris huusi koko yön. Makasin sen kanssa lattialla enkä valehtelematta nukkunut yhtä ainutta silmäystä. Välillä yritettiin kantaa se pihalle tarpeilleen, mutta sielläkin se vain tärisi ja volisi. Ja koko ajan päässä se kuva kun koira lähtee pellolta tulemaan kohti ja törmää.

 

Viideltä syötin sille yhden Rimadylin ja puoleksi tunniksi se lakkasi huutamasta. Kun sitten kello viimein mateli yhdeksään, aloin soittaa klinikoita uudestaan läpi. Ja viimein löytyi Helsingistä HauMau, jossa oli ortopedi paikalla ja joka sanoi ottavansa meidät vastaan. Koira autoon ja liikkeelle. Johannes oli sentään saanut muutaman tunnin unta joten se pystyi ajamaan.

Oltiin HauMaussa yhdentoista aikoihin lauantai-aamuna. Boriksen jalka kuvattiin ja kuva oli kyllä kieltämättä hurjan näköinen. Laitan sen tänne kunhan pääsen sellaiselle koneelle jolla saan kuvat auki. Sekä kyynär- että värttinäluu olivat poikki ja siirtyneet sivuttaissuunnassa pois paikaltaan. Murtuma oli sahalaitainen, n. 4 senttiä ranteen yläpuolella, ja lisäksi siellä oli muutama irtonainen luunpala.

Hieman ennen puolta päivää Boris rauhoitettiin ja nukutettiin. Oma olo helpottui kun koira viimein oli hiljaa: tähän asti se oli vinkunut tauotta. Boris kannettiin leikkaussaliin ja meille sanottiin, että menee ainakin kaksi tuntia.

Irrallisia muistikuvia: kuljen verkkareissa ja lenkkareissa tukka petolinnun perseenä Helsingin keskustassa, mennään Kamppiin, ostetaan kahvia ja leipiä, yritetään syödä, puhua. Yritän vastata viesteihin: olen lähettänyt hädissäni viestejä ympäriinsä, jos joku tietäisi meille leikkaavan lääkärin jostainpäin Suomea. Jossain vaiheessa olen myös järjestänyt sen, että äiti siirtää tililleni lisää rahaa ja että isä ajaa meidän poissaollessa meille ja tuo sinne Elmon häkin. On vaikea tajuta kellonaikoja ja viikonpäiviä, on tapahtunut aivan liikaa. Huoli koirasta on muodoton möykky, vaikka ortopedi olikin sanonut murtuman olevan niin hyvässä kohtaa kuin murtuma voi olla, ja että uskoo saavansa sen korjattua.

Lopulta kello tulee puoli kolme, palaamme HauMauhun (löydämme vielä sinne takaisin vaikka vähän epäilytti) ja odotamme vähän lisää. Minua itkettää vanha karkeakarvainen mäykky odotushuoneessa ja samannäköinen emäntänsä, ja kastraatiosta tuleva chihu jonka nimi on Napoleon.

Viimein ortopedi tulee ja sanoo sen mitä olen halunnut kuulla: kaikki on mennyt hyvin. Boriksen jalka on leikattu ja korjattu ja kaikki on mennyt hyvin. Toipumisennuste on hyvä. Jalassa on vahva metallilevy ja ruuveja, ja murtuma on saatu oikeaan asentoon. Irtopalat on poistettu.

Sitten taas odotetaan, ja lopulta päästään heräämöön Boriksen luo. Se on vallan tajuton, mutta alkaa herätyspiikin jälkeen vähän kohotella päätään. Jalka on samanlaisessa lastatukisidepötkylässä kuin tullessakin: kipsiä ei laitettu koska murtuma saatiin korjattua niin tukevasti metallilla. Kun Boris on vähän herännyt, saadaan viedä se autoon. Kello ei ole vielä viittäkään iltapäivällä. Törmäyksestä on alle 24 tuntia ja minä olen elänyt monta vuorokautta ja viikkoa sisäkkäin, pakkautuneena noihin tunteihin.

HauMaun henkilökunta oli jotain niin uskomattoman ystävällistä ja mahtavaa, etten ikinä tiedä, kuinka heitä kiittäisin. Mutta kylläpä sain karulla tavalla huomata, että lemmikin olisi suotavaa sairastua virka-aikaan, mieluiten jossain muussa kuussa kuin heinäkuussa loma-aikaan. Ellen olisi itse ollut niin sitkeä ja soittanut ja soittanut, olisimme varmasti vieläkin kivusta volisevan koiran kanssa kotona odottamassa maanantaita.

 

 

Nyt Boris on hyvin lääkitty, aika tokkurainen, mutta kotona eikä ainakaan vielä huuda kipua. Valtava häkki on tuotu tänne varmuuden vuoksi, vaikka koppilepoa ei määrättykään.

Arvoitu toipumisaika on kuusi viikkoa. Siihen saakka Boris kulkee vain hihnassa pieniä rauhallisia pissatuksia, ei saa hyppiä eikä riehua eikä laskeutua mistään. Tikkien ja lastan poisto on vajaan kahden viikon päästä, ja kontrolliröntgen sitten 6 viikon kuluttua. Onni onnettomuudessa: koira on nuori ja murtuma oli sellaisessa paikassa että sen sai raudalla rakennettua kokoon, siksi toipumisennuste on hyvä.

Keikalle tuli yhteensä hintaa vajaa 1500 euroa: 177 e perjantai-illan päivystyskäyntiin ja rapiat 1200 e leikkaukselle. Vakuutuksen jälkeen meille itsellemme jää maksettavaksi leikkauksesta kolmisensataa.

Nyt en vielä osaa ajatella niin pitkälle, miten meidän toko- tai juoksuharrastushaaveiden käy. Sen tiedän, että on ruvettava perumaan syksyn tapahtumiin tehtyjä ilmoittautumisia. Ja ehkä nukuttava hiukan itsekin. Päivä kerrallaan. Olen vain niin onnellinen ja helpottunut siitä, että Boris on elossa ja kotona.

Pallopelejä

Heitä!

 

Pahus.

 

Tää on vissiin se juoksulanka mistä puhutaan?

 

Naurunaama

Treenit juur sieltä

Olipa taas treenit. Ryhmässä oli vain kaksi koirakkoa, joten mentiin käyttäytymistreeneihin Elonkiertoon, joka on niitä harvoja julkisia paikkoja joihin on koiran kanssa sallittua mennä.

Menipä kyllä ihan päin persettä. Toinen koira oli narttu, ja Boriksella meni kerta kaikkiian kuppi nurin sen takia. Lehmät, possut, lampaat ja vuohet olivat melko yhdentekeviä, olihan kanssamme Narttukoira. Boriksen näkökenttä kaventui ja kohdistui suoraan nartun pyllyyn, eikä pienen junnun päähän sitten muuta mahtunutkaan. Boris veti kuin heikkopäinen, yski ja kakoi kun hihna kiristi, läähätti kieli metrin verran suusta ulkona, piippasi ja venkoili. Kun koitin mennä pitkän heinikon taakse vähän näkösuojaan, Boris nousi takajaloilleen nähdäkseen Nartun koko ajan.

Teki mieli pistää piski possujen aitaukseen ja jättää sinne.

 

Tyttö, sanoiko joku tyttö??

 

Jäätiin sitten vielä hetkeksi toisen ryhmän mukaan kierrokselle. Boriksen kunniaksi pitää sanoa, että kyllä se oman lenkin lopussakin jo rauhoittui, ja toisen poppoon kanssa oltiin aika liki normaalia käytöstä. Siinä tosin suurin osa oli uroksia.

En tiedä, pitäisikö olla onnellinen kun koira tulee (vielä ainakin) juttuun toisten urosten kanssa, mutta nartut sekoittaa pään. Tänään oli joka tapauksessa niitä päiviä, kun olis ollut kivampi omistaa narttu.

Rautanaula uimakoulussa

Boriksen uimaopetus jatkuu. Viikko sitten B pulikoi ensimmäisen kerran ja tänään mentiin uusintaharjoituksiin. Veteen mennään reteästi ja uimasyvyyteenkin pikkuhoukuttelulla, mutta tyyli on... No, jos laittaa rautanaulan järveen ja katsoo kuinka käy, niin suunnilleen samanlaista on Boriksen meno. Perä vajoaa ja etujalat kauhovat korkealta, eikä suuntavaistosta tietoakaan. Että ei siitä ihan vepe-koiraksi taida olla...

Tänään kyllä sujui paljon paremmin ensiuintiin verrattuna. Ja mikä parasta, Boris ei ainakaan arastele tai pelkää, vaan tulee aina uudestaan syvään veteen. Todettiin, että persiistä saa kannatella ja työntää vauhtia aika roimasti, niin sitten löytyy oikea tekniikka, roiskiminen vähenee ja koira avaa silmänsäkin!

Harmi kun ei tullut kameraa mukaan. En kyllä tiedä, olisiko sieltä pärskeiden lomasta edes näkynyt koiraa.

Uimapaikalla oli pari vierasta ihmistä, joilta kysyttiin suostumus siihen että saadaan uittaa koiraa. Lupa tuli, ja suureksi yllätyksekseni toinen miehistä tunnisti Boriksen rodun! Sanoi, että hänen äidillään oli bokserin ja ajokoiran sekoitus, joka näytti ihan rhodelta. Boris tykkäsi tästä miehestä, meni laiturille rapsuteltavaksi moneen kertaan.

Uinnin jälkeen koitettiin palailla ruotuun ja tokoilla vähän varjoisella nurmikentällä. Ollaan eletty helteiden takia kuin pellossa, eikä treenejäkään ole ollut. Nyt tein pikatreenin ja B oli pop! Seuraaminen ja käännökset ihan tosi jees, tosin täyskäännöstä minä en osaa eikä siten koirakaan. Alunperin ollaan opeteltu niin että koira kiertää, mutta luulen että muutan sen siten että koira kierähtää "pyllynsä ympäri". Boris käyttää hyvin kroppaansa joten en usko tämän olevan ongelma. Ja mun ei tarttis niin paljon järkeillä ja pähkäillä, että mihin sen koiran nyt pitikään irrota ja miten.

Otin myös luoksetuloja. Ensimmäistä kertaa jouduin antamaan käskyn kaksi kertaa, kun Boris vain törötti paikallaan. Voi olla, että johtui luoksetulokäskyn muuttamisesta. "Tule" on vaihtunut käskyyn "kom", kun totesin viljeleväni tuota tule-käskyä ihan liikaa arjessa. Nyt pyrin siihen, että "kom" tarkoittaa nopeaa luoksetuloa ja eteen istumista. "Tule" saa jäädä sellaiseksi "siirry vikkelään tännepäin"-käskyksi. Lähdin luoksetuloissa itse karkuun käskyn jälkeen ja palkkasin vielä lelulla, niin intoa ja vauhtia riitti. Tämän takia eteen istumiset menivätkin sitten vähän löperiksi... Mutta pääasia, että koira ei ollut vetelä.

Lopuksi otin vielä "kaukokäskysarjan" istu-maahan-istu-maahan-vapaa n. 2 metrin päässä koirasta. Pysyi paikallaan ja teki hyvin! Kokonaisuutena jäi tosi hyvä mieli, Boris oli terävä ja teki mielellään hommia. Tauko tekee sille näemmä oikein hyvää. Olin tyytyväinen myös siihen, että saatoin pitää koiran koko ajan irti eikä se huininut minkään hajun perässä kauemmas.

 

Toivottavasti riittää uimakelejä, niin saataisiin tuo meidän rautanaula vielä tänä kesänä kellumaan! Tai sitten ostan sille suosiolla pelastusliivit.

Jotain on tehty oikeinkin

Nyt on pakko vähän hehkuttaa.

Ollaan nimittäin alettu ohittaa toisia koirakoita lenkillä. Ja se sujuu! Meidän alkuperäinen ongelmahan oli se, että B hinkui kaikkien koirien luo. Kovasti. Ei vihamielisesti, mutta sen mielestä vaan kaikki olisi pitänyt moikata, vaikka ketään ei koskaan moikattu. Ja näissä tilanteissa se veti kuin hinaaja, hukkasi korvansa ja järkensä ja veti vain.

En oikeastaan tiedä, mikä on ollut avain siihen, että nyt uskallamme kohdata suurimman osan vastaantulijoista ihan lungisti, eikä koira enää kiihkoile. Ehkä aika on auttanut, tai sitten Boris on sisäistänyt, ettei vastaantulevat koirat ole nuuskukavereita kun kenenkään kohdalle ei ole pysähdytty. Meillä ei ole käytössä merkkisanoja eikä namusia eikä sen kummempia pakotteita - toki kerään koiran viereeni ja jos se vetää, pidän vastaan tai saatan vaatia huomiota nyppäisemällä hiukan hihnasta tai kutittamalla poskivilloja, mutta sen suurempaa taidetta ei meillä ole ohittamisesta tehty. Olen myös koittanut olla maltillinen, ja ohittaa aina hiukan kauempaa. Kierrän siis ronskisti pientareen puolelta jotta saamme varmasti hyvän ohituskokemuksen eikä jouduta ihan ihokkain. Olen myös oppinut taitavaksi vastaantulijoiden skannaajaksi: kaukaa jo katson, minkä näköinen koirakko, onko fleksiä, toimiiko pysäytysnappi, seilaako koira laidasta laitaan, jäykisteleekö se, keskittyykö taluttaja koiraansa kun näkee meidän lähestyvän vai tuijottaako toiveikkaasti minua, ja niin edelleen. Jos tilanne näyttää haastavalta, valitsemme toisen tien (esim. eräänä päivänä koko tien leveydeltä 8 m fleksien päässä kaksi terrieriä ja kaksi mäykkyä: vaihdoimme suuntaa).

Tiedostan toki, että urokseni on vielä vallan keskenkasvuinen ja saattaa vielä keksiä äänijänteensäkin, mutta ainakin tähän asti ollaan päästy ohi myös niistä hankalista tapauksista. Tällä viikolla korpesi ohittaa kaksimetristä miestä ja mäyräkoiraa, joka löi maihin tienviereen ja vaani sieltä silmät kiiluen Borista. Kohdalla kuulin, kun mies sanoi koiralleen: et nyt ala tappelemaan. Teki mieli sanoa sille, että minä olen 160 cm ja risat hukkapätkä ja liikutan hyvin kepoisasti 45 kg koiraa, etkö sinä iso mies saa sitä kuuden kilon mäykkyä sieltä maasta ylös? Kohdalla mäykky urisi ja murisi, mutta Boris tuli silti siivosti ohi. Teki mieli vähän tuuletella.

Lisääntyneet ohitustilanteet kasvattavat myös kiukkua, kun näkee kaikenmoisia edellämainitun kaltaisia koiranulkoiluttajia. Ehkä ensi kerralla, kun kohtaan tuon parivaljakon, käsken Boriksenkin maahan tienvarteen. Katsotaan siinä sitten, koska ohitustilanne menee ohi jos kumpikin katsoo oikeudekseen vaanituttaa koiraansa pusikossa. Kaikille osapuolille olisi vähemmän painostavaa, jos liikuttaisiin eteenpäin, ei jäisi se ohittaminen vain toisen koirakon vastuulle.

 

 

Myös ruokahuollon puolella tunnutaan löytäneen oikea suunta. Boris on nyt ollut "raaka"ruokinnalla melkein kuukauden, ja tassuvaivoista on päästy eroon. Myös korvat ovat erinomaisen siistit, ja mielestäni krupsuttelu ja rapsuttelu on vähentynyt.

Bobon uusi ruokavalio ei noudata orjallisesti mitään aatesuuntaa, enkä laske pilkunpäälle jokaista ravintoainetta ja -arvoa, mutta pyrin monipuolisuuteen, tarkkailen lopputuotoksia ja koiran vointia, ja sitä mukaan teen päätelmiä. Toki tankkaan koko ajan teoriatietoa lisää, mutta riippuu niin paljon valitusta lähteestä, mitä milloinkin suositellaan parhaaksi ja ainoaksi oikeaksi.

Tällä hetkellä Boriksen kuppia täytellään seuraavanlaisesti: 

- aamuisin NEUta, ALTia, Puhtia, Murremixiä tms. "valmiskotiruokaa". Näissä osassa on viljoja ja osan lihat ovat kypsiä, joten siksi raakaruokanimitystä ei kai voida käyttää. Helppoja ja uppoavat hyvin!

- iltaisin vaihdellen eri elukoiden lihoja, pääasiassa sikaa, broileria, nautaa. Kerta-pari viikkoon iltaruoka on sisäelimiä, kerran-pari lohta, ja satunnaisesti osa liha-annoksesta on lihaisia luita eli siipiä, kauloja tms. Iltaruuan joukkoon menee joka ilta Multidog-kalkki-vitamiinilisää (ei ihan täyttä määrää koska tuote sisältää myös rasvaliukoisia vitamiineja jotka varastoituvat elimistöön - pyrin välttämään liikasaantia, monipuolisen liharuokinnan kun periaatteessa pitäisi taata vitamiiniensaanti) sekä öljyä, yleensä lohi- tahi rypsi-. Muutaman kerran viikossa iltaruokaan tulee raaka muna kera samanlaisen kaverinsa, munankuorijauhetta ja tarpeen mukaan maitohappobakteereja, piimää, rahkaa tms. lisuketta.

Näillä mennän nyt ainakin toistaiseksi. Kakan määrä on puolittunut ja koira tuntuu voivan hyvin. Nappulasäkin lahjoitin toisaalle.

Helleterveisiä

 

Unikko kukkii ja kuuma on.

 

Boris jätti tänään aamuruuan syömättä. Luulen että johtui antibiootista, joka on tarvinnut viime päivät murskata ruuan joukkoon kun muuten pillerit on eroteltu ja syljetty pitkin mattoja. Jo pari edeltävää päivää B on syönyt vähän närppimällä eikä kuppia ole nuoltu kiiltävänpuhtaaksi. Onneksi tänään menee viimeiset napit, ne aion tuupata suoraan kurkkuun.

 

 

Boris palvoo aurinkoa viisaasti, pienissä erissä. Kun tulee kuuma, se livahtaa ovesta eteiseen varjoon.

 

 

 

 

Nenäni ei ole kookas, luulet vain.

Unelmia ja toimistohommia

Boris oli tänään toimistotyöläisenä kanssani, kun aamulla ukkosti enkä viitsinyt jättää koiraa yksin kotiin. Ei se ukkoseen ole mitenkään reagoinut, mutta toisaalta viime kesänä ei täällä oikein ollut kunnon ukonilmaa kertaakaan, joten en tahtonut ottaa turhaa riskiä.

Toimistohommat sujuivat melko mallikkaasti, vain kerran koira pääsi livahtamaan auki jääneestä ovesta pihalle ja kirmailemaan siellä kovin onnellisena. Meillä on koulun campusalueella noutajaviikko ja yleinen vitsi onkin ollut, ettei koskaan voi tietää, milloin noutaja tulee... Onneksi ei tullut silloin kun vasikkalapsi laukkaili pihamaalla herättämässä yleistä pahennusta.

Työpäivän lomassa Bobo kävi antamassa verinäytteen Hannes Lohen geenitutkimukseen. Suosittelen, ovat hyvällä asialla! Pieni vaiva meille koiranomistajille mutta hyöty on valtavan suuri koko koiraharrastaja- ja ammattikunnalle.

 

Illalla oli vielä treenit, joissa koira oli kiva, vaikkakin vähän kuumasta ja toimistohusaamisesta poissaoleva. Tehtiin häiriöluoksetuloja: jätin koiran häiriöryhmän keskelle istumaan, kävelin pois ja kutsui luo. Nyt kun ollaan treenattu eteentulon tekniikkaa, on itse luoksetulosta vähän hävinnyt vauhtia. Tähän alan puuttua. Tänään tehtiin siten, että kutsuin koiran normaalilla luoksetulokäskyllä, ja kun koira lähti liikkeelle, käännyinkin itse poispäin ja lähdin juoksemaan vielä muutaman askeleen. Vauhtia saatiin!

Tehtiin häiriöharjoitus myös siten, että jätin koiran kentän tyhjään päähän ja kutsuin luo henkilöryhmän läpi. Taas karkasin itse vielä muutaman askeleen kun koira lähti liikkeelle, jotta vauhtia tulisi lisää.

 

Boris on nyt siirtynyt kokonaan pois nappularuualta, ja ruokavalio koostuu pääasiassa raa'asta lihasta. Lihaisia luita on hiukan, valmiita kasvis-vilja-lihaseoksi jonkin verran, omia kasvissoseita hiukan ja sitten päälle munat, vitamiinilisää, kalkkia ja öljyjä. Ei ripulointia vaihdoksen yhteydessä: jätettiin nappula melkein kertallaakista pois, kun sen määrää oli ensin laskettu n. puoleen. Lihaa Boris on saanut koko ikänsä ajan nappulan rinnalla.

Varpaiden väleihin kuuluu sellaista, että kun punotus meni ohi, tuli paise, johon nyt ab-kuuri. Paise on kutistunut kuurin myötä mutta kutina ja punoitus palannut -> tod.näk. kyse on hiivasta, joka antibiootin myötä roihahti uuteen kasvuun. Perkele. Tiputtelen canofiteä ja kunhan tuosta antibiootista päästään eroon, käyn taistoon jos sen hiivan sais kokonaan pois elimistöstä.

Oma pää tuntuu välillä poksahtavan kun en muuta teekään kuin selvittele koiran terveysasioita! Saatavilla kun on faktaa ja faktaa, ja välillä tuntuu siltä ettei eläinlääkäritkään ole ihan niin perillä asioista kuin sietäis olla. Mutta katsotaan. Tilanne ei nyt ainakaan ole mennyt huonompaan suuntaan. Olen toiveikas.

Mums mums

Kirjaston kirja, paras kirja.

Työt alkoivat palvelusväellä parin viikon lomailun jälkeen ja B-nakki jäi kotiin koko pitkäksi päiväksi. Tuloksena syöty kirjaston kirja, jo toinen sarjassaan. Pirun elikko. Onneksi tällä kertaa valikoiva maku suuntautui kohtuullisen uuteen lukuromaaniin, jonka sentään saa vielä jostain tilattua. Kohta en enää kehtaa käydä kirjastossa kun aina joudun aloittamaan fraasilla anteeksi nyt kamalasti mutta koirani söi. Ne varmaan luulee etten ruoki koiraani tarpeeksi.

 

Eilen tehtiin myös heinätöitä anoppilassa ja Boris kaahasi kieli vyön alla viisi tuntia ees taas. Todistettua tuli taas Bobon mammanpoikaluonne: kun minä erehdyin traktorin peräkärryn kyytiin, kaahasi koira koko matkan traktorin perässä pellolle viis veisaten muiden käskyistä ja huuteluista. Ja matkaa oli jonkin verran enemmän kuin muutama kymmenen metriä! Tuntisin ylpeyttä ellen tuntisi häpeää: hölmö nuori koira, tekee vielä niin paljon turhaa työtä kun vähän vähemmälläkin koheltamisella pärjäisi.

Tänä aamuna Boris makasikin vain levynä lattialla. Totesin, että aamulenkitys taitaa olla tarpeeton, joten kävimme vain pikaisella pissillä omassa pihassa ja koira takaisin huilimaan. Jos vaikka iltapäivällä ei olisi järsitty yllätyksiä... Terveisin toiveikas omistaja työpaikaltaan.