Viikon touhuja

Boriksella on ollut touhukas viikko tähän asti! Maanantaina oltiin lenkillä Piitun kanssa, ja hihnalenkkeilyn lomassa koirat pääsivät kirmailemaan vapaana hiekkakuopalle ja lenkin päätteeksi vielä meidän pihalle. Tiistaina ja keskiviikkona Boris lenkkeili Bellan kanssa metsässä ja riehui puolison vanhempien tilan pihapiirissä. Keskiviikkona oli hieno aamu, ja seurattiin metsälenkillä jonkun matkaa hirvien polkua suon poikki. Boriksen nenä kävi kyllä kovasti, mutta pariakymmentä metriä kauemmas se ei irtoa jäljen perässä.

Keskiviikkoiltana koitin vähän tokoilla omalla pihalla ja meidän tiellä, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Borista kiinnosti taas vain tuijotella maisemia ja nuuskutella ilmaa, eikä se innostunut nameista eikä lelusta. Meinasin polttaa hihani sen kanssa ja otin pari kertaa aika topakasti sitä niskanahasta kiinni, kun koira tuntui suhtautuvan yksinkertaisiin käskyihin niin kuin monivalintatehtävään... Mutta pakottaminen ei vain kerta kaikkiaan sovi tuolle. Se ei kasaa itseään pakolla, vaan menee mielisteleväksi ja selvästi ahdistuneeksi, eikä mullekaan tule siitä hyvä mieli.

Tänään meillä oli ohjatut treenit, ja mentiin kentän sijaan naapurikaupungin "huikean vilkkaaseen" keskustaan. Häiriö, muut koirat, autot, kauppoihin menevät ihmiset - no problem. Tein Boriksella pääasiassa paikallamakuuta, lyhyellä välimatkalla ja tiuhalla palkkaamisella, ja Boris oli ihan super! Ei häirinnyt muiden koirien haukku eikä mikään.

Olen nyt puntaroinut, millä lähtisin luomaan Borikselle joka paikassa samanlaista tekemisen meininkiä ja hyvää, vastaanottavaa mielentilaa. Meidän ohjatuissa treeneissä se on järjestäin aina todella hyvä ja kiva, voin luottaa siihen ja sen keskittymiseen, ja siitä tulee mulle itselleni hyvä fiilis ja tunne ohjata koiraa. Ja se heijastuu heti Borikseen! Jos minä olen huolestunut ja kireä ja painostava, Boris reagoi heti, eikä todellakaan hyvällä.

Loppuaika tämänpäivän treeneistä oltiinkin sitten extempore-häiriökoirana yhdelle räyhäävälle koiralle, jota meidän ohjaaja laittoi ruotuun. Olin valtavan ylpeä Boriksesta, kun se ei reagoi toisen isotteluun vaan kulkee mun kanssani rauhallisena ja luotettavana.

Boris siis toimii erinomaisesti, silloin kun se toimii. Kun se ei toimi, niin sitten se ei todellakaan toimi. Ohjaajamme lohdutti minua ja käski olla turhautumatta. Hänellä on rikkumaton luotto siihen, että Boriksesta tulee vielä hyvä. Kunpa löytäisin itsellenikin sen saman tunteen ja pystyisin pitämään siitä kiinni myös huonoina hetkinä! Totuus taitaa olla, että minä tarvitsen enemmän mielenhallintaa ja ohjauskoulutusta kuin koirani varsinaista treeniä...

Aina ei suju

Käytiin tänään tokoilemassa Piitun ja omistajansa seurassa kouluni parkkipaikalla. Tai siis tämä oli hyvä aikomus. Tulipa taas todistettua, että aina ei mene ihan putkeen nämä hommat, ja että vaikka Boris väläyttelee hyviäkin pätkiä, niin kokonaisuutena se on vielä tosi kesken.

Piitu jäi autoon odottamaan ja menin Boriksen kanssa kauemmaksi aikeenani tehdä kiva ja nopea treeni. Paskanmarjat, Boris tuijotti autoa kohti ja vinkui. Jos käänsin sen toiseen suuntaan, se pyrki raivokkaasti merkkaamaan lumikinoksia. Eikä se sitten muuta tehnytkään. Sivulletuloja tai seuraamisia oli ihan turha yrittää. Tein sitten pari kertaa eteenmenoharjoituksen ruokakupille, ja niistä Boris syttyi sen verran, että sain tehtyä muutaman askeleen seuraamispätkää ja pari perusasentoa. Loppuaika keskityttiinkin lähinnä siihen, että koira olisi kiinnostuneempi minusta kuin autosta ja vieraasta ympäristöstä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että naksautin ja heitin namin aina katsekontaktista. Kaikki hihnasta nykiminen tai käskyttäminen vain vei Borista enemmän lukkoon. Parin toiston jälkeen Boris alkoi olla jo ihan kivasti läsnä, ja siihen me sitten jo lopetettiinkin.

Tarvitsemme harjoitusta. Ja paljon, ja erilaisissa ympäristöissä. Minkäänmoisesta suoritusvarmuudesta ei voi Boriksen kanssa puhua, kun sillä menee ihan kuppi nurin kun treenataan jossain muualla kuin tutulla koulutuskentällä, kotipihalla tai olohuoneessa. Mutta uskon, että harjoittelulla tästäkin selvitään. Olen itse asiassa hämmentävän varma siitä, vaikka koira olikin tänään pitkästä aikaa aivan todella karmea.

Käytiin Piitun treenin jälkeen vielä irtilenkillä, ja se taisi olla kaikkien mielestä tämän päivän paras anti!

 

Boriksen toinen korvalehti on kärjestään auki. Yritän teipata ja huoltaa sitä, mutta vaiva on todella pirullinen koska korvanpää aukeaa aina uudestaan, kun Boris ravistaa päätään. Ja heti kun haava alkaa umpeutua, siihen tulee kaikesta rasvaamisesta huolimatta paksu rupi, joka kutisee, ja sitten Boris raapii korvaansa ja ravistelee vähän lisää... Ja taas haava repeää isommin auki ja verta on seinillä ja joka paikassa.

Meillä on myös syöty huonosti viime päivinä. Boris on jättänyt kokonaisia aterioita väliin ja luimuillut vaan pois kupilta. En tiedä, johtuuko se siitä kun hiivalääkitys pisti Boriksen mahan sekaisin, vai onko syömättömyys stressiä jatkuvasta lääkitsemisestä. Ruuan joukossa Boris ei syö mitään lääkkeitä, myös maitohappobakteerit tekevät tiukkaa, ja nyt kun on taas monta viikkoa tungettu kurkkuun pillereitä, niin koko syömistilanteesta on tullut Borikselle aika hermostuttava. Voi kunpa me päästäisiin jo eroon kaikista lääkkeistä! Hermo on aika piukalla itse kullakin.

Hiivatti

Eilen oltiin taas näyttäytymässä ihosairauseläinlääkäri Hanna Arimaalle. Tylyjä terveisiä: bakteeritulehdus on parantunut ok, antibiootit pois, mutta nyt siellä tassuissa kukkii hiiva, joten hiivalääkitys tilalle.

Käytiin pitkä ja antoisa keskustelu mm. allergioista, niiden testaamisesta ja syistä jotka voivat johtaa Boriksen oireiluun. Oirekierre on vaikea katkaista, kuten on tässä viimeisen puolen vuoden - vuoden aikana huomattu. Kyse on sekä hiivan (malassezia) että bakteeritulehduksen (stafylokokki) kohdalla ollut elimistön omista soluista, jotka jostain syystä ovat paikallisesti riehaantuneet. Bakteeritulehduksen nujertaminen pitkällä ab-kuurilla aiheutti nyt hiivan roihahtamisen. Yksi tekijä johtaa toiseen, ja kun toista hoitaa niin aiheuttaa toista. Lääkäriltä sain vahvistuksen omille pohdinnoilleni allergiatestaamisen suhteen, eli Borista ei tulla testaamaan ruoka-aineiden osalta, enkä näe tällä hetkellä tarvetta testata muitakaan. Varmin tapa allergian määrittämiseen on pitkä ja täysin absoluuttinen eliminaatiodieetti sellaisilla ruoka-aineilla, joita koira ei ole koskaan ennen syönyt. Katsotaan, täytyykö siihen ruveta.

Oma olo alkaa olla jo aika turta näiden uutisten kanssa. Eipä siihen ole paljon muuta lisättävää.

 

Eläinlääkärillä sattui taas yksi "ilahduttava" koirakohtaaminen, kun jo vuoroaan odotellessa suu vaahdossa rähjännyt airedalenterrieri ykskaks tupsahti vastaanottohuoneesta ilman omistajaansa odotusaulaan ja ampui suoraan Boriksen iholle. Olin onneksi ehtinyt reagoida sen verran, että näin kahvan kääntyvän alaspäin, ja sitten koira jo oli siinä. Vedin Boriksen pään napaani vasten ja peruutin sitä vauhdilla taaksepäin, ja sain kiilattua itseni Boriksen ja räyhäävän airiksen väliin. Omistajan selitys asiaan oli: "En muistanut että olitte siellä." Klinikan hoitajatkin kommentoivat siihen aika kärkkäästi, että niin, yleensä eläinlääkäriasemalla tuppaa olemaan muitakin asiakkaita. Omistaja oli siis päästänyt vieraskoiraaggressiivisen räyhääjän vaan vapaana odotusaulaan... Järjen riemuvoittoja!

Hyvät treenit!

Mahdottoman hieno ilma ja aamupäivän tokovalmennus Jassun ja Piitun seurassa. Auton takapaksissa kävi taas menomatkalla aikamoinen kuhina kun Boris viihdytti tyttöystäväänsä, mutta mieli onneksi tyyntyi oikein mukavan keskittyneeksi ja työhaluiseksi sillä välin, kun Piitu oli kentällä ja Boris odotti autossa.

Boris kuulolla, mitä tehtäis?

Otettiin työn alle alokasluokan jäävät liikkeet eli liikkeestä maahan ja liikkestä seisominen. Olin alkuun sitä mieltä, että maahanmeno on keskeneräisempi ja seisominen melkein kunnossa, mutta olin väärässä.

Halusin maahanmenoissa keskittyä nopeuteen ja siihen, että koira tippuisi maahan välittömästi käskyn kuultuaan. Tein pari ensimmäistä kertaa siten että peruutin koiran edellä ja käskytin siitä maahan käsiavun kanssa, mutta koska Boris toimi vallan moitteettomasti, voitiin siirtyä käskyttämään normaaliseuraamisesta. Boris oli ihan super! Todella napakka ja keskittynyt, meni loppuun asti maahan ja pysyi, vaikka hipsin useamman askeleen poispäin. En halunnut makuuttaa kylmässä maassa ajallisesti pitkään, joten vapautukset olivat nopeita.

Maahanmenot olivat kokonaisuutena todella hyvät. Olin positiivisesti yllättynyt, että ne ovat noin hyvällä mallilla! Kysyinkin kentällä ääneen, kuka käy treenaamassa koiraani salaa? Miten se ykskaks on niin hurjan pätevä?

Eivät liikkeestä seisomisetkaan huonoja olleet, mutta hieman enemmän vaiheessa kuin maahanmenot. Voi olla, että olen peruutellut koiran edessä liian kauan, tai palkannut väärästä asiasta, sillä nyt Boris hivenen tepsutteli paikallaan tai seurasi palkan antanutta namikättä eteenpäin sen sijaan, että olisi jäänyt paikoilleen. Saatiin läksyksi opetella rytmikkäämpi palkkaaminen pysähtymisen vahvistamiseksi!

Nami hampaankolossa

 

Perusasentoihin en tällä kertaa erityisemmin keskittynyt, mutta kuvista huomaan, että Boris on helposti aavistuksen liian edessä, vaikka asento muuten on aika mukavan näköinen.

 

 

Vähän seurattiinkin

 

Lopuksi otettiin muutama luoksetulo hupiliikkeenä. Eteentuleminen oli tänään häviksissä, Boris jäi metrin päähän odottamaan houkuttelua, mutta vauhtia ja riemua riitti. Kaikkinensa jäi tosi hyvä mieli treenaamisesta ja koiran olemuksesta! Tykkään ihan hirmuisesti sen tavasta olla kentällä ja tehdä mun kanssa töitä. Ihana koira!

 

Treenien jälkeen koitti ilotteluosuus, kun suunnattiin lenkille. Hanki kantoi Piitua mutta Borista ei, ja silti Boriksen piti koittaa juosta Piitun perässä hangella. Tossuttamistahan se sitten tiesi, varpaiden suojaamiseksi. Ensihöyryjen jälkeen oli aistittavissa pientä järjenvaloa, Boris malttoi vältellä pahimpia hankisukelluksia ja pysytellä tiellä tai ainakin tiiviin penkan päällä.

Tasapaino

 

Lumi on pahaa kun yksin syö

 

Piitu ja keppi

 

 

Komea!

Kummasti koirissa riitti vielä virtaa pystypainia, kun kahviteltiin meillä kotona lenkin jälkeen. Kaksi tuntia ne jaksoivat hammastella ja läiskiä toisiaan tassuilla. Välissä taisi olla kymmenen minuuttia hiljaista uniaikaa, sitten taas painittiin. On ihana katsoa Boriksen iloa, kun sillä on kaveri! En usko, että sen elämässä on mitään mukavampaa kuin ystäväkoirat. Onko se jo tarpeeksi pätevä syy ottaa toinen koira?

Kiitos Jassulle ja Piitulle mukavasta päivästä, nyt on tyyni ja tyytyväinen rhodesialainen kerällä sohvalla.

Päkä puuhailee

Kuvasin eilen videolle Boriksen asennonvaihtoja (istu-maahan). Oli ihan hirmu epätasaista sähellystä! Boris ei toimi täydellä mahalla eikä myöskään juuri ennen ruoka-aikaa, se tuli todettua eilen. Into ja nälkä kanavoitui asentojen arpomisena, ja sitten kun vaadin täsmällisempää tekemistä, pakka hajosi ja koira mm. valahti kankulleen ja killitti vaan niin kuin ei ymmärtäisi käskyä. Rasittavaa ailahtelua, istu-maahan -vaihdot on ollut välillä tosi hyvät, innokkaat ja täsmälliset useamman metrin päästä käskytettynä, mutta eilen mentiin taas huiskien vähän sinnepäin.

Tällä videolla palkkaan asentojen välissä, koska alla oli pari epäonnistunutta sarjaa, joissa koira liikkui tai teki muuten vaan epätäsmällisesti tai ei tehnyt mitään. Alkuun menee kivasti, sitten lopuksi tulee taas joku äkillinen ymmärryskatkos ja Boris valuu lonkalleen vaikka piti istua. Topakampi käsky saa sen ylikorjaamaan ja viimeinen istumaan nousu liikkuu ja jää vinoksi, mutta kehun ja vapautan koska haluttu asento kuitenkin saatiin... Koko ajan saa tasapainoilla sillä rajalla, että olenko tyytyväinen siihen että koira ylipäätään suorittaa, vai voinko vaatia sitä tekemään suorituksen tiukemmilla kriteereillä. Helpointa ja selkeintä olisi kai aina vaatia täsmällinen, moitteeton suoritus, mutta jos uhkana on koiran passivoituminen, niin mieluummin olen sitten antanut vähän periksi täsmällisyydessä, kunhan koira on reagoinut. Nämä asennonvaihdot Boris selvästi osaa suorittaa myös oikein!

 

Tänään tyydytin uteliaisuuttani ja jätin videokameran nauhoittamaan, kun lähdin käymään asioilla. Kamera ei tosin kuvaa kuin 25 min pätkän, mutta näinpähän ainakin sen ajan, mitä Boris ja kissat puuhailivat. Boriksella on rajattu tila käytössään, olohuone ja eteinen. Makuuhuone on suljettu ovella ja keittiö/ruokahuone on erotettu muilla esteillä. Lähes kaikki irtonainen tavara kerätään edelleen pois, vaikka Boriksen pahin järjestelyvimma on jäänyt taakse.

Hyvin rauhallisesti se jää kotiin, kuunteli videolla tarkasti kunnes ovi paukahti kiinni, ja siirtyi sitten sohvalle katsomaan ikkunasta, kun poistuin autolla pihasta. Sitten piti vähän vanuttaa sohvalle unohtunutta villatakkiani, ottaa sohvapöydältä oma tossu ja siirtää se lattialle, ottaa toinen tossu pöydän alatasolta ja siirtää sekin lattialle. Kissat koisivat pedeillään koko ajan ja Boriskin nukkui suurimman osan ajasta sohvalla, mutta varpaat piti nuolla oikein vaan autuaasti joka välistä kun en ollut kieltämässä!

Tehtiin illalla reipas lenkki Piitun kanssa, ja lopuksi koirat pääsivät vielä meidän pihalle rallittelemaan. Puin Borikselle tossut jalkaan, ettei se riko hyvin parantuneita kynsivallejaan lumihangessa, mutta tossujen huono puoli on niiden liukkaus. Se taisi kuitenkin olla pienempi paha tässä kohtaa. Valintoja, valintoja!

Hyvä yritys, kevät!

Lumet sulaa silmissä, on ollut ihania keväisiä päiviä, tuulta ja aurinkoa.

Boris ei ole mitenkään vakuuttunut, että talvi todella olisi ohi:

 

 

Kissoihin lisääntynyt valoisuus vaikuttaa aivan selvästi. Monta kertaa päivässä ne saavat hurjia rallittelukohtauksia ja laukkaavat ympäri taloa niin että matot on jatkuvasti rullalla. Pari päivää sitten Valo oppi avaamaan ulkoeteiseen vievän oven roikkumalla kahvassa. Pitää laittaa siihen joku haka tai kääntää kahva nurinpäin, ettei kollipoika lähde rimpsalle omin luvin!

Nirvana saavutettu

 

Nuka nojatuolillaan

Epätoivoilua

Suren Boriksen tassuvaivoja. Oma olo on lamaantunut ja voimaton, kun tulehdus on taas uusinut. Tiedän ettei itseni sättiminen muuta mitään, mutta en voi olla manaamatta, miksen mennyt heti ensimmäisissä tassuoireissa asiantuntevalle lääkärille vaan ravasin kaiken maailman lehmälääkäreillä kuuntelemassa turhia arvailuja. Toisekseen manaan sitä, etten edellisen antibioottikuurin jälkeen joulun alla mennyt antamaan kolmannen kerran ihonäytettä: entä jos tassuissa olikin silloin vielä bakteereja, vaikka oireet olivat olleet poissa jo useamman viikon? Ja miksi ihmeessä asun paikkakunnalla, jossa ei saa asiantuntevaa eläinlääkäripalvelua, vaan aina täytyy ajaa kuutisenkymmentä kilometriä että löytyy joku joka osaa tehdä muutakin kuin vain kohautella olkiaan?

Tänään käytiin Jassun ja Piitun kanssa taas jäällä juoksemassa, ja Borikselta aukesivat kynsivallin haavaumat neljästä varpaasta. Siitäkin olen ruoskinut itseäni pitkin iltaa, että miksen laittanut sille tossuja! Katsoin vielä ennen lähtöä tassut läpi ja totesin, että iho kynsivalleissa on jo ihan ok. Luulin, että tassut kestävät juoksemisen. En vain ottanut huomioon, että aurinko oli päivällä sulattanut lumen pinnan ja kun aurinko ja lämpötila alkuillasta laskivat, lumenpinta jäätyi taas ja muuttui kovaksi ja teräväksi. Ja Borishan ei hidasta, vaikka vähän veri vuotaisikin...

Kahlasin tässä itseruoskinnassani läpi Minna Nuotion erittäin ansiokkaita iho- ja autoimmuunisairaussivuja. Faktoja on välillä lohdutonta lukea, mutta kai asiat voisivat pahemminkin olla, niin hurjia tauteja tuollakin esitellään. Ihon bakteeritulehduksista eli pyodermista yleisesti on varsin selkokielisesti ja ansiokkaasti kerrottu tässä. Boriksella diagnosoidusta syvästä bakteeritulehduksesta (syvä pyoderma) on kerrottu tässä. Kaikkinensa tärkeintä olisi saada selville, mikä tekijä pyoderman aiheuttaa. Olen tähän asti ollut sitä mieltä, että allergiatestit ovat rahastusta ja hölynpölyä, ja näyttävät kummallisia tuloksia (allergiaa ties mille etelänavan paksujalkapingiviinille), mutta ehkä minunkin on aika nöyrtyä ja katsoa, mitä testit Boriksen kohdalla näyttäisivät. Ruokinnan uusiminen mutupohjalla on todella haastavaa, eikä ole kirkossa kuulutettua, että tulehdusten syy ylipäätään on allergiapohjainen, saati sitten ruoka-aineallergiapohjainen. Nuotion selvitysten mukaan hormonitoiminta tai ihan vain puutteellinen immuunijärjestelmä voivat aiheuttaa kroonisia ihotulehduksia, jolloin ei auta muu kuin hoitaa oireita.

No. Täytyy yrittää olla toiveikas. Suremisella Boris ei ainakaan parane, se on selvää. Joskus vaan epätoivo ja lannistuminen ottavat vallan, ja tänään oli sellainen päivä.