Niin hyvää puuta

Boriksesta kuoriutui tänään Vesa-Matti Loiri -fani. Kun kysyin asiaa hältä suoraan, vastaus oli surkeaa piiiiiiiiphf. Kyllä muakin hävettäis olla karvaa vailla 8 kk ja veskufani.

Boris oli siis yksinollessaan vähän maistellut niin hyvää puuta eteisen ovenpielestä. Tai no, varsinaisesti ovesta oli syöty ikivanhaa haperoa tiivistenauhaa, mutta siinä sivussa myös hiukan puuta. Lisäksi oli luettu huolella päivän lehdet, revitty vetoketju auki sohvatyynystä ja pyöritelty vähän yhtä pahvilaatikkoa ympäri huushollia. Kas semmoista kaikkea voi keksiä aikansa kuluksi kun on viisas ja vikkelä ja viettää huikeat puolitoista tuntia yksin!

 

Joulukuusi on meillä saanut kukoistaa kohtuullisen rauhassa, paitsi että tänään se jo heitettiin pihalle. Valo-poika kunnostautui kuusen takana istuskelussa ja oksien nakertelussa: lisäksi se lopetti kokonaan omasta vesikipostaan juomisen ja joi vain kuusenjalasta. Ennen joulua Boris oli vähän syönyt kimallenauhaa (pitäähän joulun kunniaksi tehdä glitterkakka!), ja viime yönä heräsin kuopimiseen, kun Nuka kävi pissalla kuusen alla olevilla sanomalehdillä (Boriksen pikkupentuaikana meillä luovuttiin kokonaan sanomalehtien käytöstä, koska useammin niille kusi muka-laatikkosiisti kissaneiti kuin koiranpentu, jota varten ne lehdet oli).

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt: yhtään kissaa ei löytynyt tuon jalon havupuun latvasta eikä koko komistus kaatunut kertaakaan!

 

Oi kuusipuu

 

Boriksen jouluaatto sujui levottomissa, mutta melko vallattomissa tunnelmissa isäni ja flattipoika Elmon hoidossa. Alkuun käytiin juoksuttamassa koiria metsässä, jotta niistä saatiin pahimmat höyryt pois, ja sitten piti vaan kovettaa sydämensä ja jättää pikku-Bobo hoitoon, kun itse menimme ruokailemaan ja lahjoja availemaan äitini luo. Boris oli kuulemma vähän itkeskellyt meidän perään, mutta oletettavasti muuten oli sujunut ihan kelvosti.

Elmo olisi Borikselle muuten varmaan oiva leikkikaveri, mutta se on ollut niin vähän tekemisissä muiden koirien kanssa, että pörisee ja murisee Borikselle tosi helposti. Kyllä ne selvästi keskenään leikkivät eikä Boris pelkää Elmoa yhtään, mutta Elmo ei oikein tunnu ymmärtävän, mikä on tuo poukkoileva ja suupieliä lipova otus joka hänen mailleen on raahattu. Mitä enemmän Elmo väsyy, sitä enemmän se Borikselle pörisee, ja sitä kiivaammin Boris koittaa sitä lepyttää. Vauhtia tästä kaksikosta kyllä irtoaa - lumi vaan pölisi kun ne painelivat mutkan taakse.

 

Aatto veti Bobosta mehut ja joulupäiväkin sujui aattoillan tapaan jalat oikosenaan kotisoffalla. Lahjaksi Boris sai, minkäs muunkaan kuin vinkuvan leijonan. Sitä on nyt ulvotettu antaumuksella aamuin illoin. Pitäähän sitä leijonanmetsästäjällä nyt yks jellona talossa olla, ihan typerää leikkiä vaan possuilla ja lehmillä!

 

Jos kaikkea mukavaa niin jotain kurjaakin on joulun tietämiin mahtunut. Aattoiltana huomasin Boriksen varpaanvälien olevan rikki, ja Bobo myös nuoli jalkojaan ahkerasti. Rikkoutunutta, märkäistä ihoa oli onneksi kuitenkin vain yhden etutassun kahden varpaan välissä. Furunkuloosilta tuo ei näyttänyt, ja koska iho on nyt lähes täysin parantunut, luulen että kyse on ollut vain kosteudesta, joka on jäänyt muhimaan varpaisiin. Olen hoitanut tassuja uittamalla niitä miedossa Betadineliuoksessa ja kuivaamalla käpälät joka ulkoilukerran jälkeen.

En tiedä, mikä tällaisen voi laukaista - joulun aikaan B on varmasti syönyt jos jonkinmoista kummaa herkkua hoitopaikassaan ja puoliskon vanhempien luona käydessään. Yksi syy, jonka keksin oli myös ruoka: Boris on nyt syönyt kokeeksi yhden säkin toisenlaatuista Acanan kuivanapua kuin aikaisemmin (normaalisti lammasta, nyt kanaa), ja tänään kun tarkastelin sen lopputuotoksia, totesin kakan olevan "huonompaa" kuin sillä normaaliruualla. Ehkä siis palaamme siihen lammassapuskaan vaikka se onkin kympin kalliimpaa kuin kanaruoka, vahtaamme ja kuivaamme tassuja ja toki toivomme, ettei tämä toistu enää... Kop kop.

 

BORIS ja palvelusväki toivottavat

kaikille blogin lukijoille

oikein mehevää joulua!

 

 

Meillä on joulukuusi... ainakin vielä. Pääkurinpitäjä lähtee tänä iltana joulunviettoon ja isäntä on töissä, joten kissat ja koira jäävät illaksi kuusen kanssa keskenään. Ken kuuseen kurkottaa saattaa saada tukkapöllyn!

 

Eipä muuta kuin mukavan lokoisaa oloa itse kullekin. Palaamme joulun jälkeen jouluisin kuvin ja tunnelmin.

-17, eli mee keskenäs

Elohopea mittarissa painuu hälyttävän alas ja afrikkalaisemme... No, afrikkalaisemme makaa soffalla ja tuntuu sanovan, että mee keskenäs.

 

 

Onks pakko?

 

Boris pukeutuu näillä keleillä porovilttiin ja toppamantteliin. Eniten kerrospukeutumisessa taitaa tökkiä sähköisyys, mutta kun vermeet on saatu niskaan, lenkit sujuu ihan ok. Haaveillaan haalarista, mutta tekis mieli hiukan vielä venyttää hankintaa kun en tiedä, kuinka paljon tuo jässikkä meinaa vielä kasvaa ja mihin suuntaan.

 

No jos namilla lahjot niin sit mä tuun

 

poroviltti

 

Kahtena yönä on käyty klo 2 pihalla. Jipii. Boris kiertää ja kiertää ja ajaa kissaa ja jäystää lelua ja käy tuikkaamassa kylmällä nenällä nukkuvia silmäkuoppiin (täysillä) ja kiertää ja kiertää kunnes joku herää ja päästää pihalle. Kylmähän siellä on, mutta kun on päästävä niin on päästävä. Edellisyönä syy taisi olla naudan lumpiossa, joka hävisi yllättäen. Boris jäysti luuta lattialla, luu pyöri poskesta toiseen ja hups, yhtäkkiä sitä ei ollut enää missään.

 

50 % palvelusväestä kärvistelee flunssan kourissa joten lenkkien pituus on rajallinen myös tästä syystä. Vähäistä liikuntaa koitetaan kompensoida ankaralla lelun paiskomisella pihapiirissä. Boriksen viesti kylmiin keleihin: jos varpaat palelee, älä laita niitä maahan lainkaan!

 

 

ballerina

 

Mut kyllä meille riittäisi vähän vähäisempikin pakkanen.

 

Kerrospukeutunut puikulapää

7 kk

Tänään juhlistimme Boriksen 7 kk syntymäpäivää.

 

 

Strategiset mitat ovat

korkeus n. 68 cm

paino 40,4 kg (no nysse sit painaa yli sen neljäkymmentä)

 

 

 

Käytiin tyttölässä metsälenkillä ja Boris sai tyypilliseen tapaan metsä-, pelto- ja pihahepuleita. Venla-tyttönen ei ikäväksemme enää tahdo lenkkeillä meidän kanssa: Boriksesta on tullut niin iso ja raisu, että Venla pelkää sitä ja menee mieluummin sisälle tai jonnekin piiloon, kun Boris saapuu. Kurjaa. Toisaalta ymmärrettävää, 40 kg elopainoa, pähkinän kokoiset aivot ja turbovaihde kiinni hirttäneenä eivät ole kovin hyvä yhdistelmä, varsinkin kun kaveri on puolet pienempi, muutenkin arka narttu. Ehkä Boris tuosta vähän tyyntyy jossain vaiheessa ja Venla uskaltaa taas tutustua siihen.

Boris tarvitsisi oman kokoluokkansa leikkiseuraa, jonkun joka jaksaa painaa menemään ja suostuu painimaan. Mistäköhän me sellainen löydettäisiin?

 

Minäkö liian raisu? En!

 

Koirakoulu jäi joulutauolle. Hyvillä mielin treenaillaan kuukauden päivät keskenämme ja palaamme sitten taas tammikuussa oppiin. Viimeisellä kerralla Boris hoksasi (ja minä!) täyskäännöksen idean, joten sitä siis hiomaan. Lisäksi paikallaanmakuu alkais olla kova juttu oppia, varsinkin kun Boris menee nykyään tosi innokkaasti maahan ja malttaa jopa vähän viipyä siellä.

 

Pikkupiraija

 

Boris on kehittänyt itselleen jääpala-addiktion. Se hyppii ojissa ja lätäköissä niin kauan että saa jään rikki, sitten se kahmaisee jääpalan suuhunsa ja kantaa sitä kuin suurta aarretta mukanaan. Pitkään! Tosin välillä parasta on vain hakea niitä jääpaloja ojasta, tuoda ne näytille ja painua samantien etsimään uutta.

 

Saa kyhnyttää

 

Kas jänis

^Borikselle piti hankkia uusi, isompi jänislelu kun se söi vanhan jänislelun pyllyn rikki ja kaivoi sieltä hernepussitäytteet. Hyvin kulkee mukana tuo uusikin, sitä on kiva heitellä ja retuuttaa. Eräänä iltana Boris jopa osasi tuoda sen näytille kun kysyin, missä jänis on.

Ole hyvä

 

Tässä vielä Boriksen terveiset: 

Kaikki kivat tytöt, saa tekstailla. Olethan ronski ja väsymätön, niin minäkin olen!

39,5

Jälleen yksi merkkipaalu saavutettu: 

tämän viikon viikkopunnauksessa Boris ei ollut kerännyt tipan tippaa painoa lisää sitten viime viikon - tosin lukema on jo nyt komea, 39,5 kg. Koko tähänastisen, lähes 7 kk taipaleensa Boris on kasvanut joka viikko vähintään sen kilon, monesti enemmänkin. Ihan siis paikallaan on tämä yksi huiliviikko! Jokohan ensi viikolla menisi neljänkympin raja rikki?

 

Ihania päiviä

Pitkän vesisadeputken jälkeen on viimeinkin saatu vähän pakkasta ja auringonpaistetta, ihanaa!

Mieltä on kohottanut myös se, että Boriksen pellossa elely lakkasi viimeinkin, kun päästiin takaisin koirakouluun. Ohjaajamme oli sairaana kolmen viikon ajan joten treenailut jäivät kokonaan kotioloihin. Tällä viikolla päästiin nauttimaan ohjauksesta peräti kahdesti - tiistaina isompien eskarilaisten kanssa ja keskiviikkona vielä viimeisen kerran lastentarharyhmän seurassa. Molemmilla kerroilla tehtiin suunnilleen samoja juttuja, paikallaanmakuun alkeita ja seuraamista / kontaktissa liikkumista, eskariryhmän kanssa myös täyskäännöstä. Käännöksistä omistajalle kotiläksyä ilman koiraa... Nimim. kaikki jalkani luulevat olevansa vasen ja käteni myös.

Kahden ryhmän välisen tasoeron huomasi heti, ja olenkin tosi iloinen, että päästään nyt harjoittelemaan juttuja eskariryhmäläisten mukana. Siellä keskitytään liikkeisiin hieman enemmän tosissaan ja oikein suorittamisen kriteeriä saa koiralla nostaa, ts. jos tähtää kokeisiin, saa ja pitää vaatia koiralta suoritusta juuri tismalleen siten että se kokeissa kelpaa, eikä vähän sinnepäin. Mehän ei olla vielä päätetty mistään kisaamisista mitään, mutta ainakin tähän asti koiran kanssa harrastaminen on ollut tosi motivoivaa ja innostavaa mulle, niin tahdon pitää senkin mahdollisuuden avoinna ja opettaa liikkeet Borikselle oikein.

Boris hoksasi maahanmenon oikein kunnolla tiistain tunneilla ja oli siitä jopa innoissaan. Kotona maahanmenossa ei ole ollut mitään ongelmia, mutta kun viimeksi ollaan sitä koirakoulussa koitettu, tuli Bobolle jokin lukko eikä se yksinkertaisesti toiminut. Märkä ja kylmä maakin tietty vaikuttaa tuohon hienohelmaan, mutta nyt tällä kertaa ei ilmennyt mitään ongelmia. Päinvastoin, Boris tarjosi maahanmenoa vähän turhan riemukkaastikin: kun en heti palkannut pelkästä kontaktista (kuuntelin siis ohjaajan puhetta enkä huomioinut Borista mitenkään), Boris päätti heittääntyä maahan josko nami sillä heruisi! Nyt sitten vain opettelemaan paikallaoloa kotioloissa. Täällä ainakin häiriötä riittää...

 

 

Tänään kokeilimme taas jotain uutta ja jännittävää - Boris pääsi hevoslenkille mukaan. Meni hienosti! Ratsastin Immua ilman satulaa ja puoliskoni talutti Borista alkumatkan hihnassa. Kun päästiin autottomille vesille, päästettiin Bobo irti. Se seuraili hyvin mukana, ei tuupannut jalkoihin eikä muutenkaan sikaillut.

 

 

Kierrettiin yksi iso heinäpelto ja siellä Borikselle tuli tyypilliseen tapaan peltohepuli. Se kirmasi hullua vauhtia ympäriinsä ja koitti haastaa Immua leikkiin. Immulla hermo piti kohtuullisesti, mutta sitten kun kaivettiin kamera esiin, alkoi vanha herra pöristä ja pompahdella siihen malliin että kuvaaminen piti jättää sikseen - en tiedä mistä se on vanhoilla päivillään kehittänyt tuollaisen kamerakammon. Täytyy ruveta siedättämään.

Boris kyllä kulki nätisti Immun perässä, mutta Immu alkoi ottaa siitä himpun verran liikaa lämpöä ja oli pakko komentaa koiraa kaemmas, jotta pilotti pysyi matkassa mukana.

 

Yhteen kuvaan sentään ehti molemmat: 

 

Takaisintulomatkalla tuli vielä sattumalta pari hyvää kiinniottoharjoitusta, kun muutoin niin hiljaisella tienpätkällä tuli pari autoa vastaan. Boris antaa tosi nätisti kytkeä itsensä, ja nyt tilanne oli vielä kiva kun sen sai päästää heti auton mentyä uudestaan irti.

Toivottavasti nämä kelit jatkuvat, alkaa jo hiukan nyppiä kurajalkojen kuivaaminen ja ainaisessa pimeässä kulkeminen. Tosin, täytyy nostaa hattua Borikselle: se on lenkkeillyt nurisematta vaikka sataisi. Tosin aina vaatetettuna, mutta kukapa tuolla nakuna tahtois mennäkään.

Tyyntä myrskyn edellä?

Boris on iso poika

painoi viikonloppuna 38,4 kg ja oli kömpelöllä kotimittauksella 67 cm korkea

ja ikää siis kuusi ja puoli kuukautta

 

Tänään siirryttiin ruokailemaan kahdesti päivässä entisen kolmen kerran sijaan

 

Boris myös vahti tänään ikkunasta

pöhisi asiaankuuluvasti naapurinmummolle jolla oli hoidossa jokin valkoinen karvapallokoira

lopulta oli pakko laittaa verhot kiinni, kun siitä tuhinasta ei meinannut tulla loppua sitten millään

 

Eipä tänne muuta ihmeellistä, kuraa on ja vettä ja jalkapyyhkeitä

aavistelen Boriksen murrosikää tulevaksi, pihalla se tuppaa jallittamaan kurinpitolautakuntaa kaivamalla kuoppia kulkuväylälle

ja kun sitä komentaa, se saa hepulin ja rynnii seuraavalle kuopalle ja kaivaa sitten sitä

eikä usko sitten millään että kaivaminen on kielletty

Eikä se aina muista sitäkään että sen nimi on Boris ja että "tule" tarkoittaa sitä että tullaan

tai että "sisälle" tarkoittaa sisälle ovesta ja sassiin eikä suinkaan että "pyöri nyt siellä vielä sen aikaa kun huvittaa, eihän mulla tässä mikään kiire ole eikä yhtään kylmäkään"

eikä sitä ettei takinlaitossa pyöritä eikä ihmisten päälle hypitä

 

Muutoin menee kivasti

B ei ole tehnyt tuhojaan yksinollessaan, juuri lainkaan (tämä käsite on loiventunut hurjasti sitten koiranhankinnan!)

 

Ehkä tämä kaikki on tyyntä myrskyn edellä

Boriksen rankka tilitys: "Hankkikaa jätemylly!"

Eilen sattui jotain uskomatonta.

Boris jätti syömättä jotain jonka olisi voinut (ja saanut) syödä.

Iltaruokinnan jälkeen muistin, että munhan piti laittaa perunankuoret Boriksen iltanappuloiden joukkoon, mutta kuppi oli jo tyhjä. Lätkäisin kuoret kuppiin ja lähdin jo vetämään takkia päälleni, että vien koiran pihalle kunhan se on saanut kuoret syötyä. Odottelin hetken eteisessä ja kun koiraa ei kuulunut, lähdin katsomaan.

Siellähän se Boris seisoi kupin vieressä ja törkki perunankuoria nenällään. Välillä se katsoi minuun anova ilme silmissään: onks nää ihan pakko syödä?

Rupesi naurattamaan ihan hillittömästi. Raukkaparka oli ihan ulalla kun kupissa oli jotain joka ei sitten maistunutkaan hyvältä. Hihitellen keräsin kupin pois lattialta ja kippasin kuoret roskiin. Selvä, viesti meni perille. Hankimme jätemyllyn, Boris ei selvästikään ole sellainen.

Open Show

Ensimmäinen, joskin epävirallinen, näyttely takana ja Boris menestyi vallan hyvin! Pikkupaniikin meinasi aiheuttaa se, ettei löydetty heti näyttelypaikalle... Kierrettiin suunnilleen koko Lahti kaasu pohjassa ja lopulta löysimme oikeaan paikkaan ja ehdimme jopa kehään. Olisi kyllä tehnyt hyvää kaikille osapuolille olla vähän aikaisemmin paikalla totuttamassa Borista hälyyn ja uuteen tilanteeseen.

Osallistuimme lemmikkiluokkaan ja siinä kilpailimme luonnollisesti pentujen sarjassa (5-7 kk).

 

Haastajana tässä sarjassa meillä oli vain yksi pentu, kaunis maksakuonoinen Bruno (Bawabu Belewa Bandele). Boris esiintyi, noh, siten kuin ensikertalaisen omistajan esittämänä ensikertalainen 6 kk pentu esiintyy, eli venkoillen ja poukkoillen, mutta välillä jopa ihan kivasti!

 

 

Ja kas, tuomari (Taina Nygård) sijoitti meidät ensimmäisiksi! Boris oli siis lemmikkiluokassa rotunsa paras pentu. Kunniapalkintoa ei herunut, joten emme jatkaneet paras uros/paras narttu -kilpailuun vaan osuutemme oli suoritettu näillä kehäpyörähdyksillä. Omistaja kyllä huokaisi helpotuksesta...

Arvostelu sanoi seuraavaa: 

6 kk jo varsin kookas. Erinomainen purenta, suuret hampaat. Tällä hetkellä hieman kookkaat korvat. Vielä kapea kallo. Pään sivukuva antaa suipon vaikutelman. Hieman kaulanalusnahkaa. Erinomainen luusto ja käpälät. Toivoisin voimakkaammat eturaajojen kulmaukset. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvät sivuliikkeet kunhan pääsee vauhtiin. Aavistuksen pitkä lanneosa. Hyvänmittainen ridge, saisi olla leveämpi. Kruunut ok. Häntämutka. Melko runsaasti valkoista etutassuissa.

Palkinnoksi saimme komean pokaalin, ruusukkeet ja 7,5 kg ruokasäkin. Vieläkin vähän epämääräinen olo, että näinkö hyvin siinä sitten kävikin.

vas. Boris ja etualalla kilpakumppani Bruno

 

Reissun parasta antia taisi kuitenkin olla se, että tavattiin Boriksen kasvattaja Marja ja hänellä viimeistä päivää oleva Boriksen sisko Tshuva (Okawe Bless En Gedi) sekä Boriksen komea veli Jube (Okawe Bless Juuda's Lion), joka menestyi erittäin hienosti ja oli näyttelyluokan ROP-pentu.

Sisarukset olivat hämmentävän samanoloisia keskenään! Erityisesti pään ilme oli hyvin samankaltainen kaikilla.

vas. Boris, kesk. Tshuva, oik. Jube

 

Suurin osa "siisteistä sisaruskuvista" näytti tältä ^

 

Olen kaikenkaikkiaan erittäin ylpeä Boriksesta: luokkavoitto oli toki ihan mahtava juttu ja olen myös arvosteluun tyytyväinen, mutta ihan parasta oli nähdä, miten viisaasti Boris käyttäytyi paikan päällä. Se oli koko ajan lunki ja rauhallinen, makaili omalla paikallaan, suostui jäämään kasvattajan kanssa kun isäntäväki söi lonasta kauempana, ei ujeltanut eikä haukkunut eikä juuri remponut muiden koirien perään. Ihan mahtavaa! Kyllä saa ylpeä olla tuosta puolivuotiaasta!

pesä näyttelypaikalla

 

Kotona piti vielä poseerauttaa koiraa palkintosaaliin kanssa: 

 

 

Keskittyminen melko lailla nolla... Loppupäivän Boris vetikin sikeitä sohvalla, taisi kääntää kylkeään ensimmäisen kerran kahdeksalta illalla! Rankkaa olla kaunis ja viisas.

Voiko olla pentukuume jos oma pentu on 6 kk?

Eksyin katselemaan rhodepentujen kuvia eräältä koirafoorumilta ja sitten bongasin vielä yhden vähän vanhemman penikan bloginkin. Voi voi. Miksi ne kasvaa niin äkkiä? Mä haluan vielä pusertaa sellaista pikkupallukkaa sylissä! Nyt kuvio on lähinnä niin päin että Boris pusertaa minua alleen kun sen tekee mieli tulla syliin ja minä haukon henkeä kun aina joku raaja painaa palleaan.

 

Mutta on se aika kiva silti. Olen ollut pitkään kovin iloinen Boriksesta. Se on viisas pentu, ei ole syönyt juuri mitään laitonta yksinollessaan, matkustaa autossa ilman mutinoita, käyttäytyy vieraissakin (isänpäivänä käytiin tapaamassa isäni kaksivuotiasta flatti-poika Elmoa, joka oli miljoona kertaa hössömpi kuin Boris ikinä. Boriksen rauhallisuus sai isän ehdottamaan vaihtokauppoja. Ei tullut diiliä.), kulkee hihnassa lenkeillä kuin vanha tekijä eikä enää temmo jokaisen vastaantulevan ihmisen luo. Tosin, pikkumiinus, jos se päättääkin rempoa jonkun ihmisen luo niin nykyään se tekee sen takajaloillaan seisten, etukäpälät ilmaa kauhoen. Ja se on jo aika iso poika. Mutta kun Boris tahtoo jakaa rakkautta!

 

Tänään käytiin kävelemässä ja kiipeilemässä kansanpuiston jylhissä maisemissa. Boris mennä viuhtoi irtolaisena ja sai hepuleita ja hyppi puunrunkojen yli. Se pysyy tosi hienosti lähellä, menee korkeintaan parinkymmenen metrin päähän itsekseen ja kääntyy heti takaisin, jää joko odottamaan tai spurttaa luo. Voipi olla että tähän tulee muutos kun poika tuosta kasvaa ja aikuistuu, mutta tähän asti: no problem. Ollaan vahvistettu luoksetuloa aina ja systemaattisesti, oli luoksetulo sitten pyynnöstä toteutettu tai vapaaehtoinen, niin aina pitäisi namia löytyä. Raaka jauheliha on ihan pop. Sen vuoksi Boris menisi vaikka puuhun.

Lenkin jälkeen naulattiin oveen tosi siisti varoituskyltti, jossa on rhoden kuva ja teksti: Ehdin sekunnissa ovelle. Tuletko sinä silti sisään? Tällä hetkellä suurin vaara on saada vajaa 40 kg kovasti rakastavaa rhodesialaista syliinsä ja kovalla voimalla, mutta vorot eivät tiedä sitä. Ja haukkui Boris yhtenä päivänä, kun ikkunan ohi käveli joku mummo. Ja kerran se ulvoi. Tosin se oli umpiunessa silloin. Mutta voi siitä silti tulla vielä vahtikoira, ihan varmasti voi. 

Ja sitten Boriksen tie vei kylpyyn. Nyt se on puhdas ja ihanainen ja huomenna mennään Lahteen Open Showhun. Omistajalla melkein kurat housuissa. Koitan muistuttaa itseäni, että jokaisen koira siellä on joskus ollut ensimmäisen kerran kehässä. Ja jokainen niistä ihmisistä myös. Mutta silti jännittää. Positiivista on kuitenkin nähdä Boriksen kasvattajaa pitkästä aikaa sekä muutamaa Boriksen sisarusta. Kuvia toivottavasti luvassa!

Boris, tytöt ja lumi

 

Satoi siis ensilumi.

Eteläisten maitten hetelmä herra B on ollut vallan ihmeissään. Ja hiukan hepuloitunut. Lumi on hauskaa, varsinkin kun sitä on satanut tänne Hämeen sydämeen reilut parikymmentä senttiä. Boris kulkee nokka maassa ja auraa uraa nenällään, ja saa välillä kieli poskella -juoksuhepuleita kuten yllä oleva kuva todistaa.

 

Tänään oli sitten jo paljon vetisempi keli, mutta lähdettiin Bella ja Venla-tyttösten kanssa metsälenkille. Kuvat olivat pääasiassa kovin sumuisia ja kameraa piti suojella takin sisällä puista putoavalta vesiräpäskältä, mutta jokunen hyväkin otos saatiin.

 

 

 

Kovin oli sitä vauhtia taas. Venla alkaa välillä olla helisemässä Boriksen kanssa, Boris on jo niin iso ja raisu, eikä aina muista että 35 kilon massa ei pysähdykään ihan just silloin kun pitäisi. Sitten tumpsahdetaan voimalla Venkun kylkeen ja saadaan hampaasta.

 

 

Kaarre

 

Pakollinen rusakko-otos

 

Boris aiheutti myös lievää sydämentykytystä kirmaamalla suoraa päätä lammen jäälle, jos sitä nyt voi edes jääksi kutsua. Sellainen ohut sohjokerros. Onneksi se kuitenkin kesti, Boris meni monta metriä rannasta jään päälle ja meikäläiset ujelsivat kuin palosireenit pellon puolella, että nyt perkele pois sieltä. En tiedä mitä oltaisiin tehty jos se olisi pudonnut läpi, jää ei olisi ikipäivänä kestänyt meidän painoa ja tuskin enää Boriksenkaan, jos se olisi jostain kohtaa antanut periksi.

 

Sivusta

 

Tässä vielä hauska kuva, joka tiivistää aika hyvin sen, millaista meidän meno tämän koirakolmikon kanssa on. Yksi kerjää namia, yksi suukottelee kaikkea mihin kieli yltää ja yksi koittaa väistää sitä kieltä. Naminkerjääjän ja kielenväistelijän roolit vaihtelee, mutta kielihirmu on aina tuo sama, meidän oma nahkapentu Boris.

 

EDIT: Boris "opin-nelikuisena-sisäsiistiksi" kävi paskalla puoliskon vanhempien olohuoneessa kun me muut istuttiin kahvilla keittiössä. Se siitä vieraskoreudesta sitten.

Koirakoulussa jälleen

Koirakoulussa on parin viikon takaisten epätoivon hetkien jälkeen alkanut mennä paremmin. Tein päätöksen, että enää Boris ei haistele hihnassa ketään, edes koirakoulun parkkiksella vaikka se siellä kuinka olisi muiden koiranomistajien tapa. Seisomme selkeästi etäämmällä ja palkkaan kontaktista, ja kerta kerran jälkeen muiden luo vetäminen vähenee ja Boris malttaa istua hihna löysällä. Tänään sanoin yhdelle kurssilaiselle, ettei toisi koiraansa haistamaan, ja miten aina tuntuu siltä, että siitä loukkaannutaan. Sama tilanne on tuolla kadulla, kun ei jäädä lirkuttelemaan naapurin kanssa ja kierretään muut koirat kaukaa. Mutta pysyn kannassani - koirani kommunikoi vapaana muiden kanssa, jos kommunikoi. Hihnassa en ala vetämään kilpaa tuon vasikan kanssa.

 

Pikkupentujen tunteja on jäljellä vielä yksi, jonka jälkeen pidämme parin viikon tauon ja jatkamme sitten "esikouluun", astetta korkeammalle tasolle. Ymmärtääkseni eskariryhmässä ei enää käydä koirien kanssa alkulenkillä vapaana metsässä vaan tunnit pidetään kokonaisuudessaan koulutuskentällä. Vähän jännittää, miten Boris sopeutuu tähän ryhmään ja rytmiin, sillä tähän asti sille on tehnyt erittäin hyvää pinkoa vartin verran vapaana muiden kanssa ja vasta sitten siirtyä varsinaiseen opiskeluun. Itse kentällähän Boris ei enää hinkua muiden perään. Ongelma on nimenomaan toiminnan alkamisen odottaminen, kun muut koirat ovat läsnä.

 

Tänään harjoiteltiin paikallapysymisen alkeita, eli koira perusasennossa sivulla ja siitä askel oikealla jalalla eteen ja takaisin. Veivailtiin sitä jalkaa siinä eestaas ja koiran pyllyn piti pysyä maassa. Boriksella pysyi... ja ei pysynyt. Luulen, että Boriksen takin sähköisyys ja maan kylmyys ovat osasyyllisiä siihen, miksi se välillä pomppaa seisomaan. Toisaalta myös minun kriteerini välillä heittelee - joskus palkkaan liian aikaisin, ja koira kerkeää nousta seisomaan kun nami on jo matkalla hampaiden väliin. Tarkkuutta!

Kokonaisuutena olen tosi innostunut tästä harrastuksesta. En tiedä, riittääkö mulla ikinä kantti mihinkään kokeisiin, mutta tykkään siitä, että on laji jossa saa näpertää koiran kanssa ja opetella juttuja. Minähän opin koko ajan ainakin yhtä paljon kuin Boris. Tänään huomasin sen erityisesti, kun Boris ei joka kerta toiminutkaan niin kuin olin suunnitellut. Oma kroppa täytyy olla hallinnassa ja koiran liikkeisiin on reagoitava just eikä melkein. Se on haastavaa ja kivaa.

 

Täytyy nyt reenata tuota paikallapysymistä sisällä ja siirtyä sitten pikkuhiljaa ulos. Ja kasvattaa itselle vähän lisää silmiä. Vaikka kylkeen pari.

 

Tällä hetkellä vieressäni tässä sohvalla näyttää suunnilleen tältä: 

 

Ja kuorsaus käy.

25 viikkoa

Tänään on 25 viikkoa Boris-pojan syntymästä ja tasan 4 kuukautta siitä, kun Boris muutti meille.

Teimme haravointihommia pikkupakkasessa.

 

Boris vetää pihassa hepuliralleja ja muistaa melkein aina, missä rajat menee. Tarjosin sille taskustani löytyneen porkkananpätkän (joo, hevosihmisen taskussa on aina porkkanaa ja leivänmuruja ja koiraihmisen taskussa nappuloita ja nuhjuja lihapullanpaloja. Hevos- ja koiraihmisen taskut = hygieniafriikin kauhistus) ja näinhän siinä kävi:

 

Rehuja helevetti!

 

Eli porkkanalle kyytiä

 

Eilisessä punnituksessa painoa oli 34 kg ja rapiat. Kuinkahan iso tuosta tulee? Eilen Boris sai myös maistaa ensimmäistä kertaa siansydäntä. Kupista upposi nopeasti nappuloiden mukana, mutta kun tarjottiin yksi pala ilman lisukkeita, sitä piti ensin vähän heitellä pitkin huushollia ja sitten vasta syödä. Häntä kyllä vispasi ihan mahdottomasti, eli hyvää taisi olla.

Jopa Valo intoutui sydämestä! Näille kissoille ei kelpaa ihmisille tarkoitettu raaka jauheliha, ei raaka kana, ei raaka kala (edes suoraan järvestä nostettu), ei kermaviili... Katkaravut menettelee ja nyt Valolle maistui sydän. Jokusen matkaa siis vielä barffaukseen...

 

Odotellaan postista näyttelytalutinta. Olen nimittäin ilmoittanut hulluuksissani tuon penikan rhodesiankoirien Open Show'n Lahteen. Siellä on kotikoirille omat lemmikkiluokkansa, ja siihenhän me kuulutaan tuon häntämutkan vuoksi. Armonaikaa alle kaksi viikkoa. Voi voi. Meitä saa tulla tervehtimään... Olen se punoittava punapää levottoman ja jousitetun pennun narun päässä. Eniten pelkään, ettei Boris seiso hetkeäkään paikallaan tai ravaa pomppimatta metriäkään. Eipä siinä sitten muu oikein voikaan mennä pieleen!

 

Puhuuko se minulle? 

 

Kaunis ja ylpee 

 

Boris kuulee, kuuntelen

 

Multanenä

 

Noviisin paljastuksia

Ensikertalainen avautuu.

Olen viime päivinä googlaillut ahkerasti mitä erinäisimmillä sanayhdistelmillä uroskoiran sukuelimiä. Jep.

No kun tuolla on jotkut patit. Kyllä mä nyt kivekset tunnistan, ja itse pippelin, mutta kun siinä välissäkin oli jotkut pallukat, vähän niin kuin toiset pallit, mutta kiinni siinä pippelin varressa. Ne näkyvät vain kun koira esim. venyy selällään ketarat oikosenaan (mitä Boris tekee usein), ovat isot ja kiinteät.

Googlailun tulos: suomalaiset ovat häveliäitä. Mistään ei löytynyt anatomista kuvaa uroskoiran jalkoväliin kuuluvista vempaimista eikä mainintaa siitä, mitä siellä kivesten lisäksi tulisi olla. Kun älysin vaihtaa hakukieleksi englannin, johan alkoi löytyä.

Ja ne pallukat kuuluu sinne. Ovat bulbouretraalirauhaset (bulbourethral glands, bulbous part of glans). Jos joku muukin on yhtä noviisi näissä asioissa, niin seuraavista kuvista löytyy selvennys:

www.pet-informed-veterinary-advice-online.com/images/male-dog-anatomy.jpg

www.pfizerah.com/PAHimages/common/dog_tract2.jpg

 

Isäni edesmennyt Osku-kultsu oli niin karvainen, ettei sen jalkovälistä kyllä päässyt selville. Enkä minä pikkutyttönä pitänyt niin kauhean tarpeellisena päästäkään. Nyt sitten kun tuota omaa kasvavaa uroskoiraa on tuossa tuijotellut, niin alkoi tämä asia kummastuttaa. Mutta huh helpostusta, Bobon koipiväli on kutakuinkin normaali. Sain mielenrauhan ja opin jälleen jotain uutta ja jännittävää.

Toivottavasti kukaan ei vaan tutki mun koneeni hakuhistoriaa, saattaa nimittäin hieman hämmästyä.

Sylikoira kasvoi isoksi

Boris vaihtoi ruokaa muutama viikko sitten (Propacista Acanaan) ja muutosta on havaittavissa ainakin kakan määrässä. Sitä tulee harvemmin, mihin omistajan on tietty vaikea tottua. Yleensä kakka tuli aina kun kakkaa toivottiin: nyt täytyy monella pissatusreissulla todeta, että ei sen varmaan ole hätä kun ei se kakkaa. Parempi siis näin: ruuasta jää enemmän koiran sisuksiin ja vähemmän tarpeettomana poistettavaksi.

Kun kerran kakkajuttuihin päästiin niin kerrotaan nyt vielä tämäkin. Siitä huolimatta että kakan määrä on vähentynyt, niin tuommoinen otus paskoo aivan tolkuttoman paljon. Omalta pihalta ei korjata joka kikkaraa heti välittömästi, vaan pidetään kakankorjauspäiviä pari krt/viikko. Ja voi sitä luonnonlannoitteen määrää. Välillä tuntuu että se paskoo viikossa saman minkä painaa. Jos joku keksii, miten koirankakasta voi tehdä energiaa, niin me ollaan aika vahvasti omavaraisia sähkön suhteen kohta.

 

Ollaan kauhisteltu sitä, kuka ryöväsi meiltä sen pikkupennun ja toi tilalle tuon vasikan.

 

Silloin kun ensi kertaa tavattiin niin toinen oli tämmöinen: 

3,5 vko

 

Ja siitä vähän myöhemmin tämmöinen: 

7,5 vkoa

 

Ja tänään se oli tämmöinen: 

 

24 vkoa

 

Mutta on se ihan kiva tällaisenakin.

 

apina