Päivän hauskin potilas

Päivityksiä meiltäkin pitkästä aikaa!

Viikko sitten helatorstaina Boris starttasi rhodesiankoirien monttumestaruuksissa, komeasti sarjansa nuorimpana. Ikäraja kulki yhdessä vuodessa, ja Boris oli peräti kolme päivää yli tuon rajapyykki-iän. Juostava matka oli 150 metriä suoraan vieheen perässä, yksin ja kelloa vastaan. Nopeimmalle koiralle oli tiedossa palkintoja ja Montun mahtavin menopeli -titteli.

Boris juoksi todella hienosti! Ei epäilystäkään etteikö se lähtisi vieheen perään tai että hölläisi tahtia kesken. Sinne meni koirapoika ja kävi asiaankuuluvasti vieheeseen kiinni sen pysähdyttyä. Aika oli 13,90, ja sillä irtosi jaettu 13. sija, lähes kuudenkymmenen koiran joukosta! Kerrottakoon vielä, että voittajakoiran aika oli 13,00, joten kauas ei jääty.

Boris käyttäytyi hirmu hienosti paikanpäällä, ja päivä oli kaikin puolin oikein mukava. Juoksuharrastus polttelee kyllä aika kovasti...

 

 

Arkieloon on kuulunut kiireitä omistajien taholla, hikoilua helteessä ja vähän terveysongelmaakin. Oltiin tänään eläinlääkärissä, sillä Boriksen kakassa on ollut hiukan verta viime aikoina. Verikokeista selvisi, että valkosoluarvot olivat hiukan yläkanttiin, joten ilmeisesti kyse on bakteeritulehduksesta suolistossa. Boris sai antibioottikuurin. Kysyin, mistä tulehdus voisi johtua, ja lääkäri vastasi että syitä on monia: jotain epäsopivaa koira on kuitenkin syönyt tai juonut. Katsellaan nyt, kuinka antibiootti tepsii. Noin muutoin koiran käytöksessä ei ole mitään poikkeavaa, ihan samalla tahdilla mennään kuin ennenkin.

Lääkärireissullakin Boris oli erinomaisen asiallisesti. Vähän kyllä hymy hyytyi kun verikoetta otettiin, mutta yhtään ei pyristelty eikä arkailtu. Lääkäri sanoikin Borikselle, että sinä oot kyllä päivän hauskin tapaus, vaikka sieltä tulis sun jälkeesi mitä hyvänsä niin sinä oot hauskin!

 

Huomenna on luvassa puutarhan kuokkimista ja kukkien istuttamista. Luulen että Boris osallistuu antaumuksella. Ja sunnuntaiksi meidät onkin kutsunut luokseen kylään ja treenaamaan yksi Boriksen lempityttöystävistä eli Polkka. Mukava viikonloppu siis tiedossa!

Jopas on taas ollut

 

Eilen treeneissä tehtiin alkuun paikallaoloa maaten ja sitten henkilöryhmää. Paikallaolo aika bueno, paljon häiriötä, steppailin jo useamman askeleen päässä ja kiersin puoli koiraa, ja Boris pysyi odotuksiin nähden hyvin! Oppimani asia nro 1: kannattaa pitää odotukset alhaalla, voi yllättyä positiivisesti. Toki koira välillä nousi ylös, mutta noin pääpiirteissään onnistui aika kivasti.

Sitten se henkilöryhmä. Varoittelin ryhmäläisiä, että ottakaa iso ympyrä ja juntatkaa jalat kiinni maahan, tää saattaa pomppia. Mutta kas vain. Borista ei kiinnostanut yksikään ihminen. Paino sanalla yksikään. En siis edes minä. Sen naama oli kuin liimattu hiekkaan enkä paljon valehtele, jos sanon että se ei sieltä noussut varttiin. Ja mikä oli syy? Tytöt. Siis voi pieru kun kentällä oli hetki sitten maannut paikallaoloharjoitustaan juuri juoksunsa päättänyt narttu sekä kohtapuolin juoksunsa aloittava narttu.

Boris vain nuuskutti ja nuuskutti ja nuuskutti. Ja nuuskutti. Ja vielä vähän nuuskutti. Oli ihan sama, hypinkö minä tai heilutinko maksanpaloja vai seisoinko vain, sen keskittymistä ei vain kerta kaikkiaan saanut muualle siitä maasta. Kyllä korpesi niin että savu nousi. Loppuviimein siirrettiin koko henkilöryhmä pois kentältä epämääräiseen järjestykseen tielle, ja suoritettiin kerran edestakaisin pujottelua ihmisten välissä. Siellä Boris jopa pystyi kävelemään eteenpäin, kun suurimmat aromit jäivät kentälle. Ruoka ei edelleenkään kelvannut, mutta eipä Boris paljon niitä ihmisiäkään katsonut. Vasta kun olin laittamassa sitä autoon, se tuntui heräävän horroksestaan ja ensimmäisen kerran katsoi muhun päin. Ihan kuin se olisi vasta siinä vaiheessa huomannut, että narun päässä oli joku.

 

Borikselle mieluinen kotiläksy: lisää aikaa tyttöystävien kanssa, että se oppisi tunnistamaan juoksunkierron eri hajut ja tajuaisi, ettei kannata yöuniaan menettää alku- tai jälkijuoksujen takia. Kai tuota tyttöintoilua vähän ikäkin tasaa, tai sitten ei. Pallienpoisto alkaa siintää mielessä aika houkuttelevana vaihtoehtona...

 

Kun päästiin kotiin, otin vielä omat pikkutreenit pihalla, nameja kun oli sattuneesta syystä jäänyt aika määrä. Mielentilani saattoi olla vähän turhan kiihtynyt, tai sitten mulla oli vaan päällä sellainen topakka tekemisen meininki, mutta Boris kesti joka tapauksessa hyvin. Kaikkien koulutusohjaajien rakastama lause lipsahti taas suustani, kyllä tää kotona toimii. Mutta kun se toimi! Tein seuraamisia, paikallaanmakuuta isommalla häiriöllä (tarkoittaa sitä että mies oli pihalla pallo kädessä ja minä tein haarahyppyjä parin metrin päässä koirasta), ja meni mukavasti. Lopuksi palkkasin vauhdista palloa heittämällä ja leikittiin kunnon repimisleikkiä kumilelun kanssa, ja voi jot kun oli Boriksesta taas kivaa tehdä hommia mun kanssa.

Summa summarum, ehkä tämä tästä vielä joskus. En tiedä. On vain niin avuton olo kun koira vajoaa omaan hajumaailmaansa eikä sitä saa sieltä pois. Mitä muuta siinä voi tehdä kuin laittaa koira autoon odottamaan? Ei istu mun moraaliin ruveta sitä pakottamaankaan.

 

 

Huomenna on toisenlainen harrastuspäivä kun lähdetään kiihdyttelemään vieheen perässä rhodesiankoirien monttumestaruuksiin. Meni kyllä vähän tiukille koko osallistuminen, sillä löysin Boriksen tassunpohjasta ilmeisesti lasinsirun tekemän haavan, joka vielä eilen näytti aika punakalta. Nyt kuitenkin kun tassua on suojattu nuolemiselta, pesty, desinfioitu ja tuputeltu Basibactilla, se alkaa näyttää ihan normaalilta eikä itse haava taida onneksi olla kuin pieni naarmu.

Boris 1 vuotta!

 

Elintarvikealan lakosta johtuen koiran emäntä konttasi tänään kaupan lattialla ja kurkotteli hyllynperällä pilkottavaa lähes viimeistä maksalaatikkorasiaa. Yhtään nakkiapakettia tai jauhelihaloodaa ei kaupasta löytynyt, mutta kakku oli tehtävä.

 

 

Boriksella on nimittäin tänään ensimmäinen syntymäpäivä. Yksivuotias Boris on kotimittauksella 72 cm korkea ja painaa juuri tulleen tiedon mukaan 44,7 kiloa. Boriksen lempiystävä on jänis, joka osallistui passiivijäsenenä synttärikarkeloihin: 

 

 

Rakkaalla riivinraudalla on monta nimeä, eikä niitä kaikkia edes muista kun niitä aikoisi listata. Viime aikoina kutsumanimen ohella Borista on kutsuttu myös Bamseksi, Luurikseksi, Boboksi ja Vasikaksi. Oli mikä oli, niin kovin rakas se on, ja on vaikea uskoa, että meidän penska on jo vuoden!

 

Tämmöinen kurttu se oli hiukan reilu kolmeviikkoisena

 

Kakku maistui ja epävireinen onnittelulaulu kaikui. Muutoin synttärisankarin päivä oli ihan tavallinen maanantai.

 

 

 

Virallinen poseerauskuva taitaa kuitenkin paljastaa, että komeista mitoistaan huolimatta Boris on vielä aika lapsonen: 

 

Emmää ny kerkee istua tönöttää tässä, mää tuun vähän lähemmäs!

 

Onnea myös kaikille pentuesisaruksille!

 

Naistenmiehen vappu

Boriksella kävi vappuna tyttökaveri yökylässä. Perunkarvaton Tekla omistajineen vietti vapunpäivää meillä, ja pitikin kunnon kuria! Boris tosin ei oikein ottanut Teklan pörinöitä kuuleviin korviinsa, vaan intoutui haastamaan leikkiin.

Tekla

 

Vierailu meni kokonaisuudessaan oikein mallikkaasti. Illalla, kun pahin puhti oli jo poissa, koirat pystyivät nukkumaan samalla sohvalla - eri päissä tosin ja omien ihmistensä kanssa, mutta jopa Boris nukkui! Vähän uumoilin, että se touhuaisi koko yön...

Käytiin moneen otteeseen lenkkeilemässä, ja Boriksen hihnakäytös parani suurin harppauksin. Ihan ensimmäisellä lenkillä oli vähän nelivdon ja iholle poukkoilun tunnelmaa ilmassa, mutta kun Teklan uutuudenviehätys karisi (ja päästeltiin vähän höyryjä irtijuoksussa), Boris alkoi olla oma itsensä ja kulkea narussa mallikkaasti. Vähän heräsi kuume, että kyllähän sitä joskus voisi toisen koiran ottaakin...

 

Kun Tekla lähti, Boris sai muutaman tunnin päikkärirauhan ja sitten suuntasimme toisen hemaisevan tyttösen luo kylään. Polkka on yhdeksänkuinen, valtavan viehättävä rhodesiankoiranarttu, joka asuu palvelusväkensä ja kahden mäykkysiskon kanssa n. 60 km päässä meistä. Ei matka eikä mikään, kun tarjolla oli hyvää juoksuseuraa ja kivoja ihmisiä! Ollaan vakoiltu ja kommentoitu toistemme blogeja pidemmän aikaa, ja nyt sovimme koiratreffit.

 

 

Ja kyllä oli koirilla hauskaa! Kokoero oli aika valtava, ja nyt näytti Boris omaankin silmään aika isolta. Tässä kotona se tuntuu niin pieneltä...

Polkalla on rautainen kunto, ja se on tosi ketterä. Boris sai pistellä parastaan että pysyi Polkan vauhdissa. Lisäksi Polkka oli taitava jallittamaan Borista pienten pusikoiden ympärillä, ja kun Boris ei jaksanut enää kiertää aina uudestaan ja uudestaan ympäri, se paineli oksat ryskyen läpi... Sulava ja arvokas, kyllä vain.

 

kaarre

 

 

Polkka suostui myös painimaan. Tai lähinnä Polkka pyöri maassa selällään ja Boris oli haltioissaan närppimässä, törkkimässä ja läpsimässä käpälällä. 

Boris oli hieman odotettua rauhallisemmalla tuulella, taisivat viikonlopun seikkailut vähän painaa jaloissa. Oltiin juoksuttamassa koiria pienellä hiekkakuopalla, ja matkalla sinne tuli kuljettua hetken matkaa hihnassakin. Boris meni kuin vanha tekijä, ei kiskomista eikä kertaakaan koittanut härkkiä Polkkaa päin. Olin ällistynyt.

Yksi pää, kaksi ruumista

 

Polkka

 

Saatiin vielä pihalla muutama still-kuvakin koirista. Tosin meidän kameraan tallentuneissa Boris näytti lähinnä siltä, kuin sitä olisi piiskalla uhattu pysymään paikallaan... Polkan blogissa oli oikein kelpo poseerauskuva, ja tässä meidän paras: 

 

 

Boris oli "hauska", kun se ei ottanut pihalla kuuleviin korviinsa mun istumiskäskyjä, mutta kun Riikkis pyysi sitä istumaan, jätkä pyllähti heti ja tillitti namikättä hyvin intensiivisesti. Olen kokenut inflaation, jipii. No, onneksi Polkka teki saman tempun. En siis ole ainut murkkuikäisen hetkellisen korvattomuuden kanssa painiva omistaja.

 

Nyt on sitten menty matalalla profiililla tämä päivä, Boris vaan syö ja huilii. Tyttöjen viihdyttäminen vie mehut!

Emma 23.10.1997 - 1.5.2010

Koirien taivaaseen syttyi eilen yksi tähti lisää

äitini mäyräkoira Emma nukkui pois kunnioitettavassa kahdentoista ja puolen vuoden iässä

 

 

Olo on samaan aikaan helpottunut ja musertavan surullinen

miten voi enää mennä kotiin jossa ei ole Emmaa

Emmahan on ollut Aina

 

Hyvää matkaa pieni ystävä

kiitos yhteisistä vuosista