Heppusia

Laitetaanpa välillä näytille meidän lauman isoimmat jäsenet: 

Heppagubbet Immu (22 v.) ja Miku (25 v.)!

Jos Boris on nuori ja hulvaton ja koettelee välillä hermoja, niin näiden vanhojen herrasmieshevosten kanssa voi käydä lepuuttamassa mieltään. Arvostan sitä, että yhteisten vuosien töiden tulokset näkyvät, ainakin joskus ja hetkittäin. Vanhoissa hevosissa on sanoinkuvaamatonta arvokkuutta, ja tekee todella hyvää omalle psyykelle touhuta sellaisten otusten kanssa, jotka toimivat puolikkaasta ajatuksesta. No, ehkä yli kymmenen vuoden yhteistyöllä se on välillä jopa ansaittua.

 

Tänä keväänä aion leipoa Boriksesta tallikoiran. Pakkaset ovat vähän rajoittaneet harjoittelua tähän asti, mutta hyvällä alulla ollaan. Olen jopa kyennyt käymään pienen maastolenkin Immun kanssa siten, että Boris on vapaana mukana. Vähän on vielä treenaamista siinä, että ihan hevosen takaa ei kannata viuhahdella äkkiarvaamatta ohi, ja että minun käskyilläni on ihan yhtä suuri painoarvo, annan ne sitten maantasalta tai parin metrin korkeudesta hevosen selästä.

Olen huomannut, että tallissa Boris pärjää kaikkein parhaiten mukana jos en erityisemmin käskyttele tai vahdi sitä. Se kyllä pitää minua silmällä ja pysyttelee lähistöllä. Pieni jännitys hevosia kohtaan on vain tervettä, ja jos en itse kiinnitä siihen huomiota, ei Boriskaan ala sikailla. Jos taas hyysään ja hössötän ja kiellän, Boris alkaa helposti pyytää hevosia leikkiin ja poukkoilla jaloissa. Suurin haaste taitaa tallilla olla kaksi tallikissaa, joista Boris kerää melkoiset kierrokset. Kummallista, että se elää aivan sovussa omien kissojen kanssa, mutta vieraat kissat kuumentavat sen ihan huippuunsa.

Tassuasiaan ikävä päivitys, eli olemme jälleen kerran antibioottikuurilla. Sätin itseäni siitä, että en viimeksi mennyt antamaan viimeistä näytettä tassuista kun kuuri oli lopussa. Eläinlääkäri tosin silloin sanoi, että hän ei pidä sitä välttämättömänä. Ehkä sinne on silti jäänyt jotain ei-toivottua elämää, kuka tietää. Mahdotonta arvailla, mistä tämä vaiva johtuu. Ehkä meillä on vielä joskus edessä armoton eliminaatiodieetti ja ruokavalion uudistaminen, jos tämä sitten kuitenkin on jotain allergiaperäistä oireilua. Yhtä kaikki, harmittaa ihan sanoinkuvaamattomasti. Toivoisin vain, että mulla voisi olla edes puoli vuotta terve koira.

Kapula, kellit ja kylmä aamu

Touhukas torstai!

Menimme Jassun ja Piitun kanssa heti aamuksi tokovalmennukseen, joka pakkasen vuoksi jouduttiin supistamaan sisätiloissa tapahtuvaksi noutokapulatreeniksi. Eihän yksi iso huone ihan treenihallia vastaa, mutta ainakin oltiin syynissä ja koirat joutuivat aivojumppaamaan.

Boris oli ensimmäisenä vuorossa. Ei olla pitkään aikaan tehty mitään noutojuttuja, ja se näkyi levottomuutena ja kapulan mälväämisenä. Minä sain enemmän noottia kuin koira, sillä palkkasin levottomasta pito-otteesta huolimatta. Ongelmakohta oli lähinnä naksautuksen jälkeen tapahtuvassa kapulan luovutuksessa: kun minun käteni lähestyivät kapulaa, Boris mälväsi. Tämä kyllä parani kun minä sain käteni kuriin ja aloin luottaa siihen, ettei Boris sylje kapulaa heti naksautuksen jälkeen suustaan. Tehtiin aika alkuharjoituksia, pitoja ja nostoja pienellä välimatkalla. Boris paransi loppua kohden kuin sika juoksuaan, osittain siksi että lakkasin itse jännittämästä ja hermoilemasta. Häiriötäkin se sieti olosuhteisiin nähden yllättävän hyvin, sillä näissä treeneissä oli monta uutta ja outoa asiaa: vieras sisätila, koulutusohjaaja paljon normaalia lähempänä, Piitu odottamassa omaa vuoroaan muutaman metrin päässä...

Treenin jälkeen suunnattiin lenkille. Ajeltiin naapurikunnan puolelle järvenjäälle, jossa risteili mukavasti moottorikelkkauria. Liikkeellä ei ollut meidän lisäksi kuin pari pilkkijää. Aivojumppatuokio taisi hiukan painaa molempia koiria, sillä mitään hurjia juoksuralleja ei vedetty. Keuhkojen kannalta hillitympi meni oli ihan hyvä, yö oli taas ollut tosi kylmä ja ilma tuntui raa'alta, vaikka aurinko puolen päivän aikaan jo lämmittikin hieman.

 

Kaveripyllyt

 

Oikeassa seurassa luppakorvastakin...

 

... tulee pystykorva!

 

Kaunis, kaunis Piitu!

 

"Ja sitten mä menin ihan niinku sekaisin kaikesta tästä lumesta"

 

Pomppiva rhodesialainen

 

Lenkin jälkeen lämmiteltiin meillä ja juotiin päiväkahvit. Boris esitteli paikkoja ja viihdytti vierailijoita, mutta väsymys otti lopulta voiton ja molemmat koirat lepäilivät nätisti ja rauhassa.

Talvi alkaa todenteolla rassata meikäläisiä: ei riitä että Boriksen korvanpää on haljennut auki, nyt myös sen pallit on vereslihalla. Totta kai tuommoiset karvattomat killuttimet paleltuvat! En tiedä, minkä nyssykän virkkaan niille suojaksi.

Myös tassut aiheuttavat taas päänvaivaa, ne pirulaiset punoittavat ja kutisevat jälleen. Johan ne kaksi kuukautta olivatkin oirelematta, kun ennen sitä oli syöty 6 viikkoa antibioottia. Menee totaalisesti hermo tähän jatkuvaan sairasteluun! Tassut saavat nyt viikon Malaseb-shampookuurin ja ellei punoittelu sillä taltu, suuntaamme taas ihotautilääkärille antamaan bakteerinäytettä ja ottamaan vastaan antibioottia. Ainut ruokavaliossa muuttunut asia on ollut muutama (siis todella muutama, ehkä 5?) Frolic-nappula, jonka olen antanut silloin tällöin palkkionamuna. Niitä on syöty viimeksi joskus syksyllä, kun tassuoireet alkoivat. Mutta voiko parista nappulasta tulla noin vahva reaktio?

Koiralauma jäällä

Päästiin tänään Boriksen kanssa isomman koiraporukan mukaan lenkille. Kokoonpanoon kuuluivat ihmisväen lisäksi rhode-edustus Boris, Polkka ja Dara sekä beaucenpaimenkoirat Bro ja Sini. Käveltiin kunnon lenkki jäällä, ja auringossa tarkeni ihan mukavasti!

Koko koiralauma kuvassa

 

Minun motiivini oli toki purkaa virtaa hihnalenkkeilyyn kyllästyneestä Boriksesta, mutta samalla päästä vähän vilkuilemaan noita karvaisemman koiralajin edustajia eli beusseja. Kiitos Suvi ja Teemu!

Kamerassa ei tahtonut potku riittää kun aurinko painui puunlatvojen alapuolelle, mutta meno ja ilo välittynee silti: 

Daraa ällöttää, Boris kosiskelee Polkkaa

Polkka tuoksui edelleen ihanalta, vaikka välillä taisi vähän mennä koiranpyllyt Fabiolta sekaisin kun sai humpuutella neljän tytön väliä. Dara antoi onneksi kylmää kyytiä takaisin kun Fabio erehtyi tunkemaan kiinni sen takamukseen.

Bro, Polkka ja Boris

 

Hetkeä myöhemmin kun Dara pelmahti sekaan

 

Bro, Dara, Boris ja alimmaisena Polkkaparka

 

Lenkin jälkeen Boris lauloi auton sikaosastolla kaihoisia balladeja takapenkillä matkustavalle sydämensä valitulle, mutta Polkka pysyi kovana ja katseli vain maisemia. Jäin Riikkiksen luo vielä teelle, ja innokas kosiomies erotettiin Polkasta ja mäykyistä portilla. Balladeille tuli tyly loppu kun Maissi-mäykky kävi pari kertaa vilauttamassa portinraosta Borikselle koko hammaskalustonsa. Minikokoinen siveellisyyden vartija, ja äkäinen kuin mikä!

Kaks mustaa

Uskaltauduttiin viidentoista pakkasasteen iltapäivässä pienelle metsäpyrähdykselle. Muutama suhruinen kuva todisteeksi, kamera ei oikein jaksa iltapäivähämyä ja näin kovaa pakkasta: 

Jeeeeeeeee!

 

Muisku nyrpeänaamaiselle rouvakoiralle

 

Päätön koiramies hyökkää

 

 

Nyt on sitten Boriksenkin korvanpää auki. Todella paskamainen vaiva, ja näköjään tulee jos on tullakseen. Haava ei onneksi ole kovin iso eikä vuoda, mutta rupi vaihtaa väriään monta kertaa päivässä, joten kyllä se haava välillä aukikin on. Olen rasvannut korvanpäitä Tummelilla ja Bepanthenilla monta kertaa päivässä ja harkinnut korvan teippaamista. Katsotaan nyt, kuinka tämän kanssa pärjäillään. Myssyä ainakin on näillä ilmoilla pakko pitää.

Kotimatkalla kuvasin kuun: 

Talvihiljaisuus

Boriksen blogissa on ollut kovin vaitonaista viime aikoina.

Mitään erityistä ei kuulu: kiroillaan kylmää, topataan koiraa tossuihin ja myssyihin ja kokovartalopukuihin jokaiselle vartin kusikierrokselle, väpistellään sisällä viltin alla ja takan edessä ja mutistaan joka päivä, että olispa jo kesä tai edes merkkejä keväästä.

Eipä näissä pakkaslukemissa paljon voi ajatella tokoilevansa tai edes lenkkeilevänsä täysipainoisesti. Onneksi olen päivät kotona, iltapäiväauringossa pakkanen lauhtuu viidentoista asteen kieppeille ja silloin pystyy hieman pidemmän kierroksen tekemään.

Boriksen hermo kestää kohtuullisesti vähentynyttä ulkoilua. Pientä steppaamista ja piippaamista on, eikä haalarin jatkuva pukeminen ja riisuminen ole ihan pojan mieleen, mutta ei auta itku markkinoilla. Ehkä tämä tästä vielä joskus lauhtuu.

Fabion kostea lauantai

Runebergin päivä sujui varsin vetisissä tunnelmissa Hyvinkään koirakylpylässä! Olimme ihanan Polkan seurassa, joten Boris jäi vahingossa kotiin ja autosta asteli vanha tuttumme, intohimoinen naistennaurattaja Fabio. Polkka tuoksuu edelleen hirmu herkulliselta koska pihtaa juoksujaan ties monettako viikkoa, ja Fabion pieni pää ei oikein pysynyt kasassa.

 

Liivit päällä loosissa

 

Itse uiminen sujui kuitenkin odotuksiin nähden hyvin! Toki Fabio kävi hirmu kuumana Polkan perään, mutta meni altaaseen ilman suurempia seremonioita ja ui mielellään! Tyyli tosin ei ollut ihan oppikirjasta. Meillä oli apuna uittaja, joka koitti korjailla Fabion uintiasentoa painamalla päätä lähemmäs veden pintaa ja ohjailemalla liiveistä, mutta Fabio itsepintaisesti vaan kauhoi ja roiskutti vettä etujaloillaan.

Mayday, mayday, Fabio merihädässä! (Kuva: Pasi Puistola)

Video

Paras palkkio uinnille tietysti oli Polkka. Tosin lelutkin olivat ihan jees, mutta kummasti Fabion uimarata kallistui aina Polkan kulloisenkin sijainnin mukaiseksi.

Liiveistä ei tuntunut olevan Fabion uinnille merkittävää hyötyä, joten otimme ne parin altaanmitan jälkeen pois. Vielä on hieman matkaa uimamaisterin arvoon, mutta roiskiva koira ei huku, vai kuinkas se nyt olikaan!

Tässä vertailun vuoksi tyylinäytteet: hiljaa ja siivosti uiva Polkka-saukko ja tässä ei-niin-siivo mahalasku- Fabio!

Vesipeto

 

Totuus polskuttelusta ja hallinnasta altaalla tosin taitaa paljastua tästä videosta. Fabio valitsee lyhyimmän reitin kohteeseen... 

Varsin tehokas puolituntinen kuitenkin vietettiin! Tätä pitää kokeilla vielä toistekin, kunhan seuralainen alkaisi viimein juoksunsa ja lopettaisi ne myös. Ehkä saisin taas seurakseni normi-Boriksen tuon etelän ihmemies Fabion sijaan.

Suihkun kautta kuivattelemaan

 

Fabio saattoi niellä jokusen hörpyn altaan vettä, sillä kotiin päästyämme se pissata liritti varmaan minuutin. Sitten otettiin vähän välipalaa ja oikaistiin sohvalle viltin alle pitkäkseen. Loppuillaksi ei taida tarvita keksiä aktiviteetteja!