Toisinaan isokin koira mahtuu pieneen tilaan:
Miten se joskus näyttääkin niin pennulta, paljon vaan jalkoja sykkyrällä, uni syvää ja huoletonta. Tulee hallitsemattomia hellyyspuuskia, tekisi vaan mieli lällyttää ja paijata. Pieni penikka, onnenkantamoinen. Joka ilta kerron sille, että on kiva kun se on elossa ja kotona, vaikka tuskin se sitä ymmärtää. Mutta kerronpa kuitenkin.
Boriksen vire ja vointi on kohentunut koko ajan tasaisesti, joten uskalsin iltalenkin varrella ottaa hiukan treeniä läheisellä hiekkakentällä. Ja voi vihna kun oli penikassa potkua! Tehtiin vain sellaisia liikkeitä, jotka eivät rassaa jalkaa enempää kuin normaali liikkuminenkaan, eli lähinnä perusasentoa, muutaman askeleen seuruuta, käännöksiä ja luoksetulon loppuasentoa.
Boris oli innokas, sähäkkä, ahne ja tosi hyvä! Jee, kylläpä tuli hyvä mieli vaikka kynsinauhat on taas kuukauden paussin jälkeen verillä.
Käännökset on aika vaikeita, niitä ollaan tehty hävettävän vähän. Vasemmalle kääntyminen on supervaikeaa, Boris jää tosi helposti vinoon ja taakse tai sitten murjaisen sitä polvella kääntyessäni. Tarttis varmaan ohjaajan kuivaharjoitella ensin ilman koiraa... Oikealle käännökset ei ole ihan niin vaikeita, mutta koira irtoaa aika reilusti. Perusasennossa paikallaan veivatessa oikealle kääntyminen on melko hyvä, vasemmalle aika karsea juuri em. syistä, perusasento jää tosi vinoksi.
Mulla oli naksutin mukana ja se tuntui toimivan etenkin seuraamisessa. Käsissä ei vaan meinannut tila riittää, kun koira piti pitää hihnassa, nyrkki oli täynnä jauhelihaa ja sitten vielä naksu. Mutta nyt pystyin merkkaamaan naksautuksella oikean seuraamispaikan ja katsekontaktin ilman että Boris herpaantui palkannielemisen ajaksi. Sitten pysähdyin / hidastin ja annoin namin, ja jatkettiin taas.
Odotan tosi paljon, että päästään taas takaisin treeniryhmään. Syksyn viileys sopii mulle erinomaisen hyvin, olen täynnä intoa ja virtaa tehdä koiran kanssa kesän laamailun ja hiljaiselon jälkeen. Toivottavasti Boriksen sähäkkyys säilyisi vaikka treenitahti alkaisi taas pikkuhiljaa kiihtyä. Jalka on tuskin esteenä, niin hyvältä koira on nyt näyttänyt.
Onnettomuudesta on tänään neljä viikkoa.
Paikallaollessaan Boris helposti keventää hiukan leikattua jalkaa.
Borikselle on jäänyt tapahtuneesta autopelko. Kummallista, että se alkaa oireilla vasta nyt, mutta näin nyt kuitenkin on. Boris alkoi yllättäen tällä viikolla hypätä tienlaidasta karkuun, kun isompi auto tuli kohdalle. Satunnaisesti se on pelännyt myös läheltä ohittavaa henkilöautoa. Onneksi asutaan alueella, jossa autot ajavat tosi hiljaa, joten harjoittelutilanteita on saatavilla, mutta ne eivät ole ylitsepääsemättömän vaikeita. Huonoa on, että aina ei pääse tienvierustaa pidemmälle "karkuun".
Vielä en ole tehnyt sen kummempaa siedätystyötä, kun pelkääminen ei ole säännöllistä eikä Boris mene mitenkään pois tolaltaan pidemmäksi aikaa. Nameja olen kuitenkin alkanut taas kantaa mukana lenkillä, ja pitää kunnolla hihnasta kiinni kun auto ajaa ohi...
Alkuun tuli tosi voimaton ja lyöty olo itselle, kun koirasta näkyi, että sen psyykeen on sittenkin jäänyt muistijälki. Nyt olo ei ole enää ihan niin lannistunut ja näen tässä hyviäkin puolia: terve varovaisuus. Autojen ei tarvitse olla Boriksen parhaita kavereita, niitä on syytä hiukan kunnioittaa. Kunhan vain saisin taas valettua koiraan luottamuksen, että minä handlaan tilanteen vaikka auto ajaisi ohi, niin hyvä. Se riittää.
Koipi on kutakuinkin ennallaan:
Haava ei ole täysin parantunut, koska Boriksella on pakkomielle nuolla sitä öisin. Olen pari viime yötä rasvannut haavan Bepanthenilla ja peittänyt koko koiven kainaloon asti sukalla (eläköön ratsastuspolvisukat). Tässä on se ongelma, että jos koira liikkuu yöllä, sukka on tosi liukas ja liukastua ei saa. Siksi täytyy tassuosaan laittaa vielä lasten liukuestosukka, ja siinä sitten onkin jo kunnon paketti jalassa.
Kaulapatti olla möllöttää kaulassa yhä vaan. Ei ole kasvanut eikä kutistunut. Ei oireile edelleenkään. Piru vie, en tiedä, kauanko on järkevää vain tarkkailla sitä. Kahden viikon päästä on joka tapauksessa mentävä HauMauhun, kun jalasta otetaan kontrollikuva. Kestäisikö se sinne asti?
Yritin kuvata pattia, mutta laihoin tuloksin. Joko patti näyttää kuvissa valtavalta tai sitten sitä ei näy lainkaan. Patti on siis koiran kaulassa oikealla puolella, kuvissa vasemmalla.
Vertailukuvat:
Valtava paukura
Ei lainkaan paukuraa
Mutta koira on komea molemmissa!
Koipikuulumisia kolme viikkoa leikkauksesta ja siis puolivälissä odotettua parantumista! Ravissa ontuminen hävinnyt lähes kokonaan, samoin makaamisen jälkeen ensiaskelten ontuminen. Haava tosi hyvin parantunut, ei takapakkeja.
Kaulassa on taas havaittavissa pientä molluskaa samassa kohtaa kuin viimeksikin. Voiko se muka vielä olla jotain kudosnestettä? Mistä sinne sellaista nousee? Molluska on "kiinni", ei siis löysässä nahassa, aika pehmeä, en ole huomannut, että aristaisi erityisesti tai kutisisi. Kytätään ja seurataan. Ei taas huvittaisi maksaa 50 e parinkymmenen sekunnin kopeloinnista ja tietävästä katseesta, että toi akka on luulosairas. Tai ottaa koiralle "varmuuden vuoksi" antibioottikuuria ja taistella hiivaa vastaan kuuria seuraavat viikot. Toisaalta, ei myöskään huvittaisi antaa punktoida paukuraa ja ottaa tulehdusriskiä... Eikä myöskään huvittaisi olla tekemättä asialle mitään jos kyse kuitenkin on jostain vakavasta. Jos tarkkoja ollaan, niin lähinnä huvittaisi saada takaisin terve ja huoleton koira jolla ei ole elämänlaatua heikentäviä rajoituksia. Ja jos ahneeksi rupean, niin oma mielenrauha olis kans kiva.
No joo. Yritin ottaa jalasta sivuprofiilikuvaa, josta näkyisi, että siellä nahan alla todella on jotain ylimääräistä kovaa. Boris ilmaisi mielipiteensä varsin selvästi:
Mutta näkyy siitä jotain, kumminkin.
Boris on harjoittanut aivojansa naksuttimen ja kosketuskepin avulla.
Yön yli nukkuminen avaa uusia oivalluksia, ja vaikka vielä eilen kosketuskeppi toimi lähinnä purkkapallona, tänään oli ihan eri kuviot!
Olen naksauttanut ja palkannut nenäkosketuksesta keppiin. Ensialkuun B oli kovin hätäinen kahmaisemaan koko pallukan tai kepin varren suuhunsa, joten palkkasin ihan aluksi vain pallukkaan katsomisesta. Siitä edettiin vaatimaan liikahdusta kohti palloa, ja nyt osataan jo koskea nenällä. Seuraava etappi on, että nenää pidettäisiin vähän kauemmin pallossa kiinni.
Edistystä myös omistajan taholta havaittavissa: illan treenistä on videota! Kas tässä linkki videoon. Pätkä on lyhyt 5 namin sarja. Kolmannen namin kohdalla Boris koskee palloa hävyttömän monta kertaa ennen kuin naksautan: yritin saada siltä vähän pidempää nenäkosketusta mutta sainkin monta lyhyttä. Aina ei onnistu.
Olen vähän jäämässä koukkuun naksuttimen käyttöön. Boris oppii huimaa tahtia ja todella tuntuu siltä, että jokaisen nukutun yön jälkeen se on oivaltanut sen, missä vielä edellisenä iltana takkusi. Olen alkanut opettaa koiralle sattuneesta syystä myös pysähtymiskäskyä, ja tässäkin naksu on apuna.
Tänään ollaan palattu asteen verran normaalimpaan arkeen. Kerättiin todellinen sisustuskukkanen eli lainahäkkimme pois, kun ei sille ole ollut enää tarvetta. Boris oli myös hetken yksin kotona ilman kuuppaa, kun haavassa ei käytännössä ole enää mitään nuoltavaa, niin hyvin se on parantunut. Kun joku on kotona, ei Boriksella ole ollut kauluria päässä lainkaan, eikä myöskään öisin. Tosin edellisyönä laitoin kaulurin sille aamuyöstä, kun se ei lakannut nuolemasta jotain. En tiedä, nuoliko se tassujaan vai säärtä, mutta en saanut nukuttua siltä lipomiselta.
Tulevan syksyn suunnitelmia on hiukan tehty, ja nyt toiveet Boriksen paranemisesta ovat entistä korkeammalla, kun on jotain hauskaa odotettavaa! Mutta siitä lisää sitten lähempänä.
Leikkauksesta on kaksi viikkoa ja yksi päivä.
Paranemiskuulumiset ovat hyviä: jalka näyttää päivä päivältä siistimmältä ja ontuminenkin vähenee. Käynnissä Boris ei onnu, mutta ravatessa kyllä. Sekin on vähentynyt viime päivinä, kun ollaan käyty hieman enemmän "lenkillä". Pääosin mennään kävelyvauhtia, mutta olen antanut Boriksen ottaa silloin tällöin jokusen raviaskeleen ihan vain nähdäkseni, kuinka se liikkuu.
Bamse pääsi nuolemaan haavastaan ruvet pois. Ei hyvä, mutta tuskin tuli isompaa vahinkoa. Kutina ainakin väheni heti! Haava ei verestä tms., mutta isompien rupien kohdat näyttävät siltä, että olisivat vielä hetken voineet parantua rauhassa ruven alla. Olen putsaillut jalkaa laimennetulla Betadinella niistä kohdin, joissa on syvimmät kuopat. Mutta kuten kuvasta näkyy, haava-alue on jo hyvin siisti.
Molempien jalkojen arvet: vasemman jalan arpi on jäänyt aika tavalla koholle: kannuskynnen kohdalla on selvä kookas mollukka
Hankin Borikselle naksuttimen ja ollaan nyt tehty joka päivä aivoni ajattelevi -sessioita kosketusalustan eli pakasterasian kannen, naksuttimen ja namien kanssa. Kyllähän sen käpy ruksuttaa kun laitetaan ruksuttamaan! Joka paikassa on taas niin helvetillisen kuuma että koira pääasiassa makaa, joten sinällään rauhallisena pitäminen on vielä ollut helppoa.
Meillä oli viikonloppuna vieraitakin, ja hyvin Boris malttoi käyttäytyä. Jännitän vain sitä, kun vieraat tulevat: Boris riemastuu vieraista kovasti ja siinä rytäkässä pelkään sen loukkaavan itsensä, kun se pyörii tervehtimässä. Sisääntulon jälkeen se rauhoittuu minuutissa, mutta kuten on tullut karvaasti todistettua, minuutissa ehtii kaikenlaista. Onneksi oli tälläkin kertaa sellainen vieras, joka uskoi kun käskin olla kuin 40-kiloista koiraa ei olisikaan! Boris kyllä husaa jos sen husaamiseen lähtee mukaan, mutta lopettaa jos kukaan ei tee numeroa sen riemukkaasta tervetulotoivotuksesta.
Välillä tulee läikähdyksiä, että kyllä tämä tästä. Kuukausi kontrollikuviin ja periaatteessa sen jälkeen meillä pitäisi olla terveen paperit. Kuukausi on aika lyhyt aika, eikö olekin.
Boris kotiutui lääkärikeikalta vamputtomana ja tikittömänä, mutta kauluri päässä. Jalalle kuului hyvää, röntgenkuvissa raudat oli siellä mihin ne oli laitettukin, ja haavakin oli suht siisti. Tulehduksen merkkejä ei näkynyt, ei haavassa kuten ei luissakaan, ja se oli valtavan hyvä uutinen. Murtuma oli avomurtumaksi luokiteltava, sillä murtumakohdassa oli haava. Ei siitä nyt luunpäät pilkottanut onnettomuuden jälkeen, mutta joka tapauksessa iho oli reilusti rikki. Se on tietysti lisännyt tulehdusriskiä, ja jos tulehdus olisi iskenyt ja levinnyt luuhun, oltaisiin oltu aika huonolla tolalla. Toki riski on olemassa vieläkin, mutta pahin taitaa olla jo ohitettu. Nyt jalkaa pitää suojella pari päivää nuolemiselta, siksi kauluri.
Hauskaa oli, että meidän ei tarvinnut esittää ääneen mitään kysymyksiä - klinikan väki paljasti lukeneensa Boriksen blogia, joten kaikki tiedettiin jo ennakkoon. Eläköön Internet!
Kuvaus ja tikkienpoisto pystyttiin tekemään ilman rauhoitusta, kuten olin toivonutkin. Boris oli kyllä hirmu reipas taas, vaikka jouduttiin aika kovakouraisesti kippaamaan se kyljelleen röntgenpöydälle ja pitämään aloillaan. Tikkienpoisto ei tämän operaation jälkeen ollut mitään.
Kotimatkaksi puettiin kauluri päähän, kun Boris hyökkäsi hulluna nuolemaan vampun suojista paljastuneita varpaitaan jo heti klinikalla. Haava ei sitä niinkään kiinnostanut. Kotona kauluritotuus valkeni ja veti Boriksen synkeään mielentilaan. Marttyyri-ininän kanssa Boris törmäili esineisiin ja seisoskeli niska jäykkänä. Kummää en mahru mihinkään.
Jalka on hyvästä paranemisestaan huolimatta omaan silmään karun näköinen.
Varpaiden välissä oli niin sanotusti tilanne päällä, niin kuin osasin odottaakin. Kirkuvanpunaiset ja armottomasti syhyävät välit aiheuttavat selvästi kurjan olon Borikselle. Pesin tassun kunnolla (syvässä pakasterasiassa, kätevää!) ja tiputtelin reilulla kädellä Canofiteä sekä päälipuolelle varpeidenväliin että anturapuolelle. Toivottavasti tuo tuosta parantuu kun alkaa taas saada happea.
Jalka on nyt ollut selvästi kipeämpi ilman tukea. Boris kyllä astuu sille, eikä vauhtiin päästyään edes onnu juurikaan, mutta kotioloissa roikuttelee tassua ilmassa ja tuntuu vähän vaisulta. Laitoin iltaruokaan puolikkaan Rimadylin, josko tämä tästä vielä hymyksi muuttuisi.
Saatiin lupa kävellä lenkkejä suht normaalisti - kiellettyä on irtijuoksentelu ja äkkinäiset liikkeet, liukastuminen ym., mutta rauhallinen liikkuminen on sallittua. Toki mennään koiran tahtiin ja aloitetaan kevyesti, mutta tosi hyvä näin. Kuukauden päästä sitten kontrollikuviin, silloin murtuma on toivottavasti luutunut täysin.
Yksi vaihe paranemisprosessista takanapäin. Oma olo on huojentunut ja aika omituinen. Onnettomuus alkaa tuntua koko ajan kaukaisemmalta. En tiedä, onko se hyvä asia. Oppi on kyllä mennyt perille niin etten varmaan koskaan enää laske koiraani huolettomasti irti teiden läheisyydessä, mutta silti onnettomuusillan kauhujen etääntyminen tuntuu pelottavalta. Muistanhan varmasti jatkossa, kuinka voi käydä? Toisaalta, en voi enkä aio elää koko loppuikääni sen pelossa, että koirani loukkaantuu. Jos sille tielle lähden, saan pelätä kaikkea muutakin ja ihan koko ajan. Kun löytäisi tasapainon harkinnan ja liiallisen pelkäämisen välille!
Paparazzi iski ja kuvasi porukan miesväen päiväunilla.
Jalkavamppu alkaa vedellä viimeisiään, lastan pää pilkottaa kainalosta ja sukat hiertyy tassunpohjasta puhki. Huominen enää, ja sitten keskiviikkona aamupäivästä nokka kohti HauMauta.
Boris oli tänään hienosti neljä tuntia häkissä, kun itse kävin työkeikalla. Ei se siellä olosta nauti, mutta malttaa olla kuitenkin.
Kaipaan lenkkeilyä ja tokoilua. Ihan mälsää.
Viikko ja pari päivää päälle onnettomuudesta. Eräänlainen ajanjakaja siitäkin päivästä tuli. Hurjasti mahtuu onnea epäonneenkin, se on todettu. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä selvemmin tajuan, kuinka onnekas Boris kuitenkin oli. Paraneminen on edennyt hyvin, nyt ollaan toista päivää ilman kipulääkettä eikä tunnu missään. Koira on riehakas ja touhukas oma itsensä. Jalkavamppu haittaa menoa vielä keskiviikkoon asti, sitten siitä päästään. Kudosnestepallukka ja heltanturvotus hävisivät yhtä liukkaasti kuin meidän 50 e, joka kopeloinnista maksettiin.
Boriksesta tulee, ellei ole jo tullut, ihan pilallehemmoteltu - hihnassa saa vähän vetää, ikkunasta saa hiukan vahtihaukkua, makupaloja saa pöydästä ja jatkuvasti kyhnytetään, paijataan, leperrellään ja supatellaan korvaan ällösöpöjä juttuja. Boris myös autetaan sohvalle ja pois, kun se haluaa. Mutta on niin kiva, että koira on elossa ja kotona. Tui tui.
Eilen ja tänään ollaan oltu jopa "kävelyllä". Matkaa kertyi ehkä 300 metriä, mutta psyykkisesti se on iso juttu Borikselle. Se menisi ja ravaisi ja tekisi kaikkea kuten ennenkin, mutta omistajat hannaa hihnan päässä. Pitää keskiviikon lääkärikäynnillä selvittää, mitä tarkoittaa "rauhallista liikuntaa kytkettynä". Saako koiran kanssa kävellä kilometrin? Saako se mennä ravia?
Antibioottien antaminen on Boriksesta vähän ikävää. Tabut joutuu antamaan suoraan kurkkuun kun ruuan joukossa se ei niitä syö. Pilleripaperin rapinaa paetaan hirveää kiitoa toiseen päähän taloa ja hampaat purraan viimeiseen asti tiukasti yhteen. No, joka kerta pillerit on saatu alas, eikä niitä enää montaa päivää tarvitse syödäkään.
Hiukan hirvittää, missä kunnossa jalan iho on, kun sidehässäkkä keskiviikkona otetaan pois. Ja toivottavasti leikkaushaava on parantunut hyvin, ettei tarvitsisi laittaa lampunvarjostin-kauluria koiran päähän. Tähän asti ollaan siltä vältytty.
