Igor rokotuksilla

 

Igorille tuli eilen 12 viikkoa täyteen ja tänään käytiin eläinlääkärissä ensimmäisillä rokotuksilla. Igor rakasti kaikkia ja lötköpötköili hoitopöydällä kun pistettiin. Lunki kaveri. Eläinlääkärin vaaka näytti 14,7 kg.

 

 

Tänään taisi olla viimeinen lämmin päivä ennen pitkää talvea, ja puuhasteltiin melko lailla aamusta iltahämäriin pihalla. Pojilla oli täysi vauhti päällä koko ajan! Sitten kun käytiin sisällä välillä syömässä tai kahvilla, molemmat simahtivat niille sijoilleen.

Boris ja Igor leikkivät valtavan paljon. Viime päivinä Boris on keksinyt, että pennun kanssa voi myös painia: Boris makaa selällään ja Igor kiipeilee sen päällä. Lisäksi ne leikkivät yhteisillä leluilla, Igor juoksee lelu suussa Boriksen perässä ja oikein tunkee lelunkulmaa Borikselle, ja sitten vedetään. Toisinaan Boris jaksaa leikkiä sellaisella voimalla että Igor saa voittaa, mutta toisinaan Iksu-parka saa aika pyöräytyksiä... Mutta lelusta se ei irrota!

Olen tosi huojentunut, että pojat ovat laumautuneet näin hyvin. Olisi hirveä stressi joutua pelkäämään, että toinen tekee toiselle vahinkoa.

 

Hups, kääpiö ei aina pysy tolpillaan

 

Tilanne

 

Igor on nyt pari kertaa ottanut tärskyn hevosten tarhalangoista. Mulla meinaa vaan sydän jättää hypyn väliin kun pentu huutaa pelästyksissään, aina pelkään että nyt sille kävi pahasti, mutta eipä siellä mitään todellista hätää ole ollut. Langoissa kiertävä virta ei ole erityisen kova, mutta kyllä sen varmasti huomaa, ainakin jos ottaa aitalangan suuhunsa...

 

Houston, we have a problem

 

Melkein sulava rääpäle

 

Boris ja kieli

Kakkis harrastaa

Igor-kakkanaama ("Kakkis") on opiskellut itselleen harrastusta ja pakottanut siinä sivussa minutkin opettelemaan uutta lajia, jossa olen totaalisen keltanokka. Viime päivät olen siis kökkinyt perä pystyssä tuolla laidunmailla ja tallannut Igorille jälkiä! Aika vähän vielä ymmärrän, Igor tuntuu ymmärtävän enemmän, eikä se kai ihmekään ole, sillähän se hajuaisti on.

Havaintoja: jos pennun on liian nälkä, ei tule mistään mitään. Igor vetää kuin heikkopäinen ja jos en päästä sitä etenemään, se ottaa naminhajun ilmasta eikä maasta, ja sätkyttelee entistä kiihkeämmin joka suuntaan. Liian nälkäisenä se ei myöskään malta syödä joka askeleesta nappuloita, vaan koheltaa eteenpäin hurjaa tahtia tai vaihtoehtoisesti kyntää maata kuonollaan kun roikun hihnassa jarruna, hukkaa suunnan ja pyörii kuin väkkärä. Kyllä se siitä sitten taas rupeaa työhön kun saan sen nenän eteen- ja alaspäin, ja aina loppujälkeä kohden sen tahti rauhoittuu ja meno alkaa näyttää hiukan jäljestämiseltä.

Toisekseen jälkeä ei kai pidä tallata liian lyhyeen ruohoon eikä alusta saa pennullekaan olla liian helppo? Tänään tein tämän virheen ja huomasin, että supernälkäinen ja kiihtynyt Igor alkoi sihtailla namusia silmillään eikä nenä tehnyt mitään, paitsi otti hajua ilmasta, kun tuuli tuli jäljeltä päin. Ja varmaankin jäljelle saisi aika nopeasti ruveta lisäämään pituuttakin? Nyt olen tehnyt n. 10-15 metrin jälkiä joissa on aika paljon namusia (ruokanappuloita) joka askeleella, ja askelvälit ovat melko olemattomat. Eli ruokaa on koko ajan. Mutta ei tuo silti malta syödä?

Täytyy kysäistä, jos "naapurin" kouluttaja ottaisi meidät vielä tänä syksynä mukaan jälkikurssille, niin saataisiin tämä jäljestämishomma käyntiin ennen talvitaukoa. Monenmoista virhettä voi varmaan näinkin simppelin kuuloisessa lajissa tehdä, jos yksinään tuhertaa. Kaikkea ei mitenkään osaa kysyä teoriassa, ja jos vaikka osaakin, tuolla maastossa tekee kuitenkin väärin jos joku osaavampi ei huuda vieressä että ei noin.

 

Igor oli myös tiistaina kuokkimassa Boriksen tokotreeneissä. Iksu teki kaikki osaamansa temput kentällä, eli sivulletuloa ja seuraamista imuuttamalla sekä istumista, maahanmenoa ja seisomista. Eipä tuo sitten muuta osaakaan, mutta ei tunnu myöskään vaivaantuvan mistään ympäristöistä, on innokas ja hyväntuulinen ja puuhakas aina ja kaikkialla. Kanalelukin sai kyytiä kentällä, ja lopun aikaa Igor veti sikeitä autossa.

Boriksen osalta treenit menivät myös aika mukavasti! Ihan aluksi tehtiin paikallamakuu 2,5 minuuttia. Boris makasi melkoisen levottomasti, tärisi aivan holtittomasti (varmaan osin kylmästä ja osin jännityksestä) ja nousi kerran varovasti puoliksi seisomaan, mutta meni heti takaisin maahan kun ärjäisin sille. Kävin palkkaamassa pari kertaa, koska raukka näytti olevan niin kovin epävarma tehtävästään. Toisista koirista se ei kyllä ottanut häiriötä. Tämä on kyllä tosi hyvä, että tehdään noita makuita joka treenikerralla! Varmuuttahan ei saa kuin harjoittelemalla...

Treenien teemana oli seuraaminen. Tehtiin Boriksen kanssa käskytettynä napakka kaavio käännöksineen ja juoksuineen. Käännöksethän ovat aivan levällään ja hirveitä, mutta tykkäsin silti tosi paljon Boriksen tekemisestä. Tämä oli vähän shokkihoitoa meille molemmille, kun olen ollut niin hirmuisen varovainen tuon seuruuttamisen suhteen. Kaavio oli ehkä normaalikoirakolle lyhyt, mutta meille pitkä kuin nälkävuosi... Korjattavia asioita: ohjaajan on ruvettava kävelemään! Hiipparoin kuulemma aivan liian hitaasti ja varovasti, ja Boris himmailee vieressä. Lopuksi otin suoran pätkän niin että kävelin kovempaa (tuntui puolijuoksulta ja silti yleisöstä huudettiin, että vielä reippaammin!), ja kas, kyllähän se koira sieltä tuli, ja aika mukavasti tulikin. Hupiliikkeenä Boris teki vauhtiluoksetulon ihmiskujan läpi pitkällä matkalla, ja siitä suoraan autoon.

Nyt siis pelko pois, vauhtia masiinaan ja treeniä vaan!

Kyllä maalla on mukavaa?

Toissayönä heräsin siihen, että pihalla haukkuu koira. Ja koska pihalla haukkui vieras koira klo 02 ja jotain, niin kohta myös makkarissa haukkui koira. Vedin unenpöpperössä vaatteita niskaan ja sytyttelin pihavaloja ja etsin taskulamppua, ja rymysin katsomaan, minkälainen vieraileva stara siellä louskuttaa. No, ei siellä ketään näkynyt. Aikani sohin taskulampulla pilkkopimeään ja aloin jo itsekin epäillä kuuloani ja järkeäni. Menin takaisin nukkumaan vain herätäkseni parin tunnin päästä siihen, että pikkupaskiainen oksentaa yömajassaan pikkukiviä ja yrittää pokkana rouskuttaa ne uudestaan mahaansa, jos ne vaikka toisella kierroksella sulaisivat? Kopeloin pimeässä sieltä oksennuskasojen joukosta kaiken kovan mikä sormiin osui ja vein pari vilttiä pesukoneeseen. Rentouttava yö, todella.

Eilen illalla otettiin sitten vähän enemmän kontaktia siihen "kuvittelemaani" vierailevaan tähteen. Päästin Boriksen yhdentoista maissa viimeiselle pissalle pihalle ja ihmettelin, kun se heti ovelta alkoi murista ja pöhistä pimeään. Komensin sitä olemaan kunnolla ja huutelin samalla Igoria pihalle, kun Boris lähti kuin ammus hurjalla rähinällä tallia kohti. En ehtinyt nähdä, mitä siellä kävi, mutta joku Borista pienempi tumma eläin siinä oli, ja sen kanssa Boris veti kunnon pyörähdykset pihalla. Huusin sisälle isännälle että tulee apuun ja huusin pihalle Borista ja temmoin taas jostain kenkiä jalkaani ja taskulamppua käteeni, kun Boris sitten olikin taas ovella koko selkäirokeesi pystyssä. Tungin sen ovensuusta sisään ja kiitin onneani, että Igor oli lusmunnut keittiössä enkä ollut ehtinyt saada sitä ulos! Taas lähdettiin taskulamppujen kanssa haravoimaan pimeitä pusikoita ja yritettiin etsiä, minkä toverin kanssa Boris oli matsannut. Ei ketään missään.

Ja yllätys yllätys, yöllä heräsin taas siihen että pihalla haukkuu koira. Nyt tyydyin vain kyttäämään verhojen raosta enkä taaskaan nähnyt ketään. Hulluksihan tässä tulee! Koira sen on oltava, vaikka eilen illalla olin hetkittäin jo varma että se on susi tai ahma tai ilves tai minikokoinen karhu... Boris kiertää tonttia jännittyneenä ja nuuskuttaa ja merkkailee - vierailija ei siis ilmeisesti ole narttu! Eilisillan rähinäepisodin aikana en ainakaan nähnyt vierailijalla mitään liivejä tai tutkapantaa, mutta kai se silti jonkun metsäkoira on. Ihmettelen vaan sellaista metsäkoiraa, joka yö toisensa jälkeen nuohoaa samalla pihalla, vaikka jo kerran sai sieltä häädön reviirin omistajan taholta.

Tänään ohjelmassa on sitten pihanaitausprojektin viimeistely pikavauhdilla, ei todellakaan huvita olla kaikkia iltoja yksin kotona ja pissattaa pentua tuolla pimeässä, kun ei yhtään tiedä, mikä otus sieltä ampuu iholle.

Tässä kohtaa se keskikaupungin valaistu kotikatu ei oikeastaan tunnukaan niin huonolta paikalta pitää pentua.

Iksu 11 viikkoa

 

11-viikkoinen beauceronpoika kävi puntarilla ja lukema oli huikea 13,9 kg! Voiko se olla oikein? Luisevalta tuo tuntuu käteen, näyttää ihan sopusuhtaiselta koipeliinilta, eikä mitenkään siltä että painaisi noin paljon. Hui hai mikä kasvutahti.

Tänään oltiin sienimetsässä kokoonpanolla Boris, Igor ja Bella sekä me ihmiset. Suppilovahveroita löytyi likemmäs kymmenen litraa ja koirat painattivat menemään niin että sammaleet lenteli. Igor pysyy lähellä ihmisiä ihan ilman sen kummempaa ohjeistamista tai opettamista, ja on selkeästi koko ajan valppaana siitä, missä lauma kulkee. Etenkin kun oltiin Igorille vielä vieraassa metsässä.

Boris väsyi

 

Igor ei

 

Toisinaan koirat erehtyvät nukkumaan minuutin tai kaksi kylki kyljessä. Tilanne on aina sama, Boris on jo makuulla jossain ja igor könyää viereen ja koittaa olla pieni ja ystävällinen jotta saisi jäädä siihen. Tosin Igorin käsitys pienestä ja ystävällisestä on vähän eri kuin Boriksen: 

 

Pureskelen sun korvalehteä toverillisesti

 

Lopuksi vielä söpistelykuva pikkuperkeleestä: 

Pojat treenaa

Tänään oli Boriksen agilitytreenit, jotka menivät oikein mallikkaasti! Rata oli aika kimurantti 12 esteen syherö, jossa oli kääntöä ja vääntöä ihan reilusti tällaiselle amatööriparille. Boriksen into pysyi oikein hyvin yllä ja se kesti jopa toistoja, ja leikki sekä palkkioksi että verrytellessä! Hienoa hienoa. Jokunen viikko sitten ilmennyt putkiongelmakin on jäänyt taakse ihan itsestään: tänään Boris jopa karkasi itsekseen kerran putkeen, kun vielä hetki sitten se ei tahtonut suorittaa putkea edes käskyllä. Olin oikein tyytyväinen Borikseen! Se oli myös mukavassa vireessä kun otin vähän tokoilujuttuja omaa vuoroa odotellessa.

Pennun tulo on tehnyt Boriksesta ahneen, ja kouluttamisen kannalta se on tietysti oikein hyvä juttu. Mutta noin arkielämässä... Vaatii totuttelua! Boris on ollut siitä epätyypillinen rhode, että se on ollut ennemminkin nirso ja huonosyöntinen kuin ahne varas, mutta Igorin saapuminen on tehnyt siitä ikinälkäisen. Se varasti yhtenä päivänä olohuoneen pöydältä kulhosta täyden suullisen juustonaksuja, vaikka seisoin vain muutaman metrin päässä! Boris joka ei ota ikinä mitään ilman lupaa, ja jonka ulottuville on huoletta voinut jättää vaikka yöksi ties mitä syötävää. Nykyisin Boris myös nuohoaa keittiön työtasot niin pitkältä kuin nenä yltää, ja aamupalapöydän tarjottavat pitää laittaa keskelle pöytää jos ei halua, että kieli käy vähäsen vaan maistamassa...

Aamukahvi ei vielä maistu

 

Tänään ennen agitreenejä kävin verryttelylenkin molempien koirien kanssa. Hihnassa. Ei muuten ollut ihan vaivatonta! Boris vetää hajujen perässä kuin mikäkin maalaistollo, ja Igor "panta-on-kaulassani-ehkä-viidettä-kertaa" poukkoilee joka suuntaan, sotkeutuu kaikkiin piuhoihin ja kiihdyttää vaan vauhtia kunnes on niin solmussa että menee jalat alta. Pitäis vissiin vähän ruveta harjoittelemaan tätä.

 

Igorin kanssa olen treenannut nyt tottiksen alkeita keittiössä. Päiväruoka syödään kädestä palkkana, ja äkkiä tuo pikkujamppa on päässyt juonesta jyvälle. Täytynee opetella treenaamaan hanskat kädessä, tuo meinaan vie nahatkin kun se nakertaa sormien lomasta ruokamössöään. Täpäkkä se on, ja ihana, kun tekee niin tosissaan! Ollaan harjoiteltu seuraamista ja perusasentoja, sekä istumista, makaamista ja seisomista. Kiva tyyppi! Alkaa vähitellen tuntua omalta.

Pari kyläilijää

Sunnuntaina meille pelmahti piha täyteen vierailijoita. Suvi ja Riikkis olivat pakanneet kiitettävän määrän koiria pakettiautoon ja hurauttivat meille kylään. Autosta purkautui pihalle viisi vierailevaa tähteä: rhodet Polkka ja Dara, beussit Sini ja Bro ja pieni "vääränrotuinen" Otti-pentunen, 12-viikkoinen bordercollie. Siihen vielä Boris ja Igor jonon jatkoksi ja peltolenkille!

Meillä on täällä nyt niin mukavat lenkkeilymaisemat, kun peltoja riittää eikä juuri tarvitse vastaantulijoista olla huolissaan. Eipä tätä koiraporukkaa mihinkään lähiömetsään taitaisi uskaltaa laskeakaan, kyllä siinä tanner tömisi kun seitsemän koiraa kirmaili edestakaisin!

 

 

Boriksen pää pehmeni täysin kun ihana Polkka-tyttö oli mukana. Myös Dara ja Bro kelpasivat juoksuseuraksi, Igor kun ei vielä pienillä täpsyköillään pysy minkäänlaisessa juoksuvauhdissa mukana. Nyt sai Boris painattaa menemään sydämensä kyllyydestä.

 

Rhodemuodostelma

 

Isopaimen ja pikkupaimenet

 

Siniä ei nää juoksupuuhat jaksa kiinnostaa

 

Ihana pieni Otti, joka saattaa murtaa mun rajoittuneen käsitykseni bordercollieista

 

Igor

 

Iksua alkuun hieman hämmensi äkillinen koirapaljous, mutta hyvin se töpötti mukana koko lenkin. Välillä se löysi virkaintoisesti joukkoa paimentavan Otin ja leikki sen kanssa, mutta varsinainen pentupainiosuus koitti vasta lenkin jälkeen sisällä keittiössä. Tosin pentuset pääasiassa leikkivät lelun välityksellä tai vaihtoehtoisesti riitelivät siitä hurjalla pörinällä, mutta ainakin tuli touhuttua.

 

Kenelläkään ei ole yhtä iso kieli kuin Brolla

 

Dara ehti poseerata kameralle, Polkka ei ihan

 

Fabio rakastaa!

 

Koko joukkue kuvassa

 

Sinille maistuis namunen

 

Polkka ja Otti pääsivät sisälle kahvitteluseuraksi. Boris oli lähes väsymätön ja liehitteli ja kirputti ja leikitti Polkkaa koko rahan edestä. Igor vetäisi pienet päivätorkut ja virkistyi sitten uudestaan leikkimään Otin kanssa. Onhan se aika kömpelö mörssäri verrattuna puolta pienempään ja vikkelämpään Ottiin, mutta tulee niillä olemaan aikuisenakin aikamoinen kokoero.

Käytiin vielä lopuksi uudestaan pieni kierros sänkipellolla, ja parin juoksurinksan jälkeen meillä ainakin pojat alkoivat olla valmista kauraa nukkumaan. Tämä ilta saattaa mennä aika rauhallisissa merkeissä, niin paljon on ollut tohinaa ja touhua ainakin Igorilla. Mukavaa kyllä, että on hyväpäinen pentu joka ei pienistä hätkähdä!

Kiitos kyläilijöille, otetaan pian uudestaan.

Igor 10 vkoa ja ensimmäinen koulutusleiri

Mikä viikonloppu!

Oltiin Igorin kanssa kaksin reissussa, kun Igorin kasvattaja oli järjestänyt koulutusleirin Hartolaan, Kunkkulan koirakeskukseen. Kolmen tunnin ajomatka sujui varsin mukavasti, Igor veteli hirsiä mennen tullen eikä möykännyt käytännössä lainkaan. Perjantai-iltana ohjelmassa ei ollut muuta virallista kuin majoittautuminen ja tutustuminen, mutta Igor pääsi myös tekemään ensimmäisen jälkiharjoituksensa, kun tallasin sille kasvattajan opastuksella ruudun ja kylvin osan iltaruuasta sinne. Ruudusta suoriuduttiin miten kuten, Igor oli aika väsynyt temuttuaan pentuesisarustensa kanssa eikä oikein jaksanut keskittyä. Kai sitä ainakin aivojumppana voisi alkaa noita jälkiä tallata!

Lauantaina meille saapui tottelevaisuutta kouluttamaan Mikael Laine. Koska suurin osa leiriläisten koirista oli pentuja, kävimme teoriaopetuksessa läpi tottelevaisuuden alkukouluttamista. Kentällä pikkupentuset ottivat pari muutaman minuutin pätkää, ensin seuraamisen opettelua, luoksetuloa, istumista, seisomista ja maahanmenoa, ja toisella kertaa opetettiin ohjaajaa leikkimään pennun kanssa oikein. Meidän vinkuvainen kanalelu osoittautui hyväksi, varsinkin kun sitä tuunattiin vähäsen lisäämällä siihen ohut naru jonka kanssa lelua sai vedettyä rivakammin ja luonnollisemmin liikkein pois pennun ulottuvilta. Igor oli hyvin pätevä pieni koiranalku, leikki ja touhusi kentällä oikein iloisena. Itselleni leirin suurin anti oli saada alkusysäys edessä olevaan koulutusoperaatioon - pentu on vielä pieni, mutta aika paljon sille voi alkaa opettaa jo nyt. Tykkäsin kouluttajan tavasta aloittaa siitä, että koiralle rakennetaan alusta saakka oikea vire tehdä hommia, eli kentällä pitää olla iloa ja eloa, ja pennulla kuuluu olla kivaa. Ohjaajalta vaaditaan heittäytymistä, aktiivisuutta ja rentoutta, koiraa pitää kehua tunteella ja keskittyä vain siihen, että on koiran kanssa kaksin läsnä kentällä, viis siitä montako silmäparia tuijottaa.

Koulutuksen ohessa pentuset pääsivät painimaan keskenään. 9-päisestä pentueesta oli lauantaina paikalla 7, joten vilinää riitti!

 

 

Igor ja siskolikka

 

 

 

Igor oli koko reissun tosi mallikelpoisesti, nukkui nurisematta koko yön vieraassa paikassa, tosin meillä oli mukana Igorin oma kevythäkki jossa se on tottunut viettämään yönsä. Päivällä se vietti aika paljon aikaa autossa, sielläkin tyynenä ja rauhallisena, ja kun oli toiminnan aika, se oli heti valmiina ja hyvällä mielellä. Reipas ja rohkea pätkä!

Lauantai-iltana ajeltiin kotiin, vaikka leiri jatkuikin vielä sunnuntaille. Boris oli kotona ollut kuulemma vähän allapäin, ja kun saavuimme, se otti pennun ilolla vastaan. Ehkä se sittenkin tykkää siitä vähäsen?

Mammas lilla satan ja muita hajanaisia mietteitä

Igor kasvaa ja voimistuu. Tällä hetkellä sen suosituin lempinimi on mammas lilla satan, ja se on varsin kuvaava nimi se. Tuo pentu on tulta ja tappuraa kun se jostain kiukustuu, ja viime aikoina se on kiukustunut aika monesta. Äänijänteet on löydetty ja pentu murisee varsin uskottavasti ikäisekseen kun se ei tahdo tehdä jotain. Yleensä siis rauhoittua. Käsissäni on epäilemättä hyvin, hyvin erilainen koira kuin Boris oli ja on - Boris lähes 2,5 v. ei ole koskaan, ei edes pikkupikkupentuna murissut ihmiselle, ei leikillään eikä tosissaan, ei kiukkuhepulissa, ei milloinkaan. Sen on saanut kuriin pahalla katseella, se on osannut aina rauhoittua itsekseen ilman ohjeistusta, eikä se ole millään lailla ikinä kyseenalaistanut asemaansa minun alapuolellani.

Igor on toista maata, sen tietää jo nyt vaikka se ei ole vielä edes kymmenviikkoinen. Kunpa osaisin kasvattaa sen oikein, riittävän napakasti mutta kuitenkin siten, että meidän välille rakentuu hyvä side ja luottamus. Pikkuperkele osaa olla todella ihana, täpäkkä ja valloittava silloin kun se sille päälle sattuu, mutta kun se on riiviötuulella niin luulen että joudun venyttämään pinnaani vielä paljon pidemmälle kuin luulin edes olevan mahdollista.

Toisaalta Igorin ja Boriksen pentuaikojen välillä näkyy eroja myös siinä, että yksinkertaisten käskyjen oppiminen on ollut Igorilla paljon nopeampaa kuin Boriksella. Igor tietää jo, mitä tarkoittaa "ei ota", "irti"-käskyllä se irrottaa myös lelusta kesken repimisleikin, ja "riittää"-käskyä haukkumisen ja kissojen jahtaamisen hillitsemiseksi opetellaan joka päivä.

 

Tänään palattiin Boriksen kanssa ruotuun tokoilun suhteen. Aloitettiin oman seuran tavoitteellisen tokon valmennusryhmässä! Meidät huolittiin mukaan vaikka ei olla kilpailtu vielä. Olosuhteet eivät todellakaan olleet meidän: jännittävä omistaja, kaatosade, ja ryhmässä yksi juoksujaan tekevä narttu, jonka treenivuoro oli tietenkin ennen meitä. Ja aiheena leikkiminen. Jipii.

No, Boris ei leikkinyt. Nameja se söi kun tungin niitä puoliväkisin sen suuhun. Lisäksi otettiin luoksetuloja pentutyyliin ihmiskujan läpi, nämä ok. Myöhemmin tein vielä hiukan kontaktiharjoituksia, nämäkin kohtalaiset, mutta vesisade sai Boriksen kyyryilemään kuin sitä olisi piiskattu, ja se luimuilu ottaa minua aivoon ja minun turhautunut mielentilani välittyy koiraan joka luimuilee entistä enemmän, ja siinä sitä sitten räpelletään. Lopuksi tehtiin vielä paikallaanmakuu, joka yllättäen oli Boriksen tämän päivän paras suoritus. Maahanmenoon se tosin vaati ehkä puoli miljoonaa käskyä ja lopulta venytin sen namilla houkuttelemalla lammikkoiseen hiekkaan, mutta se makasi hyvin paikallaan. Kävin palkkaamassa pari-kolme kertaa enkä ollut ihan täydessä matkassa, mutta olin tyytyväinen Borikseen! Ei sen ilme mikään mairitteleva ollut, mutta pysyi kuitenkin maassa eikä vilkuillut juurikaan vieressä makaavan nartun suuntaan.

Kotimatkalla oli aikaa miettiä syntyjä syviä. En oikein tiedä, mikä järki koko tokoilutouhussa Boriksen kanssa on - ei se loppuviimein ole niin palkitsevaa yrittää tunkea kolmionmallista palikkaa pyöreästä reiästä. Jos koira ei nauti tekemisestä, ei palkkaudu oikein mistään ja omistajalla on jatkuvasti sellainen tunne että treenaaminen junnaa paikallaan koska koiralla ei vain ole moottoria joka veisi sitä eteenpäin, niin ketä varten oikeastaan edes harrastan? Tähän päälle vielä jatkuva sääkarttojen kyttääminen ja hyvien kelien rukoileminen, niin treenaamisen ilo on toisinaan aika kaukana. Minulla on kunnianhimoa ja tavoitteita, haluaisin edetä harrastuksessani enkä olla jatkuvasti sillä tasolla, että hion alkeellisia asioita ja yritän puhkua koiraan treenikentällä sitä samaa iloa, joka siinä pilkahtelee esiin kotipihalla. Boris on ihana ja rakas koira, korvaamaton, mutta ehkä siitä ei vain ole tähän hommaan. Sen myöntäminen lähinnä itselleni on aika rankka paikka.

En suinkaan ole heittämässä tokoharrastusta Boriksen kanssa romukoppaan, mutta ehkä Igorin tulon myötä voisin vähän höllätä Borikselle lataamiani suorituspaineita. Toivon, että Igorissa olisi luontaisesti sellaista potkua ja potentiaalia, että pääsisin sen kanssa edistymään ja tavoittelemaan niitä tavoitteita, joita olen harrastamiselleni asettanut. Ja Boris saisi vapauden olla sellainen kuin se on - hyvänä päivänä hyvä, ja huonona päivänä se saisi olla rauhassa.

No, katsotaan. Nämä ovat tunnelmat tänään.

Lämpeneminen

Lämpeneminen on tapahtunut.

Boris on todennut, ettei pikkuperkele taida olla lähdössä pois, joten ehkä siitä olisi paras alkaa tykätä. Tai ainakin sen kanssa voi vähän nujuta ja painia ja syödä samoja puruluita ja koskea samoihin leluihin ja juoda samasta vesikupista (mutta ei nyt sentään samaan aikaan, joku roti). Ahdistuneisuus on hävinnyt Boriksesta lähes tyystin, eikä se enää laukkaa häntä matalana Igoria karkuun.

Muita havaintoja: Boriksen ruokahalu on pompsahtanut välittömästi aivan taivaisiin. Sen on koko ajan nälkä, ja oma ruoka häviää kupista alta aikayksikön. Mitä lähemmäs Igor erehtyy Boriksen kuppia, sitä suuremmin haukkauksin Boris hotkii. Eilen meni iso kasa lohta, jota Boris on ennen vain etuhampailla närppinyt. Myös nahkaluut ovat nousseet arvoon arvaamattomaan: meillä on aina lojunut niitä useita pitkin lattioita, ja niiden suosio on ollut vähän niin ja näin. Nyt parhaana päivänä Boris on syönyt kolme, myös niitä vanhoja ja pölyyntyneitä, joita Igor on lelukopasta kaivanut esille.

Edelleenkään Boris ei murise Igorille. Tavallaan toivon, että se oppisi pitämään puolensa, ettei meidän tarvitsisi niin paljon puuttua pikkuperkeleen tekemisiin. Igor tietysti varastaa pennun röyhkeydellä Boriksen suusta mitä vaan, menee makaamaan Boriksen petiin ja kunhan sen jalat hiukan vielä venyvät, se kampeaa itsensä sohvalle, arvatenkin juuri siihen missä Boris makaa. Noiden nahkaluiden kohdalla on tosin jo havaittavissa kehitystä: ylläolevan kuvan tilannetta oli edeltänyt se, että Boris juoksi nahkaluu suussaan Igoria karkuun ja Igor tömpsötti perässä, kunnes Boris pysähtyi, jähmettyi ja katsoi Igoria "pahalla silmällä". Pentu on viisas ja puhuu hyvin koiraa, ja luopui luun tavoittelusta. Sitten voitiin maata vierekkäin niin että Boris söi luuta ja Igor tyytyi vain olemaan.

Olen yrittänyt kehittää itselleni periaatteita ja sääntöjä, joita kahden koiran tulee oppia noudattamaan. Varmaankin ne muokkaantuvat tässä ajan mittaan, mutta esimerkiksi noiden luiden kohdalla ajattelen, että vaihtaa saa, ja saa ottaa jos toinen hylkää aarteen, mutta varastaa ei saa toiselta. Jos Boriksesta alkaa jossain vaiheessa irrota murinaa, katsotaan minkälainen linjaus sen suhteen tehdään. Murinakin on ihan luonnollista kommunikointia, täydelliseen kieltolinjaan meillä tuskin ruvetaan niin kauan kun murinat tulevat aiheesta.

Luulen, että tämä kahden uroksen kanssa eläminen kehittyy tästä ihan luontevasti. Nyt tuntuu hassulta että pelkäsin niin paljon kahta urosta, ihan kuin ne pärähtäisivät samantien toistensa kurkkuun kiinni. Siinä vaiheessa, kun mahdolliset kahnauksen alkavat olla ajankohtaisia, tunnen jo Igorinkin persoonan niin hyvin, että uskon pysyväni tilanteen tasalla ja ylimpänä kurinpitäjänä.

Igor täyttää tänään 9 viikkoa. Yhdeksänviikkoinen beauceronpoika painaa täydellä mahalla 10,9 kg. Aika mötikkä! Meidän elämänmeno alkaa pikkuhiljaa asettua taas uomiinsa, vaikka onhan tuollaisesta kakarakoirasta ihan hirmuinen työ! Mutta Igorin kanssa on kaiken kaikkiaan ollut helppoa, sillä se on niin reipas ja rohkea pentu ettei se arastele mitään ääniä tai paikkoja tai tapahtumia: tuolla se viipottaa perässä kun haen hevosia tarhoista tai leikkaan ruohoa tai mitä vaan. Nyt myös automatkustaminen alkaa sujua, eilen oltiin "ihmisten ilmoilla" katsomassa oman seuran tokokisoja ja Igor matkusti mukana ihan yksinään farmarin sikaosastolla, eikä huutanut yhtään.

Tässä vielä todistusaineistoa siitä että meillä aletaan olla yhtä jengiä: pojat painii

Karkurikorvat

Igorin korvat ovat lähteneet karkumatkalle. Tulopäivänä korvat olivat täysin alhaalla olevat lappukorvat, nyt ne näyttävät siltä että ponnahtavat pystyyn hetkenä minä hyvänsä. Kunhan eivät nyt ihan pystyiksi asti nousisi vaan pysyisivät siinä rodunomaisessa puolivälissä...

 

 

 

Torstaina Igor täytti 8 viikkoa. Yritettiin ottaa siistiä sivuposeerauskuvaa huonoin tuloksin, eihän tuo virtapiiri seiso paikallaan hetkeäkään - ainakaan silloin kun sitä yritetään. No, ehkä ensi viikolla! Paino oli eilen 9,1 kg. Aika poika!

 

Tänään Igorilla kävi ensimmäiset koiravieraat. Aika nopsaan, mutta ei se tuntunut tervepäistä pentua järkyttävän. Perunkarvaton Tekla ja cirneco Harrison tulivat palvelusväkensä kanssa kylään. Jännitin, kuinka Boris suhtautuu nyt yksivuotiaaseen Harrisoniin, kun edelleenkään meillä ei ole muita uroskoirakavereita. Onneksi jännitin taas turhaan! Pojat tulivat edelleen mainiosti juttuun. Juoksuleikit meinasivat välillä vähän lähteä lapasesta, mutta sisällä painiminen sujui oikein mallikkaasti. Kokoerostakaan ei tarvinnut olla huolissaan, Boris oli nätisti ja varovaisesti yli puolta pienemmän kaverin kanssa.

Igor hyöri mukana sen minkä pulleilta jaloiltaan pääsi (ja pysyi pystyssä), ja Tekla tarkkaili tilannetta kauempaa. Sisällä eroteltiin koirat hetkeksi omiin laumoihinsa, jotta saatiin syödä ja seurustella rauhassa, ja tällä tavoin Igor malttoi mennä päiväunille. Loppukyläilyn se nukkuikin omalla pedillään olohuoneessa, kun Boris ja Harrison painivat keittiössä.

 

Harrison ja Tekla

 

Pojat