Veljeni Bongo!

Kuva kertonee kaiken tarpeellisen aamupäivän toimista:

 

Olin puolitoista tuntia yksin jipii

 

Juu, silppua oli. Ja yksi syöty kirjaston kirja. Ironista, kirja sattui olemaan koirankoulutusopas "Hihnan toisessa päässä". Saas nähdä, kuinka rankasti kirjastontäti minua rankaisee kun näkee, kuinka hyvin meillä siellä hihnanpäässä oikein on mennyt.

 

syyllisyydentunnosta ei häivääkään

 

Alkuillasta kaikki kasautunut energia pääsikin purkautumaan varsin rhodemaisissa merkeissä: tapasimme velipoika Bongon (Okawe Bless Haifa Curtain)! Ja voi mikä komistus hän oli.

 

veljekset ku ilvekset (vas. Bongo, oik. Boris)

 

Kuka toi tähän peilin?

 

Oli tosi mukavaa tavata tismalleen samassa veneessä olevia rhodepennunomistajia ja kuulla, että joo, muuallakin välillä purraan käsiä ja pissitään sisälle, myös joku muu poukkoaa yöt ylhäällä pissittämässä pentua ja pohtii koulutusasioita. Vaikka kai se on itsestään selvää, niin silti oli mukava saada vertaistukea. Veljekset eivät paljon meidän höpinöistä piitanneet: Bongo piti kovaa jöötä Borikselle haukkumalla tienoon täyteen (vielä aika kimakka saundi). Ja toki myös juostiin. Ja painittiin. Ja räyhättiin.

 

RÄYH!

 

Sama ittelles

 

pystypainia

 

vaakapainia

 

Leuat louskuivat ja ei ihme, että saatiin pieni taisteluvammakin. Bongon korvaan tuli verinaarmu, ja kotona tarkasteluna myös Boriksen korvassa oli pieni haava. Menoa vammat eivät haitanneet lainkaan... Oli hauska huomata, miten samanlaisia pennut olivat keskenään, ja silti ihan erilaisia persoonia. Epäilemättä meidän Boris on himpun verran Bongoa helpompi tapaus...

 

naamatusten

 

siis onks sulla siellä jotain kivaa??

 

Oli pakko vähän kadehtia Bongon luoksetuloa. Velipoika on huomattavasti enemmän ruuan perään kuin meidän Boris, ja liekö tästä vai hyvästä koulutuksesta johtuvaa, niin Bongo tuli tosi hienosti luokse vaikka nenän edessä oli kiinnostavia hajuja. Boris sen sijaan... No, Boris vaelteli ja hengaili ja mietiskeli, ja kun sitten ehkä katsoi ajan ja paikan sopivaksi, saattoi suunnata vähän sinnepäin mistä käsky kävi. Toisaalta Bongo haki myös paljon enemmän turvaa ihmisistä väsyessään, joten ehkä sille oli luontevaakin tulla ihmisten luo. Meidän Borishan ei koiraseurassa väsy. Ollenkaan...

Välillä tuntui, että aina kutsuttaessa tuli eri pentu. Vuoroin vieraissa!

 

"Boris tänne"

 

"No okei Bongokin on ihan hyvä"

 

Kiitos Susa ja Pasi mukavasta leikkihetkestä, toivottavasti tavataan pian uudestaan!

11 viikkoa

Yksitoistaviikkoispäiväänsä Boris on juhlistanut sivulletulon opettelulla (oikein hienosti) ja oikealla luulla:

 

se on suuuuri

 

niin mitä?

Jääkarhunpoikanen

Boris kävi tänään pitkällä reissulla kotikonnuillani asti. Puolentoista tunnin ajomatka sujui hienosti kumpaankin suuntaan, vaikka Boris ei vielä kovin montaa reissua olekaan tehnyt auton "sikaosastossa" (eli farmarin peräluukussa).

 

Kävimme tapaamassa jääkarhunpoikasta (podhalanskipoika Arttu, ikää reilut 12 viikkoa) ja hänen huoltojoukkojaan, eli veljeäni, veljeni puolisoa sekä ihanaista kummityttöäni. Joukkoon kuuluu myös kaunis estrelanvuoristokoira Thelma.

 

Arttu

 

Pennuilla oli huippukivaa. Boriksesta ei meinannut loppua veto lainkaan! Oli niin kiva painia ja peuhata suunnilleen samankokoisen ja -ikäisen kaverin kanssa. Boriksesta lähti tällä kertaa oikein kunnolla ääntäkin, ärinää, purinaa ja haukuntapaista, vaikka kotioloissa se ääntelee lähinnä kun vinkulelu alkaa ottaa päähän, ja silloinkin vienosti ynisten.

 

karvaversio ja kurttuversio

 

painia

 

pomppuja

 

kimppuun!

 

Montako jalkaa Boriksella on maassa?

 

hyvää päätä

 

monella mutkalla

 

kaivinkone ja apulainen

 

koko kopla

vauhti

 

kurttupää

 

Parin tunnin (taukoamattoman!) painin jälkeen menimme äitini luo jossa odotti vanharouvamme Emma (pk kääpiömäykky kohta 12 v.). Emman tapaaminen meni odotuksiin nähden hyvin: Emma on jo jonkin verran sairas ja kova hermoilemaan eikä oikein välitä muista koirista. Borista Emma tuntui pelkäävän ja väistävän, joten pikaisen haistelun jälkeen laitoimme Boriksen huoneeseen oven taakse nukkumaan, jotta Emma saisi olla rauhassa ja mahd. vähällä stressillä. Boris onneksi simahti hetkessä ja loppuvierailu meni rauhallisissa merkeissä. Samoin kotimatka: ei ininöitä vaan hyvin uninen pentu!

 

Kiitos Anna ja Janne vierailusta, nautimme kovasti ja saimme taas kaksi tärkeää uutta koirakontaktikokemusta Borikselle.

Kyllä korpeaa

Kylläpä vaan korpeaa

ihmiset jotka eivät korjaa koiransa paskoja pois

koska arvaatte varmaan missä ne paskat sitten on kun meidän Boris kulkee ohi

ja voin kertoa,

että koiranpaska haisee sormissa aivan yhtä kauan ja aivan yhtä järkyttävälle kuin kissanpaskakin

 

Ja nyt jo ahistaa ihmiset (naapurinpappa)

jotka fleksi pitkänä tuovat koiraansa melkein pihaan saakka

vaikka vielä ei olla oltu edes nokikkain niin että molemmilla olisi koirat

niin jo varmuuden vuoksi ahistaa, kun katson ikkunasta sitä touhua

 

Onneksi tuolla papalla se taitaa olla vain lainakoira

kehuskeli yhtenä aamuna, että maksaa kymppitonnin

ja yritti udella, paljonko Boris maksoi

minä siinä sitten vain nyökyttelin

kymppitonninpa hyvinkin

Nujuamista

Kuvia tämäniltaiselta nujuamisreissulta:

 

 

 

 

 

 

 

Tässä vauhdissa Boris ei sitten enää pysynyt mukana...

 

 

Valdekin on jo toipunut sunnuntaisesta järkytyksestään:

 

10 vkoa

Kymmenviikkoista Borista kävi tänään tervehtimässä kaunis perunkarvaton Tekla.

 

Tekla

 

Teklaa vähän jännitti ja ällötti koko pentu, mutta Boris oli jälleen tosi fiksusti eikä tunkenut ihan naamaan kiinni vaan malttoi pysyä kauempana kun toinen niin viestitti. Boris sai kehujakin, kun puhuu niin hyvin koiraa, ja tottahan tuo näytti olevan.  Pikkuhipat (ja yksi karkaamiskirmaus) saatiin pihalla ja sitten mentiin sisälle kahville.

 

Kuka oot?

Valo-parka koki äkkilähdön sohvalta. Se ei varmaan ehtinyt älytä, että meille tuli vieraiden lisäksi vieras koira, ja kun Tekla sitten äkkäsi kissan niin johan lähti. Kaksi kynttä jäi sohvaan ja Valo painoi yläkertaan niin että sutina vaan kuului, ja todistajien läsnäollessa se kiipesi vintillä suoraan verhotankoon roikkumaan, vaikka takaa-ajaja jäi kauas, portin taakse alakertaan.

Nuka taas jähmettyi raapimapuun ylähyllylle ja vaikka koirat eivät sitä huomanneetkaan, oli Nuka lopulta niin peloissaan että tärisi. Otettiin sitten koirat kiinni ja nostin (lue: yksitellen irrotin kynnet raapimapuusta) Nukan makuuhuoneeseen suljetun oven taakse turvaan.

Koirat olivat yllättävän sopuisasti sisätiloissa, ja vieraiden poistuttua myös kissat uskalsivat pois piiloistaan. Valo kulki karvat tötteröllä jonkun aikaa, mutta nurkat tarkistettuaan sekin tuntui rentoutuvan. Toivottavasti meidän rohkelikko ei saanut mitään elinikäistä traumaa - olisi varmaan pitänyt älytä lukita kissat vinttiin niin etteivät ne olisi nähneet Teklaa lainkaan.

 

Sattuneesta syystä Boriksen kymmenviikkoiskuvat näyttävät tänään tältä:

 

Ruusukorva unessa

Mineen aio tulla

Sisälle nimittäin. Boris fiilistelee, kieriskelee, vaeltelee, vinguttaa vihreää formulaa, käy latkimassa vettä ja kieriskelee ja venyttelee vähän lisää. Mutta ei tule sisään kun kutsu käy. Ei vaikka vedän oven kiinni ja olen ihan hiljaa sen takana (siansydämenkappale lämpeää nyrkissä), kyttään pikku rakosesta että mitä se pätkä puuhaa. Sitä ei huolehta yksinjääminen lainkaan, päinvastoin - kun Suuri Kurinpitäjä on poissa näköpiiristä, Boris lähtee pokkana hiippailemaan pois pihalta. Hetken tekee mieli karjua ovenraosta että mene sitten sinä pieni perkele, mutta huoli ajaa kuitenkin perään.

 

käpy huulessa

 

Ollaan oltu lisää tallilla ja Boris jatkaa reipasta käytöstään. Hevoset eivät tunnu pelottavan sitä lainkaan - tänään se hyöri Immun karsinassa etsimässä kakkaa kun rasvailin Immun paarmanpuremia. Tietty olisi kiva kun se jossain vaiheessa oppisi vähän tervettä varovaisuuttakin, kaikki hevoset eivät ole yhtä asiallisia kuin minun.

 

suurisuun kesäfiilis

 

Eilen saavutimme jotain suurta: Boris pyysi ulos kakalle! Tai siis istui ulko-oven eteen ja tuijotti kahvaa sen sijaan että olisi tyynesti alkanut etsiä kakkapaikkaa siitä eteisen lattialta. Kaappasin penikan kainaloon ja vein pihalle: kakka tuli heti. Jee!

 

pänikkä

Plumps!

Mitä sanoo touhottava rhodepentu joka putoaa ykskaks lampeen?

 

Plumps!

 

Tulipa siis testattua, että noin pienenä ei kannata koittaa perässä kaikkia sirkustemppuja joita Venla-kaveri lammenrannalla tekee. Ne ei välttämättä onnistu.

Boris selvisi molskahduksesta säikähdyksellä ja meni sitten kunnon pennun tapaan juoksemaan rallia hiekkaan. Rapaa, jee!

 

Sirkusta tämä elo muistuttaa välillä muutenkin. Puolisko palasi töihin ja nyt pyöritän aamuksi kutsuttua karusellia itsekseni. Kuvio on suunnilleen tämä: herään koiran vääntelehtimiseen klo 6, yritän ehtiä pihalle Boris kainalossani ennen kuin pissa tulee eteisen lattialle (joskus ehdin, joskus en), tulen takaisin, laitan sille ruuan, livautan kissat portinraosta keittiöön, laitan niille ruuan, odotan että Boris röyhtäisee (miehekäs soundi), yritän taas ehtiä pihalle ennen kuin seuraava pissa / pökäle tulee. Pentu painaa, röyhtäilee ja hikkaa.

Toimitusten jälkeen palaamme petiin (tähän asti kaikki menee yleensä mallikkaasti, Boris malttaa palata untenmaille, paitsi että poikkeus vahvistaa säännön: tänä aamuna uni tuli vasta kun oli ehditty hiippailla vessaan syömään 1 kpl kissankakkapalluraa). Yritän muistaa päästää kissat pois keittiön portin takaa; ellen muista, ne alkavat räpsyttää rautaporttia suunnilleen sillä hetkellä, kun pääni koskettaa tyynyä. Portissa on kyllä kissanluukku, mutta vielä Boris on niin pieni että menee kevyesti siitä läpi. Siispä kissat kulkevat portista silloin kun lakeijat suostuvat oven avaamaan tai silloin, kun osaavat sitä riittävän ärsyttävästi vaatia...

Yleensä nukumme vielä tunnin tai kaksi, kunnes Boris alkaa jälleen vääntelehtiä kun uni loppuu. Minun uneni jatkuisi kyllä vielä, mutta räävin taas jotain vaatekappaleita päälleni ja yritän jälleen ehtiä pihalle koko ajan painavammaksi käyvä penikka kainalossani. Teemme aamukierroksen, maistelemma kaikenmoisia rehuja ja tulemme sisään. Tästä alkaa sirkus.

Kissat on kivoja. Niiden perässä pitää poukkoilla ja haukahdella. Erityisen kivoja ne on kun ne painelee karkuun yläkertaan. Yleensä vaan siinä eteisessä portaiden juurella (jossa on taas portti) muistuu mieleen, että voisinpa pissata. Siis vaikka juuri tultiin ulkoa ja pissattiin ties kuinka monta kertaa. Niin aina tulee lammikko. Ja iso lammikko. Minä sirkustirehtöörinä koitan ensin estää kissaa ärsyttämästä pentua, sitten pentua juoksemasta, sitten pissaa tulemasta. Sitten yritän voidella vähän omaa aamupalaleipääni, kunnes taas kissa härnää, koira innostuu, mennään kovaa, tulee pissaa.

Tätä jatkuu suunnilleen niin kauan, että olen pessyt väh. kolme pissaa ja syönyt siinä välissä n. puoli leipää ja lukenut n. kolmasosan päivän lehdestä. Aikaa nyt luonnollisesti kuluu niin paljon ettei kelloa oikein viitsi tuijottaa. Mutta onneksi joka aamu sirkus vetäytyy aamutauolle, kissat kaikkoavat vinttiin lepäämään ja Boris vänkää itsensä sohvalle. Minä saan syötyä leipäni loppuun ja luettua lehden.

Ollako kissa vai koira?

Onkohan sillä identiteettikriisi?

 

 

On ollut lunki päivä. Ollaan fiilistelty pihalla ja nukuttu sohvalla. Äsken oltiin kylvyssä! Boris oli fiksusti, ihan ensikosketus suihkunlämpimään veteen aiheutti pakkireaktion, mutta saippuointi ja huuhtelu menivät jo tosi hyvin. Kuivatusvaiheessa alkoivat namitkin maistua.

Punnittiin poika tänään - 9,6 kg!

Lisäksi opeteltiin maahanmenoa. Boris istuu jo tosi topakasti käskystä (mm. portaiden edessä ulkona istuu käskystä odottamaan, jotta nostetaan syliin ja kannetaan sisään), mutta maahanmenoa se ei ole mielestäni edes yrittänyt hoksata vaikka ollaan harjoiteltu. Manasin tätä sitten puoliskolle ja pyysin sitä avustamaan opettelussa. Otin pienen palan siansydäntä ja istutin Boriksen. Vedin sitten sydämenpalaa pitkin lattiaa ja kappas, Boris meni heti maahan. Toistettiin sama vielä kaksi kertaa, no problem. Ehkä mulla on ollut huonot eväät tai sitten tuo penikka on vaan ihan ällöttävän fiksu ja ihana ja kokenut yöunillaan jonkin valaistumisen.

Silti, koko ajan elän pieni pelko persiissä, että kun se on tähän asti ollut näin helppo, älykäs ja tottelevainen (jos niin voi yhdeksänviikkoisesta sanoa), niin minkälaiset ajat meillä on vielä edessä, kun tuon uhmat alkaa? Tuleeko siitä ihan hirviö? Tuhoaako se koko kodin? Milloin se alkaa hulluna purra meitä, murista kupillaan ja hyppiä vasten?

Olen nähnyt vainoharhaisia unia kahtena yönä. Molemmissa niistä olen herännyt aivan varmana, että Boris on sängyssä. Ensimmäisellä kerralla luulin puoliskon jalkaa Borikseksi (liian karvainen) ja edellisyönä vannon silitelleeni Borista puoliskon rinnan päällä. Muistan, etten voinut käsittää, miten penikka on päätynyt sänkyyn, ja käännyin laittamaan paidan päälleni lähteäkseni viemään sitä pissalle. Kun sitten käännyin takaisin ja nostin puoliskon käden syrjään (joo, mä ihan todella nostin sen käden pois kuvittelemani Boriksen päältä), totesin että eihän täällä ole mitään koiraa. Piti vielä pediltä tarkistaa, että siellähän se pentu on, ihan omalla paikallaan.

 

Pikkupeto

Sadepäivä

Nyt, hyvät ystävät, aloittelijan kysymys:

 

Millä saa rhodesiankoiran sateeseen?

Oppiiko tuo ikipäivänä sietämään vesisadetta?

Aikooko se vielä nelikymmenkiloisenakin parkua rappusilla ja kertakaikkiaan kieltäytyä kävelemästä askeltakaan, kun ulkona on märkä keli?

 

Täällä on taas tänään lirkutettu ja houkuteltu, vedetty ja kannettu, maaniteltu, uhiteltu ja taas houkuteltu lisää. Kyllä ne tarpeet sitten melkein joka kerta tuonne pihalle tulee, mutta yhtään ei haluta olla siellä pakollista aikaa pidempään. Ja sisällä sitten riittää virtaa niin että lelut jäni & co. saavat kyytiä! Makkarista löytyi päivällä mystinen kakka - kumpikaan huoltojoukoista ei ymmärrä, missä välissä Boris on käynyt sen sinne pusertamassa, mutta siellähän se komeili.

Kyllä minä olin ajatellut, että myös sadesäällä Boriksesta saisi kävelykaverin, mutta alkaa usko loppua että tuo antaisi joskus periksi ja kulkisi sateen läpi nurisematta. Edes pihan toiselle puolelle...

Käytiin aamupäivällä eläinkaupassa hakemassa shampoota ja kuivattua siansydäntä. Ensimmäistä siksi, että Boris möyrii lähes joka päivä vuoren kokoisessa multakasassa pihallamme, ja mullan joukossa on jos jonkinmoisia sattumia. Koiranomistajan iloja: kaivat minuutin välein koiran kidasta kissankakkapötkylän ja kun pääset sisälle, huomaat että kissankakka haisee käsissäsi edelleen, vaikka olet pessyt kädet kolmesti saippualla ja kynsiharjalla. Uh. Boriksella on myös vähän liikaa jalkoja jotta ne kaikki muistaisi siirtää haralleen kun pissa tulee. Lähipäivinä siis kylpyyn!

Siansydämet olivat Boriksen itse valitsemat suosikit. Eilen koitimme taas leikata kynsiä, mutta Boris ei ollut lainkaan samaa mieltä toimituksesta. Nykyään se ei pysy edes unessa, joten tarvitsemme järeämpiä aseita! Onnistuttiin eilen lopulta napsimaan muutama kynsi lyhyemmäksi, kun Boris pötkötti poikittain Johanneksen reidellä ja minä leikkasin kynnen ja heitin heti napsauksen jälkeen juustonmurun lattialle. Kädestä se ei suostunut namia ottamaan vaikka kokeiltiin jos jonkinmoista herkkua.

Eläinkaupantäti oli vallan hurmaantunut Boriksesta ja tunnisti rodunkin. Boris teki makutestejä ja päätyi siansydämiin. Niillä siis eteenpäin, katsotaan kuinka käy.

(Tosi lohdullista: sanoin eläinkaupantädille ettei Boris tahdo sateella tulla mihinkään niin hän totesi, että ei heilläkään koirat tule, ne kusee portaille ja kääntyvät äkkiä takaisin sisään! Kehtasi vielä lisätä, että kuvittele nyt itse käyväsi tuossa kelissä kyykkypissalla monta kertaa päivässä.)

 

Tänään käytiin sateen tauottua tallilla. Tällä kertaa pystiffi Pontus oli aidan takana ja Boris sai seikkailla itsekseen pihalla. Hevonkakka on kiva, kottikärryt vähän pelottava, juokseva ja hirnuva hevonen vähän enemmän pelottava mutta aika kiinnostava. Oltiin laitumen puolella katsomassa mun hevosia, ja kyllä sain olla ylpeä Boriksesta! Johanneksen sylissä se vähän väpätti kun hepat tulivat lähemmäs, mutta kun laskettiin pentu maahan, se meni tosi rohkeasti ja kävi nuolemassa Immua turvasta. Hevoset vieläpä näyttävät tosi omituisilta kärpäspipoissaan kun ei edes silmiä näe, mutta Boris oli uskomattoman reipas. Onneksi mulla on fiksut vanhat hevoskonkarit, jotka osaavat olla koirien kanssa malttavaisesti eivätkä sinkoile tai ryntäile kun on pienempiä kulkijoita jaloissa.

Olen kaiken kaikkiaan tosi tyytyväinen tuon pennun rohkeuteen, siitä tulee vielä hyvä hevoskoira!

Boris 9 vko

Boris 9 viikkoa tänään

 

notkea rotta

Kuvottava eilinen

Eilen Boriksen oli paha olo. Se oli ilmeisesti hampsinut pihalta suuhunsa jotain epäsopivaa, sillä kahden aikaan iltapäivällä se alkoi oksentaa. Ulos tuli kaikki mitä oli puolilta päivin syöty eikä lopuksi edes vesi pysynyt sisällä.

 

toipilas

 

Odoteltiin hetki kuvotuksen laantumista ja alettiin pikkuhiljaa juottaa vesi-piimä -seosta, ettei Boris kuivuisi. Oksentaminen vei siltä selkeästi voimia ja pikkuinen oli tosi vetelänä. Soitin vielä varmuudeksi eläinlääkärille, joka kertoi ettei noin pientä kannata paastota vaikka oksensikin, ja kehotti antamaan pikkuisia ruoka-annoksia loppupäivän kera riisin. Boris joi ja lepäili seuraavat pari tuntia ja oli sitten taas oma itsensä, ruokakin maistui myöhemmin ja pysyi sisällä. Huh helpotusta, kamalasti pelästyttiin!

 

Koska pojan vointi kohentui, päätimme lähteä suunnitellulle reissulle alkuillasta. Ajoimme tallille lainaamaan peräkärryä ja tapasimme samalla hurjansuuren pyreneittenmastiffi Pontuksen, jonka kanssa Boriksen pitäisi oppia tulemaan toimeen jotta voi olla mun kanssa tallilla. Tapaaminen meni varsin hyvin, vaikka Boris peittyikin kuolaan eikä oikein yltänyt suukottelemaan Pontusta. Hevosia ei tällä erää katsottu sen tarkemmin - ajattelin, että Pontuksessa on ponia kerrakseen. Sitten ajettiin meidän entiselle tallille ja pakattiin sinne jääneet Immun kärryt kyytiin. Sielläkin oli vastassa koirakaveri, tällä erää vähän enemmän Boriksen kokoluokkaa (vielä pari viikkoa...). Tiibetinspanieli Ekku oli mitä mainiointa painiseuraa, Boriksella vain tursusi karvoja suupielistä kun se nyhti Ekkua hännästä ja korvista. Vietiin vielä kärryt uudelle tallille ja sitten päästiin kotiin huilaamaan.

 

Tänään ollaan möyhitty pihalla ja Boris on parin hepulin saattelemana karannut... Ei se kauas juokse ja tulee kyllä luokse kun huutelee, mutta täytyy alkaa olla tarkempi. Onneksi tästä ei kulje autoja juuri lainkaan, mutta palvelusväki ei ole kovin innokas pinkomaan pitkin naapureiden pihoja yhden pänikänpennun perässä.

ihana diabolo

 

koko perseen istunta

 

komea poika

 

 

Vielä yksi kuva tämänaamun tunnelmista:

lepo vaan

Koiranilma ja kissanpäivät

Nuka-kissa

 

Valo-kissa

 

vilukissa