Toisinaan toimiva

Jatkoimme agilityharrastusta alkeisjatkoryhmässä, joka kokoontuu kerran viikossa. Tänään oltiin toista kertaa treeneissä. Lopputulema: toimii kun toimii ja kun ei niin ei.

Rata oli tänään simppeli hevosenkengänmuotoinen vauhtirata, jossa ei kikkailtu ohjauksia vaan mentiin suoraa ja lujaa. Pussi oli ainut erikoisuus, muuten oli vain putkia ja hyppyjä. Ensimmäinen kierros oli oikein hyvä, vaikka pussilla jouduttiin hetki tahkoamaan. Minun pitää muistaa, että Boris on vielä epävarma ja se täytyy työntää loppuun asti vieraammalle esteelle, eikä vaan roiskia kauempaa ja toivoa, että koira osuu. Palkkasin ensimmäistä kertaa agitreeneissä lelulla ja Boris leikki iloisesti ja kirmaili kunniakierroksia riepunsa kanssa. Tämä hyvä.

Rataa muokattiin hieman seuraavalle kierrokselle, ja kontaktiesteistä tuli mukaan puomi. Edelleenkään kovin kummoisia ohjauskuvoita ei tarvittu, ja loppuun oli suoran putken ja kahden hypyn loppusuora, jolla harjoiteltiin irtoamista. Nyt ei sitten ottanut sujuakseen. Borikselta menee jotenkin maku koko touhuun eikä se enää tee innokkaasti, etenkin hypyt se kiertää ja on todella vahvasti kiinni minussa. Puomia se menisi edestakaisin itsekseen, ja kun kiellän sitä, se paineistuu ja muuttuu veteläksi. Päädyttiin sitten olemaan tahkomatta, ja otettiin pelkkää loppusuoraa, ensin vain yhden esteen yli namikupille, sitten kahden esteen ja lopulta putken ja kahden esteen kautta kupille.

En tiedä, pitäisikö Borista lämmitellä ja innostaa enemmän myös sen jälkeen, kun se on ollut hetken autossa huilimassa, vai johtuuko tuo sen vetelöityminen pelkästään paineistumisesta. Puomi on sen lempieste, ja on mälsää kieltää koiraa kentällä, mutta ellen kiellä niin Boris viipottaa puomia päästä päähän heti kun hetkeksi herpaannun. Mitä tästä opimme, en saa herpaantua...

Tokomotivaatio on ihan kadoksissa, ei huvita treenata vaikka kovasti vannoin että startataan syyskuussa oman seuran kisoissa. Vähän sentään aktivoiduin ja naksuttelin Borikselle yhtenä iltana nenäkosketusta alustaan ja makuulla ollessa maahan, mutta sen enempää ei olla pienen koiran aivosolusia rassattu. Ihan kohtuullisen tyytyväiseltä tuo vielä vaikuttaa, vaikka onkin elellyt melko tapahtumaköyhää elämää viime viikot.

Se toimii sittenkin

Tänään rikottiin pitkä treenitauko ja oltiin Riikkiksen ja Polkan sekä Suvin, Daran ja Bron kanssa tokoilemassa. Aika paljon jännitti, Boris on elänyt kuin pellossa viimeiset kolme viikkoa... Mutta ainakaan tauko ei ollut tehnyt huonoa! Pökö oli varsin mukavalla tuulella, leikki ja työskenteli keskittyneesti.

Leikki

 

Lämmittelin ja virittelin Borista lelulla ja tein sen jälkeen lyhyen treenin. Kentällä oli sovitusti ollut meitä ennen vain Bro, joka ei ole Borikselle mitenkään erityisen kiihdyttävä koiratuttavuus. Maan nuuhkimiseen ei siis ollut syytä, eikä Boris onneksi sitä yrittänytkään.

Tehtiin eteenmenoa namikupille, pikkuisen kontaktiharjoituksia ja yhden-kahden askeleen seuraamista, luoksetuloja ja hiukan istu-maahan -vaihtoja. Maasta istumaannousuun täytyy varmaankin opettaa käsiapu mukaan, sillä Boris tahtoo mielellään hypäyttää pyllyään eteenpäin samalla kun nousee.

 

"Kom!"

 

Tulipa pitkästä aikaa hyvä fiilis treenaamisesta! En tiedä, tuleeko tuosta koskaan mitään tokotykkiä, mutta ainakin tänään se oli kuulolla ja läsnä, aktiivinen mutta ei liian kiihkeä, ja teki käskystä sen mitä pyydettiin. Harjoiteltiin myös luoksepäästävyyttä sillä asenteella, että palautetta tulee jos koira koittaa kiivetä "tuomarin" syliin, mutta ei tässä ollut tänään mitään napisemista. No joo, Boris nousi kyllä seisomaan, mutta ei lähtenyt yhtään vastaan ja pysyi rauhallisena. Pieniä voittoja.

Lopuksi otettiin vielä n. 2 minuutin paikallamakuu Bron parina. Kävin palkkaamassa puolivälissä ja palasin takaisin kauemmas, minkä jälkeen Boris vastoin kaikkia tapojaan nousi luimistellen seisomaan ja mateli muutaman askeleen minua kohti. Ärähdin sen takaisin maahan ja se meni, sekä pysyi loppuun ihan nätisti. Olin aika ällistynyt, mutta kai näitäkin täytyy joskus tulla. Paikallamakuun aikana satoi ehkä viisi pisaraa vettä, enkä tiedä olisiko sade voinut ällöttää Borista niin paljon että se olisi noussut? Omituista.

Seuraamista, namikäsi avustaa

 

Treenin jälkeen mentiin lauman kanssa hiekkakuoppalenkille. Vaikka päivä oli muuten sateinen, niin saatiin onneksi tehdä treeni ja lenkki poutasäässä, ja lenkillä tuli jopa kuuma! Boris suhaili tyttölauman seassa varsin onnellisena, ja nyt on väsynyt koirapoika kotisohvalla nukkumassa. Kiitos seuralaisille kivasta päivästä ja ajatustenvaihdosta!

(kuvat: Riikkis)

Aina ei hymyilytä

Boris on tuhannen ilmeen koira: tänään kameraan tallentui pari vakavailmeistä naamakuvaa.

 

 

 

Blogiväsymys

Melkoista blogiväsymystä on ollut liikkeellä, kameraa en jaksa eikä muista kantaa mukana ja pelkkiä tekstipäivityksiä ei huvita tehdä. Mutta eipä ole Boriksenkaan elämässä mitään ihmeellistä tapahtunut, missään ei olla käyty, treenattu ei olla lainkaan, agilityn alkeet loppuivat ja jatkoa on kuvassa parin viikon päästä vasta. Nyt on niin hemmetin kuumakin että Boris ja kissat vaan lojuvat pitkin lattioita kaiket päivät.

 

Sellainen sattumus kävi tällä viikolla että kaksi irtokoiraa pelmahtivat lenkillä Boriksen iholle rääkymään. Koirat olivat mäyräkoiria (miten en ole lainkaan yllättynyt, enpä ole vielä tavannut terveellä itsesuojeluvaistolla varustettua mäykkyä) ja ryntäsivät suoraan omalta pihaltaan hihnassa olevaan Borikseen kiinni, toinen etupuolelle ja toinen takapuolelle. Tilanne kävi niin nopeasti etten ehtinyt tehdä muuta kuin napata Borista leuan alta että sain pidettyä sen pään ylhäällä. Mäykkyjen omistaja sai melkein kutsuttua koiransa pois, mutta ne päättivät vielä tehdä uuden hyökkäyksen Borista kohti. Siinä kohtaa minäkin sain jo suuni auki ja kehoitin omistajaa keräämään koiransa vähän vikkelästi pois koska ei liene epäselvää, kuka jää kakkoseksi jos siinä tulee tappelu. Boris oli koko välikohtauksen ajan jotenkin todella hämmentynyt ja rauhallinen, en tiedä olisiko se purrut vaikka en olisikaan pitänyt sen päätä kohotettuna, mutta koska vastassa oli kaksi viisikiloista koiraa niin en halunnut ottaa riskiä.

Kurjaa että näin ehti käydä, olen ollut aina todella tarkkana siitä ettei Borikselle tulisi huonoja kokemuksia vieraista koirista ja ettei sen koskaan tarvitsisi kokea tarvetta puolustaa / korostaa itseään räyhäämällä tms.

Toinenkin läheltä piti -tilanne kävi tällä viikolla: Boris oli mukana anoppilassa kun vuolin siellä ponien kavioita. Oli jo ilta, mutta silti helle, enkä ehtinyt valvoa, mitä Boris ja Bella puuhasivat. Helteiden takia Boris on ollut aika niukalla liikunnalla, ja nyt kunnolla irtipäästyään se oli sitten revitellyt menemään sydämensä kyllyydestä. Kun se tupsahti hetkeksi talliin, se oli aivan piipussa, haukkoi henkeä suu niin avoinna kuin vain voi, kieli metrin ulkona suusta ja kyljet hakaten ihan hurjana. Se ei tuntunut enää ymmärtävän mitään käskyjä, silmät vaan seisoivat päässä.

Otin sen kiinni ja aloin kaataa kaivokylmää vettä sen päähän ja koko kroppaan. Luulen ettei lämpöhalvaus ollut kaukana, niin mahdottoman kuumissaan ja läkähdyksissä Boris oli! Pitkän aikaa se vain haukkoi henkeä koko voimallaan, ei se voinut edes istua! Aika tavalla sain huuhtoa sitä vedellä ennen kuin se tuntui vähitellen jäähtyvän ja alkavan taas ymmärtää jotain. Tulipa taas huono koiranomistaja -olo, kun olin jättänyt Boriksen touhuamaan ilman että valvoin sen menoa. Se ei todellakaan osaa kontrolloida omaa vauhtiaan ja voimiaan joka tilanteessa. Vasta myöhemmin huomasin, että se yritti astua Bellaa, joka on siis leikattu narttu ja jota Boris näkee viikoittain. Saman se teki viime kesänä onnettomuutensa jälkeen, kun ensimmäistä kertaa toipilasajan jälkeen pääsi näkemään koirakaveria. En tiedä, miksi se tällä reissulla oli niin kiihdyksissä ettei osannut hidastaa kun henki meinasi ehtyä.

 

Nyt odotellaan viileämpiä kelejä pöytätuulettimen seurassa. Ehkä jostain ilmaantuu myös uutta intoa päivittää blogia...