Käytiin tänään kylässä Riikkiksen ja Polkan luona. Lähdin kotoa ihan normaalin Boriksen kanssa, mutta perillä koirastani kuoriutui nylkytyshurjastelija "Fabio", yliseksuaalinen eläväinen, jonka näkökenttään mahtui vain yksi objekti: Polkan perä. Polkka on siis mitä ilmeisimmin käynnistelemässä juoksujaan, ja Boriksen nuppi meni ihan vallan sekaisin. Aivot narikkaan ja nylk nylk. Kyllä hävetti.
Suunnitelma oli käydä hiukan kokeilemassa agilityä Polkan vakitreenihallissa. Siirtymämatka hallille oli yhtä kiskomista, eikä meno paljon parantunut perilläkään. Boris kyllä teki: hyppäsi rengasta ja aitaa, meni putkeen, pujoittelikin, kokeili jopa puomia, mutta vinkua ujelsi koko ajan, kyttäsi kiinni sidotun Polkan suuntaan ja kun tajusi olevansa irti, livisti huudoista huolimatta nuolemaan Polkan korvia ja takapuolta. Eikä auttanut, vaikka kuinka hain niskavilloista takaisin: koira oli hetken hiukan enemmän kuulolla, ja livisti taas.
Ponnu (kuva: Riikkis Puistola)
Keväällä on pakko päästä johonkin alkeisagiryhmään! Boriksella olisi kyllä taipumusta ja intoakin, tämänpäiväiset olosuhteet vaan olivat junnukalle ihan liikaa.
Seuraavaksi suunnattiin lenkille, mikä osoittautuikin hiihtäjien väistelyksi ja siten umpihangessa rämpimiseksi. Ja ai niin, toki nylkyttämiseksi. Fabio ei vain voinut jättää Polkkaa rauhaan, eikä minun huutamisellani ollut mitään vaikutusta. Silloin tällöin Fabio irrotti katseensa Polkan peräpäästä ja jopa vähän skannasi ympäristöään, mutta niin todella levotonta sen meno oli, että se ei varmaan edes pissannut kertaakaan koko puolitoistatuntisen aikana.
Apua se seuraa mua.
(kuvat: Riikkis Puistola)
Muutaman kerran Polkka vähän rähähti Fabiolle, ja Fabio saattoi hetkeksi vetäytyä. Mutta eipä sitä riemua kauan kestänyt, kun taas mentiin. Loppulenkistä Fabio käveli hetken hihna löysällä ja otti katsekontaktin, josta pääsin kehumaan, ja Fabion häntä jopa heilui, ihan kuin se olisi tunnistanut minut! Saatan myös olla väärässä.
Kahvittelun ajaksi Polkka pääsi koiraportin taakse turvaan ja Fabio sai ujeltaa ja piipata meidän kanssa keittiössä. Se sujui Fabiolta kuin tanssi! Eipä se paljon nurkkiakaan nuohonnut, kun huusi vaan portin edessä kaihoten. Fabion puolustukseksi on sanottava, että taisi se hetken nukkuakin, änkeytyneenä puolet pienemmän Polkan vaaleanpunaiseen petiin. Sitä autuutta ja hiljaisuutta kesti noin viisi minuuttia.
Pienet on kyläpaikan sängyt, sanoo Fabio. (Kuva: Riikkis Puistola)
Lopulta lastasin Fabion pikkupakolla autoon ja ajoin kotiin. Perillä auton sikaostastolta mönki ulos ihan normaali, mutta melko väsynyt Boris. Nyt se nukkuu sohvalla ja näkee varmaan oikein makoisia unia...
Tämän päivän pohdinnoissa on siis ollut:
- miksi ihmeessä on olemassa uroskoiria
ja
- mikä minuun on mennyt kun olen sellaisen hankkinut?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti