Kun päätä särkee niin perseen on hyvä olla

Tassut voivat hyvin. Se on hyvä uutinen.

Huono uutinen on, että korvat eivät voi.

Onko näissä vaivoissa jokin saakelin vakio? Miksi koko ajan on jotain? Eikö me hitto soikoon edes viikkoa voida olla niin ettei koiraan tarvitse tuupata jotain tököttiä?

Nyt siis Boriksen korvat syhyävät. Se ei sinällään ole mitään uutta, enemmän tai vähemmän säännöllisesti niissä on ollut pientä kutinaa, joka on sitten lientynyt sillä, että putsaan korvat n. 2-prosenttisellä etikkavedellä. Teolliset korvahuuhteet olen heittänyt nurkkaan, yhtään hyvää en ole vielä löytänyt, ja etikkavesi on edullista ja ajaa asiansa: happamoittaa korvan. Korvat eivät punoita lainkaan, eivät haise eivätkä kuumota. Putsatessa sieltä kuitenkin nousee hiukan ruskeaa töhnää, hyvin vähän. Ilmeisesti sekin vähä on tarpeeksi, jotta korvat alkavat syhytä ja Boris raapia niitä ja ravistella päätään.

Aloitin sinne korviin nyt varmuuden vuoksi Canofite-kuurin, jos siellä onkin tulehdus tai hiivaa. Ja ongelma on nimenomaan tämä alituinen lääkinnän tarve: Boris inhoaa sitä, ja kun korviin laitetaan jotain, se laukaisee hillittömän päänravistelun. Ja mitäs muutakaan siitä seuraisi kuin se, että korvalehden kärki aukesi taas. Jipii, johan se olikin vissiin kaksi viikkoa ummessa! Nyt on taas verta seinillä niin kuin teurastamossa.

Ja niin kauan, kun joudun korvia lääkitsemään, Boris ravistelee raivokkaasti päätään aina hoitotoimenpiteen jälkeen, ja arvata saattaa että joka kerta korvankärki repeää enemmän ja enemmän auki. Yhtä hoidat niin toinen pahenee.

Ei varmaan tarvitse kovasti korostaa että ottaa päähän ja aika rankasti ottaakin.

Pääsiäisen pihatyöt

Pääsiäisen pyhiä on vietetty uskomattoman lämpimässä kelissä! Pitkäperjantaina äitini tuli kylään ja uurastimme koko päivän pihalla haravien ja oksasaksien kanssa. Boris toimi virallisena valvojana ja kepinlajittelijana. Alkuillasta ajoimme äidin mukana kotikulmilleni yhdeksi yöksi, ja lauantaipäivänä kävimme kummityttöni nimipäivillä. Boris pääsi sinnekin mukaan ja touhuili omiaan aidatulla pihalla. Perheen omat laumanvartijat oli suljettu talliin syömään luita, niin säilyi rauha maassa.

Boriksen pentumainen riehakkuus alkaa pikkuhiljaa hälvetä, eikä se jaksa enää hirveästi hössöttää vieraista paikoista ja ihmisistä, eikä onneksi myöskään lapsista! Veljeni hämmästeli kun Boris ei oikein välitä silittelyistä: tulee kyllä katsomaan mutta kääntyy pois jos sitä meinaa ruveta silittelemään. Ehkä se siis joskus vielä on rhodemaisen arvokas eikä juuri piittaa muista kuin omista ihmisistään?

 

 

Omalla pihalla ollaan aloitettu liuskekiviurakkaa. Vanhat, painuneet ja ruohottuneet kivet kaivettiin ylös ja tehtiin pohjatöitä uusiksi, jotta kivet saataisiin takaisin vähän järkevämpään järjestykseen. Boriksen mielestä lapiotyöt olivat ehdottoman kova juttu!

 

Pihastamme yksi sivu on aitaamatta, ja tänään taas kirosin sitä. Irtokissa koitti livahtaa sitä kautta pihaan, suoraan Boriksen nenän edestä, ja Boris lähti kuin ammuttu. Omat refleksit on tullut niin nopeiksi että ennen kuin edes tajusin, olin rääkäissyt koko keuhkojen tilavuudelta kiellon, ja kuin ihmeen kaupalla Boris pysähtyi. Niin kyllä taisivat pysähtyä kaikki naapuritkin...

Hiton irtokissat, olen aivan kypsä niiden kuljeskeluun!

Tuumaustauko

 

Pojat neuvottelee

 

Raksahommat vaatii veronsa

Tokoa ja tassukuulumisia

Tällä viikolla ollaan treenattu tokoa kolmena päivänä putkeen. Ensin olin hieman arkana siitä, kuinka Boris kestää ja jaksaa, mutta aina se pätkä vaan yllättää! Meno on vaan parantunut.

Seuraamiseen sain eilen todella tervetulleen herätyksen, kun oltiin omatoimiporukalla treenailemassa. Niin, kummahan se on jos koiralla ei vire pysy ja se nuuskii maata, kun olen antanut sen tehdä niin ja seisoskellut kentällä / treenipaikalla vaatimatta koiralta mitään... Nyt siis taas itseä niskasta kiinni: kentällä ollaan töissä, siellä on keskityttävä tai muuten minä karkaan. Pari tehokasta parin minuutin treenipätkää siten, että Boriksen huomio oli koko ajan minussa, ja sitten koira takaisin autoon. Simppeliä, ja tehokasta! Huomion tippumisesta seurasi se, että minä pinkaisin koiralta karkuun, tai jos ehdin puuttua jo aikomukseen, niin huomautin kevyellä nykäisyllä hihnasta.

Tänään oltiin ohjatuissa treeneissä samalla mentaliteetilla: kentällä ei lorvita vaan keskitytään. Ihan alkutunnista Boris vaati muutaman terävämmän muistutuksen siitä ettei nenä painu kentänpintaan, ja onnistuin kerrankin oikaisemaan sitä oikealla volyymilla, sillä Boris skarppasi ja alkoi keskittyä sen sijaan, että se olisi paineistunut ja lakannut toimimasta. Lopputunnin se olikin todella hieno ja kiva! Tehtiin luoksetuloja ja henkilöruutua, ja lopuksi otettiin vielä yhden ryhmäläisen kanssa kokeenomainen minuutin paikallamakuu. Seuraaminen, vaikka sitä ei erityisesti tänään hinkattukaan, oli erinomaista, ja myös käännökset (täyskäännöstä lukuunottamatta) sujuivat täsmällisesti ja tiiviisti. Luoksetulossa Boris yllätti ja tuli kahteen kertaan suoraan sivulle vaikka sen pitäisi tulla eteen. Olin kovin hämmästynyt, sillä tätä se ei ole ennen tehnyt eikä sitä ole koskaan opetettu tulemaan sivulle luoksetulossa. Täytyy palata pari askelta taaksepäin ja antaa luoksetulossa jotain vinkkiä oikeasta paikasta.

Hyvän mieleni kruunaa ehdottomasti se, että Boriksen tassut näyttävät tällä hetkellä terveiltä. Cortavancea suihkittiin viikon verran ja nyt ollaan oltu pari päivää ilman, eikä punoitusta näy. Tuulettelen pienesti ja varovasti, mutta tuulettelen kuitenkin!

Match show ja möyhimistä

Vietettiin mukava päivä Parolassa Etelä-Hämeen koirakerhon mätsärissä Jassun ja Piitun seurassa. Boris sai sinisen nauhan, ihan oikeutetusti kun pariksi osui kokenut ja huippukomea rhodeuros Ego (Malozi Legolas), joka on siis Polkka-ystävämme veli. Esiintymiseen olen tyytyväinen, Boris oli rauhallinen ja asiallinen, ravasi lennokkaasti eikä ollut tuomarin tarkastelusta muuta kuin hyvillään. Seistähän Boris ei osaa mitenkään täpäkästi ja hievahtamatta, kun sellaisia ei olla harjoiteltu. Eikä sen kai niin väliäkään näissä leikkimielisissä kisoissa!

Sinisten isossa kehässä Boris oli jo väsynyt, namit eivät maistuneet ja ilme oli vähän tympääntynyt. Menestystä ei tullut. Mutta kaiken kaikkiaan Boris oli tapahtumapaikan ihmis- ja koiravilinässä oma luotettava itsensä, ei rykinyt eikä hosunut, vaan oli mukavan rento ja kuulolla. Otin hälinässä pari pikkupätkää tokojuttujakin ja nekin menivät hyvin.

Yhdelle partasuukoiralle Boris koitti vähän murrata, en ymmärrä mikä niissä parrakkaissa sitä korpeaa! Boris ei ikinä provosoidu vaikka sille kuinka muristaisiin ja auottaisiin päätä, mutta sitten ykskaks se itse alkaa tuijottaa jotain partaista koiraa ja pörhistää itseään. Outo otus.

Pitkän edustuspäivän jälkeen Boris ja Piitu vetivät vielä kunnon rallit ja pystypainit meidän pihalla. Päivän paras osuus ihan ehdottomasti!

 

Toverillinen läpsäytys

 

Onks sun pakko huutaa!!

 

 

Liikkumatta

 

Piitu litteänä

 

Mahtuu, mahtuu!

 

Boris vaanii kieli keskellä suuta

 

Life's good!

Treeniä, treeniä!

Boriksella on ollut tehokkaita treenipäiviä tällä viikolla! Nyt kun lumet ovat sulaneet silmissä, ollaan voitu ottaa itseksemmekin omalla pihalla pieniä juttuja.

Ohjatuissa treeneissä oltiin torstaina, tunnin aiheena tokohyppy. No joo, ei se ihan putkeen mennyt. Jo alkutunnista Boriksen fokus kiinnittyi leikattuun berninarttuun, ja siinähän se fokus sitten pysyikin. Kun tuli meidän vuoro hypellä, Boris hyppäsi kerran ja otti ritolat. Karjuin sille eitä kitapurje väpättäen mutta silti se kaahasi berniä liehittelemään. Boris palautettiin varsin räväkästi niskaperseotteella hyppyesteen luo, mutta varsinainen treenaaminen meni sitten siinä. Bernin perään ei enää kohellettu, mutta ohjaajammekin totesi, että minun pitää opetella palautumaan ja palauttamaan koira taas työskentelyvireeseen senkin jälkeen, kun joudun sitä kovemmin oikaisemaan. Pari ihan ok hyppyä saatiin tehtyä, mutta koska adrenaliini ja kiukku jää minuun tuollaisen perseilyn jälkeen, on Boriksen tekeminen liehittelevää ja epävarmaa vaikka kuinka koitan ohjata sitä normaalisti.

Toisaalta ihan hyväkin, että Boris joutuu joskus karvaasti huomaamaan luvattoman lähtemisen seuraukset. Olosuhteet kuitenkin olivat tässäkin turvalliset, eikä se tosiaan lähtenyt räyhäämään vaan liehakoimaan. Berninomistaja olisi tietysti voinut estää Borista, mutta hänen mielestään tilanne oli ihan ok... No, minusta ei ollut.

 

Tänään käynnistettiinkin vapaamuotoiset omatoimitreenit meidän koulun koiraharrastajien kanssa! Joukkoon mahtui monenlaista menijää, osa tosi tavoitteellisia ja pitkällä olevia harrastajia, ja osa sitten vaan atmosfääriä aistivia pentusia tai "maalaiskoiria".

Eka kerta oli vähän sellaista tutustumista ja häseltämistä, kukin teki vähän mitä tykkäsi ja toiset koittivat parhaansa mukaan olla avuksi mm. henkilöryhmänä ja hallittuna häiriönä. Boriksen kanssa otin pikkuisen jääviä liikkeitä ja kahteen kertaan paikallamakuun rivissä muiden kanssa, ensin väljemmin vain kolmen koiran kesken ja sitten hiukan tiiviimmin viiden koiran kesken. Boris oli ihan super! Pysyin melko lähellä ja kävin palkkailemassa ahkerasti, mutta olin ihan supertyytyväinen pänikän suoritukseen. Oltiin treenaamassa kauppakeskuksen parkkipaikan tuntumassa, ja siinä treenasi toinen koiraporukka alueen toisella laidalla, ja ohi ajoi reilusti autoja, koiria tuli ja meni ja ääntäkin lähti. No problem! Pidin tarkoituksellani treenin lyhyenä ja köykäisenä, Boris oli aamupäivästä kanssani tallilla ja siellä se paineli menemään sydämensä kyllyydestä joten energiatasotkaan eivät olleet ihan priimaa tehotreeniä varten.

Ongelma meillä on vireen säilyminen, etenkin seuraaminen on Borikselle helposti tosi puuduttavaa. Kontakti tippuu ja nenä menee maahan. Olisihan se huippukiva jos koira olisi maaninen jonkun lelun tai nakin perään, mutta kun aina ei vain kiinnosta muu kuin nuuskuttelu ja maisemien katselu...

 

Tassuista varovainen tilannekatsaus: Cortavancea on suihkittu nyt kolme päivää ja tilanne näyttää inasen paremmalta. Oikea takajalka on käytännössä katsoen oireeton, vasenkin rauhoittunut huomattavasti. Ristin jokaisen hiussuortuvanikin että tämä kehitys jatkuisi!

Ei ne vaan ole kunnossa

Tassut nimittäin.

Vai näyttääkö tältä ihan normaali, terve tassunpohjien iho?

Vasen

 

Oikea

 

Kuvat eivät kerro koko totuutta vaikka kuinka koitin etsiä sellaista valaistusta, jossa pohjat näkyisivät mahdollisimman oikein. Ne ovat sunnuntailta, eli 5 päivää sen jälkeen kun tassunpohjista on otettu teippinäyte ja mikroskoopilla katsottu, ettei näytteessä näy niin hiivoja kuin bakteerisolujakaan. Vasen takatassu on selvästi ärhäkämpi, tänään maanantaina tilanne on vielä eilisestä muuttunut siten, että tuo oikea tassunpohja ei punoita noinkaan paljon vaan on hyvin rauhallisen oloinen, kun taas vasen hehkuu punaisena. Vasen on myös koko ajan jotenkin mähmäinen ja eritteinen, vaikka yritän pitää sitä kaikin tavoin kuivana. Ja niitä saakelin rakkulanalkuja on taas takatassuissa.

Järkihän tässä touhussa lähtee.

Tänään etsin kaupungin apteekeista reseptillä meillä määrättyä kortisonisuihketta (Cortavance), mutta sitä ei ollut missään. Huomiseksi tilattiin. Kokeillaan nyt sekin vielä, vaikka olen tosi skeptinen. Paikallishoitona noihin tassuihin on kokeiltu suunnilleen kaikki Basibactista Daktarinin kautta Betadineen, Animal Relaxant -tuotteisiin, mäntysuopaan, Malasebiin, Vetramiliin, Canofiteen... Mitäköhän vielä.

Olen nyt tossuttanut tuota vasenta tassua lenkeillä ja öisin, mutta tuntuu että sekin on aika huono vaihtoehto. Yöllä Boris ei pääse nuolemaan jalkaa, mutta se myös hautuu siellä tossun alla vaikka kuinka illalla viimeiseksi kuivaisin tassunpohjan paperilla. Lenkeillä taas joka paikassa on niin märkää, että tossu kastuu nanosekunnissa ja taas jalka hautuu. Mutta olen uskotellut itselleni, että tossu suojaa tassunpohjaa mekaaniselta rasitukselta?

Sanomattakin on kai selvää, että tassu pidetään puhtaana. Kumma kyllä, mutta mielestäni mäntysuopa on ollut jopa parempi tökötti kuin lääkeshampoo Malaseb... Oikea takatassu on mäntysuovalla rauhoittunut selvästi.

Mietin usein itsekseni, että mitäköhän mieltä minusta mahdetaan tuolla turuilla ja toreilla olla, kun en katso aiheelliseksi vaieta koirani vaivoista. Mutta tulen aina siihen lopputulokseen, että mulle henk.koht. on loppujen lopuksi aivan sama, mitä musta ajatellaan. Koirallani on tällaisia ongelmia sen terveydessä, se on fakta, eikä asioista vaikenemisella saavuteta mitään hyötyä kenellekään. Päinvastoin. Kenenkään etu ei ole, että hyssyttelisin ja salaisin asioita, jotka rassaavat minua omistajana ja hetkittäin heikentävät koirani elämänlaatua. Enemmän tai vähemmän perinnöllisiähän nämä vaivat ovat, mutta ei Boriksen sairastaminen ole kenenkään yksittäisen ihmisen vika enkä minä etsi syyllistä. Mutta sairaudet ja vaivat eivät poistu sillä ettei niistä puhuta.

Boris, missä possu?

 

 

Ensin kunnon ote

 

Ja sitten kiskotaan!

Koiranelämää

Kotipihalla Boris ei voi käydä pissalla koska on märkää ja iljettävää, lenkeillä sitä joutuu hetkittäin vetämään perässä tai tuuppimaan jaloista pois kun se taitaa kuvitella, että minun jalanjäljissäni olisi jotenkin kuivempaa kävellä. Mutta kun se pääsee irti metsään, ei märkyys haittaa lainkaan!

 

Käytiin käveleskelemässä Bellan seurassa. Vanharouva kuljeskeli omaan tahtiinsa ja Boris painoi menemään kuin heikkopäinen: 

 

 

Metsäkone oli käynyt karsimassa ojanvierustan puita ja pellolla risteili mukavia uria. Meille ihmisille niissä oli vielä turhan märkää ja raskasta kulkea, mutta Boriksella lähti vallan mopo käsistä ja se juoksutti itse itseään.

 

 

 

 

Ei sillä, ymmärrän kyllä Borista oikein hyvin. Täällä kaupungissa kadut ovat aivan karmaisevassa kunnossa, täynnä terävää sepeliä, mustaa katupölyliejua ja erinäisten kiinteysasteiden koiranpaskaa. Mieluummin minäkin kävelen metsässä!

 

 

On siinä lihastakin!

 

Bella ei turhasta hötkyilystä perusta

 

Varovaista ilakointia

 

Boris kävi tänään eläinlääkärillä tassukontrollissa ja pitkästä aikaa saimme hyviä uutisia: tassuista otetussa näytteessä ei ollut hiivaa eikä bakteerisoluja! Huh hei. Jos sitä uskaltaisi vaikka päivän tai kaksi olla iloinen ja tyytyväinen.

Takatassut punoittavat edelleen vähäsen, joinain päivinä enemmän ja joinain vähemmän, mutta mitään ylimääräistä sieltä ei nyt tänään löytynyt. Yritetään siis pitää tilanne tällaisena hoitamalla mahdollisia oireita joko Canofite-tipoilla tai paikalliskortisonisuihkeella, mutta ainakaan suun kautta ei tarvitse popsia lääkkeitä. Ihanaa! Hiivalääkkeet veivät Borikselta ruokahalun lähes kokonaan, ja muutenkin koira oli alakuloisen oloinen. Nyt ollaan oltu vajaa viikko ilman lääkitystä ja normaalin ilakoiva Boris on taas täällä, ruokahalu samoin.

Jotain atopian kaltaista oireilua Boriksen vaivat saattavat olla. Näytin lääkärille tänään Boriksen kainaloiden ja nivusten ihoa, joka on ajoittain tummaa ja ikään kuin kerää jotain töhnää, joka ei kuitenkaan lähde pesemällä. Ennen joulua syöty 6 viikon ab-kuuri siisti ihon kaikkialta koirasta todella hyväksi, mutta nyt tummumista on taas havaittavissa. Lääkäri oli sitä mieltä, että jotain muutoksia Boriksen kropassa ja ihossa on koko ajan käynnissä, mutta onneksi oireet ovat melko lieviä noita tassuvaivoja lukuunottamatta.

 

Vahtikatse

 

Ruokintapuolella koitan hakea oikeaa tasapainoa, jotta ihon oireilu pysyisi minimissä. Boris syö joka päivä kolmea eri öljyä, joita kaikkia annostellaan ihan muilla vehkeillä kuin pipeteillä, ja jokunen viikko sitten aloitin sille sinkkikuurin ihon kunnon vahvistamiseksi. Laskennallisesti sillä nimittäin jäi sinkinsaanti melko reilustikin alle saantisuositusten. Jos oireiden taustalla on atopia, niin yritetään nyt auttaa kehoa kaikin mahdollisin tavoin ja katsotaan, onko sillä vaikutusta. Eläinlääkäri sanoikin meille jollain käyntikerralla kun tuskailin Boriksen oireita ja vaivoja, että ikävä kyllä allergisen tai atooppisen koiran hoitaminen tulee aina olemaan jossain määrin työlästä tasapainoilua oireiden ja oireettomuuden välillä, puhumattakaan siitä, että koiraa täytyy jatkuvasti jaksaa tarkkailla "sillä silmällä" jotta oireilun voisi paikantaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

 

Kevät!

Kuvassa näkyvä lappunen Boriksen korvassa on kirurginen liimaside (Sorbact), jonka olen havainnut melkoisen näpsäkäksi haljenneen korvankärkihaavan hoidossa. Haava on ollut todella paskamainen vaiva, jatkuvasti auennut uudelleen ja vuotanut kuin seula, mutta nyt näyttäisi taas ihan kelvolliselta, kunhan vain maltan pitää haavan lapun alla suojassa niin kauan, että se on todella parantunut. Noissa lapuissa on bakteereja imevä haavatyyny, ja jos haava ei vuoda eikä tyyny kastu, voi samaa lappua pitää haavan päällä viikonkin. Yllättäen näissä myös teippi on pitänyt, eikä se ole ärsyttänyt korvalehden ihoa, toisin kuin kävi yleisesti suositellun Leukoplast-teipin kanssa.

Odotan todella hartaasti kesää ja toivon sormet ja varpaat ristissä, että Boris saisi olla terveenä ja vaivattomana, ja pääsisin harrastamaan sen kanssa niin kuin on suunniteltu. Viime heinäkuun onnettomuudesta alkaen meidän elämä on ollut yhtä lääkärillä ravaamista ja sairastamista ja suunnitelmien perumista, vaikka ei sillä onnettomuudella tietenkään ollut mitään tekemistä näiden ihovaivojen kanssa. Huonoa tuuria vaan osunut liiaksi yhdelle koiralle. Nyt jo riittäisi tätä laatua!

Nou-nou-nouto

Kevättä! Eli vesisadetta, liukasta, liejuista, koiranpaskaa hulvattomasti valuneena joka puolelle lenkkireittejä, ja Boris, jota ellottaa. Sade ei sitä niinkään haittaa, mutta muhjuiset ja paskaiset tienpielet sitäkin enemmän.

Ollaan kompensoitu tynkälenkkejä touhuamalla sisätiloissa, ja työn alle on otettu nouto. Boris periaatteessa osaa noudon, mutta kun tässä on nyt ollut aikaa mietiskellä sen tekemistä, niin totesin ettei se ehkä sittenkään osaa sitä niin hyvin kuin olen ajatellut. Ongelma on siinä, että kun kierrokset nousevat ja noutoliikkeen osa-alueita aletaan ketjuttaa, Boriksen ote kapulasta käy levottomaksi, ja sitten se helposti myös roiskii palautusasennon vinoon. Vika on yllätys yllätys minussa! Olen sallinut epätäsmälliset suoritukset ja etenkin kapulan muljuttamisen suussa - en ole luottanut siihen että Boris pitää, ja olen vaan äkkiä haalinut kapulan siltä pois "ennen kuin se pudottaa". Höpöhöpö, ei se pudota sitä! Se pitää hyvin ja tasaisesti kunhan ohjaaja lakkaa hössöttämästä.

Aloin siis rakentaa kapulan pitämistä uudestaan. Jätin naksuttimen pois, koska totesin että se kuumentaa Borista vähän liikaa, ja tekee minusta sähläävän kun on liian monta liikkuvaa osaa. Otin käyttöön namialustan, jolle heitän palkan. Aloitettiin melko alkeista: annan kapulan koiralle kädestä, se ottaa, pitää, ja jos ja kun se pyörittelee sitä suussaan, mitään ei tapahdu: toiminnan sammuttamista siis. Vasta tasainen pito-ote saa minussa aikaan reaktion, eli lähestyn käsineni koiraa ja annan irti-käskyn. Ja kas, kun minä maltan mieleni, en hössötä enkä hätäile enkä ryöstä kapulaa koiralta, kapula pysyy suussa ihan vallan täsmällisesti.

Lisäsin haastetta silittelemällä Borista samalla kun se pitää kapulaa, ja sekin meni ihan kelvollisesti. Tänään otin muutaman kerran myös niin, että Boris nosti kapulan itse maasta. Siinä mentiin jo sen verran "yli", että pyörittelyä ilmeni kun olisi pitänyt luovuttaa kapula pois, mutta kun kapulasta ei päässytkään eroon siten niin tasaisempi ote löytyi nopeaan. Itse pitäminen ei ole koskaan ollut Borikselle vastenmielistä, joten sillä tavoin se on ollut tosi kiitollinen kaveri opettaa noutamaan.

Taas tuli mietittyä, kuinkakohan monta kertaa vielä täytyy hakata päätään seinään jonkun asian opettamisessa ja todeta, että kun vaan itse tekisi oikein niin koirakin alkaisi toimia...?