Boris kävi tänään elämänsä ensimmäistä kertaa koirapuistossa. Tosin vain ihan oman kaverin kanssa, joten se siitä koirapuistokoirasta sitten.
Valkkarineiti Piitu omistajineen lähti meille iltalenkkiseuraksi, ja käytiin juoksuttamassa koiria kylän ainoassa koirapuistossa. En ollut koskaan ennen käynyt siellä, eikä se kovin kummoinen läntti ollut, mutta ainakin oli aidat ympärillä. Hetki odoteltiin puiston vapautumista, jotta päästiin sisään vain kahdestaan. Vieraiden narttujen kanssa voisin pienellä varauksella laskea Boriksen leikkimään, mutta urosten kohdalla, varsinkaan iltapimeällä kun eleitä ei näe kunnolla, en halua ottaa riskiä. Myöskään kovin pienten koirien kanssa en taida uskaltaa Borista päästää touhuamaan, kun sen leikkityyli saattaa hetkittäin muistuttaa keilaamista... En ole enää yhtään varma, osaisiko se muuttaa leikkityyliään kaverin koon pienentyessä.
Kävelymatka takaisinpäin sujui jo kohtuullisen vetämättä, vaikka Boriksen mielestä Piitu onkin aika ihana!
Tokon suhteen on ollut vähän nihkeetä viime päivinä. Kontakti on ollut hukassa eikä ole tuntunut siltä, että koiralla olisi hauskaa. Ehkä olen tahkonut seuraamista ja käännöksiä liikaa. Mutta jotain positiivistakin - kävin ostamassa puisen noutokapulan ja esittelin sen Borikselle, eikä Boris ollut millänsäkään! Samalla tavalla nosti ja piti suussaan kuin meidän harjoituskapulaakin, joka oli muovia. Olen tosi tyytyväinen, pohjatyö on taidettu tehdä oikein.
naapurikyttääjä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti