Taptap

Boris heiluttaa häntää. Taptaptap lattiaa vasten. Itkua saa niellä koko ajan (minähän yritän olla normaali) kun toinen on niin reipas. 

Päivä on mennyt rauhallisesti ja hyvin. Kävin kaupassa hakemassa lasten kurarukkasia tassun suojaksi, liukuestesukkia alekorista ja apteekista sidetarpeita ja maitohappobakteeria. Apteekintäti oli huolissaan kun pyysin sideharsoa suojaamaan koiran tikattua haavaa - sitten sanoin, että se haavajalka on meidän pienin murhe kun toinen jalka on kokonaan poikki...

Oudon normaalilta sitä voikin kuulostaa sanoessaan noita sanoja vieraalle ihmiselle. Ihan kuin olisin jo sisäistänyt tämän asian. Koirani on jäänyt auton alle. En kyllä ole.

Boris pääasiassa nukkuu. Käytiin vähän aikaa makaamassa pihalla viltin päällä kun Johannes leikkasi ruohon (pakko leikata kun B ei tahdo kulkea pihan perälle jos ruoho on pitkää ja kosteaa... hienohelma.), ja se tuntui tekevän hyvää koiran psyykelle. Katseltiin lintuja ja kuunneltiin naapuruston ääniä. Kyykkypissaaminen alkaa sujua, ja rakko lorotetaan kerralla tyhjäksi. Kehutaan Borista kovasti kun se pissaa, ja Boris koittaa parhaansa mukaan olla kuin ei huomaisi meitä. Sitä silminnähden hävettää.

Mietin omituisia ajatuksia: mun pitää varmaan ruveta käymään yksin lenkillä kun nyt kuuteen viikkoon ei ole lenkkikaveria. Ja: mun pitää ajaa töihin jotain toista kautta kuin sitä tietä, jolla Boris jäi alle. Onneksi voin tehdä suuren osan töistä kotoa käsin. Ja että mitäköhän lähiseutujen asukkaat ajattelevat, kun meitä ei näykään missään lenkillä. Pitääkö naapureille ilmoittaa (yksi kyllä kävi jo utelemassa).

 

Olen kummasti taas järjestänyt asioita: siirtänyt rahaa Helsingissä asuvalle veljelleni, joka menee huomenna HauMauhun maksamaan meille jääneen laskunosuuden. Tapiolan suorakorvauspalvelu on käytössä vain arkisin. Lasku siis jäi lauantain jälkeen vielä avoimeksi, jotta arkipäivänä asiakas saa sitten maksaa vain oman osuutensa. Tämäkin hienoa palvelua eläinlääkäriasemalta.

Olen eilen lähettänyt kiitosviestin pariskunnalle, joka otti meidät kyytiinsä siitä tieltä onnettomuuden jälkeen. Heidän numeronsa sain pe-iltana päivystäneen eläinlääkärin kännykästä. Lisäksi haluaisin jollain tavalla vielä kiittää Boriksen leikannutta Heikki Putroa, mutta ehkä teen sen sitten kun koko hässäkkä on ohi. Reilun viikon päästä menen kuitenkin uudelleen HauMauhun tikkien ja lastan poistoon ja jälkitarkastukseen, ja sitten kuuden viikon päästä kontrolliröntgeniin.

On vaikea ajatella tästä eteenpäin juuri mitään. Huomenna pitää taas aloittaa työt. Kaupassa täytyy ruveta käymään ja ruokaakin laittamaan. Kummallisesti oma keho vain toimii. Lähinnä toivon, että saisin nukkua yöt ilman painajaiskuvia. Itsesyytöksiä voi vielä jotenkin hillitä näin hereilläollessa, kun järjellä tiedostan, että en olisi voinut tehdä tilanteessa mitään toisin. Paitsi olla laskematta irti.