Ihania päiviä

Pitkän vesisadeputken jälkeen on viimeinkin saatu vähän pakkasta ja auringonpaistetta, ihanaa!

Mieltä on kohottanut myös se, että Boriksen pellossa elely lakkasi viimeinkin, kun päästiin takaisin koirakouluun. Ohjaajamme oli sairaana kolmen viikon ajan joten treenailut jäivät kokonaan kotioloihin. Tällä viikolla päästiin nauttimaan ohjauksesta peräti kahdesti - tiistaina isompien eskarilaisten kanssa ja keskiviikkona vielä viimeisen kerran lastentarharyhmän seurassa. Molemmilla kerroilla tehtiin suunnilleen samoja juttuja, paikallaanmakuun alkeita ja seuraamista / kontaktissa liikkumista, eskariryhmän kanssa myös täyskäännöstä. Käännöksistä omistajalle kotiläksyä ilman koiraa... Nimim. kaikki jalkani luulevat olevansa vasen ja käteni myös.

Kahden ryhmän välisen tasoeron huomasi heti, ja olenkin tosi iloinen, että päästään nyt harjoittelemaan juttuja eskariryhmäläisten mukana. Siellä keskitytään liikkeisiin hieman enemmän tosissaan ja oikein suorittamisen kriteeriä saa koiralla nostaa, ts. jos tähtää kokeisiin, saa ja pitää vaatia koiralta suoritusta juuri tismalleen siten että se kokeissa kelpaa, eikä vähän sinnepäin. Mehän ei olla vielä päätetty mistään kisaamisista mitään, mutta ainakin tähän asti koiran kanssa harrastaminen on ollut tosi motivoivaa ja innostavaa mulle, niin tahdon pitää senkin mahdollisuuden avoinna ja opettaa liikkeet Borikselle oikein.

Boris hoksasi maahanmenon oikein kunnolla tiistain tunneilla ja oli siitä jopa innoissaan. Kotona maahanmenossa ei ole ollut mitään ongelmia, mutta kun viimeksi ollaan sitä koirakoulussa koitettu, tuli Bobolle jokin lukko eikä se yksinkertaisesti toiminut. Märkä ja kylmä maakin tietty vaikuttaa tuohon hienohelmaan, mutta nyt tällä kertaa ei ilmennyt mitään ongelmia. Päinvastoin, Boris tarjosi maahanmenoa vähän turhan riemukkaastikin: kun en heti palkannut pelkästä kontaktista (kuuntelin siis ohjaajan puhetta enkä huomioinut Borista mitenkään), Boris päätti heittääntyä maahan josko nami sillä heruisi! Nyt sitten vain opettelemaan paikallaoloa kotioloissa. Täällä ainakin häiriötä riittää...

 

 

Tänään kokeilimme taas jotain uutta ja jännittävää - Boris pääsi hevoslenkille mukaan. Meni hienosti! Ratsastin Immua ilman satulaa ja puoliskoni talutti Borista alkumatkan hihnassa. Kun päästiin autottomille vesille, päästettiin Bobo irti. Se seuraili hyvin mukana, ei tuupannut jalkoihin eikä muutenkaan sikaillut.

 

 

Kierrettiin yksi iso heinäpelto ja siellä Borikselle tuli tyypilliseen tapaan peltohepuli. Se kirmasi hullua vauhtia ympäriinsä ja koitti haastaa Immua leikkiin. Immulla hermo piti kohtuullisesti, mutta sitten kun kaivettiin kamera esiin, alkoi vanha herra pöristä ja pompahdella siihen malliin että kuvaaminen piti jättää sikseen - en tiedä mistä se on vanhoilla päivillään kehittänyt tuollaisen kamerakammon. Täytyy ruveta siedättämään.

Boris kyllä kulki nätisti Immun perässä, mutta Immu alkoi ottaa siitä himpun verran liikaa lämpöä ja oli pakko komentaa koiraa kaemmas, jotta pilotti pysyi matkassa mukana.

 

Yhteen kuvaan sentään ehti molemmat: 

 

Takaisintulomatkalla tuli vielä sattumalta pari hyvää kiinniottoharjoitusta, kun muutoin niin hiljaisella tienpätkällä tuli pari autoa vastaan. Boris antaa tosi nätisti kytkeä itsensä, ja nyt tilanne oli vielä kiva kun sen sai päästää heti auton mentyä uudestaan irti.

Toivottavasti nämä kelit jatkuvat, alkaa jo hiukan nyppiä kurajalkojen kuivaaminen ja ainaisessa pimeässä kulkeminen. Tosin, täytyy nostaa hattua Borikselle: se on lenkkeillyt nurisematta vaikka sataisi. Tosin aina vaatetettuna, mutta kukapa tuolla nakuna tahtois mennäkään.