Satoi siis ensilumi.
Eteläisten maitten hetelmä herra B on ollut vallan ihmeissään. Ja hiukan hepuloitunut. Lumi on hauskaa, varsinkin kun sitä on satanut tänne Hämeen sydämeen reilut parikymmentä senttiä. Boris kulkee nokka maassa ja auraa uraa nenällään, ja saa välillä kieli poskella -juoksuhepuleita kuten yllä oleva kuva todistaa.
Tänään oli sitten jo paljon vetisempi keli, mutta lähdettiin Bella ja Venla-tyttösten kanssa metsälenkille. Kuvat olivat pääasiassa kovin sumuisia ja kameraa piti suojella takin sisällä puista putoavalta vesiräpäskältä, mutta jokunen hyväkin otos saatiin.
Kovin oli sitä vauhtia taas. Venla alkaa välillä olla helisemässä Boriksen kanssa, Boris on jo niin iso ja raisu, eikä aina muista että 35 kilon massa ei pysähdykään ihan just silloin kun pitäisi. Sitten tumpsahdetaan voimalla Venkun kylkeen ja saadaan hampaasta.
Kaarre
Pakollinen rusakko-otos
Boris aiheutti myös lievää sydämentykytystä kirmaamalla suoraa päätä lammen jäälle, jos sitä nyt voi edes jääksi kutsua. Sellainen ohut sohjokerros. Onneksi se kuitenkin kesti, Boris meni monta metriä rannasta jään päälle ja meikäläiset ujelsivat kuin palosireenit pellon puolella, että nyt perkele pois sieltä. En tiedä mitä oltaisiin tehty jos se olisi pudonnut läpi, jää ei olisi ikipäivänä kestänyt meidän painoa ja tuskin enää Boriksenkaan, jos se olisi jostain kohtaa antanut periksi.
Sivusta
Tässä vielä hauska kuva, joka tiivistää aika hyvin sen, millaista meidän meno tämän koirakolmikon kanssa on. Yksi kerjää namia, yksi suukottelee kaikkea mihin kieli yltää ja yksi koittaa väistää sitä kieltä. Naminkerjääjän ja kielenväistelijän roolit vaihtelee, mutta kielihirmu on aina tuo sama, meidän oma nahkapentu Boris.
EDIT: Boris "opin-nelikuisena-sisäsiistiksi" kävi paskalla puoliskon vanhempien olohuoneessa kun me muut istuttiin kahvilla keittiössä. Se siitä vieraskoreudesta sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti