Eilen sattui jotain uskomatonta.
Boris jätti syömättä jotain jonka olisi voinut (ja saanut) syödä.
Iltaruokinnan jälkeen muistin, että munhan piti laittaa perunankuoret Boriksen iltanappuloiden joukkoon, mutta kuppi oli jo tyhjä. Lätkäisin kuoret kuppiin ja lähdin jo vetämään takkia päälleni, että vien koiran pihalle kunhan se on saanut kuoret syötyä. Odottelin hetken eteisessä ja kun koiraa ei kuulunut, lähdin katsomaan.
Siellähän se Boris seisoi kupin vieressä ja törkki perunankuoria nenällään. Välillä se katsoi minuun anova ilme silmissään: onks nää ihan pakko syödä?
Rupesi naurattamaan ihan hillittömästi. Raukkaparka oli ihan ulalla kun kupissa oli jotain joka ei sitten maistunutkaan hyvältä. Hihitellen keräsin kupin pois lattialta ja kippasin kuoret roskiin. Selvä, viesti meni perille. Hankimme jätemyllyn, Boris ei selvästikään ole sellainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti