Aloitimme Boriksen kanssa eilen koirakoulun tuolla --> www.piskipalvelu.fi. Lastentarharyhmä koostui tällä tapaamiskerralla viidestä eri näköisestä ja -ikäisestä koirasta ohjaajineen. Ensialkuun käytiin metsälenkillä siten, että koirat saivat tutustua vapaana toisiinsa. Huvittavaa oli, että Borista jänskätti eniten koko sakin pienin koira, jackrusseli, kun taas vasikankokoinen espanjanmastiffi oli ihan tuttua kauraa talliystävä-pystiffi Pontuksen jälkeen.
Koulutuskentällä teimme ihan peruskontaktiharjoituksia, joita opettelemme arkielämässäkin päivittäin. Boris suoriutui oikein hyvin: niin kauan kuin lihapullaa riittää, B tillittää kiltisti silmiin vaikka maailma ympäriltä kaatuisi. Mutta heti kun emännän käden liike taskun ja koiran suun väliltä hidastuu, Boris kohdistaa huomionsa muualle. Toisten koirien lisäksi penikassa nelivedon pisti päälle vanhat tuttumme, tuulessa pyörivät lehdet. Miten musta tuntui, että pahimmat ruopimisjäljet hiekkakenttään jäivät juuri sille kohtaa, jossa me Boriksen kanssa seisoimme... Varmaan kuvittelin vaan.
Teimme myös yhden kontaktiharjoituksen liikkeessä, eli kukin koirakko vuorollaan kiemurteli syvään kaartaen muiden, paikallaan seisovien koirakoiden välistä. Boris oli ihan huippu! Tosin muiden vuorolla B sitten aiheutti ihan kiitettävän häiriötekijän pyrkiessään kovasti joka suuntaan. Siitä olen kyllä ihan ääreest onnellinen, että tuollaisissa tilanteissa Boris ei räkytä eikä pidä juuri muutakaan ääntä, vaikka hinku muiden koirien luo on kova. Kaksi ryhmän jäsentä jaksoivat loukuttaa leukojaan suunnilleen tauotta koko tunnin ajan, ja siinä kyllä meinasi vähän suoni pullistua meikäläisen päässä. Boriskin selvästi arkoi vieraita kovaa haukkuvia koiria, joten pysyttelimme suosiolla vähän kauempana näistä kovaäänisimmistä.
Tunnin loppuun otimme vielä yhden luoksetuloharjoituksen. Kouluttaja otti koiran hallintaansa ja minä lähdin pinkomaan poispäin kutsuen Borista. Enkä saanut vilkuilla! Yhtään! Kentän päähän piti vieläpä kyykistyä selin tulosuuntaan, eikä siinäkään saanut kurkkia. Voivoi. Olin aivan varma, että Boris pinkoo kyllä miljoonaa, mutta aivan päinvastaiseen suuntaan kuin minä. Mutta ehei! Sieltähän se penikka tuli.
Koirakoulun jälkeen Boris oli selvästi henkisesti väsynyt, olihan tämä melko lailla ensimmäinen kerta kun noin suuressa häiriössä harjoiteltiin yhtään mitään. Pentu liimasi itsensa aivan imukiinni kylkeeni ja nukahti siihen. Tuntuu hyvältä, että olen onnistunut olemaan Borikselle sellainen emäntä, että se kokee minut turvakseen, jonka taakse voi jännässä paikassa livahtaa ja jonka kylkeen imeytymällä saa turvaa ja lohtua.
Seuraavaa kertaa varten pitää muistaa varata miljoonasti enemmän lihapullia, niitä nimittäin kuluu. Ei muuta kuin uuni kuumaksi ja taikinaa vääntämään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti