Boriksella on ollut touhukas viikko tähän asti! Maanantaina oltiin lenkillä Piitun kanssa, ja hihnalenkkeilyn lomassa koirat pääsivät kirmailemaan vapaana hiekkakuopalle ja lenkin päätteeksi vielä meidän pihalle. Tiistaina ja keskiviikkona Boris lenkkeili Bellan kanssa metsässä ja riehui puolison vanhempien tilan pihapiirissä. Keskiviikkona oli hieno aamu, ja seurattiin metsälenkillä jonkun matkaa hirvien polkua suon poikki. Boriksen nenä kävi kyllä kovasti, mutta pariakymmentä metriä kauemmas se ei irtoa jäljen perässä.
Keskiviikkoiltana koitin vähän tokoilla omalla pihalla ja meidän tiellä, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Borista kiinnosti taas vain tuijotella maisemia ja nuuskutella ilmaa, eikä se innostunut nameista eikä lelusta. Meinasin polttaa hihani sen kanssa ja otin pari kertaa aika topakasti sitä niskanahasta kiinni, kun koira tuntui suhtautuvan yksinkertaisiin käskyihin niin kuin monivalintatehtävään... Mutta pakottaminen ei vain kerta kaikkiaan sovi tuolle. Se ei kasaa itseään pakolla, vaan menee mielisteleväksi ja selvästi ahdistuneeksi, eikä mullekaan tule siitä hyvä mieli.
Tänään meillä oli ohjatut treenit, ja mentiin kentän sijaan naapurikaupungin "huikean vilkkaaseen" keskustaan. Häiriö, muut koirat, autot, kauppoihin menevät ihmiset - no problem. Tein Boriksella pääasiassa paikallamakuuta, lyhyellä välimatkalla ja tiuhalla palkkaamisella, ja Boris oli ihan super! Ei häirinnyt muiden koirien haukku eikä mikään.
Olen nyt puntaroinut, millä lähtisin luomaan Borikselle joka paikassa samanlaista tekemisen meininkiä ja hyvää, vastaanottavaa mielentilaa. Meidän ohjatuissa treeneissä se on järjestäin aina todella hyvä ja kiva, voin luottaa siihen ja sen keskittymiseen, ja siitä tulee mulle itselleni hyvä fiilis ja tunne ohjata koiraa. Ja se heijastuu heti Borikseen! Jos minä olen huolestunut ja kireä ja painostava, Boris reagoi heti, eikä todellakaan hyvällä.
Loppuaika tämänpäivän treeneistä oltiinkin sitten extempore-häiriökoirana yhdelle räyhäävälle koiralle, jota meidän ohjaaja laittoi ruotuun. Olin valtavan ylpeä Boriksesta, kun se ei reagoi toisen isotteluun vaan kulkee mun kanssani rauhallisena ja luotettavana.
Boris siis toimii erinomaisesti, silloin kun se toimii. Kun se ei toimi, niin sitten se ei todellakaan toimi. Ohjaajamme lohdutti minua ja käski olla turhautumatta. Hänellä on rikkumaton luotto siihen, että Boriksesta tulee vielä hyvä. Kunpa löytäisin itsellenikin sen saman tunteen ja pystyisin pitämään siitä kiinni myös huonoina hetkinä! Totuus taitaa olla, että minä tarvitsen enemmän mielenhallintaa ja ohjauskoulutusta kuin koirani varsinaista treeniä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti