Hyvät treenit!

Mahdottoman hieno ilma ja aamupäivän tokovalmennus Jassun ja Piitun seurassa. Auton takapaksissa kävi taas menomatkalla aikamoinen kuhina kun Boris viihdytti tyttöystäväänsä, mutta mieli onneksi tyyntyi oikein mukavan keskittyneeksi ja työhaluiseksi sillä välin, kun Piitu oli kentällä ja Boris odotti autossa.

Boris kuulolla, mitä tehtäis?

Otettiin työn alle alokasluokan jäävät liikkeet eli liikkeestä maahan ja liikkestä seisominen. Olin alkuun sitä mieltä, että maahanmeno on keskeneräisempi ja seisominen melkein kunnossa, mutta olin väärässä.

Halusin maahanmenoissa keskittyä nopeuteen ja siihen, että koira tippuisi maahan välittömästi käskyn kuultuaan. Tein pari ensimmäistä kertaa siten että peruutin koiran edellä ja käskytin siitä maahan käsiavun kanssa, mutta koska Boris toimi vallan moitteettomasti, voitiin siirtyä käskyttämään normaaliseuraamisesta. Boris oli ihan super! Todella napakka ja keskittynyt, meni loppuun asti maahan ja pysyi, vaikka hipsin useamman askeleen poispäin. En halunnut makuuttaa kylmässä maassa ajallisesti pitkään, joten vapautukset olivat nopeita.

Maahanmenot olivat kokonaisuutena todella hyvät. Olin positiivisesti yllättynyt, että ne ovat noin hyvällä mallilla! Kysyinkin kentällä ääneen, kuka käy treenaamassa koiraani salaa? Miten se ykskaks on niin hurjan pätevä?

Eivät liikkeestä seisomisetkaan huonoja olleet, mutta hieman enemmän vaiheessa kuin maahanmenot. Voi olla, että olen peruutellut koiran edessä liian kauan, tai palkannut väärästä asiasta, sillä nyt Boris hivenen tepsutteli paikallaan tai seurasi palkan antanutta namikättä eteenpäin sen sijaan, että olisi jäänyt paikoilleen. Saatiin läksyksi opetella rytmikkäämpi palkkaaminen pysähtymisen vahvistamiseksi!

Nami hampaankolossa

 

Perusasentoihin en tällä kertaa erityisemmin keskittynyt, mutta kuvista huomaan, että Boris on helposti aavistuksen liian edessä, vaikka asento muuten on aika mukavan näköinen.

 

 

Vähän seurattiinkin

 

Lopuksi otettiin muutama luoksetulo hupiliikkeenä. Eteentuleminen oli tänään häviksissä, Boris jäi metrin päähän odottamaan houkuttelua, mutta vauhtia ja riemua riitti. Kaikkinensa jäi tosi hyvä mieli treenaamisesta ja koiran olemuksesta! Tykkään ihan hirmuisesti sen tavasta olla kentällä ja tehdä mun kanssa töitä. Ihana koira!

 

Treenien jälkeen koitti ilotteluosuus, kun suunnattiin lenkille. Hanki kantoi Piitua mutta Borista ei, ja silti Boriksen piti koittaa juosta Piitun perässä hangella. Tossuttamistahan se sitten tiesi, varpaiden suojaamiseksi. Ensihöyryjen jälkeen oli aistittavissa pientä järjenvaloa, Boris malttoi vältellä pahimpia hankisukelluksia ja pysytellä tiellä tai ainakin tiiviin penkan päällä.

Tasapaino

 

Lumi on pahaa kun yksin syö

 

Piitu ja keppi

 

 

Komea!

Kummasti koirissa riitti vielä virtaa pystypainia, kun kahviteltiin meillä kotona lenkin jälkeen. Kaksi tuntia ne jaksoivat hammastella ja läiskiä toisiaan tassuilla. Välissä taisi olla kymmenen minuuttia hiljaista uniaikaa, sitten taas painittiin. On ihana katsoa Boriksen iloa, kun sillä on kaveri! En usko, että sen elämässä on mitään mukavampaa kuin ystäväkoirat. Onko se jo tarpeeksi pätevä syy ottaa toinen koira?

Kiitos Jassulle ja Piitulle mukavasta päivästä, nyt on tyyni ja tyytyväinen rhodesialainen kerällä sohvalla.